Pienet

Pienet – Huhtikuu 2007

16.04.2007


Havoc Monology Autere: Havoc Monology

Turkulainen Autere viettää tulevana syksynä viisivuotis synttäreitään, joten juhlavuoden kunniaksi onkin paikallaan julkaista myös uusi kolmen kappaleen mittainen pikkukiekko. Viisimiehinen ryhmä sijoittuu tyylillisesti melko mielenkiintoiseen väliin. Tuotoksesta on helposti kuultavissa tuoreemman melodisen Göteborg deathailun jälkiä, mutta myös Pohjois-Amerikkalainen rytyytys akselilla Chimaira – Lamb Of God – Slayer käy paikka paikoin vertailukohdaksi. Tämä taiteilu uuden ja vanhan mantereen välillä tuo materiaaliin vaihtelua ja otteisiin luonnetta. Raskas mättö tuntuu tylymmältä, kun väliin vedetään vähän melodisempaa osuutta ja rouhintariffitkin purevat syvemmälle pienen kaartelun päätteeksi. Havoc Monology on kolmen tasaisen – ja kenties jopa liiankin tasaisen – siivun trilogia. Runsaan ekstramateriaalin tilalle jäin lopulta kaipaamaan sitä yhtä biisiä, jossa yhtye olisi kurottanut reilusti joko rankimpaan tai keveimpään suuntaan.

Mika Roth
Carcosa: Cry For Your Loss Carcosa: Cry For Your Loss

Carcosaan kävi allekirjoittaneelle ensi kertaa tutuksi pari vuotta sitten, kun lappeenrantalaisyhtye julkaisi Another Second ep:nsä. Samana kesänä olin todistamassa ryhmän livekuntoa Nummirockissa, jolloin asiat vaikuttivat olevan kaikin puolin suorastaan loistavalla tolalla. Niinpä onkin yllättävää, että ryhmästä kuullaan vasta nyt uudestaan. Kulunut aika ei ole kuitenkaan valunut hukkaan, sillä tuore kolmen raidan mittainen demo vie Carcosaa reilusti eteenpäin. Aiemmin niin selvästi erottuneet musiikilliset vaikutteet ovat sulautuneet bändin tukevaan soundiin ja niin vokalisti Kaisu kuin koko muukin bändi on kehittänyt rosoista ilmaisuaan entisestään. Tyly naisvokalisointi on kuitenkin vain yksi Carcosan valteista, sillä esittäjien tavoin myös esitettävä materiaali on kehittynyt mielenkiintoisemmaksi. Näin kasassa on viisihenkinen yhtye, jonka kaikki osat pelaavat moitteetta yhteen ja jonka musiikissa on sitä todellista, persoonallista vääntöä sekä voimaa.

Mika Roth
Flatliner´s Guild: Promo 2007 Flatliner´s Guild: Promo 2007

Mitä ihmettä on ”black grunge”? Tuo termi on kuuleman mukaan mainittu ainakin turkulaisen Flatliner´s Guildin yhteydessä, joten kaiketi sillä tarkoitetaan jonkin sortin tummaa ja metalloitua hard rockia, jossa laulukielenä palvelee englanti ja vetovastuussa on jatkuvasti kitara. Turkulaisten tuore neljän biisin promo yhdistelee rokkaavaan melodiseen metalliin myös joitain äärimmäisempiä sekä yllättävämpiä elementtejä, minkä ansiosta retkue kuulostaakin ajoittain milteipä seonneelta Faith No Morelta. Tämä määritelmä on kuitenkin jossain määrin epäreilu, sillä se kuvaa ainoastaan bändin yhtä puolta. Suurin osa ajasta kun vietetään oikeastaan hyvinkin perinteisissä ja suoraan etenevissä merkeissä. Ryhmän jäsenet ovat jo valmiiksi kokeneita soittajia, minkä ansiosta promolta puuttuvat uusille yhtyeille ominaiset lastentaudit. Tyyli hakee vielä lopullista muotoaan, mutta lopputulos kuulostaa jo nyt raikkaan erilaiselle. Mustaa grungea joka ei ole lopulta kovin mustaa, eikä oikeastaan grungeakaan.

Mika Roth
Ivian: Ivian Ivian: Ivian

Vasta vajaan vuoden ikäinen Ivian on pitänyt toden teolla kiirettä. Ryhmän omalla nimellä kulkeva demo on uran toinen, eivätkä keikkalavatkaan ole jääneet viisimiehiselle bändille tuntemattomiksi. Homman nimi on alusta lähtien metalli ja vielä suomenkielinen sellainen. Tyylillisesti pätevin termi lienee death, vaikka muistakin suunnista toki tuulee ja lujaa. Avausraita Häpeätahra pyrkii tyhjentämään pöydän raivollaan, eikä rynniminen jää pelkästään yritykseksi. Raskas kitaravallitus, nopea tempo ja vihainen huutolaulu purevat suht ärhäkästi, vaikka temput ovatkin jo lukuisista muista yhteyksistä käyneet tutuiksi. Parhaimmillaan Ivian saakin nostatettua jo vauhdin melkoiseksi, mutta vastavuoroisesti silloin tällöin suunta tuntuu katoavan hetkiseksi miltei kokonaan. Vokalistin taiteilu raa´an huudon ja puhtaan vokalisoinnin välillä on yksi selkeä ongelmakohta ja sovituksiakin olisi ehkä kannattanut pyörittää vielä jonkin verran lisää. Plussaa terävistä kitarasooloista ja kovasta yrityksestä, joka nostaa lopputuloksen tasoa kummasti.

