Pienet

Pienet – Elokuu 2007

08.08.2007


Porttila Laivue: Porttila
Junnaava jyväskyläläinen Laivue pistää jälleen musiikkilättyä tarjolle. Nelikon kolmas tuotos alkaa heleästi näppäillen, mutta lähtee vauhtiin päästyään junnailemaan basssolla. Etenemisessä on etenkin laulun kohdalla sellainen mukavan vino, muttei silti vinoileva ote. Melko omanlaisen soundin hallitsevasta Laivueesta tulee toki mieleen vaikkapa Sydän, sydän tai Sur-rur, mutta en silti erehtyisi luulemaan toista toiseksi. Porttila lentelee mukavan vaihtelevassa säässä utupilvistä ukkosmyrskyyn, muttei menetä hallintaa ohjaimista. Jokos Laivue pikkuhiljaa junnaisi ihan oikeallekin levylle?

Ilkka Valpasvuo


Lucy Was Driving
Rouheaa riffi-alternativea (taikka positiivisen makuista amerikan voimapoppia, miten vain) suomiva Lucy Was Driving on julkaisemassa debyyttiään varmaankin tänä syksynä tai sitten ensi vuoden alussa. Niinpä ei ole ihme, että tällä kolmen biisin ennakko-promollaan yhtye kuulostaa selkeästi yhdeltä koosteen kypsimmistä ja valmiimmista paketeista. Otso Koskelon toiveikas laulu kaartaa hienosti, yhtyeen energisessä maalailussa on samaan aikaan menevä ja mukavan hymyilevä henki. Kipakasti kaahaava Declaration of Independence saa niskan nykimään, melankolisempi October lämmittelee käsiään muistoissa. Pehmeämpi ja haaveellisesti taivaalle kaartava Satellites on ehkä kohtuullisen tarttuvan levyn mielenjäävin raita. Hyvää lupaa.

Ilkka Valpasvuo


Monitors Alive Monitors Alive
Vuonna 2005 perustettu, melodisesta alternativerockista kohti amerikkalaista pop-altsu-emo-osastoa kohti taipunut nelikko Monitors Alive pistelee tällä kolmen biisin promo-ep:llään kohtuullisen hyvin. Soundit ovat amerikan emon hengessä isosti ja tunteella kaartavat ja soitossa on mukavasti jylhyyttä. Silti mennään aika hymyilevällä ja lämpimällä otteella, vaikka tyylilaji pakkaakin taipumaan turhan helposti pelkkään mahtipontiseen maneeriin. Bändi hallitsee tyylilajin hyvin eikä soittopuolessa (taikka soundeissa) olekaan juuri nokan koputtamista. Sävelkynästä pitäisikin sitten löytyä hiukan enemmän omaleimaisuutta eikä pieni hioituminen sekä äänteisiin että tulkintaan tekisi Anssi Sailomäelle pahaa. Hiukan vielä töksäyttää eikä laulu juurikaan nouse massasta. Nuoreksi bändiksi ja ensimmäisiksi äänitteiksi kolmibiisinen joka tapauksessa on ihan kelpo näyte.

Ilkka Valpasvuo


P-lo: P-lo
Pain Media Productions

P-lon demon aloittava Brickhead on harvinainen esimerkki siinä kuinka mikään ei pelaa. Soitto, laulu, sovitukset ja äänitys antavat kaikki panoksensa yhdellä jalalla horjuvaan palikkatorniin, mutta onneksi jo toinen kappale antaa viitteitä paremmasta. Äänitys on parempi eikä soitto kuulostakaan niin tuskalliselta kuin pelkäsin.

Parolasta kotoisin olevalla triolla on prioriteetit selkeinä ja esikuvat kirkkaina. Rouheita Incubus -vaikutteita ei voi olla huomaamatta kappaleessa Pork ja eniten 90-luvun funkrockbändeistä paistaa läpi Red Hot Chili Peppers. Miehet tykittävät funk-riffejä ja rock-komppeja innolla ja antaumuksella, mutta materiaali on silti vielä todella raakaa. Suosittelen miehille rutkasti lisää harjoittelua ja yhdessä soittamista, niin käsissämme voi olla hyväkin vaihtoehtoinen bilebändi.

Otto Kylmälä


100% Prot: Sata prosenttia
Prot on omien sanojensa mukaan taistellut elämän harmautta, synkkyyttä ja kiireisyyttä vastaan jo vuodesta 2003. Musiikillisesti tähän päämäärään pyritään aavistuksen mollivoittoisella, mutta menevän rymistelyn saattelemalla suomenkielisellä poprockilla. Ensimmäisiä mieleen nousevia vertailukohtia onkin kotoinen Don Huonot.

Kolmen kappaleen katsaus alkaa Aika-kappaleen kiivaalla kitarariffillä, joka tuo tasaisia kahdeksasosia jyskyttävine bassoineen etäisesti mieleen jopa 80-luvun puudelihevipläjäykset. Miksauksessa aavistuksen hiljaiseksi jäänyt ja osin tästä syystä kaukaisen ja sävyttömän kuuloinen Vesa Ahon laulu kuitenkin palauttaa mietteet suomalaisiin manserockin klassikoihin. Demon päättävä Pakenet varjoja on biiseistä kaikkein rauhallisin, kaihoisasti särkevä kokonaisuus. Tämä – niin kuin muutkin kappaleet – on kiistämättömän tyylikkäästi soitettu. Kahdesta ensimmäisestä poiketen viimeisestä kappaleesta välittyy kuitenkin myös herkempiä sävyjä, jotka pelastavat kokonaisuuden mitäänsanomattomuudelta. Mielenkiinnon kasvattamiseksi kaivataan kuitenkin enemmän tulkintaa ja variaatiota melodioihin.

Ilmari Ivaska


Silhuetti
Tragedia-levy

Tamperelainen Silhuetti tekee tunteikasta suomirockia, josta tulee ensimmäisenä mieleen Maija Vilkkumaa ja Irina. Heti kättelyssä käy selväksi, että porukan solisti Sanette Sevón on hyvä laulaja ja yhtyeen myös suurin vahvuus, laulutulkinnassa on viettelevää naisellista aistikkuutta ja lyriikat ovat moderneille suomalaisille naisrokkareille ominaisella tavalla pahaenteisiä rakkaustarinoita - välillä myös turhan tuttuja ja helppoja. Laulutyylin ja lyyrikoiden kautta kokonaisuus saa myös iskelmällisiä sävyjä. Muutaman omakustannejulkaisun tehneen porukan uusimman kolmiraitaisen kappaleet ovat perus tasokkaita, mutta kohtalaisen persoonattomia keskitempoisia rokkeja. Niillä yhtye osoittaa ammattimaisen valmiutensa. Omaa persoonallista saundiaan saatteessa korostava yhtye ei kuitenkaan vaikuta kokonaissoinnillaan ja tyylitajullaan. Esimerkiksi Pahanilmanlintu-kappale kuulostaa sekoitukselta Liekkiä, Yötä ja Anna Eriksonia. En kuitenkaan yllättyisi, jos yhtyeen musiikki vetäisi jo lähitulevaisuudessa radioiden tehosoitossa suurempaa yleisöä puolelleen.

Sami Nissinen


Juuri tänä iltana Vaara: Juuri tänä iltana
Vaaran ei nimestään huolimatta sisällä kovinkaan uhkaavaa tai demonista musiikkia. Sopivin sana kuvailemaan musiikkia tuntuu sitä vastoin olemaan harmiton. Juuri tänä iltana –demo ja sen nimikkokappale soi sarjassaan hyvin, muttei tarpeeksi että raidan muistaisi vielä myöhemminkin. Demon toinen kappale, Usvaisena aamuna ei myöskään säväytä tarpeeksi. Sovitukset ja soitto ovat tyydyttäviä, joten suurin vastuu kasautuu naisvokalistille, joka ei kuitenkaan äänensä puolesta tehtävään yllä. Lopputulos kuulostaa siltä kuin hän pidättelisi laulua, tai sitten hänellä on vain liian heikko ääni. Rohkeutta siihen lauluun, niin vaikutus paranee.

Otto Kylmälä


Volvox Volvox: Volvox
Turusta tuleva kolmihenkinen Volvox on sellainen tapaus, että meikäläisellä alkaa suorastaan kihelmöimään kuupassa. Neljän biisin bändin omaa nimeä kantava demo on musiikillisesti hiukan klenkkaa, mutta sydämellä tehtyä. Kasipallo – josta muuten on väsätty mainio videokin – esittelee Volvoxin aseet, eli omintakeiset lyriikat, hapuilevan mutta hellyttävän laulun, kotikutoiset biitit sekä syntikka- ja pasuunamausteet. Ihmeellinen seikkailu on tuotannoltaan ja sävellykseltään ässäkamaa. Kauppakeskuksessa ei ole aikaa rakkauteen, tietää Volvox kertoa tällä balladilla. Vedenalaista toimii nasevuudessaan hyvänä päätöksenä. Tästä tuli kiva olo.

Tuomas Tiainen




Lukukertoja: 4406
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös