Pienet

Pienet - Kesäkuu 2026

15.06.2026

Dark Komet: Ghost of Silver Light

Dark Komet on mahtava nimi, se on todettava heti kättelyssä. Kotimainen yhtye laskee itsensä industrial ja doom metal -genreihin selvimmin kuuluvaksi. Eikä kuvauksessa ole mitään rakentavaa vikaa, sillä ryhmän musiikki avaa kosmiset madonreiät ja antaa mustuuden syöksyä niistä tsunamin voimalla ns. todellisuuteen.

Avauksena soiva Temples in the Flesh of Time avaa bändin näkemystä ja on reilun viiden minuutin mitassaan biisikolmikon ytimekkäin, raskain ja ehdottomin tapaus. Industrial jyskyy ja kaikuu jättimäisten taustasoundien voimalla, raa’an kärinävokalisoinnin hyytävä kylmyys puree, eikä massiivisesti päälle käyvää äänivallia voi paeta. Ankkuri Only Frozen Reality kääntää raastoa entistä jyrkemmin punaiselle, mutta äityy samalla groovaavaan myllytykseen, jossa on kiistatonta koukkua. Ehdottoman alun ja rusentavan lopun väliin puristuva Shadow Beyond Suns jää lievästi väliinputoajaksi, joka ei varsinaisesti anna mitään ihmeellistä lisää kokonaisuudelle. Toki kitaran pitkä harhailu ja sinkoilu jälkimmäisellä puoliskolla luo kaoottista tunnelmaa, mutta EP:n kuumimmat polttopisteet löytyvät toisaalta.

Ghost of Silver Light on muodoltaan ja linjoiltaan ehdoton kokonaisuus, joka vaatii kuulijalta vastaan tulemista. Äänikentät ovat kovia, soundit kauneimmillaankin raakoja ja lämpötila painuu selvästi pakkaselle.

Mika Roth

elmeri: Satunnaisia unihalvauksia

Pienellä etukirjaimella varustettua elmeriä ei tule sekoittaa toiseen samannimiseen artistiin. Helsinkiläinen indie-artisti elmeri on julkaissut ennen debyytti-EP:tä viisi sinkkua, mutta hieman yllättäen niistä vain kaksi uusinta on kelpuutettu mukaan esikoiselle. Artistin itsensä pääosin kirjoittama ja tuottama EP on tunnelmiltaan asettunut ja popahtava, mutta erittäin maalailevalla ja viipyilevällä tavalla.

Korvaani mukana olevista sinkuista vanhempi, eli Kaukana kotoa, kiteyttää paljon olennaisesta. Keskiössä on kaipuuta ja kipua tihkuvat sanat, jotka elmeri esittää hiljaisuutta korostaen ja vahvasti tulkiten. Äänikenttä rakentuu akustisesta kitarasta ja taustan hipihiljaa soitetusta kaartelusta, joka on kiehtovan minisinfonista. Tuoreempi sinkku Sydämen päällä pölyy liitää leveämmin siivin tyyntä horisonttiaan kohti, joka ei minuutin jälkeen enää olekaan niin autereinen. Suorimmin asioiden juurisyitä ruotii nimiraita Satunnaisia unihalvauksia, joka oivaltaa pahimman olevan jo takana. Sanoja on mahdutettu mukaan alleviivaavan runsaasti, mutta kaikki kuultu johtaa kohti valoisampaa tulevaa, mikä on lohdullinen ajatus.

EP on syntynyt peloista ja ahdistuksesta, jotka ovat nyt löytäneet musiikillisen purkautumiskanavansa. Moni huutaisi, raivoaisi ja meuhkaisi, elmeri taas avaa asiansa hiljaa ja kauniita ääniavaruuksia luoden. Kontrasti sanojen ja musiikin välillä voi tuntua valtavalta, mutta kuka sanoo huudon auttavan yhtään enempää?

Mika Roth

Elmone x PMPEE: Sopimus

Rap-artisti Elmo tai Elmone (kumpaakin muotoa käytetään saatekirjeessä) on yhdistänyt voimansa tuottajana toimivan PMPEEn kanssa. Kaksikon ensi levy on kuuden raidan mittainen, mutta jatkoksi lupaillaan ensi vuodeksi ihan kokonaista pitkäsoittoa, eli tämä on vasta alkua.

Avausraita Vaikutuksille alttiina hahmottelee kuulijalle tilanteen ja maisemat. Artisti laittaa aina jotain itsestään töihinsä ja Sopimus vaikuttaa erittäin elämänkerralliselta kokonaisuudelta. Kertojan historiassa on paljon ikäviä sekä suorastaan mustia juttuja, mutta kun Kiitollinen summaa nurisematta tapahtuneet, nousee kaiken karmeuden yläpuolelle kiitollisuus. Voit valita katkeruuden tai oppimisen. Tapahtuneita asioita ei voi muuttaa, mutta tulevaan voi vaikuttaa, hyvän elämän voi valita. Karsitut soundit ja napakat biitit ovat tarpeen, koska suoraan sydämestä ammutut rivit haastavat väkevyydellään. Kellun halki avaruuden näkee ympäröivän tyhjyyden siunauksena, avarien äänikenttien kaikuessa avaruudellisessa laajuudessa. Ikuinen oppilas puskee groovea pintaa hanakammin ja Pelin henki haisee näkee tuulten jo kääntyvän tyystin uuteen suuntaan. Tuleva ei ole uhka vaan potentiaalinen liittolainen, useammalla tasolla.

Sopimus luottaa karsittuihin soundeihin, joissa on kuitenkin syvää voimaa. Elmo heittää riimit suorina ja pysyy tavallaan sivulla, sanojen, tarinoiden ja isompien teemojen noustessa keskiöön. Tiukka esikoinen.

Mika Roth

Halysis: Of Static Slumber

Lahtelainen death metal bändi Halysis on tuttu tekijä parin pitkäsoittonsa ansiosta. Yhtyeen moderni kulma deathiin kyllä toimi reilun kahden vuoden takaisella Unbyry the Sun -kiekolla, jos nyt muoto perinteisyyttä kunnioittikin. Uusi EP on kokonaisuus, joka sijoittuu koomapotilaan päänsisäiseen maailmaan.

Death siis soi, mutta progehtava melodinen metalli on toinen selvä tukijalka. Edellisen albumin jälkeen ilmestyi jo yksi sinkku, ja keväinen Beyond the Veil on kiistatta EP:n terhakinta laitaa. Energisen ykköskärjen rinnalla tummempia sävyjä maisemaan manaa Where My End Was Bestowed, jolla Floridan rämeiden tuoksu sekoittuu pohjoisempien suomaiden kirpeyteen. Puhtaat vokaalit pelaavat yhteen julman mörinän kanssa osasten hyötyessä toisistaan. Keskellä kohoava For I Shall Prosper onkin sitten kolmiloikka uuteen suuntaan, melodisen ja pehmeän soundin avatessa uuden oven. Eivätkä yllätykset lopu siihen, sillä päätöksenä soiva nimibiisi Of Static Slumber maalaa eeppisellä väkevyydellä taivaanrantaa päälle kahdeksan minuutin ajan. Osia on, tasoja myös, mutta pakka pysyy kasassa.

Teemalevyt ovat varovaisuutta vaativia kokonaisuuksia, joiden tarinallisissa labyrinteissa saattaa hukata suuntansa. Viiden raidan Of Static Slumber vaatii aikaa ja avoimempaa mieltä, mutta myös antaa enemmän.

Mika Roth

Malummeh: Gone Too Far

Siitä on aikaa, kun Malummeh tuli viimeksi vastaan. Yhtyeen edellisessä elämässä tyyli liikkui jossain metalcoren ja thrashin tienoilla, tosin death oli jo tuolloin yksi keskeisistä palasista. Bändi oli telakalla päälle vuosikymmenen ja ennen uuden EP:n sinkkuja edellinen julkaisu taisi olla vuoden 2007 Revival-albumi.

Haudassa maannut ryhmä on antanut deathin asettua selkeämmin luihinsa ja vuonna 2026 Malummeh voi kiskoa vaikka sinfonista death metalia, kuten mainio sinkkuässä Gone Too Far osoittaa. Kolme EP:n neljästä raidasta ylittää viiden minuutin rajan, mutta aika ei ole Malummehin vihollinen vaan toveri. Gone Too Far osaa rakentaa lukuisista osistaan komean death katedraalin ja ankkuriraita October kauhoo vielä pidemmälle metallin moderneihin viidakoihin, joissa progressiivisuus ja suoruus, tai groovaus ja sinfonisuus eivät sulje toisiaan pois. Harvoin tulee vastaan trumpettia death-biisissä, mutta nyt sekin toimii loppusaldoa kartuttaen. Noston ja huomion ansaitsee myös EP:n avaava ykkössinkku Dethroned joka on sisaruksiaan deathimpi, mutta sisältää myös arvaamattomia ja äkkisyviä kohtia.

Uusi alku käynnistyi vanhojen raitojen viimeistelyllä, mutta kesken jääneet työt saivat pian rinnalleen uutta materiaalia. Tarina ei kerro mikä biisi on vanhaa ja mikä tuoreempaa, koska sillä ei ole merkitystä isossa kuvassa. Malummeh palasi kehittyneenä ja valmiimpana, tämä on todella uusi alku.

Mika Roth

Mikael Vilja: Quantum Momentum
Seremonia

Tieto on todistettu monesti voimaksi, mutta Mikael Viljan Quantum Momentum EP saapui arvioitavaksi vain kahdella lauseella saatettuna. Mystisyys on tietysti yksi tapa luoda askarruttavaa auraa ympärilleen. Kuultavaksi luvattiin hypnoottista ja raakaa teknoa, jonka pitäisi kuuleman mukaan nostaa kuulijan moottorinlämmöt kohdilleen. Kokeillaanpa.

Kolmesta instrumentaaliraidasta ensimmäisenä kuullaan Gravitational Wave, jonka tiiviin uupumaton tempo ei varsinaisesti huou avaruudellista rauhaa. Ennemminkin hitaasti muuntuva raita käy läpi vaiheita, kuin painvoimaa vastaan taisteleva kantoraketti, joka hitaasti mutta varmasti nousee väistämättömälle kiertoradalleen. Magnetic Velocity tamppaa rytmiä syvemmällä groovella, hypnoottisen kierron limittäessä tämänkin äänikerroskakun aineksia. Kappaleiden välisiä eroja voi olla aluksi haastavaa huomata, sillä kaikkea leimaa voimakas rytmiin perustuva kulku, jossa askelten tahti on kovin samantyyppinen. Eroja syntyy kuitenkin kehittyvissä rakenteissa ja esimerkiksi Impulse Friction on jo toisella minuutillaan täysin ainutlaatuinen tapaus. Raketteja ehkä kaikki, vaan eri keinoin ja polttoainein eteneviä sellaisia.

Quantum Momentum on perinnetietoista teknoa, joka ei pelkää levittää äänikenttäänsä horisontin leveydelle. Viljan maailmassa toisto on tehokeino, mutta efektejä ja tehosteita ei onneksi ajeta loppuun ja jokainen kolmesta raidasta kehittyy viimeiselläkin minuutillaan. Nostaa oivasti lämmöt ja lasketaan näin toimivaksi.

Mika Roth

Peltokurki + Eereka: Kerran kesäyönä -EP
Northern Flame Music

Yhteistyö kantaa hedelmää. Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama Peltokurki on poikennut laulaja-lauluntekijä Eerekan kanssa studion puolella. Tekijöitä yhdistää folkahtava pop, pohjoisesta kotoisin oleminen, sekä tietysti vahvan tunnelmallinen musiikki.

Kolmesta raidasta jokainen käsittelee kesäisen yön tapahtumia. Yhdessä esitetty nimiraita Kerran kesäyönä kertaa nuoruuden kesän taianomaista hetkeä, kun kaikki on mahdollista. Muoto on jokaisella kappaleella folkahtavan herkkä, melodioiden muodostaessa musiikin ytimen ja rauhallisuuden toimiessa ohjenuorana. Eerekan esittämä Tänä kesänä aion rakastuu kertoo horjumattomasta uskosta rakkauteen, vaikka historiassa sydän on saanut selvästi osumaa ja vaarat ymmärretään. Ankkuriraita Kesäyö kuiskaa on Peltokurjen esittämä laulu, joka ojentaa kättään kohti sivuun jäänyttä, mahdollisesti aivan omasta päätöksestään syrjäytynyttä kohtaan. Kolmasti suomalainen kesäyö antaa mahdollisuuden ja elämä on aina tarttumisen arvoinen ihme, vakuuttavat kauniit kappaleet.

Kolme ääntä, kolme laulua ja yksi vahva kokonaisuus, joka on kuin automatka halki nukkuvan Suomen keskellä suvea. EP ylistää hetkistä tärkeimpiä ja kannustaa rohkeuteen, koska elämä tapahtuu tässä ja nyt.

Mika Roth

Pitiful Small-time Dealers: World on Fire

Maailma on tulessa niin kovin monella eri tapaa, minkä myös nopeaa sekä melodista punkrockia soittava Pitiful Small-time Dealers on noteerannut. Uusi viiden kappaleen EP ei suostu katsomaan tapahtumia apaattisesti sivusta, vaan antaa skeittipunkin raikaa ja sanojen ruotia asioita.

Yksikään ralli ei ylitä kolmen minuutin rajaa ja EP:tä ennakoinut Love & Anarchy -sinkku iskee suurimmat newtonit tiskiin. Pitiful Small-time Dealers nojaa hetkittäin hivenen hardcoreen, mutta ilmaisu on raaimmillaankin melodisuudesta kumpuavaa. Toki etenkin sinkulla rautaa laitetaan tankoihin reippaammin, mutta soundin notkeus on ryhmälle prioriteetti. Tältä pohjalta nopeuskisan voittava Bounded By Blood pääsee nousemaan kunnolla aaltonsa päälle ja avauksena kajahtava nimibiisi World On Fire saa pyörittää isompaa kopteriaan vailla romahduksen vaaraa. Pinnat myös taustan kuoroista, jotka täydentävät basisti/vokalistin napakoita vokaaleja. Laulunkin saralla PStD ymmärtää ajaa lähelle jyrkännettä, mutta ei kieri kuitenkaan laidan yli ideat romuttavaan luisuun.

Maailmaa ei ehkä musiikilla muuteta tuosta vain, mutta ihmisten omaa ajattelua kannattaa aina innoittaa ja onneksi asioista saa edelleen tässä maassa puhua vapaasti. PStD:n ysärinen skeittipunkki ei ehkä ole kuuminta aallonharjaa juuri nyt, mutta muutamalla ässäbiisillä pääsee jo pitkälle – eikä turhia lenkkejä ole.

Mika Roth

RATS WILL FEAST: An Evocation

Jyväskyläläinen hardcore-partio RATS WILL FEAST osui kohdalleni viisi vuotta sitten, kun soundeillaan ja rakenteillaan temppuillut Malady-sinkku kaikui maisemassa. Sittemmin yhtyeeltä on ilmestynyt albumi ja iso pino sinkkuja, joista kaksi viimeistä kuullaan myös tuoreella EP:llä.

Alku hämmentää, mutta First Snow -instrumentaaliin kyllä löytää linkkejä myöhemmin levyltä. Ensimmäisenä EP:n sinkkuna talvipakkasilla julkaistu Observer on malliesimerkki yhtyeen kaaosta huokuvan hardcoren ja matikkametallin liitosta. Myllytys on samaan aikaan äärimmäisen tarkkaa ja punkahtavan tylyä, rakenteet ja käännökset yllättävät, mutta biisi ei silti tunnu mahtailevalta kikkailulta. Sinkuista uudempi, eli Frail Bones, on selvästi kahtia jaetumpi teos, jossa ahdistus ja kipu purkautuvat tulivuorimaisesti ajan koittaessa. Screamon liki kajahtava Burns Cold palaa omalla liekillään ja painavimmaksi naulaksi arkkuun pamahtaa lopussa vasaroitu Ah Evocation, jonka massiivinen runttaus kyllä helpottaa lopussa, mutta paino tuntuu silti hartioissa sekä mielessä.

Näin brutaalia ja ehdotonta ilmaisua ei voi vain seurata kädet taskussa vierestä, tai ainakin itse huomaan imeytyväni EP:n mosaiikkiseen maailmaan. Raskaiden elementtien keskellä on tilaa kauniiksikin kuvailtaville hetkille, linjojen törmätessä toisiinsa ja luodessa uusia sirpalekenttiä. Pelottavan upeaa.

Mika Roth

Rolf Sebastian: That City / Heaven’s On Your Mind

Rolf Sebastian on julkaissut aiemmin levyjä, mutta northern country -nimeä musiikistaan käyttävä ryhmä on ollut viime aikoina julkaisurintamalla hiljaisempi. Tuore pitkäsoitto näet katkaisi yli kahden vuosikymmenen mittaisen albumitauon.

Kolmatta isoa kiekkoa promotaan kahden biisin näytteellä, eikä tämä ainakaan suoraa ja perinteistä countrya ole. A-puoleksi nostettu That City kapuaa perinteistä soundia ja uutta aikaa sekoittelevan hybridinsä selkään ja antaa rytmin johtaa. Biisi sukkuloi pikatietä kohti keskustaa, sähköisen rockbändin sivellessä countryn sukuisen poprockin kylkiin pimeässä hohtavia neonvärejä. Nopsa bassolinja ja tarttuva melodia toimivat, kunnes parin minuutin kohdilla koittaa usvaisempi ja hiljaisempi osuus. B-puolen Heaven’s on Your Mind on biisikaksikosta kantrimpi ja perinteisempi. Mystisyys on nyt orgaanisempaa, maasta kumpuavaa laatua. Hitaampi numero vaikutti alkuun jopa tylsältä, mutta kaihoisampi kulma puree todistetusti jatkuvan altistuksen kautta. Äänessä taitaa olla ainakin kaksi vokalistia, mikä lisää tenhoa ja terää. Flirtti rautalangan kanssa lasketaan myös plussaksi, etenkin kun siitä ei kehity rasitetta.

Lopun karsitumpi ja hillitympi lähestymistapa korostaa niin itseään, kuin modernimpaa näkemystä ja biisikaksikko avaa mielenkiintoisesti kolmannen pitkäsoiton maailmaa. Rolf Sebastian on julkaissut Gulf of Finland -albuminsa, johon kannattaa näytteen perusteella tarttua rohkeasti.

Mika Roth

Severi Nokela: Kennot

Severi Nokelan kesän 2022 Odotella-albumi oli mielenkiintoinen esikoisjulkaisu. Nokelan tapa hyödyntää ambientin vapautta ja parhaimmillaan elokuvamaisiksi äityneitä äänimaisemia synnytti ainakin ’jotain erilaista’, jota oli ihan turha sovitella valtavirran lähelle. Ymmärtääkseni tässä välissä ei ole julkaistu uutta musiikkia, joten Kennot katkaisee jo tarpeettomankin pitkäksi venyneen tauon.

Jos Nokela loi aiemmin musiikkia vähästä, niin nyt hän on mielestäni karsinut ja kuulottanut tekemisiään vain entisestään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita yksinkertaisuutta, ei todellakaan. Kolmesta tiloja luotailevasta tuokiosta Kuori on puhutellut minua jostain syystä suorimmin. Nokelan äänitaide etenee lipuen, kun kerrokset ja osat limittyvät ja liukuvat. Onko taustalla lasten ääniä, mitä eteen palaava tuike on? En kaipaa vastauksia, äänten kertoessa kaiken oleellisen ja bassolla (?) vahvistetun rytmin tarttuessa hetkeksi ruoriin. Sinkkuna kuulemma toimiva Emaliamme pelaa loopeilla kasarisempaa peliä, kenties saksalaisiin mestareihin viitaten. Ken tietää. Selvemmät vokaalit ja suoranainen koukku eivät ole ainakaan haitaksi.

Pidän Nokelan tavasta vain tipauttaa kuulija keskelle tapahtumia. Vailla karttaa, kompassia ja tietoiskuja äänet nousevat pääosaan, kuten pitääkin. Kirjoitusasullaan hassutteleva koHAUtus haipuu liki saatteessa mainittua vaporwavea, mutta tuohonkin termiin kannattaa liittää Nokela-lisä. Tämä on taidetta.

Mika Roth

Shakkii: Joppe ja Ak on the block

Grillikauden soundtrackiksi tarjotaan Shakkii-duon uutta EP:tä, joka ilmestyi jo toukokuun alussa. Grillailuhan jatkuu tästä vielä kuukausia eteenpäin, joten mitä kuuden raidan ja Outron muodostama paketti antaa? Roihahtavatko vai marinoituvatko syötävät, kun niitä grillataan niin synteettisen, orgaanisen, retron kuin moderninkin setin keinoin?

Ykkössinkku Unelmien kaupunki soi vasta loppukahinoissa, mutta vintagesynadiskossa leikkivä herkku purskahtelee täyteläisesti. Melodia toimii ja nostalgia ei astu loikkaansa yli. Avausraita ja uusin sinkku Mikä diili? on modernimpaa möyrintää, duolle ominainen rentous hohkaa ja DJ Kridlokk tuo vierailijana lisäkierrettä jo valmiiksi toimivaan vetoon. Alun vahvaa vaihetta jatkaa ysärin kanssa pallotteleva Madonna, jolla Ex Tuuttiz liittyy mukaan. Shakkii osaa periaatteessa vinkata, mikä aikakausi ja rannikko on milloinkin valokeilassa, käyttämättä kuitenkaan tarpeetonta alleviivausta. Soundit, sanat ja efektit toimivat ainakin allekirjoittaneen kirjoissa oivina tienviittoina. Rögen kanssa esitetty Capri suni ottaa lungisti päätyen uuden tanssilattian puolelle, mutta isoimmat osumat tuli jo listattua edellä.

Joppe ja Ak on the block EP on vanhanaikaiseksikin kutsuttua kerroksellisuutta korostava kokonaisuus, jolla soundit ja palaset rakentavat yhdessä jotain suurempaa. Toki biisit ovat suoria ja koukkuihinsa luottavia, mutta hyväntuulinen ja kiireetön henki leijuu kaiken yllä kuin maukkain grilli-illan tuoksu.

Mika Roth

The Cosins: Extend Play Three

Americanan ja kitarapoprockin väliä sukkuloiva The Cosins jatkaa pienkiekkojensa loogista nimeämistä, mutta ei kaikki sentään ole kuten vuoden takaisella Extend Play Two -kiekolla. Folkahtavaa soundia on heivattu kohti Tom Petty -sukuista ja amerikkalaiset juuret korostavaa kitarapoprockia.

Sähköä on hiven enemmän, mutta tunnetta ei ole leikattu unssiakaan pienemmäksi. Väittäisin jopa sydänten vain suurentuneen tässä välissä, niin mittavia kaaria Crystal Vase pystyy maljakkonsa kyljistä löytämään. Modernin maailman hengessä sinkkubiisi Downtown on kuitenkin sijoitettu kärkeen, eikä viehättävästi kääntyilevästä kitarapoprock-valiosta löydy huomautettavaa. Alle kolmeen minuuttiin on saatu mahtumaan melankolinen sielu, toimivat säkeistöt sekä pelin uudelle tasolle nostava kertosäe. Em. Pettyn hengessä soi etenkin Goodness Follows, jonka tuhti kitarasoundi on rennon raukea ja vokaalit nostavat tälläkin kerralla tuntoja kuin huomaamatta. Kolmas osuma ja potti se vai kasvaa.

The Cosins ei ehkä paperilla tee mitään uutta tai ihmeellistä. Duon todellinen supervoima piileekin tavallisilta vaikuttavien palasten miltei maagisilta tuntuvien ominaisuuksien löytämisessä. Melodiakulut ja harmoniat ovat tutun tuntuisia, mutta silti ne osuvat johonkin, jota niin monet etsijät eivät onnistu paikantamaan. Toisin sanoen The Cosins osaa luoda täydellisyyttä hipovia kitarapoprock-kappaleita kerran toisensa jälkeen.

Mika Roth

Tuomas Ruokonen: Teppo’s Cottage

Musiikin keinoin voi kertoa minkä tahansa tarinan. Kyseinen toteamus/väite pistetään nyt äärimmäiseen testiin. Tuomas Ruokonen on näet julkaissut soolorumpuminiatyyriteoksen, joka vie kuulijan kesämökkireissulle ja aina rantasaunaan saakka. Teoksesta on tehty myös lyhytelokuva, mutta leffa pohjautuu musiikkiin, eli alussa oli ääni.

Matka alkaa Forest Roadin reilun minuutin mittaisesta tuokiosta, jota kellon naksutusta muistuttava syke hallitsee. Kumeat lyönnit rytmittyvät yhä nopeammaksi ja nopeammaksi kuluksi, kunnes kaikki vaimenee. Siirrytään Boat-kappaleen myötä veden ylle, pisaratko tipahtelevat airoista, vai mikä on tuo ääni? Nopein ja erittäin vaimein pärähdyksin, naksahduksin ja matalammin lyönnein kulkeva matka päättyy isoon kumahdukseen. Sauna on mystisempi paikka, jopa hivenen uhkaava tila, jossa äänettömyys on yhtä merkityksellinen kuin äänet. Lyönnit kaikuvat kuin huomaamatta ryhtiä ja rytmiä luoden, mutta avainsana on rauha. Rauhallisuus leimaa teosta ja sen ydintä, Saunaa, jonka lopusta Lake räiskähtää aaltoilemaan reiluksi minuutiksi. Levottomien vetten tuolla puolen Cottage päättää teoksen kenties energisimmin, vaikka nytkin hiljaisuus saa osansa kentästä. Tunteet ovat moninaiset.

Ruokonen on luonut pienen maailman, joka mahtuu kymmeneen minuuttiin ja jakautuu viiteen numeroon. Teos pohjautuu kuulemma lapsuusmuistoon, mutta rumpujen ajattomuus häivyttää niin ajan kuin paikankin.

Mika Roth

TYPERÄ TYPERÄ MIES: TYPERÄ TYPERÄ MIES
KHY Suomen Musiikki Oy

Tyhmyyden vielä tavallaan kestää, mutta typeryys ja tolloilu ovat toista luokkaa. Mitä siis ajatella, kun vastaan tulee TYPERÄ TYPERÄ MIES? Vaihtoehtorockia soittava yhtye ottaa progesta reippaan otteen ja viskaa peliin melodioita sekä kunnianhimoisia sovituksia. Kokonaisuus viimeistellään psykedelialla höystetyillä lyriikoilla, jotka karkaavat toisinaan kauemmas kuin pilvet. Voiko typeryys olla suotuisissa olosuhteissa jopa supervoima?

Viiden biisin mittainen esikois-EP on kuin pyörähdys rockin rikkaan salaattipöydän tienoilla. Suojelija soi pianoballadina ja suht suorana luentana viiden minuutin ajan, mutta samoista telineistä starttaava Tuun aina mukanasi saa sentään enemmän melodiastaan irti. Mittaakin kertyy lähes kuusi minuuttia. Kaikki kunnia tunteiluille, mutta terhakka avausraita Maine / Mammona pistää sähköisellä rockilla bileet käyntiin. Vuoristoratamainen kiipeily ylös ja alas huutaa itselleen huomiota, mutta muistaa antaa myös takaisin. Kissalan pojat sukeltaa syvimmälle kafkamaiseen mielen yöhön, vapauden ja velvollisuuksien pamahtaessa osiinsa bändin nerokkaissa käsissä. Loppu taitaa tehdä kunniaa Lou Reedille, mikä lasketaan myös tänään, tässä ja nyt eduksi.

TYPERÄ TYPERÄ MIES on kuin teatterinäytös, josta ei osaa sanoa heti kokemuksen jälkeen oikein mitään. Aivot täyttyivät ärsyketulvasta, mutta tämä ei ole typerää musiikkia. Jotain supervoimia tässäkin on.

Mika Roth

Void Monarch: Beyond the Horizon

Tamperelais-lahtelainen Void Monarch soittaa raskasta rockia suoraan ja silti progehtavan psykedeelisiä elementtejä mukaan haalien. Yhtyeen esikois-EP After the Twilight ei varsinaisesti rikkonut stonerin ja hard rockin tuttuja linjoja, mutta kolmen kappaleen näyte vihjaili tutkimusmatkan vasta alkaneen.

Tuliannos on nytkin kolmen biisin mittainen ja mukaan ovat mahtuneet pikkukiekkojen välissä julkaistut pari sinkkua. Niistä etenkin vastikään ilmestynyt Heaven’s Bells jysähtää groovehermoon pyhällä voimalla, eikä sopivasti särisevän äänimassan edessä voi kuin nousta taivaan ylle. Menevää osastoa edustaa myös The Horizon Engine, joka tuo nopeimmalla vaiheellaan toistuvasti mieleen klassisen Black Sabbathin. Ja tämä on siis suuri kohteliaisuus ja plussa tässä aiheyhteydessä. EP:n uusi raita on viimeiseksi sijoitettu Endless Void, joka on miltei seitsemän minuutin mitassa ryhmän pisin tähän mennessä julkaistu kappale. Hitaammin kiiruhtava raita haiskahtaa ohikiitävän aavistuksenomaisesti niin doomilta kuin grungelta, mutta lopulta rokkivaihdetta sovitetaan silmään menestyksekkäimmin.

Hyvää osasin odottaa, mutta erinomaiseltahan tämä jo hetkittäin kuulostaa. Void Monarch ei todellakaan uudista raskaan heavy rockin, stonerin ja hard rockin kenttiä, mutta osaa rustata toimivia vetoja.

Mika Roth

Lukukertoja: 67