Mika Roth
Lampaanvapahtaja: Vainovalakia

Siitä on kulunut jo kaksi ja puoli vuotta, kun Alavudelta kotoisin oleva Lampaanvapahtaja pyöräytti Pohojammaa kiekkonsa kaiken kansan ihmeteltäväksi. Sen jälkeen on Lapuanjoki tuonut paljon vettä Alavudenjärveen ja uudet tarinat ovat hakeneet verkkaisesti muotoaan. Vainovalkia demo tarjoaa seitsemän studiossa nauhoitettua siivua, sekä kokonaisen keikan verran livemateriaalia, joka tarjotaan eräänlaisena bonuksena. Tuhti annos Lampaanvapahtajaa on samalla suora sukellus punkin ja hc:n makuisen rockmetallin juurille, josta voi samalla löytää useammankin ison palan suomalaisen nykymusiikin historiaa. Tarinat ovat totuttuun tapaan melko synkkiä, vaikka tyystin ilman pilkettä silmäkulmassa tässä ei taidetakaan mennä. Vanjaa motitetaan talvisissa sotamaisemissa, saarnamies johtaa koko seurakuntansa helvettiin ja muutenkin meno ottaa otsaan. Kaiken kaikkiaan messevää menoa, vaikka se suurin tunteenpalo mätkeestä jääkin puuttumaan.

Mika Roth
MoonMadness: Torn MoonMadness: Torn

Tamperelainen MoonMadness valmistelee hissukseen loppuvuodesta ilmestyvää debyyttipitkäsoittoaan, laulajan ja rumpalin verran uudistuneen kokoonpanon voimin. Tulevaa albumia promoava kahden biisin mittainen pikkukiekko tarjoaa maistiaisiksi tulevasta yhden studioraidan, sekä Yngwie Malmsteenin lämmittelykeikalta Pakkahuoneelta taltioidun Ain´t No Angel livekiskaisun. Kumpikin kappale henkii voimakkaasti 80-luvun alkupuolen hard rock soundeja, eikä Rainbown nimeä voi jättää mainitsematta etenkään livesiivun yhteydessä. Melodista ja menevää on siis kyyti, eikä tamperelaisia käy syyttäminen ainakaan yrityksen puutteesta. Uusi vokalisti Heidi Bergbacka suoriutuu osuudestaan kiitettävästi ja ryhmän menoa on etenkin livenä todellinen iloa kuunnella. Yhtyeen ainoa mutta sitäkin selvempi ongelma on lievä persoonattomuus, joka tuntuu vaivaavan erityisesti studioraitaa. Toivoa sopiikin että studiossa onnistutaan saavuttamaan livemeiningin rento ja rullaava välittömyys.

Mika Roth
Reversion: Hurt Reversion: Hurt

Helsinkiläis-Vantaalainen Reversion sai alkunsa, kun laulaja Aleksi Parviainen ja kitaristi Samuli Federley päättivät vuonna 2004 kasata uuden bändin. Seuraavana vuonna ryhmä äänitti ensimmäisen demonsa ja kokoonpanon haettua hitaasti muotonsa koitti alkuvuodesta 2007 toisen studioreissun aika. Reversionin tähtäin on alusta lähtien ollut korkealla, mikä näkyy huoliteltuina ratkaisuina ja kuuluu kaikin puolin ammattimaisessa toteutuksessa. Hurt onkin soundeiltaan ja yksityiskohdiltaan viimeisen päälle hiottu tuotos, joka ei juuri häviä ”oikeille” julkaisuille. Melodinen, moderniin progressiivisuuteen taipuvainen metalli sukkuloi taitavasti kevyemmän ja tarttuvamman Dream Theater osaston, sekä selvästi kulmikkaamman ja raskaamman Meshuggah suunnan välillä, kuulumatta kuitenkaan selvästi kumpaankaan koulukuntaan. Jos hakemalla hakee jotain huomautettavaa, niin koskettimet ovat jääneet miksauksessa aavistuksen liian alas, mutta tuossakin kyseessä on enemmän tyyliseikka.

