Pienet

Pienet – Marraskuu 2007

08.11.2007


'Diaz Diaz Jr.: Below
Kaksi vuotta sitten helsinkiläinen Diaz Jr. julkaisi perä jälkeen kaksi lupaavaa demoa. The Ladder sekä erityisesti Lost Your Power On Us saivat odottamaan malttamattomina mitä tuleman pitää, mutta yllättäen kahden kuukauden julkaisuväli venähti tämän hektisen vaiheen jälkeen kahden vuoden mittaiseksi.

Aika ei ole kuitenkaan päässyt lannistamaan näitä alternative-grunge heavyrokkareita, sillä kevyesti uudistuneen ryhmän soitossa on edelleen jäljellä se ilkeän pistävä sivuvivahde, joka aiemminkin nosti orkesterin keskinkertaisuuksien yläpuolelle. Tätä nykyä kahden kitaran voimin riffejään runttaava bändi kuulostaakin Below –demolla rankemmalta kuin koskaan aiemmin. Lisääntynyt raskaus on tosin vienyt hieman groovea yhteissoitosta, mutta vastavuoroisesti iskuihin on tullut lisää painoa, joten kokonaisuutta mittaavat punnukset pysyvät suurinpiirtein vanhoilla paikoillaan. Vakiintunut kokoonpano ja etenkin kielellisesti parantunut ulosanti nostavat Diaz Jr.:n kärkiporukoihin – jälleen kerran. Mitä tässä jää lähinnä kaipaamaan, on se pienen pieni vaihtelu sinänsä vahvassa kappalemateriaalissa.

Mika Roth
'Eradication: Eradication: The Unknown
Kotkalainen Eradication jatkaa vakaasti eteenpäin jo uransa alussa valitsemalla melodisen ja perinteisen heavymetallin linjalla. Yhtyeen kuudes demo ei uusi käytettyä palettia kovinkaan radikaalisti, mutta kuitenkin sen verran, että parin vuoden takaiset Judas Priest – Iron Maiden vertaukset ovat käyneet jo melko turhiksi.

Eradication vuosimallia 2007 kuulostaa pirteällä ja rohkaisevalla tavalla omalta itseltään, ja vaikka uuden demon mitta on kunnioitettavan yhdeksän raidan mittainen, ei laatu pääse ihmeemmin notkahtelemaan vajaan 40 minuutin aikana. Trio osaa säveltää, työstää sekä esittää laadukkaita heavy-biisejä, joissa kumarretaan sopivissa määrin 80-luvun jälkimmäisen puoliskon metalliklassikoille. Mukaan on hiipinyt myös selviä kaikuja Savatagen, sekä Metallican varhaisemmasta tuotannosta, joten kehitystäkin on tapahtunut. Lisää sitä kovasti kaivattua persoonallisuutta ja tässä on eväät vielä vaikka mihin.

Mika Roth
'Kalmannos: Kalmannos: Above Good and Evil
Oulu on yksi merkittävimmistä kaupungeista, ellei peräti se kaikkein merkittävin, kun puhutaan suomalaisesta metallista. Kalmannos on hyvin tietoinen tästä suuresta perinnöstä, eikä raskaan rockin ja deathmetallin katkuista doomia vääntävä ryhmä päästä kuulijaansa helpolla.

Puntariin ladataan heti kättelyssä sellainen määrä raskasmetalleja, ettei tuhdimmasta ja tuimemmasta väliä. Demon kolme biisiä raahaavat tätä mustaa lastia vuoron perään eteenpäin ilman, että pienintäkään helpotuksen lupausta on havaittavissa missään vaiheessa. Melkein tahtoo heikommalla jo uskokin horjua tällaisessa rääkissä, mikä varmasti jakaa mielipiteitä Above Good and Evil -demon kuuntelukelpoisuudesta. Ehkä pieni vaihtelu ja tyylikirjon laventaminen olisivat tervetulleita muutoksia, sillä tällaisenaan meno on aika yksisyistä jopa death-doombändiksi – ja se on jo aika rankka saavutus.

Mika Roth
'Miseria: Miseria: Tale Neverending
Melkein kaksi ja puoli vuotta sitten Miseria julkaisi edellisen pikkukiekkonsa, kun single Lost Forever näki päivänvalon. Tuolloin yhtye tuntui ottaneen reilun askeleen eteenpäin, niin tyylillisesti kuin tasollisesti, ja kaikki vaikutti suorastaan lupaavalta. Nyt kun vuosi 2007 on kääntymässä loppuaan kohden bändi palaa takaisin rahdun uudistuneella kokoonpanolla sekä kevyesti päivitetyllä soundilla.

Aloituksena kuultava nimibiisi on tarkoin jalostettua kotimaista mahtimetallia, josta Tacere olisi ylpeä, eikä Tuomas Holopainenkaan kaiketi tekisi rallille muuta kuin lisäisi taustalle vielä täyden sinfoniaorkesterin. Virpi Äkkinen ja Joni Kantoniemi vastaavat vokaaleista, päävastuun vaihdellessa kappaleiden mukaisesti. Lupaavan alun jälkeen ideat tuntuvat kuitenkin karkailevan vähän liiaksikin, eivätkä kiekon kaksi muuta kappaletta yllä lähellekään aloitusta. Miseria tekee periaatteessa kaiken oikein, mutta jokin tuntuu nyt olevan hieman hukassa. Onko biisejä kenties hinkattu liikaa, vai ovatko keskinkertaiset soundit mahdollisesti syöneet parhaan terän? Niin tai näin, Tale Neverending tarjoaa yhden valion ja kaksi keskinkertaista biisiä.

Mika Roth
'Sami Sami Anttila: ... I Am The Punisher
Sami Anttila tekee rohkeasti musiikkia omalla nimellään, eikä millään englanninkielisellä taitelijanimellä, mistä on annettava heti kärkeen tunnustusta. Raskasta, kulmikasta, nopeasti etenevää sekä rahdun industrial-henkistä metallia kuuntelee mieluusti monestakin syystä. Ensinnäkin Anttilalla on äänessään riittävästi särmää sekä terää, eikä englannin ääntäminenkään tuota pienintäkään ongelmaa. Tämän lisäksi vinhasti etenevät kappaleet eivät jää turhaan junnailemaan paikoilleen, vaan edistystä tapahtuu jatkuvasti monella rintamalla.

Rytyytyksestä tulee helposti mieleen eräänlainen Pain – Chimaira – Pantera – Ministry sekoitus, jossa jokaisella tekijällä on vähän tilanteesta riippuen se oma merkittävä roolinsa. Eli modernin Ministryn tavoin Anttila luo nopeaa metallia, joka suodattuu industrialin avulla tyystin omanlaisekseen möykäksi. Mukana on kuitenkin Painin tyyliin enemmän melodisuutta ja jokaisesta kappaleesta löytyykin yllättäen myös muutama selkeä hittikoukku. Raskautta piisaa Chimairan ja Panteran edestä, eikä asenteessakaan ole mitään vikaa. ... I Am The Punisher onkin kiistatta tämänkertaisen levypinon parhaimmistoa, jota kuuntelisi mieluusti suuremmissakin erissä. Pistetään siis nimi mieleen ja projekti erityisvalvontaan.

Mika Roth
'Semnai: Semnai: The Lotus Effect
Melko tasan tarkkaan vuosi sitten arvioin Arbor Vitae –nimisen melodista metallia soittavan yhtyeen demon. Sittemmin bändi on muuttanut nimensä muotoon Semnai, mutta tyyli on pysynyt sentään saman suuntaisena.

Melodista ja progressiivista on siis herrain metalli edelleenkin, vaikka meno on vuoden aikana muuttunut kieltämättä paria astetta aggressiivisemmaksi. Puhtaan vokalisoinnin rinnalle ovat kohonneet räkäisemmät kurkkuhuudot sekä murinat, jotka tuntuvat tosin etsivän vielä sitä lopullista muotoaan sekä paikkaansa. Samaa voi oikeastaan sanoa koko ryhmästä ja sen musiikista, sillä Semnai vaikuttaa olevan selvässä käymistilassa, jonka eräs vaihe on tämä tuore demo. Näin yhtye kuulostaakin omalla tavallaan paljon keskeneräisemmältä kuin viimeksi, mutta vaikuttaisi siltä, että kaikkien muutosten jälkeen kasassa saattaa hyvikin olla ns. voittava yhdistelmä. Saatteessa luvattu aktiivisempi keikkailu auttaa tässä prosessissa myös varmasti, joten ei muuta kuin kilometrejä bussin mittariin ja omaa uutta tyyliä hiomaan.

Mika Roth
'Soul Soul Frozen Inc: Amor Vincit Omnia
Jossain siellä menevän hardrockin, punkahtavan glamrockin sekä kohtalokkaan goottirockin vaikeasti kartoitettavilla rajamailla liikkuu turkulainen Soul Frozen Inc, joka avaa pelin kahden biisin mittaisella promolla.

Amor Vincit Omnia – rakkaus voittaa kaikki. Siinä julistus jolla tämä Strippin´ Rosen raunioille perustettu bändi starttaa matkan , ja jonka mukaisesti turkulaisryhmä nähtävästi työstää kappaleitaan. Kokemus kuuluu positiivisena voimana ja riittävänä perspektiivinä, minkä ansiosta Amor Vincit Omnia kantaa vaivatta alusta loppuun saakka. Tummaa, nopeaa ja tarttuvaa, siinä muutama laatusana joilla rokkailua voisi kuvata, eivätkä ulottuvuudet jää varmasti vielä tuohonkaan. Kahden kappaleen perusteella on tosin kovin hankalaa vielä tehdä mitään sen suurempia päätelmiä, mutta ainakin näillä ralleilla bändi kuulostaa elinvoimaiselta sekä raikkaalta, joten tulevaisuus näyttää turkulaisille asianmukaisen valoisalta.

Mika Roth
'Thrust Thrust Moment: Rumour Has It…
Tuore Thrust Moment jatkaa sitä iloisen energistä seikkailua metalcoren, deathmetallin ja raskaamman modernin metallin seassa, joka kävi tutuksi jo bändin keväisellä Parallels demolla. Tälläkin kertaa saate on minimalistisuudessaan lähinnä spartalainen ja vauhti on halki kiekon kolmen biisin suorastaan tappavan vinha.

Aivan kaikki ei ole sentään ihan niin kuin ennen, sillä jossain vaiheessa kuluvaa vuotta ryhmä on teroittanut riffi- ja koukku-kyniään aiempaa terävimmiksi. Näin lopputuloksena on apokalyptisen rankka metallikokemus, jossa tukevat soundit sekä pirun kovat biisit luovat yhdessä äärimmäisen tuhdin paketin, jota ei tarvitse hävetä missään – siis yhtään missään – seurassa. Claimed Sincerity lähenteleekin kaikessa ehdottomuudessaan ja tylyydessään jo hardcorea, Let The Truth Decay intoutuu kesken kaiken fiilistelemään melkeinpä Panteramaisesti ja viimeiseksi jätetty nimibiisi ei ole ainakaan tämän hyökkäysketjun heikoin lenkki. Seuraava looginen askel olisi joko pidemmän ep:n tai kukaties jopa kokonaisen pitkäsoiton teko, halukkaita yhteistyökumppaneita luulisi tämän näytteen perusteella kyllä löytyvän.

Mika Roth
'Whispered: Whispered: Wrath Of Heaven
Whispered soittaa melodista deathmetallia, jossa on kuultavissa elementtejä aasialaisesta kansanmusiikista, vanhasta heavy metallista sekä progressiivisesta rockista.”

Voihan sen kai noinkin ilmaista, mutta itse lähtisin siitä, että Whispered kuulostaa paikoin todella paljon Children Of Bodomilta, mikä ei ole tietysti missään nimessä paha asia. Aasialaisen kansanmusiikin vaikutteet kuuluvat lähinnä ensimmäisen kahden biisin introissa, toisen biisin outrossa, sekä COB-tyyppisissä melodiakuluissa. Progressiivista rokkia en keitoksesta keksi, mutta kaiketi sitäkin on stereoista luukutettu vanhan hevin höysteeksi.

Lätyn kaikki kolme biisiä ansaitsevat kiitosta, mutta paketin todelliseksi kohokohdaksi nousee toisena soiva, lopulta yli kahdeksan minuutin mittaiseksi venyvä Dead Cold Inside. Puolittainen slovari jaksaa vaivatta alusta loppuun saakka, kiitos kiinnostavien elementtien, pienten mutta maistuvien folk-mausteiden, sekä napakymppiin osuvan sovituksen. Mielenkiintoinen ja uniikki tuttavuus, josta soisi kuuluvan jo piakkoin lisää.

Mika Roth
Without: From Empty Words
Helsinkiläinen Without on kuusivuotisen olemassaolonsa aikana käynyt läpi monia miehistönvaihdoksia, kunnes nykyinen kokoonpano asettui oikean kemian ansiosta paikoilleen. Tämä pitkä kehitys kuuluu lävitse hyvänä bändisoundina, minkä ansiosta promon kolme siivua toimivat jokainen tahollaan.

Ryhmä katsoo soittavansa vanhan koulukunnan emon ja modernin metallin sekoitusta, eikä tuota tarvitse kiistää. Modernia melodista, rockpohjalta lähtevää metalliahan tämä on puhtaimmillaan, etenkin kun vokaalit ovat vielä puhtaat ja laulumelodiat vievät biisejä eteenpäin. Kolmesta kappaleesta ei löydy ainuttakaan välitöntä päiden räjäyttäjää, mutta jo parin kuuntelukerran jälkeen biisit iskostuvat aivan kuin huomaamatta takaraivoon, eli kyllä sitä koukkuakin löytyy riittämiin. Ratkaisut ovat vähän turhan ennalta-arvattavia, mutta yhtäkaikki ne toimivat, vaikka pientä yllätyksellisyyttä jäinkin kaipaamaan. Klisheisesti sanoen; tästä on hyvä jatkaa.


Mika Roth




Lukukertoja: 5478
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös