Pienet

Pienet – Toukokuu 2007

02.05.2007


Cold Cold Ground: Custom Built Cold Cold Ground: Custom Built

Cold Cold Groundin tuore ep on melko suoraa jatkoa vuoden takaiselle Lamb debyyttikiekolle. Viiden industrial rock siivun pikahissi painajaisten maailmaan takaa tälläkin kertaa nopean, kitararock vetoisen kyydin, sekä angstikkaan ympäristön. Kappaleiden rakenteet ovat lopulta melko suoria, mutta tultaessa toteutuspuolelle Cold Cold Groundilla on esittää joitain sangen epäortodoksisia näkemyksiä. Aloitusraita Present Day Hate on vielä melko suoraa rallausta, minkä jälkeen sävyt kääntyvät synkemmiksi. Dice Manin ahdistus puristaa keuhkoista ilman pihalle, eikä Narcistin pyörivästä hyrrästä pääse millään pois. Ahdistuneesta paahdosta tulee jostain kumman syystä mieleen Rob Zombie, ehkä enemmänkin tyylillisten kuin musiikillisten seikkojen takia. Yhtye ei käytä musiikissaan kovinkaan runsasta palettia, mutta Custom Builtin sisuksista löytyy juuri riittävästi sävyjä sekä vaihtelua, jotta liike pysyy yllä. Bändi on selvästi kehittynyt kuluneen vuoden aikana, joten onkin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan nelikko seuraavaksi kääntyy. Rujon kulmikasta, mutta samanaikaisesti aistikkaalla tavalla angstista paahtoa.

Mika Roth


Drown Syndrome: Days Entwined Grey Drown Syndrome: Days Entwined Grey

Nykyisellä kokoonpanolla reilu vuoden päivät eteenpäin painanut Drown Syndrome soittaa niin juurevaa rokkimetallia, että moista kuunnellessa pulisongitkin kasvavat tuplanopeudella. Bändin äijämäinen ja rennon groovaava meininki muistuttaa paikoin kovasti Black Label Societyn mäiskettä, minkä äijät itsekin ovat huomanneet. Kolmen rallin muodostama panssari on tasaisen vahva, eikä siitä erotu ainuttakaan heikkoa kohtaa. Toisaalta ne kaikkein järisyttävimmät pläjäykset jäävät myös tällä erää puuttumaan, sillä Days Entwined Grey on ensisijaisesti tasainen tuotos, vaikka nimibiisin kertosäkeistössä pikkaisen hittilippua väläytetäänkin. Kyseessä on bändin debyytti, jonka valossa yhtye vaikuttaa jo yllättävän valmiilta kombolta. Usein tällainen rullaava ”syvän etelän” meininki tuntuu härmäläisissä orkestereissa kovin päälleliimatulta, mutta Drown Syndromen eduksi on todettava, että herrain käsissä renkutus kuulostaa luontevalta.

Mika Roth


Incarnate: Exist To Extinct Incarnate: Exist To Extinct

Kannuksessa päämajaansa pitävä Incarnate on neljän pirun vihaisen death/thrash pilkkojan yhteenliittymä. Meno on äkäistä ja ärhäkkää kuin Slayerilla ja Deathilla konsanaan, eli turpaan tulee ja pikavauhdilla. Nopeita kuolonmakuisia pikataipaleita väritetään joillain suvantokohdilla, jolloin thrash-fiilikset nousevat selvemmin esiin. Soitto on erittäin teknistä, mutta samalla riittävän maanläheistä, minkä ansiosta etäännyttävä kliinisyys loistaa poissaolollaan.

Ep:n kahdeksan rallia luovat tarkan kuvan tonttinsa hallitsevasta ja kirkasvisioisesta yhtyeestä, jonka tahkoama metalli on laatukriteereiltään ensiluokkaista. Kiekon soundit ovat melko – hmm – niukat, mutta toisaalta tällä tavoin äärimmäinen aggressiivisuus saadaan välitettyä luontevasti. Bändiä ei pääse syyttämään liiasta persoonallisuudesta, mutta mitäpäs tuosta kun vanhan koulukunnan ääri-death taittuu näin mainiosti.