Mika Roth
Soulwound: Wasteland Soulwound: Wasteland

Parin vuoden ikäinen Soulwound käy uransa toisella demolla lävitse oikein urakalla perinteisen thrashin tutuimpia kuvioita sekä kulmia. Vahvaa kasarihenkisyyttä lisää entisestään vokalisointi, joka yhdistelee huutoa ja puhtaita osuuksia, pursuten samalla Stonemaista rallikuskienglantia. Lyriikat pureutuvat elämän varjoisampiin laitoihin ja pitkien kappaleiden aikana vokalisti ehtiikin huutamaan lukemattomia rivejä eetteriin. Biisien rakenteet ovat genrelle ominaisesti rönsyileviä ja miltei progressiivisuuteen asti kiemuraisia. Rytmiryhmän työ nouseekin luonnollisesti erittäin tärkeäksi, kun matka pisteestä A pisteeseen B ei kulje juuri milloinkaan sitä suorinta reittiä pitkin. Kitaristikaksikko Niko Huusari – Olli Pétas kiskoo soittimistaan ulos runsain mitoin koukkuja sekä riffejä, joita hyödynnetään vielä kovin vaihtelevalla menestyksellä. Kunhan yhtye pääsee riittävästi irti Metallica juuristaan, saattaa se kehittyä vielä vaikka mihin.

Mika Roth
Status Minor: The Sun Status Minor: The Sun

Viime kesänä Status Minor oli ensi kerran esillä Desibelin sivuilla, kun bändin nimeämätön demo esitteli tämän progressiivista, melodista metallia soittavan yhtyeen. Tuolloin vastikään keikkailunsa aloittanut ja edelleen muotoaan etsivä kokoonpano tuntui yhä etsivän sitä ominta itseään, eikä lopputulos noussut ryhmän potentiaalin tasalle. Toisin on kuitenkin nyt, sillä kolmen raidan mittainen The Sun paljastaa yleisölle taitavan, itseensä luottavan ja tuoreelle kuulostavan yhtyeen. Kitaristi Sami Saarisen säveltämät kappaleet soljuvat sujuvasti eteenpäin, sovitusten pukiessa rakenteita juuri sopivasti. Soitossa on tyyntä rentouttua ja Markku Kuikan laulu sopii tähän positiivishenkiseen maisemaan saumattomasti, minkä ansiosta bändi soundaa suorastaan herkulliselle. Näin tasokkaalla näytetyöllä luulisikin löytyvän niitä yhteistyökumppaneita, joita Status Minor tällä hetkellä etsii. Joskus se vajaa vuosi voi olla pieni ikuisuus bändin kehityshistoriassa.

Mika Roth
Steal Away: Us vs. Me Steal Away: Us vs. Me

Vuonna 2005 perustettu Steal Away on saanut valmiiksi neljän kappaleen mittaisen debyyttinsä, jolla ryhmä ilmoittaa aloittavansa maailmanvalloituksen. Melodista ja menevää rokkia paiskotaankin heti kättelyssä tiskiin vinhalla vauhdilla ja aavistuksen ”goottimaisella” asenteella, eli kappaleiden sävyt käyvät hetkittäin asianmukaisen tummiksi ja kohtalokkaiksi tunnespektrin mukaisesti. Syntistä menoa väritetään myös runsailla kitaroilla, joiden takaa voi silloin tällöin kuulla koskettimienkin hiiviskelyä. Kiippariosasto on kuitenkin selvästi alakynnessä, sillä ensisijaisesti Steal Away on rehellinen kitaravetoinen rokuryhmä. Neljästä siivusta ensimmäisenä kuultava Last Breath on selkeästi biisinipun hittipotentiaalisin ja tarttuvin vetäisy, jossa palat loksahtavat juuri oikeassa järjestyksessä kohdilleen. Mikäli moisia ralleja syntyy vastaisuudessa enemmänkin saattaa se maailmakin alkaa pikku hiljaa valloittumaan.

Mika Roth
Steal Away: Us vs. Me Thaurorod: Morning Lake

Vajaa vuosi sitten Hyvinkääläinen Thaurorod julkaisi edellisen Tales Of The End kiekkonsa. Tuolloin ryhmä liikkui vielä puhtaasti powermetallin suunnilla ja laulukielenänkin palveli vielä niin suomi kuin englanti. Uusi vuosi on tuonut muassaan kuitenkin uusia kujeita, sekä musiikkiin selvästi aiempaa eeppisempiä piirteitä. Suomenkieli on nyt heivattu syrjään ja uutukaisen kolme kappaletta muodostavatkin yhdessä vartin mittaisen tiiviin kokonaisuuden. Kahden kitaran, koskettimien ja laulun voimin biiseihin saadaan luotua runsaasti tarttumapintaa, eikä rytmiryhmäkään tyydy ainoastaan peruskuviohin. Paikoin yksityiskohtien runsaus uhkaakin jo selkeyttä, mutta kuuntelukertojen myötä kuva selkiytyy nopeasti. Yhtye soundaa jälleen erinomaiselle, mutta vieläkin peräänkuuluttaisin asteen persoonallisempia ratkaisuja. Thaurorodilla on selvästi jo tarvittavat palikat hallussa, mutta niiden järjestys tuntuu olevan yhä hakusessa. Sen verran lupaava ryhmä on kuitenkin kyseessä, että nimi kannattaa painaa mieleen.

Mika Roth




Lukukertoja: 8446
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s