Pienet III� Lokakuu 2007

After Wildfire: Rock n� Roll Cutie
Saate kertoo raumalaisen After Wildfiren soittavan bluesista voimansa saavaa hardrockia. Tottahan tuo. Yksinkertaista ja kaavoja noudattavaa kamaa, jonka vaikuttajab�ndit lienev�t toimineet jo useampi vuosikymmen sitten. Vaikka ideana tuntuukin olevan tarjota yleis�lle vanhanaikaista, tuttua ja turvallista tavaraa, edes jonkinlaisen omann�k�isyyskertoimen toivoisin b�ndin tulevaisuudessa saavuttavan. Kumarrus vanhan ajan rehellist� hardrockia kohti on biisien toimimisen ja erottumisen kannalta turhankin syv� ja linja pysyy samana l�pi demon, joskin Ready To Scream And Shout menee enemm�nkin Guns N� Roses -osastolle. Toki l�tylt� l�ytyy pakollinen balladikin, mutta Bleeding Heart on kielt�m�tt� aika karmea tekele.

Kuitenkin tekem�ns� After Wildfire on tehnyt kunnolla, eik� demo tuo mieleen ajatustakaan siit�, ett� t�m� olisi jonkinlaista vanhojen hardrock-b�ndien parodioimista, ja oman yleis�ns�h�n t�ll�inen musiikki l�yt�� tosirokkareiden joukosta aina. Enivei, soundit jees, laulu eritt�in jees ja kertos�keiss�kin on parhaimmillaan ideaa. Yleisell� tasolla Rock n� Roll Cutie ei kuitenkaan tarjoa mit��n erikoista.

Jarmo Panula

---

Aida: Vaiettu raja
Helsinkil�inen nelikko Aida kulkee kolmibiisisens� melkoisen kohtalokkaissa tunnelmissa. Iina Kytt�sen hele� mutta hiukan jylh� laulu kohtaa p��osassa tumman pianon, mutta biiseihin nostetaan my�s kitaralaukkaa. Kaiken aikaa Aidan soitanto maistuu kaikkea muuta kuin yksioikoiselta. Tyylilajiksi voisikin tarjota vaikkapa mollivoittoista progepoppia. Avausraita Leimasta noussut mielikuva s�ilyy my�s levyn nimibiisill�, vaikkakin pienten heng�hdysten ja kaartavien maalauksien v�liset s�vyerot ovat samaan aikaan korkeampia ja sulavampia. Kolmas n�yt�s laukkaa kipakammin, mutta antaa my�s tilaa pianon tummille iskuille. Aida on ainakin kohtuullisen persoonallinen, jos ei viel� sen enemp��. Varsinaista s�v�yst� n�ytteest� ei irronnut, vaikka tyylikk��n kohtalokkuuden luulisi aika helposti p��sev�n �iholle�. Eli ihan ok, mutta tekemist� on viel�.

Ilkka Valpasvuo

---

Blue Frequency: Are You Amused?
Oululainen parivuotias kolmikko Blue Frequency onnistuu t�ll� n�ytteell��n oivasti yhdist�m��n melodisen, komeasti kaartuvan popin kipakan metallisempiin elementteihin. Ei sorruta perusteettomaan rankisteluun, muttei my�sk��n olla pelkk�� siirappista viimeist� hidasta. Soundit ovat kiitett�v�n hyvin kohdillaan ja laulaja-kitaristi Sami Halmisen suoritus on nautinnollista kuultavaa. Irony l�htee rauhallisesti, kasvaen kerrossaan hienosti m�tkiv�mp��n kaareen. Kolmikko varastaa tytt�ihin vetoavan melodisen jollotuksen oivasti Negativelta ja muilta vastaavilta ja yhdist�� sen sek� Lapkomaisen indierockin tyylikk��seen poseerauspaahtoon kuin metallin kevyemm�n puolen s�vyihin. P��asia eli hyv�t biisit ovat my�s hallussa. Ironyn ohella my�s False Teeth ja jykev�mpi Amused Muse potkivat hyvin. Blue Frequency on onnistunut luomaan juuri t�h�n hetkeen sopivan soundin suhteellisen hyvill� biiseill�. Niinp� b�ndist� varmasti kuullaan lis�� ja melkoisen nopeasti.

Ilkka Valpasvuo

---

Gordionin solmu: Kalpea kev�t
Nais��nell� koristeltua kuulasta kitarapoppia soittava helsinkil�inen viisikko Gordionin solmu syntyi vuonna 2005, tosin eri nimell� ja akustisemmassa muodossa. Nykyinen soundi, jossa Rhodes-kosketinkuviot, n�pp�ilev�n hele�st� s�r�ilev��n vaihteleva kitarointi ja vivahteikkaan kepe� poljento kohtaavat kohtuullisen rullaavasti mutta kepe�sti, alkoi synty� vuoden 2006 aikana, jolloin my�s nykyinen nimi otettiin k�ytt��n.

T�ll� viisikon toisella n�ytteell� Leena Pihlajam�enkorkealta kaartava, mutta pienieleinen laulu saa taakseen yht� lailla toimivasti sek� reippaan irtonaista indiepoppia ett� n�pp�ilev�� haaveilua. Varsinaiset t�ysosumat j��v�t viel� l�ytym�tt�, mutta kokonaisuudessa yhtyeen biisimaailma on eritt�in miellytt�v�n kuuloinen, tasapainoinen ja kepe�. Nimibiisin hymyilev� kiireett�myys ja Painovoimaa-raidan jatsahtava poppis ovat molemmat toimivia suunnanvalintoja. Eik� melankolisessa Kev�tuhrissa tai duurissa reippailevassa Ruttopuistossa ole my�sk��n mit��n varsinaista vikaa. Silti yksik��n s�vellyksist� ei j�� erityisen vahvasti mieleen py�rim��n. Hyv�st� pohjasta luulisi kyll� viel� syntyv�n my�s niit� todellisia klassikoita ja kultakimpaleita. Sen saa aika n�ytt��.

Ilkka Valpasvuo

---

Kulus: Promo 2007
Naantalilaisen Kuluksen alkutahdit ly�tiin jo vuonna 2003, joten alkukankeus lienee ollut voimakasta, kun t�m� promokiekko on vasta b�ndin ensimm�inen julkaisu. Tyylilt��n Kulus lokeroituu kevyen kitararockin laatikkoon, tosin vaikutteita l�ytyy muun muassa heavyn suunnalta.

Tasoltaan matsku on sit� perushyv��, ehk� parempaakin, mutta silti samantasoisia demob�ndej� l�ytyy viel� pilvin pimein. B�ndimassasta erottumista vaikeuttaa my�s se, ett� klisekarikoita b�ndi ei suuremmin vaivaudu kiertelem��n vaan s�vellyksiss� k�ytet��n sumeilematta tuttuja temppuja hyv�ksi. Suurin ongelma taitaa kuitenkin l�yty� mikrofonin takaa. Timo Rainetsalon laulu on tavanomaista karaoke-tasoa, jonka toimiminen erityisesti korkeissa kohdissa on hataraa. Vokalisoinnin ontuessa hienosti hyv�ksik�ytetty kaksikitaraisuus hivelee korvia. N�teill� n�pp�ilyosuuksilla v�ritetty Viimeinen hanki on biisirypp��n paras, vaikka my�s Taas uudelleen -kappaleen kertos�e soi sinnikk��sti p��ss�. Mutta jees, hienoja hetki� ja ominaisuuksia levylt� l�ytyy. Ei paha.

Jarmo Panula

---

Lockman
Helsinkil�inen Lockman jatkaa hienojen el�inkansiensa parissa. Mukavan surisevaa, pop-melodisuutta hy�dynt�v�� rokkipotkua viskova nelikko pistelee aika lailla samoilla aseille jotka jo edellisell� demoilla kuuluivat, mutta esitt�m�ni toive viel�kin mieleenj��vemmist� biiseist� astuu t�ll� nelj�n biisin (liven� b�ndik�mp�ll� purkitetulla) l�tyll� muutaman askeleen eteenp�in. Osuvalla kitarakuviolla ja letke�ll� biitill� loistava Black Summer Night alkaa olla kohtuullisen tarttuva s�vellys. Joskin laulaja-kitaristi Hermon hiukan tukahtuneen henkinen laulu � vaikkakin on mukavan persoonallista � sy� ehk� kappaleelta sellaista el�v�ist� revittelyn mahdollisuutta. En oikein tied� kuinka hyvin hiukan pelkistetty laulu palvelee rouheaa rock-kiemurointia. Minun mielest�ni ik�v� kyll� hieman heikosti.

My�s muut biisit toimivat melkoisen hyvin. Kipakasti vaaniva In The Ring, rauhallisemmin liikehtiv� The Old Continent Blues ja p��llek�yv�� suisto-voodoota tavoitteleva Cold For The Mummies ovat kaikki lupaavia n�ytteit�. Silti Lockmanin tyylisen sofistikoituneemman, mutta silti kipakasti potkivan rock-ilmaisun kohdalla kunnon soundit alkaisivat pikkuhiljaa olla vaatimus. Nyt t�kk�ys ei palvele homman �rupista rehellisyytt� vaan kuulostaa vain k�k�lt� ja keskener�iselt�. Lockman tarvitsee seuraavaksi studio��nitteen, jossa yhtyeen rupinen soundi saadaan tallennettua samaan aikaan siistimp�n� muttei silti pilalle viilattuna. Kinkkinen teht�v�, toivottavasti onnistuu.

Ilkka Valpasvuo

---

Olki: Uinuja
Vuonna 2005 Helsingiss� perustettu melodinen kitarapop-yhtye Olki luottaa suomenkieleen ja suhteellisen hele��n sointukaareen. Mukavan rennolla r�mpyttelyll� l�htev� nimibiisi esittelee osuvasti yhtyeen parasta osaamista � hele�� ja hymyilev�n kaihoisaa poppia, jossa Jukka Tallgrenin kantava laulu ja Eino Leinon sanoja k�ytt�v� tarina ly� k�tt� osuvasti yhteen ilmavan ja kiireett�m�n oloisen, mutta my�s mukavan reipasta kitarointia sis�lt�v�n soiton kanssa. Nelj�n biisin lyh�rin jatkuessa Kenelt� sen saan tahtiin l�ytyy hommaan hiukan enemm�n mahtipontta ja hiukan kipakampi ja kevytt� suomirockia l�hentyv� soitanto muodostuu vahvemmaksi mielikuvaksi yhtyeen ytimest� kuin alun hiukan rennompi haaveilu. Unia siirtyy enemm�n molliin ja p��tyy l�hes kohtalokkuuteen asti. Aika samoilla linjoilla homma my�s p��tell��n Et viereesi l�yt�nyt ket��n-raidalla. Yhtyeen selkeit� vahvuuksia on rehellisyyden ja suoruuden tunne sek� parhaimmillaan soitosta l�ytyv� rentous. Niit� todellisia �ssi� t�lt� EP:lt� ei oikein tahdo silti l�yty�. Hyv�� peruspoppia toki.

Ilkka Valpasvuo

---

Royal Lips
Tiikerit on p��stetty irti ja niill� on n�lk�! Kova n�lk�!, p��tt�� Kuopiossa viime vuonna perustettu kolmihenkinen Royal Lips kolmibiisisen ensi-iskunsa saatekirjeen. Kolmikon hyv�ll� tavalla rupinen soitanto yhdist�� p��llek�yv�ll� tavalla surisevan s�r�kitarasoundin keinuviin s�keisiin. Laulu, kitara ja rummut, siin� kaikki ty�v�lineet. Ne riitt�v�t hyvin.

Yhtyeen selkein johtot�hti on Miss Kitty Carolinen rouhean r�k�inen ja samalla haastavan viettelev� laulu (josta tulee hyv�ll� tavalla mieleen Bitch Alert). Muutenkin hommassa on sek� grrl poweria ett� sellaista v�lit�nt� punk-otetta, vaikka esimerkiksi rauhallisesti ja kaihoisasti keinuva kakkosbiisi Chanel on kaikkea muuta kuin s�risev�n p��llek�yv�n punk. Se onkin aito ja nykyp�iv�n� turhan harvinainen hyv� �grunge-slovari�! Kyll� kyll�, silti kyseess� ei ole mik��n turhan totinen tai yksioikoinen Nirvana-hehkutus tai sytk�rinheilutus Chris Cornellin tahtiin, vaan Royal Lips onnistuu jo ihan alkumetreill��n vakuuttamaan ihan omana itsen��n.

Toki keitoksesta l�ytyy paljon elementtej� punkista, grungesta, indie rockista ja ehk� jostain taiteellisemmastakin suuntauksesta. Silti lopputulos on tuore, mehukas ja iskev�. Kuninkaalliset huulet kannattaa ilman muuta pist�� tsekkaa n�m�-listalle.

Ilkka Valpasvuo

---

Tohtori No: Yksin�isi� piruparkoja
Tohtori Non tyyli on iskelm��n taipuvaa suomirockia aikuiseen makuun, siis sellaista, jolle tulee aina olemaan kysynt�� kotimaan baarien pikkuisilla lavoilla. Voin vain kuvitella, kuinka keski-ik�� l�hestyv�t kapakkojen kanta-asiakkaat huutavat kuorossa "Soittakaa Paratiisi!" Tohtori Non keikoilla.

Demon musiikista kuuluu niin Kolmas nainen, Y�, kuin Eppu Normaalikin. Levylt� l�ytyy kolme tasavahvaa kappaletta, joihin on tiputeltu varmoja koukkuja tasaisin v�lein, mutta silti v�h�n tyls�� t�t� kuunnellessa tulee. Vierailevat koskettimet pelastavat kyll� paljon, mutta eiv�t tarpeeksi. Vaikka oma yleis�ns� b�ndill� varmasti on, useimmille meist� ja jopa joillekin genren uskollisille yst�villekin demo j��nee vain kelvollisen taustamusiikin asemaan, joka ei suuremmin ket��n �rsyt�. Her��kin kysymys, kuinka arvokkaita asioita b�ndi on saavuttanut, jos sen musiikki ei �rsyt� ja sit� voi kuvitella kuulevansa Novasta ty�matkoilla? Viel� t�ll� tasolla arvon tohtorin on syyt� jatkaa demojen ty�st�mist�.

Jarmo Panula

---

Vaaleanpunainen kohina: Toinen
Vaaleanpunaisen kohinan toinen n�yte jatkaa suomenkielisen popin parissa, mutta elektro-yhtyeen sivuprojektista on taidettu kasvaa enemm�n poprock-b�ndin suuntaan. K�yt�ss� on entist� enemm�n oikeat soittimet ja mukaan on otettu kitaristi Tomi Henttunen. Se pohjalla oleva lo-fi kuuluu oikeastaan en�� vain aika halvan oloisissa urkusoundeissa ja v�lill� mukana olevissa eteerisiss� maalailuissa.

Jos avausraita Stigmata kulkee aika akustisen ilmavasti, on jo siin� melkoisen mahtipontinen ote mukana. Varsinkin pidemm�lle ment�ess� levylt� nouseekin esiin melkoisen vahva proge-maailmoista tuttu jylh� vaeltelu ja asteittainen kasvatus. Johtuen pikkuhiljaisesta rakentumisesta ja kohtuullisen pitkist� biiseist�, muodostuu mielikuvaksi aika junnaava ja jopa hiukan paikallaan polkeva. Asiaa ei auta yht��n se, ett� yhtyeen soundi on hiukan t�ks�htelev� ja keskener�isen oloinen. Toki jos haetaan edelleen sit� lo-fi-elementti�, niin se kyll� l�ytyy. Mutta kysymys kuuluukin, ket� se palvelee?

Kohinan rauhallisessa musiikissa on hienoja elementtej�. Silti mauksi j�� hiukan liian massiivinen ja eteerisyydest��n johtuen aika kylm�ksi j�tt�v� musiikillinen m�hk�le. T�ll� levyll� se tarpeellinen tunne ja intiimiys ei oikein aukea. Hienotkin melodiset elementit ja musiikin kasvulle annettu tila ja rauha k�rsiv�t siit�, ettei soitto p��se iholle. Esimerkiksi jostain Murhaballadin kaltaisesta komeasta latinalaisesti kohtalokkaasta s�vellyksest� haluaisi pit�� enemm�n. Siin� nelikko p��seekin jo hiukan l�hemm�s sit� tunteen v�lityst�, mit� kaipaisin enemm�n koko levylt�.

Ilkka Valpasvuo