02.02.2008 The Who: Who´s Next, 1971

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 123 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

The Who: Who´s Next, 1971
02.02.2008

Who´s Nextin kannessa bändi on juuri virtsannut kalliomaisemassa tönöttävän monoliitin juureen. Miksikö? Selkeää vastausta ei varmasti ole, mutta ainakin kyseessä on yksi The Who:n ja rockhistorian parhaista levykansista. Spekulointeja ja kytköksiä on vedetty Stanley Kubrickin elokuvaan Avaruusseikkailu 2001 ja kitaristi, lauluntekijä Pete Townshendkin on vihjannut sen olevan viesti Kubrickille, koska hän kieltäytyi ohjaamasta rockooppera Tommyn elokuvaversiota, mutta virallista selitystä ei ole.

Takakannen kuva taas kiteyttää bändin yleisolemuksen. Siinä yhtye istuu varastohuoneessa suuren rojumäärän keskellä. Solisti Roger Daltrey ja Townshend ovat etualalla ja heidän välistään puskee rumpali Keith Moon persoonalleen uskollisena apinanraivolla. Miehet ovat rivissä toppuuttelemassa toisiaan kun taas basisti John Entwistle tyytyy istumaan ja tarkkailemaan sivusta. Tuo asetelma ulottuu kuvaamaan yhtyeen live-esiintymisiä ja myös julkisuuskuvaa.

Lavalla Daltrey ja Townshend olivat armottomia showmiehiä lentelevien mikkien ja ”tuulimyllyjensä” kanssa, mutta julkisuudessa Keith Moon oli kuitenkin persoona numero yksi. Miehen maine ja ansiot taistelevat nimittäin kuolemankin jälkeen. Hänen kerrotaan ajaneen autoja uima-altaisiin, ottanut hevosille tarkoitettuja rauhoittavia ja sammunut kesken keikkojen, vaikka hänen soittotyyliinsä tutustuminen on jokaiselle rockrumpalille pakollista aakkosten opiskelua.

Parhaina vuosinaan The Who:ssa ei ollut yhtään täytejäsentä. Jokainen bändin jäsen hallitsi ja mullisti omaa osa-aluettaan niin livenä kuin levylläkin. Yhtyeen kehityksen kliimaksi ajoittui vuoteen 1971 ja levyyn Who´s Next, jonka piti alunperin olla Quadrophenian ja Tommyn kaltainen minirockooppera nimeltä Lifehouse. Projekti vei kuitenkin voimia yhtyeeltä, se rikkoi välit tuottaja Kit Lambertin kanssa ja Townshend kävi itsekin kolkuttelemassa masennuksen ja hermoromahduksen ohuita ovia.

Jälkiviisaana on helppo todeta, että Lifehousen epäonnistuminen oli vain kaikkien parhaaksi. Uuden tuottajan, Glyn Johnsin tultua mukaan bändi sai tervettä verta kehiin joka auttoi hiomaan yksittäisistä biiseistä timantteja. Yhtye sai lauluhinsa sisältöä ilman väkinäistä viitekehystä joka olisi kuitenkin mennyt useimmilta kuuntelijoilta ohitse. Tommy –oopperaan verrattuna Who´s Next onkin tiivistetympi ja alkuvuosiin suhteutettuna hienostuneempi ja monitasoisempi.

The Who

Tuotanto ja sovitukset ovat tietenkin edelleen voimasoinnun juhlaa ja sitä kiihkoa ja rämää mitä yhtye tarjosi jo nyt klassikoksi muodostuneella Live At Leeds –livelevyllään, mutta kappaleet kuten The Song Is Over, Getting In Tune (jossa voi kuulla Entwistlen ehkä tyylikkäintä bassotyötä) ja Behind Blue Eyes tarjoilevat kuitenkin varsin herkkää ja rauhallista The Who:ta. Myös kappaleiden kuten Love Ain´t For Keeping, My Wife ja Going Mobile komppauksessa soi pitkälti akustinen kitara tai piano. Levyllä onkin täydellinen balanssi akustisen ja sähköisen rockin välillä.

Albumi seisoo tukevasti molemmilla puolilla modernin rockin kenttää. Samalla tapaa kuin toinen aikalaisklassikko, Led Zeppelinin neljäs hurmaa ronskilla rockillaan ja akustisella aitoudellaan, on Who´s Nextin valttikorttina vielä syntesisaattorien innovatiivinen käyttö. Tästä innovaatiosta hyötyivät varmasti eniten klassikkokappaleet Baba O´Riley ja Won´t Get Fooled Again, joiden pohjalla on Townshendin tekemä VSC 3 kosketinsoitinlooppi.

Aikanaan albumi otettiin vastaan hyvin ja kriitikkojen arvostus ei ole vähentynyt vuosienkaan vieriessä yhtään. Who´s Nextin jälkeen yhtye tehtaili albumeja, keikkoja ja erilaisia projekteja vaihtelevien meriitein. Ratkaisevin sykäys The Whon kohtalolle oli Keith Moonin kuolema vuonna 1978, jonka tilalle yhtye pestasi huomattavasti kesymmän, muun muassa Small Facesissa soittaneen Kenney Jonesin.

Vuonna 2002, hiljaisen mestarin Entwistlen kuolemasta huolimatta, Daltrey ja Townshend päättivät vieläkin jatkaa eteenpäin. The Whon tie vaikuttaisi olevan siis edelleen pitkä, koska vuonna 2006 päivänvalon näki uusi albumi Endless Wire ja yhtye aloitti uuden maailmankiertueen. Se minne tie vie, on vielä ratkaisematta. Sieltä mistä tie alkoi ja mitä reittejä se kulki on selvää, sillä tuo tie poiki monet merkittävät uudet polut rockin historiassa.

Teksti: Otto Kylmälä, kuva: www.the-who.net

Lukukertoja: 868

Klassikoissa myös

Orbital: In Sides, 1996