Mika Roth


MIR: Demo 2007

Rosoista rockmetallia soittava MIR on täräyttänyt uransa toiselle demolle kokonaista kaksi kappaletta. Aneeminen yhdeksän minuutin annos on kuitenkin sen verran tasokas, ettei tuoreesta demosta jää liian happama maku suuhun. Kitarat möyryävät jälleen vapaasti ja runsaan särön sekaan upotetaan tarttuvia melodioita. Eri aineksien kontrasti on voimakas, mutta MIR onnistuu hyödyntämään näin aikaansaatua lievää kaoottisuuden tunnetta. Kummassakin siivussa seinät tuntuvat kaatuvan jatkuvasti päälle, mutta juuri sopivalla vauhdilla. Demon tekninen taso ei päätä huimaa ja etenkin lauluissa sentin venytys alkaa kuulumaan liikaa lävitse. Etenkin ensimmäisenä soiva When I Drown olisi ansainnut paremman mahdollisuuden, sillä nyt vaihtelevat vokaalit kuulostavat parissa kohdin valitettavilta. Kyllä MIR tarttuvien biisien teon hallitsee, mutta ensi kerralla niitä kannattaisi tarjota ehkä pari lisää – eivätkä paremmat sounditkaan varmasti vahingoksi olisi.

Mika Roth


Novembersoundsbetter: ..And She Wore Black

Novmbersoundsbetterin kolmibiisinen ..And She Wore Black sisältää polveilevaa emorockia Amerikan tyyliin huudoilla ja metallisilla mausteilla höystettynä. Paketti on niin laadukas, että on suoranainen ihme, että bändi on yhä vapailla markkinoilla. Bändin meriittilistalta löytyy viimevuotinen YleX:n Viikon demo tittelin nappaaminen demon avausraita Closest Onella, jonka alun riffiä kuunnellessa tietää törmänneensä laatubiisiin, eikä ensituntuma valehtele. Closest One on ehdottomasti yksi parhaista koskaan kuulemistani demotason biiseistä, vaikkakin ylipitkä loppuosa jättää vielä parantamisen varaa. Myös Embrace The Change toimii vahvan kertsinsä johdattamana, ja demon päättävä Sleepless Coldkin tunnelmoi isoista kajareista mallikkaasti, vaikkakin se jää lopulta levyn heikoimmaksi kappaleeksi. Vaikka demo on äänitetty kotistudiossa, soundit ovat melkein täydellisesti kohdallaan ja tunkkaisuus on tiessään. Äänimaailma on täynnä monenlaista tunnelmanluojaa. Kehutaan vielä Pirkka Huhtalan korkeaa, samanaikaisesti vahvaa ja kaunista ääntä, joka vaihtuu nopeasti tasokkaaseen örinään. Moitittavaa on vaikea osoittaa sormella, mutta ei demo mikään täydellinen ole. Novembersoundsbetterin ..And She Wore Black on vahva kolmen biisin kokonaisuus, jonka pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan suunnitelmissa olevaa debyyttipitkää.

Jarmo Panula
Sophia´s Eye: Corporeal Ghosts Sophia´s Eye: Corporeal Ghosts

Sophia´s Eye orkesterin historia ulottuu viiden vuoden taakse, mutta Corporela Ghosts on silti ”vasta” bändin debyyttikiekko. Ryhmän musiikkia on melko vaikea lokeroida, kuten yhtye itsekin saatteessa toteaa, mutta jossain raskaan ja melodisen deathin liepeillä tässä liikutaan. Kitaraa tarjotaan jokaiselle neljälle raidalle oikein olan takaa ja taustalla väijyvät alati koskettimet. Vokalisointi on rosoisen ärjyvää ja erityisesti rytmiryhmän työskentelystä huomaa, että sovituksia on mietitty kerran jos toisenkin. Soittotaitoa löytyy joka tontilta, eivätkä sävellyksetkään ole lainkaan hullumpia. Eli toisin sanoen, Sophia´s Eye on saanut kasaan tasokkaan ep:n, jota kelpaa pyörittää suuremmallakin teholla. Ainoa miinus irtoaa pienestä persoonattomuudesta, mutta koska kiekko ynnää materiaalia neljän vuoden ajalta, tuokaan ei ole mikään suuri synti. Toivottavasti seuraavaa tallennetta ei tarvitse odottaa neljää vuotta, sillä tokihan näin tasokasta metallointia mielellään kuuntelee. Jatkakaa!

Mika Roth


Synthenic: Ruinous DreamSynthenic: Ruinous Dream

Synthenicin tilanne on harmillisen tuttu monille nuorille bändeille. Tasokasta laulajaa ei bändiin löydy, joten bändin pitää keskittyä tekemään mahdollisimman tasokasta instrumentaalimusaa, joka ei tietenkään ole helpoin tie huipulle. Synthenicissä soittajat ovat 13-16 vuotiaita, joten kokemuksessa annetaan pientä tasoitusta ja samalla saadaan jonkin verran sympatiapisteitä.

Demon avausraita Fearful Night on levyn paras ja monipuolisin veto, ja yleiselläkin tasolla hyvä biisi. Tykkiriffi ja monenlaiset kikat eri soittimilla tekevät lopputuloksesta niinkin hyvän kuin se on. Toinen edukseen esiin nouseva biisi on bändin mukaan nimetty Synthenic, jonka soolokitaran, tuplabasarin ja basson yhdistelmä luo biisiin hypnoottista tunnelmaa. Soolokitaran näppäilyä olisi kuitenkin voinut hieman vähentää ja pistää joukkoon pari väliosaa tuomaan lisää vaihtelua mutta hyvä näinkin. BiisitRuinous Dream ja hard rockilla ja punkilla sävytetty Equation Of Time eivät jätä paljoa käteen.

Kotistudion tuloksena levyllä on tunkkainen ja väritön soundi, joten studio verotti osansa levyn laadusta. Studio ja pari heikompaa biisiä jättävät demon ainoastaan kelvolliselle tasolle, mutta hyvää on odotettavissa kun kerran sällien iät ovat tiedossa.

Jarmo Panula


Trashcan Dance: Tiny Hitlers Rule The World

Kyllä se vaan on niin, että alkoholin yhdistävä voima voi saada joskus aikaan kerrassaan hienoja asioita. Esimerkiksi Trashcan Dance niminen yhtye sai alkunsa siitä kun Turbonegro-keikan lämmittelyjuhlissa pari musiikillisesti lahjakasta Turbojugendlaista (Jürgen – kitara, Javier – rummut) tapasivat erään flashrockstaran (La55e – vokaalit), jonka kanssa kyseiset herrat sitten päätyivät pämppäämään. Ajatus uudesta yhtyeestä löysi tiensä herkistyneisiin aivoihin ja pian riveihin rekrytoitiin myös basisti Dallas, minkä jälkeen nelikko olikin jo kasassa. Yhtyeen omakustanteinen debyyttipitkäsoitto Tiny Hitlers Rule The World on alusta loppuun asti hauskanpitoon tähtäävää ja siitä innoituksensa saavaa flashrock/punk/rock rälläystä, jonka ei ole tarkoituskaan olla mitään muuta. Elämä on jo muutenkin riittävän syvältä, joten mitä turhaan vatvomaan ongelmia kuin hauskaakin voidaan pitää! Trashcan Dancen rellestys toimii parhaimmiten silloin, kun itsekin on virittäytynyt bändin syntyhetken tyyppiseen meininkiin.

Mika Roth




Lukukertoja: 4763
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös