Pienet

Metallikooste ‚Äď Syyskuu 2008

01.09.2008


Avsky: Malignant Avsky: Malignant

Moribund Records

Ruotsinmaalta kotoisin oleva Avsky julistaa jokaisessa tarjoutuvassa tilantessa soittavansa vaarallista, mustinta sekä saastaisinta mahdollista blackmetallia mitä maa päällään kantaa. Uho on aina uhoa, mutta pisteet tälle kahden herran muodostamalle ryhmälle siitä, ettei se liioittele lopulta kovinkaan paljoa. Vertailukohtaa etsiessä voi mainita ainakin Darkthronen, jolle Avsky on tämän kiekon perusteella runsaasti velkaa.

Perusasiat ovat soundien ja asenteen puolesta kunnossa, mutta samaa ei voi ik√§v√§ kyll√§ sanoa albumin koko kappalemateriaalista. Raa¬īalla soundimaailmalla ja pitkill√§ kappaleilla on varmasti tavoiteltu hypnoottista tunnelmaa, mutta t√§m√§ onnistuu vain muutamalla raidalla, eiv√§tk√§ kappaleiden j√§nnitteet tahdo n√§iss√§k√§√§n tapauksissa kantaa loppuun saakka. Avskyn keitt√§m√§ mustispuuro maistuukin surimman osan ajasta haljulta, eik√§ kiekkoon saa juuri mink√§√§laista otetta. Yritys on kovaa ja kaikki pakolliset kuviot osataan, mutta todellista sielun paloa yrityksess√§ ei tunnu olevan.

Mika Roth
Bionic Angel: Digital Violence Bionic Angel: Digital Violence

Schwarzdorn Production

Digital Violence on kaikin puolin osuva nimi saksalais-yhdysvaltalaisen Bionic Angelin albumille, sillä yhtyeen goottihenkinen elektrorock pyörii osin väkivaltaisissa aiheissa ja tuhdisti koneavusteisella voimalla. Duo on lainannut häikäilemättä Deathstarsilta, Rammsteinilta, The Kovenantilta ja myös Pain saa varmasti ottaa osan kunniasta, kun on aika selvittää miksi Bionic Angel on ensinnäkään olemassa.

Esikoisalbumi on ristiriitainen tuotos, sillä parhaimmillaan yhtye junttaa teknopanssareillaan teräspaalua maahan ilosella tahdilla, mutta toisinaan se punainen lanka tuntuu tyystin katoavan. Vokalistin asianmukainen kähinä, örinä ja ärinä sopii pakettiin, mutta puhtaat laulut saavat urakan kusemaan. Tiukasta cybermetallista syöksytään myös pariin otteeseen varoittamatta munattomaan Gary Numan kloonailuun, mikä saa kokemaan syvää myötähäpeää orkesterin puolesta. Paljon hyvää, mutta enemmän parannettavaa, joten Marilyn Manson, Peter Tägtgren ja Trent Reznor saavat tämänkin jälkeen pitää kruununsa.

Mika Roth
Deuteronomium: From The Midst Of The Battle Deuteronomium: From The Midst Of The Battle

Bullroser Records

On tiedetty jo pitk√§√§n, ett√§ kotimainen deathmetal taitamus on maailmanhuippua, mutta kun Deuteronomiumin kaltainen ‚ÄĚpikkub√§ndi‚ÄĚ saa albuminsa nousemaan Suomen virallisella listalla sijalle 11, voi koko maata pit√§√§ todellisena metallin linnoituksena. Eip√§ sen puoleen ‚Äď Deuteronomium on t√§m√§nkertaisen kiekkopinon ehdotonta eliitti√§ ja yhtyeen murskaava death, jota on jalostettu my√∂s runsailla thrash annoksilla, uppoaa vastustamattomalla voimalla otsalohkoon.

Viime vuosituhannen lopulla julkaistut Street Corner Queen ja Here To Stay pitk√§soitot loivat jo b√§ndille vankan fanipohjan, eik√§ tuore From The Midst Of The Battle l√§hde rikkomaan hyv√§ksi havaittua kaavaa. √Ąrh√§kk√§ death ja rullaava death¬īn¬īroll taluttavat vuorotellen reilun kolmen vartin ajan kuulijaa tukasta, eik√§ lepotaukoja juuri suoda. Ronskeihin riffeihin, rytmiryhm√§n timmiin soittoon ja m√∂re√§√§n vokalisointiin pohjaavat kappaleet kertovat p√§√§asiassa sodan kauheuksista, viskaamalla sankarillisuuden olan ylitse. Sota on helvetti√§ ja se k√§y my√∂s ilmi t√§ll√§ albumilla, jolla Deuteronomium avaa uuden vuosituhannen levytysurakkansa studiojulkaisujen saralla.

Mika Roth
Gorgoroth: True Norwegian Black Metal ‚Äď Live in Grieghallen Gorgoroth: True Norwegian Black Metal ‚Äď Live in Grieghallen

Regain Records

Gorgoroth on tätä nykyä jakautunut kahteen kiivasti keskenään riitelevään ryhmään, mutta tällä studiolivellä pääpukarit; kitaristi Infernus sekä vokalisti Gaahl vaikuttavat vielä yhdessä. Infernus äänitti myöhemmin basisti King ov Hellin osuudet uudestaan, mistä syntyi vain lisää kitkaa nyttemmin kahdeksi eri bändiksi jakautuneiden ryhmien välille.

Soundeiltaan t√§m√§ ‚Äústudio-oloissa‚ÄĚ √§√§nitetty tekele on suorastaan surkea, eik√§ moista p√∂rin√§√§ jaksaisi juuri puolta tuntia kauempaa k√§rvistell√§. Rummut paukkuvat aivan kuin ne olisi √§√§nitetty pieness√§ siev√§ss√§ naapurin autotallissa ja kielisoittimet luovat paukkeen p√§√§lle tunkkaisen se√§ tukahduttavan √§√§nimaton. Vokaalit nyt toimivat jotenkin, mutta aika vaikea kiekkoa on l√§hte√§ kehumaan, kun alkuper√§iset versiot hakkaavat liveh√∂rin√§t kuusi muna. Jos tarkoitus on ollut saavuttaa ahdistava tunnelma on siin√§ onnistuttu aavistuksen v√§√§r√§ll√§ tavalla.

Mika Roth
Grand Magus: Iron Will Grand Magus: Iron Will

Rise Above

Iso paha tukholmalais-susi on t√§√§ll√§ taas, eik√§ Grand Magus ole muuta kuin kasvattanut hampaitaan sitten kolmen vuoden takaisen Wolf¬īs Return albumin. Nelj√§nnell√§ pitk√§soitollaan ruotsalais-pumppu nojaa yh√§ enemm√§n perinteisen heavy metallin perint√∂√∂n, eik√§ doomista voi t√§t√§ nyky√§ en√§√§ oikein puhua Grand Magusin yhteydess√§.

Raskasta, rullaavaa ja melodista pätkimistä kuunnellessa mieleen nousevat Judas Priestin, Iron Maidenin ja varhaisen Manowarin parhaat hetket, jolloin nuo metallin soturit hieman nuorempia ja aggressiivisempia kuin nykyään. Menevää mahtipontisuutta, vauhdikasta rouhintaa sekä kaikin puolin rehellistä heavya ilman sitä iänikuista laukkakomppia, jota vastaavat saksalaisorkesterit tykkäävät lykätä jokaiseen mahdolliseen väliin. Hemmetti sentään, tämä kiekko potkii persustan sisään, jollei ole varovainen. Parasta heavy/stoner tuuttausta vähään aikaan, joka samalla palauttaa uskoa jo useaan otteeseen kuolleeksi julistettuun genreen.

Mika Roth
Insidious: Digital Disdain Insidious: Digital Disdain

Union Black Records

Aluksi iskee epäilys. Josko tuo cd-soitin on sitten viimeinkin levinnyt, vai ottaako rakkine mahdollisesti vastaan suoraa lähetystä joltain venäläiseltä ydinsukellusveneeltä? Ei sentään, sillä industrial black/deathia yllemme syytävä nottinghamilainen Insidious sattuu vain pitämään korkeasta vinkunasta ja rätinästä, joka intron kohdalla onnistuu hämmentämään kerran toisensa jälkeen.

Insidiousin luoma metallinen indu-helvetti on ärhäkkäimmillään täysiverinen cyber-painajainen. Tiedättehän, juuri sellainen josta ei tahtoisi koskaan herätä. Ahdistavan nopeaa vyörytystä, äänten kakofoniaa, blastbeatia, digitaalisia efektejä, radiokohinaa, kitarariffien loputtomia teräsvalleja sekä örinä-mörinä vokalisointia, jota höystetään vähintäänkin progressiivisella rytmiryhmän työskentelyllä. Britti-trio koettelee tosissaan niin cyber-industrialin kuin deathin raja-aitoja ja taitaa saada kumpaankin aitaan jällen melkoisen aukon. Näin äärimmäinen musiikki olisi ehdottomasti koettava live-tilanteessa, vaikka vammoista toipumiseen menisikin sitten kuukausi.

Mika Roth
Life Is My Enemy: Life ‚Äď Death ‚Äď Infinity Life Is My Enemy: Life ‚Äď Death ‚Äď Infinity

CNF

Joskus yhtyeet vain äänittävät debyyttinsä liian aikaisin, vaikka ryhmän keski-ikä ylittäisikin mennen tullen finnikauden. Life Is My Enemyllä on kyllä periaatteet kohdillaan (albumi on tehty täysin analogisesti), mutta oma tyyli ja soundi ovat esikoisella edelleen valovuosien päässä jossain edessä päin.

Hieman raidasta riippuen homman nimi on joko tyly kuolonmetalli, wanha kunnon melodinen hard rock, pomputukseen taipuvainen modernimpi metalli tai perinteinen thrash, eikä samaa rautaa taota missään vaiheessa kovinkaan pitkään. Vierailevat vokalistit Jessi Frey, Johanna Virtanen ja Tuomari Nurmio menevät lähinnä hukkaan, kun kiekko ei missään vaiheessa lähde kunnon lentoon. Yhtye osaa kyllä työstää jokaista ideaansa jonkin verran, mutta vaatimattomat soundit sekä jatkuva poukkoileminen laidalta toiselle vievät kuuntelusta melkein kaiken mielekkyyden.

Mika Roth
Neuraxis: The Thin Line Between Neuraxis: The Thin Line Between

Prosthetic Records

Seuraavaksi ohjelmassa seuraa rankka turpasauna ja isäntänä on Kanadan takametsien ruhjojarykmentti Neuraxis. Moderni, brutaali ja tekninen death kärsii jo lievästä ylikansoituksesta, mutta kun eloonjäämisen pudotuspeli jossain vaiheessa alkaa, ei kanukeilla ole tiettävästi hädän päivää.

Neuraxis ei satsaa hittibiiseihin, tarttuviin melodioihin tai Grammyn arvoisiin riffeihin. Ei todellakaan, sillä panostus tapahtuu iskevän yhteensoiton, monimuotoisten kappalerakenteiden sekä puhtaan teknisen taidon saralle. Viisimiehinen ryhmä osaa soittaa nopeasti ja tarkasti, menettämättä silti liiaksi groovaustaan ja vaaran tunnetta. Lisäksi bändi taitaa myös sovitusten salat, jolloin The Thin Line Betweenin alkuun vähän hankalahkoilta tekniikkamassoilta vaikuttavat kappaleet asettuvat jo parin pyörityksen jälkeen uomiinsa. Ei tätä aivan mestariteokseksi sovi tituleerata, sillä albumin äänimaisema on hiukan kolkko ja etäinen, eikä kokonaisuus ole täysin virheetön, mutta kyllä rieskan äärellä viihtyy sen toisenkin kerran.

Mika Roth
Quest For Blood with Yukihiro Isso: Quest For Blood with Yukihiro Isso Quest For Blood with Yukihiro Isso: Quest For Blood with Yukihiro Isso

Ektro Records

Japanilainen Quest For Blood on yhdistänyt debyyttialbumillaan voimansa huilisti Yukihiro Isson kanssa, eikä jälki ole lainkaan hassumpaa, vaikka huilun mieltäminen rankkaa metallia rykivän yhtyeen keulille onkin outo. Quest For Blood on oikeastaan vain pitkälti Isson taustabändi, sillä miltei jatkuvaa sooloa viskova huilu on alusta loppuun saakka kompromissittomassa valokeilassa. Harvat vokaalitkin kuorrutetaan toistuvasti huilun luirutuksilla, eikä blackmetallille ominaiset blastbeatitkaan pääse liikoja häiritsemään puhaltimen elämää.

Pohjimmiltaan Quest For Blood soittaa jonkin sortin blackia, jossa on pieniä palasia folk ja thrash genreistä, mutta tämäkin määritelmä ontuu, sillä ensisijaisesti kokonaisuus on japanilainen. Albumi huokuu idän mystiikkaa, outoja maailmoja sekä ajattelutapaa, joka ei käänny ongelmitta länsimaiseen otsalohkoon. Yhtye paukuttaa taustalla progehtavaa ja mustaa metrimetalliaan ja Isso huiluttaa minkä ehtii. Luultavasti tästä kaoottisuuteen taipuvaisesta touhusta joko pitää, tai sitten sitä vihaa sydämensä pohjasta. En vieläkään tiedä, kumpaan leiriin kuulun, mutta ainakin tämä on erilaista.

Mika Roth
The Wounded Kings: Embrace Of The Narrow House The Wounded Kings: Embrace Of The Narrow House

Eichenwald Industries

Metallin maailmassa hidas ei välttämättä ole aina raskasta, eikä majesteetillinen vältä välttämättä tahattoman komediallisuuden sudenkuoppaa. Brittein saarilta kotoisin oleva The Wounded Kings onnistuu debyytillään kuitenkin luovimaan ohi näiden karikoiden. Yhtyeen selkeät Electric Wizard -vaikutteet ovat ymmärrettäviä ja jopa hyväksyttäviä, sillä The Wounded Kings on jo aiemmin ehtinyt tehdä yhteistyötä sähkövelhon Jus Obornin kanssa, ja kyllä ne vaikutteet sitten kuuluvatkin läpi.

Soundeiltaan majesteetillinen ja aiheiltaan okkultistinen stoner-doom on onnistuessaan mestarillista tasapainoilua raskaan riffittelyn, synkkien tunnelmien sekä riittävän ilmavuuden välillä. Usein kokemattomat orkesterit sortuvat jämäriffien viljelyyn, lähinnä huvittaviin lyriikoihin sekä etenkin liiallisen volyymin käyttöön. Kuuluuko kiitos sitten Obornille vai itse yhtyeelle, mutta haavoittuneet kuninkaat onnistuvat vähintäänkin tyydyttävästi jokaisella osa-alueella. Kolmiosainen ja lähes yhdeksän minuuttisen avauksen Embrace of the Narrow Housen kauhuleffakuvasto toimii joka tasolla, Melanthosin metallisempi doomailu saa niskavillat pystyyn ja päätösraita The Private Labyrinthin sokkeloihin kelpaa eksyä aina uudelleen ja uudelleen.

Mika Roth
Violator: Chemical Assault Violator: Chemical Assault

Kill Again Records

Kun avasin kirjekuoren ja sieltä tipahti pelkkä cd-r levy sekä mustavalkoinen kopio kappalelistasta, olin varma että tässä on taas demollinen vuorenpeikonoksennusta. Mutta mitä vielä? Pieni taustatyö paljasti, että kyseessä onkin brasilialaisen thrashmetalorkesteri Violatorin tuorein pitkäsoitto nimeltään Chemical Assault.

Niinp√§ niin ‚Äď thrashista t√§ss√§ on tosiaan kyse, ja kaikkein perinteisimm√§st√§ mahdollisesta sellaisesta. Brassit onnistuvat kuulostamaan niin autenttisilta, ett√§ ellei tiet√§isi voisi helposti uskoa, ett√§ t√§ss√§ on jokin Kreatorin, Slayerin tai Sodomin kadonnut 80-luvun levytys, jossa on vain vieraileva vokalisti. Genren opeille uskollisena pysyminen on yksi asia, mutta niiden nostaminen uskonkappaleiksi onkin jo ihan toinen juttu. Violatorin seurassa viihtyy vaivatta jos kasarithrash sattuu maistumaan mansikalta, eik√§ herrain kappaleissa ole mit√§√§n suoranaista vikaa. Riffi tarttuu, soolot ovat ter√§vi√§ ja kaikki on biisin nimi√§ my√∂ten (Toxic Death, After Nuclear Devastation...) juuri niin kuin pit√§√§kin, mutta itse pid√§n silti enemm√§n siit√§ alkuper√§isest√§.

Mika Roth




Lukukertoja: 2810
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs