Pienet

Sinkut – Elokuu 2007

29.08.2007


Pelottaa Iskias: Pelottaa
Pisa

Porilainen Iskias avaa virallisen levytysuransa kahden biisin mittaisella sinkulla, jolla vetovastuu kuuluu lainakappaleelle. Vanha Paul Oxley viisu Spanish Bars on käännöksen kautta muuntunut Huomisen kyynel nimiseksi biisiksi, joka selättää toisena kuultavan nimibiisin selvästi.

Iskiaksen äijärokki puree häijysti, kunhan olosuhteet ovat vain suotuisat. Tukevilla kitaroilla ryyditettyjä ralleja kannattaakin kuunnella riittävällä äänenpaineella, eikä pullo olutta ainakaan heikennä rypistelyn vaikutusta. Toivottavasti ryhmä suosii vastaisuudessa Huomisen kyyneleen tapaisia vauhdikkaampia ralleja, sillä koneen hidastuessa ryhmä menettää nopeasti korkeutta, mistä käy ikäväksi esimerkiksi kakkosraita.

Mika Roth
Neuvoista huolimatta Katve: Neuvoista huolimatta

Jos oululaisen Katveen poprockista on aiemmin tullut mieleen mm. Limonadi Elohopea, on kokoonpanoaan päivittäneen viisikon tuoreen sinkuran lähempi vertaus jälleen (kolmen vuoden takaisen omakustanteen tapaan) Absoluuttinen Nollapiste - tosin kevyempänä, suoraviivaisempana ja iloisempana. Katve pistelee Nollapistemäisillä kitarakuvioilla ihan pirteästi ja kivan pienesti hymyten. Vaikka biisejä kuuntelee mielellään ja soitossa on myös ilmavuutta, ei homma kiteydy todellisiin koukutuksiin tai sellaisiin tunnetilojen vangitsemisiin, että se aiheuttaisi niskakarvoissa värähtelyjä. Tuntuu että yhtye on jäänyt loukkuun omaan mukavuuteensa – vaikka on mukava kuunnella harmitonta ja hyväntuulista poppista, on pidemmän päälle myös aika tylsää kuunnella sitä harmitonta ja hyväntuulista poppista. Ainoa lääke ovat hitit tai jokin viimeisen päälle omaperäinen mauste, joita kumpaakaan ei Katveella valitettavasti ole oikein vieläkään tarjota. Olisi kiva jos olisi enemmän kuin ihan kiva… Kakkosbiisi Hei kuule alkaa jo olla lähellä pientä hittiä, joten eipä heitetä kirvestä kaivoon, vaikka toimittaja angsteileekin.

Ilkka Valpasvuo


Pikkis: Dream
Helsinki Freedom

22-vuotias helsinkiläinen rap-artisti Pikkis pistää lokakuussa luvassa olevalta debyytiltään pari näytettä julki. Helsinki Freedom Recordsin kanssa diilin tehnyt herra aloittaa Dreamillä hyvin öisissä ja iiseissä fiiliksissä. Hyvin muheva, hidas ja läski biitti ja pienet jylhät jousikuviot sopivat hienosti suhteelliseen haikeaan pohdiskeluun, joka lyriikoiden puolesta tuntuu keskittyvän aika henkilökohtaisiin mietintöihin ja näkökulmiin. Räpäytys rullaa melko liukkaasti ja musiikillisesti touhu onkin melkoisen maukasta. Se onko Pikkiksellä mitään oikeaa sanottavaa, jääkin sitten hiukan hämärämmäksi. Joka tapauksessa, melkoisen mainio biisi. Kotipaikkanostatus Helsinki Finland etenee munakkaammin, jopa funkisti. Räyhäkkäällä säröllä varustettu kertsi ui jo melkein pomppumetallin liiveihin, mutta toimii. Jos Pikkis pistää koko levyllisen yhtä pirteästi, nousee nimi varmasti piirien huulille.

Ilkka Valpasvuo


Modern Times Pouta: Modern Times

Vaikka ulkona sataa vettä jo toista päivää putkeen, on kesä tähän mennessä kyllä ollut harvinaisen poutainen. Ja mikäs sen mukavampaa kun odotella sitä varmasti kohtapuoliin koittavaa poutapäivää kuunnellen vuodesta 2006 toiminutta melodisen popin parissa operoivaa Poutaa. Tästä maailman ehkä huonoimmasta aasinsillasta (tai muulinsillasta) huolimatta on mukava todeta viimevuotisella ensimmäisellä EP:llään hiukan itseään hakeneen viisikon kulkeneen selkeästi isoilla harppauksilla eteenpäin. Erittäin tasapainoinen ja rennosti tunnelmoiva soitto lähtee heti kaksibiisisen nimeksikin nostetulla avausraidalla komeasti kiireettömän pianon ja Antti Poudan hienosti kaartavan laulun tahtiin. Kitaran ja rytmityhmän lähtiessä mukaan sävyiksi kasvavat rullaavan melankolinen, mutta silti toiveikkaasti maalaileva kitarapop. Yhtyeeltä alkaa irrota sekä tasapainoista ajattomuutta että selkeitä koukkuja. Who Are You on pehmeämpi ja edellistäkin heleämmin asteleva autereinen pohdiskelu, vaikka kyllä siitäkin löytyy reipasta poljentoa ja menevää rullausta. Biisien hitikkyys ei ehkä ole vielä ihan napakymppi, mutta niiden tasapainoisuus ja hieno fiilis painaa vaakakupissa vahvasti.

Ilkka Valpasvuo


Jaska & Mä Rapped Youth: Jaska & Mä
Lahna

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen Cypress Hillinä mainostettu Rapped Youth jättää nasaaleine räppeineen ja hölmöine sanoituksineen lähinnä humoristisen vaikutelman. Tämä on kaksipiippuinen juttu – toisaalta vesirajan alle vahvasti hetkittäin sukeltavat läpät, kieltämättä omalaatuiset soundikikkailut ja yli vedetty nenäräppäys ärsyttää, toisaalta taas yhtyeen melko omalinjainen juttu ON myös hauskaa, jos unohtaa turhan vakavanaamaisuuden. Useammalla versiolla vedetyt biisit Jaska ja ovat ihan mielenkiintoisia, mutteivät silti mitään todellisia killereitä. En minä silti RY:tä täysin tyrmää, edellä mainittujen hyvien puolien lisäksi murteellinen itsensä ilmaiseminen, osuva taustalaulujen käyttö ja läpänheiton poskettomuuden irtonaiset överit antavat ainakin hetkellistä lystiä elämän harmaaseen arkeen.

Ilkka Valpasvuo


Streched RobinCosmos: Stretched

RobinCosmos luottaa perusarvoihin: rouheat kitarat, taustalla kilkatteleva piano, rullaava biitti ja komeat kertsit siivittävät tämän rokkiporukan meininkiä. Viiden aikamiehen muodostama yhtye tarjoilee nyt kaksi uutta kappaletta viimevuotisen Pathfinder-debyyttialbumin jälkeen. Tämän näytteen perusteella pullat ovat hyvin uunissa (puoli tuntia keskitasolla, 200 astetta). Nimibiisi Stretched liikkuu kepeästi mutta voimakkaasti – helvetin hyvä styge, jonka kertsi jäi päähän soimaan muutamaksi päiväksi! B-puoli Old School ei aivan pääse ykköskappaleen tasolle, muttei ole huono sekään. Hyvän mielen musiikkia, jossa ei ole kireydestä tietoakaan. Tämä maistuisi erinomaisesti elävänä kuultuna.

Tuomas Tiainen


Henkselit Super Janne: Henkselit
Upleftbass

Super Janne äänestettiin Henkselit maxi-ep:n ja hyvien keikkojensa ansiosta Basson vuoden 2006 tulokkaaksi. Nyt loppuunmyyty ep on julkaistu myös CD:llä, vain pienin sisällöllisin muutoksin. Henkselit kuulostaa edelleen hyvältä, Super Jannen sujuva flow ja rennot taustat ovat takuutavaraa. Loistavan nimikkobiisin lisäksi mukana on humoristinen rakkauslaulu Maisteri, jonka vihellyksin tehostettu kertosäe jää mukavasti päähän soimaan. Instrut ja remixit ovat lähinnä kiva bonus. Raikas ja kypsä kokonaisuus.

Olli Seuri


Verso: Gone Into My Blood
Musiikkikustannus Orjatori

Edellisen kerran Verso vieraili Desibelin sivuilla vajaa kaksi vuotta sitten, kun porilaisten No Harm Done sinkku oli arvioitavana. Melodinen metalli on edelleen bändin työsarka, mutta Verso on kehittynyt selvästi parin vuoden aikana. Aiemmin vaikutteet ja esikuvat kuuluivat vielä vahvoina lävitse, mutta ainakin näillä sinkun kahdella raidalla bändin oma soundi on vahvistunut silmiinpistävästi. Tällä kertaa Verso kuulostaakin ensisijaisesti Versolta, bändiltä jolla on oma vahva visio sekä suuntansa. Raskaat kitarat jauhavat edelleen riffejään ja vokalistin tyylikirjo ulottuu melodisen herkästä ilmaisusta aina murinaan saakka, mutta nyt jokainen osa tuntuu olevan omalla paikallaan. Jokohan pian koittaisi sen ensimmäisen pitkäsoiton aika? Gone Into My Blood sinkun perusteella kun se olisi seuraava looginen askel.

Mika Roth




Lukukertoja: 4612
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös