Pienet

Pienet III ‚Äď Huhtikuu 2008

19.04.2008


Blooming Despair Blooming Despair
√Ąht√§ril√§inen rockmetalli-nelikko Blooming Despair pistelee y√∂nsinist√§ ja tummasyist√§ raskasta maalailua ihan kelvollisella n√§kemyksell√§. Kiivaan s√§r√∂n pohjustuksena osataan k√§ytt√§√§ rauhallisempia s√§vyk√§ ja laulu l√§htee kaartamaan viel√§ s√§r√∂n yl√§puolelle. Tosin Marko Hokkasen tumma tulkinta ei viel√§ t√§ss√§ vaiheessa nouse kauhean persoonallisena esiin, muttei onneksi my√∂sk√§√§n t√§ysin katkea kesken lentoaan. Pient√§ treenaamattomuutta siin√§ kyll√§ viel√§ kaikaa. Talttailu on aika sovinnaista ja varsinaisesti yll√§tt√§vi√§ polun valintoja levylt√§ ei l√∂ydy. Toisaalta se perusjuttu on pureskeltu melkoisen hyvin ja j√§lki on tasapainoista ja melkoisen sulavaa. Metallin luvatussa maassa t√§llainen hiukan kevyempi linjaus saattaisi pidemm√§lle p√§√§st√§ess√§ kiinnostaa moniakin ihmisi√§, mutta sen pisteen saavuttaakseen Blooming Despairin t√§ytyy viel√§ tiivist√§√§ niit√§ timantteja ja treenata vallankin laulun saralla.

Ilkka Valpasvuo


Caroline: Go And Get Yourself a Gun!
Aika ajoin mediassa viri√§√§ keskustelu siit√§, onko rock¬īn¬īroll kuollut. N√§it√§ provokatiivisia ja vailla j√§rkiargumentointia olevia v√§ittelyit√§ on hauskaa lukea Carolinen kaltaisten b√§ndien tahdissa. Miten rock voi olla kuollut, jos sit√§ soittavat ja tekev√§t parikymppiset jannut, tosissaan ja t√§ydell√§ syd√§mell√§? Nyt k√§sittelyss√§ oleva demo sis√§lt√§√§ vahvasti Aerosmithilt√§ ja Hanoi Rocksilta haiskahtavaa, aavistuksen meikattua menorockia.

Demon avaava Tom Song alkaa hyvin klassisesti rumpukompilla, johon yhtyy riffittelev√§ kitara ja huudahduksen my√∂t√§ my√∂s kurvaileva basso ja laulaja Tommy. Muodollisesti p√§tev√§ kappale kuitenkin v√§lj√§ht√§√§ turhan nopeasti, eik√§ se oikein saa imetty√§ kuulijaa mukaansa ilottelevaan rokkikukkoiluunsa. I Got The Blues sen sijaan on positiivisen rullaava bluesrock-svengi. Viittaus Blue Suede Shoesiin on kuitenkin ehk√§ jo aavistuksen turhankin kliseist√§. Levyn p√§√§tt√§√§ Jimmy¬īs Ego, joka on rakennettu riffien ja pys√§ytysten v√§lisen dynamiikan ja toisaalta kovaa p√§√§lle puhkuvan kerron varaan. C-osana kuultava rytmi-wahittelu on kuitenkin jo liian aerosmithmaista. Samalla se kertoo valitettavasti jotain my√∂s Carolinesta. Levyss√§ on kovin v√§h√§n mit√§√§n omailmeist√§, se kuulostaa enemm√§n leikekirjalta, johon on liimattu palasia b√§ndin eri vaikuttajilta. Kyll√§ asenteensa puolesta p√§tev√§√§n rockiin tulisi pysty√§ lis√§√§m√§√§n jokin mielenkiintoinen oma s√§vy pelk√§n toiston jatkeeksi.

Ilmari Ivaska


Distraktiv Noise
Tämän bändin kuuden biisin äänite kärsii kyllä sen verran keskenräisyydestä, huonosta toteutuksesta ja ideattomuudesta että väkisinkin olettaa että tässä tehdään kieli poskessa. Jos ei, niin on kyllä tekemistä. Tummasti junnaava, angstisen karhea särörock/punk meuhkaa ilman sen suurempia biisi-ideoita, laulutaitoa tai järkeä. Kait tässä jonkinlaista asenne-synkistelyä yritetään rakentaa, mutta se mahdollinen visio menee kyllä ihan ohi. Jos tässä oikeasti jotain noisepunkkia koitetaan vääntää, niin matkaa on kyllä vielä siihen että sitä voisi nimittää kiinnostavaksi. Edes vieraskielinen päätösraita ei sen kummemmin säväytä.

Ilkka Valpasvuo


DF Downfade
Metallia ja ainakin grungerockin sävyjä yhdistelevä Downfade Oulun seudulta pistelee viiden biisin lätyllään hyvin. Sen verran ammattimaisesta jäljestä ja hyvästä imusta on kyse että tokkopa viisikko enää tänne demokasaan oikeastaan kuuluisikaan. En kuitenkaan halua täyttää levyarvio-listaa pelkillä EP:illä, hyvilläkään. Seuraavaksi yhyeen viimeistään kannattaisi joka tapauksessa harkita pitkäsoittokantaan siirtymistä.

Raskaat riffit, grungehtavan tummasti kaartava laulu ja lievä vaeltelevuus leimaavat touhua. Downfade onnistuu samaan aikaan sekä raskailemaan äärimmäisen tiukalla jyrällä että nousemaan sen jyräaallon pinnalle sen verran hyvin, että melodiset ja oikeasti kauniit elementit pääsevät esiin. Laulun käheässä maalailussa on ehkä pientä yksiuraisuutta ja lievää demomaisuutta, toisaalta taas se tekee soundista suhteellisen persoonallisen. Jostain syystä levy katkeaa neloskappaleen kohdalla kesken selkeästi leikaten. Miksi lie haluttu stopata vartin kohdalla, joka tapauksessa hiukan hämmentävä lopetus… ja ehkä se toinen syy, miksi lykkäsin levyn demo/promo-pinoon.

Ilkka Valpasvuo


Jamrod Jamrod
Espoolainen Jamrod taiteilee edelleen sulavasti melodisen altsupopin parissa. Kahden biisin promo esittelee suhteellisen valmista materiaalia ‚Äď esikuvina mainitut Muse, Placebo ja Foo Fighters ovat kaikki l√∂ydett√§viss√§, mutta yksik√§√§n ei paista l√§pi h√§iritsev√§n paljon. Silti yhtye ei my√∂sk√§√§n nouse esiin soundillisesti vastaavanlaisen menev√§n s√§r√∂isen poprockituksen parissa tahkoavien yhtyeiden joukosta. Jamrodilla on perusasiat hanskassa eiv√§tk√§ n√§m√§ kaksi biisi√§ ainakaan ole mill√§√§n tasolla huonoja esityksi√§. Silti ne eiv√§t ole my√∂sk√§√§n niin hyvi√§, persoonallisia tai koukukkaita, ett√§ Jamrodin nimi palaisi polttomerkkin√§ korvien v√§liin. Ja koska t√§m√§kin yhtye on jo aiemmin nostettu Desibelin valokeilaan asti, voi t√§t√§ pit√§√§ jopa pienoisena pettymyksen√§. Lupauksia ei lunasteta‚Ķviel√§.

Ilkka Valpasvuo


Munavuoren munkit
Piilevän kieroilmeistä, pohdiskelevasta ärjyvään vaeltelevaa säröpunkrokkia (tai jotain) soittava, uudelleen aktivoitunut Munavuoren munkit pistelee pari biisiä moni-ilmeistä henkistä pohdintaa eli tarinointia 1700-luvun alkupuolen munkkiyhteisön elämästä. Nelihenkinen yhtye saa ihan hauskan ilmeen ja hengen hiukan YUP:tä muistuttavaan musisointiinsa. Silti munkkien ideakynä ei sävykkyydestä huolimatta tiivistä tarinoista sellaisia yksittäisiä luentoja, jotka tiivistäisivät hommaan todellista iskevyyttä. Hyvät pohjat tässä olisi jonkinlaisen kulttisuosion rakentamiseen, mutta toki vieläkin tarttuvampi sävelkynä auttaisi asiaa.

Ilkka Valpasvuo


Revengine: Promo 08
Sein√§joki-Lapua-Kauhava-akselilta ponnistava Revengine pistelee metallista raskasta rockiaan kunnioitettavan tiukalla otteella. Kolmen biisin n√§yte alkaa √§√§rimm√§isen kipakalla runttauksella, johon solistin ‚ÄĚruoskahtava‚ÄĚ √§√§nenk√§ytt√∂ sopii mainiosti. Kolmimiehiseksi yhtyeeksi Revengine t√§ytt√§√§ tilan hyvin, muttei miss√§√§n nimess√§ tukkoon. Kaartavampi ja hiukan enemm√§n grunge-hengess√§ hengitt√§v√§ I Know toimii avausraidan tapaan, todistaen yhtyeen hallitsevan my√∂s hiukan hitaamman laidan. P√§√§t√∂sraidalla From Human To Animal trio l√§htee taas laukkaamaan kaasu pohjassa, talttariffien vet√§ess√§ junaa v√§hint√§√§n kelvollisesti. Revenginell√§ on raskaamman paahdon puolella pullat kohtuullisen hyvin uunissa, ainakin t√§m√§n n√§ytteen perusteella.

Ilkka Valpasvuo


RA Rocking Attitude
Karstulalainen Rocking Attitude avaa pullon ja pistää rokkaamaan. Viisikko jyrää tummasti särisevää suomenkielistä rokkia aluksi aika tylyssä mollissa ilman sen suurempaa idearikkautta. Vastaavaa raskaampaa suomirokkia tulee vastaan yli tarpeen ja harva siitä yllättää positiivisesti. Tekemistä on vielä Karstulan pojillakin, mutta pidemmälle neljän biisin näytettä edettäessä hommasta löytyy ihan kohtuullista yritystä laulumelodisuuden puolella, vaikka aika karheasta äänestä onkin kyse. Myös haaveellisemmin näppäilevä Tahdon olla luonasi tuo miellyttävää kevyempää vastapainoa aika jyräävälle ilmeelle. Toisaalta yhtye käyttää turhan kliseisiä hard rockin tiluttelu-elementtejä ja ylikypsäksi asti tutuksi tullutta suomalaiskansallista jylhää melankoliaa, mutta vähintään hetkittäin RA käyttää niitä myös hyvin. Perusjyrässään yhtye on kuitenkin aika puiseva.

Ilkka Valpasvuo


Hide Scarsick: Hide
Oululaisen Scarsickin toinen demoilu sek√§ n√§ytt√§√§ ett√§ kuulostaa melkoisen valmiilta jo hiukan isompiinkin ympyr√∂ihin. Etenkin yhtyeen uusi lauluvastaava Ilmo Ylin√§r√§ hoitaa hommansa hienosti. Kyseess√§ on siis hillitysti metallimausteita laajakankaiseen alternativerockiin ripotteleva nelikko, josta sanat emotionaalinen ja ‚ÄĚAmerikan soundit‚ÄĚ eiv√§t v√§ltt√§m√§tt√§ ole my√∂sk√§√§n kauhean kaukana. Etenkin avausraita Hide Myselfin v√§r√§j√§vyys sek√§ miellytt√§√§ korvaa ett√§ pelottaa kysymyksell√§: Onko t√§m√§ taas yksi t√§llainen? Yhtye kuitenkin selvi√§√§ ‚ÄĚtrendikk√§√§st√§‚ÄĚ soundipaletistaan suhteellisen taitavasti ‚Äď soitossa on mukavasti varianssia, draivi on hyv√§ ja maalailun kanssa sopivassa tasapainossa ja yhtye osaa my√∂s tilutella ‚ÄĚn√§ytt√§v√§sti‚ÄĚ. Ennen muuta touhusta l√∂ytyy kuitenkin niit√§ koukkuja ja biisej√§ on selke√§sti jaksettu mietti√§ loppuun asti. Siksip√§ ei ole yll√§tt√§v√§√§ ett√§ kakkosraita Weak on tyylipuhdas hiipiv√§ slovari komealla kasvatuksella ‚Äď hiukan Liven hengess√§. Tai ett√§ kolmosraita Scars maalailee enemm√§n jyr√§√§v√§ll√§ pensselill√§ mukavan vauhdikkaasti.

Ilkka Valpasvuo


Kaksi laulua Spermatogenesis: Kaksi laulua
Pissakakka-huumorin ja pikkunäppäryyden välillä leikittelevä bändin nimi ei välttämättä petaa artistia kohtaan kovinkaan kaksisia odotuksia. Siksi Spermatogenesis onkin positiivinen yllätys. Monisävyinen suomenkielinen poprock soljuu kauniina, eivätkä nauhoitteen karkeat soundit vie fokusta itse musiikista. Halutessaan demolta voi helposti napata viitteitä bändin taustasta musikaalin house-bändinä: kuorrukkeita ja koukkuja käytetään häpeilemättä ja laulu- ja soittotaidot ovat kiistatta kohdillaan, kun bändi luo folkmaisia sävyjä omaan rock-maalaukseensa.

Demo sis√§lt√§√§ nimens√§ mukaisesti kaksi kappaletta, joista ensimm√§isen√§ kuullaan Pelastaja. Aavistuksen pitk√§ksi venyv√§ biisi k√§ynnistyy todella korvia hivelev√§sti kitaran√§pp√§ilyn, k√§yr√§torven ja haikeiden naisvokaalien saattelemina. Itse kappaleesta tulee v√§ist√§m√§tt√§ Pepe Willbergin Aamu, vaikka kerto lopulta onkin huomattavasti t√§t√§ vertailukohtaa raskaampi. Ensi Kes√§n√§ puolestaan on nimens√§ mukaisesti kes√§fiilistely niin lyriikoiden kuin s√§vellyksenkin puolesta. Positiivinen kaiho kuvaa kappaleen tunnelmaa kenties parhaiten. Kappaletta kuunnellessa ei kuitenkaan voi v√§ltt√§√§ ajatuksia kappaleen mikkoalatalomaisuudesta. T√§m√§ ei siis ole mitenk√§√§n negatiivista, hyvin mielenkiintoista kuitenkin! Spermatogenesist√§ kuunnellessa ei voi v√§ltt√§√§ kysymyst√§: ‚ÄĚMit√§ t√§m√§n j√§lkeen?‚ÄĚ Kiinnostusta her√§tt√§v√§n avauksen j√§lkeen voi vain odotella ja seurata, mihin suuntaan yhtyeen polku johtaa. Mik√§ lopulta on se b√§ndin oma juttu, ja saadaanko se kristalloitumaan my√∂s kappaleisiin? Mahdollisuudet siihen ovat hyvin kuultavissa.

Ilmari Ivaska


The Lazy Diamonds
Tamperelaisnelikko pistelee raipakkaa rokkia, jossa laulaja-kitaristi Hermon käheä lauluääni kuorruttaa hyvin kakkua. Kolmen biisin demosta tulee hiukan mieleen jonkinlainen sekoitus Stonesia, Oasista ja Zeppeliniä. Vaikutteissa mainittu Bowiekin on löydettävissä. Perusrokista silti puhutaan, joka kulkee joko mollissa hikisesti rullaten kuten avausraita Shoot Away tai jota rakennetaan laulun ja kitaran vuorottelulle kuten kakkosraidalla. Tiluttelu kuuluu toki myös asiaan, mutta onneksi nelikko ei anna homman karata ihan käsistä. Ihan kelpoinen ensimmäiseksi äänitteeksi, vaikkei tässä nyt vielä mitään todella omaperäistä tai tajuntaa poksauttavaa olekaan.

Ilkka Valpasvuo


Vala
Angstista pop-metallia vääntävä Vala pistää promollaan heti kaiken peliin. Tehokkaalla riffillä ratsastava avausraita Kaukana osoittaa, että Valalta löytyy korvaa sekä riffeille että melodioille, mutta soundit ovat kuitenkin aivan liian suttuiset tällaiseen musiikkiin. Laulaja Joona Valkealan ulosanti tuo hieman liikaa mieleen Wiidakon Markus Kuwajan mylvinnän ja tulkinnan tunnepitoisuus menee hetkittäin ronskisti yli äyräiden. Varsinkin Miljoona tietä on jo hieman tuskaista kuunneltavaa.

Valan kappaleet ovat ihan hyvi√§ melodisia kevytmetallikappaleita, mutta omaa ilmett√§ tarvitaan jatkossa rutkasti enemm√§n. Lyriikoihin olisi my√∂s syyt√§ kiinnitt√§√§ huomiota, sill√§ kliseisyys menee v√§lill√§ yli sietokynnyksen. Vai mit√§ sanotte neronleimauksesta: ‚ÄĚHetki hetkelt√§ se hetki l√§henee‚ÄĚ? Vala ei ole kuitenkaan t√§ysin toivoton tapaus. Valan pit√§isi vain saada soundit kuntoon, hankkia malttia tulkintaan ja ymm√§rt√§√§, ettei aina ole pakko paahtaa t√§ydell√§ h√∂ng√§ll√§.

Tommi Saarikoski




Lukukertoja: 4873
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs