Pienet

Pienet II ‚Äď Helmikuu 2009

28.02.2009


Autumn¬īs Grief Autumn¬īs Grief: Promo 09

Autumn¬īs Grief kuvaa itse√§√§n promon saatteessa tylysti ‚Äúk√∂yh√§n miehen Hans Zimmeriksi‚ÄĚ. Autumn¬īs Griefin musiikki on kielt√§m√§tt√§ mainitun elokuvas√§velt√§j√§n tyyliin tunnelmallista, vahvaa sek√§ aivan kuin tehty√§ suuren eeppisen seikkailuelokuvan soundtrackiksi, mutta on Ville Sk√∂nin yhden miehen projekti toki muutakin kuin pelkk√§ hiilikopio. Itse nostaisin Zimmerin rinnalle vertailukohdaksi Sormus-trilogian musiikin s√§velt√§neen Howard Shoren. Etenkin hyyt√§v√§n herk√§ll√§ tavalla kaunis Death By River voisi olla mestarin kyn√§st√§, samoin kuin niinik√§√§n luonnosmainen Dragonfly. Lyhyiss√§ s√§vellyksiss√§ on suunnattomat m√§√§r√§t potentiaalista voimaa, jota ei kuitenkaan osata (tai uskalleta) viel√§ hy√∂dynt√§√§. Kaunista, ajatonta, puhuttelevaa.

Mika Roth
Concrete Words Concrete Words: Downfall Race

Vajaa vuosi sitten porilainen Concrete Words julkaisi edellisen ep:ns√§ Retaliaten, jolla kaikki vaikutti olevan p√§√§llisin puolin kunnossa. Tuolloin yhtyeen tyyli kulki l√§hemp√§n√§ perinteist√§ thrashia ja musiikkia vaivasi liev√§ ennalta-arvattavuus. Uutukaisella Concrete Words on l√§htenyt rohkeammin sekoittamaan metallin eri ala-lajeja ja n√§in on syntynyt raikas, huomattavasti mielikuvituksellisempi sek√§ yll√§tyksellisempi kokonaisuus. Downfall Race paiskaa kattilaan tasapuolisesti perinteist√§ melodista metallia, my√∂hempien aikojen d√∂√∂ttist√§ sek√§ perinteist√§ testosteronin katkuista raskasrockia. Sekaan pistet√§√§n viel√§ ripaus hc:n/punkin pist√§vyytt√§ ja ta-daa! Kasassa on energinen, ilmeik√§s, sek√§ ‚Äď mik√§ t√§rkeint√§ ‚Äď omalta itselt√§√§n kuulostava paketti. Porilaiset kapuavat vaivatta t√§m√§nkertaisen kiekkopinon ter√§vimp√§√§n kolmannekseen.

Mika Roth
Dying Gods Dying Gods: Psycho¬īs Bleeding

Dying Gods puskee ilmoille kuuden biisin mittaisen annoksen wanhemman koulukunnan metallia. Psycho¬īs Bleeding tasapainoileekin mielenkiintoisesti alkuaikojen thrashin, puhtaan 70-luvun heavy rockin sek√§ my√∂hempien aikojen perusmetallin rajamailla. V√§riksi mukaan on viskattu my√∂s rahtu nykyp√§iv√§√§, jonka ansiosta kuolevat jumalat eiv√§t kuulosta sent√§√§n milt√§√§n museo-orkesterilta. Kirpsakat kipaleet rullaavat messev√§sti eteenp√§in, vaikka kankeahko englanninkielen lausunta tuo muassaan turhankin autenttisia kuvia 80-luvun p√§ivist√§. Laulu j√§tt√§√§ muutenkin toivomisen varaa, mutta onneksi kitara on lopulta orkesterin johtava voimavara. Kappaleet rakentuvat j√§rjest√§√§n menev√§√§n riffittelyyn, sek√§ napakoihin melodioihin joilla on taipumus tarttua √§rh√§kk√§√§sti. Pient√§ panostusta persoonallisuuteen, vokaaleihin ja lis√§√§ kilometrej√§ keikkabussin mittariin, niin eik√∂h√§n se siit√§ l√§hde urkenemaan.

Mika Roth
Garm Garm: Awareness

Vuosi sitten Garmin julkaistessa edellistä Time To Face The Truth -kiekkoaan oli se käynyt juuri läpi sarjan miehistönvaihdoksia. Kuinka ollakaan pian tuon jälkeen vokalisti vaihtui, joten tuore Awareness on tehty jälleen uudistuneella ryhmällä. Näissä tyrskyissä yhtyeen tyylisuunta on kokenut myös muutoksia, vaikka juuret ulottuvatkin yhä thrashin sekä deathin vahvaan multaan. Mukaan on hiipinyt aiempaa mustempia sävyjä, jotka ovat terävöittäneet metallia ja vahvistaneet rosoista soundimaailmaa. Tankoihin lisätty rauta palvelee tarkoitustaan tiettyyn pisteeseen saakka, mutta bändi kuulostaa myös aiempaa jäykemmältä, enkä ole lainkaan varma korvaako lisääntynyt voima aina rullaavan grooven.

Mika Roth
Kuolonkieli Kuolonkieli: Testamentti

Valtakunnanjohtaja ja Liittokansleri, jotka tunnetaan myös Kuolonkieli -yhtyeenä, palaavat kahden vuoden tauon jälkeen takaisin linjoille. Yhtyeen keväällä 2007 julkaistu Kuraa ja kuolemaa oli vielä yhtä suhteellisen suoraa Rammstein / Turmion Kätilöt pastissia, mutta nyt kelloissa on selävästi uudistunut ääni. Esiintymiskielenä palvelee edelleen ensimmäinen kotimainen, mutta koneet ovat saaneet antaa tilaa kuumeisten pikakitaroiden tieltä. Paahdosta tuleekin mieleen enemmin viimeisten albumien aikainen Ministry, kuin esimerkiksi Saksan suuret indu-jumalat, joihin orkesterin käyttämä nimistö selkeästi viittaa. Avausraita Kirous napsahtaa kohdilleen, mutta muuten käymistilassa oleva orkesteri tuntuu hakevan vieläkin sitä ominta tyyliään.

Mika Roth
Like Tomorrow Like Tomorrow: Human Natural Selections

Like Tomorrow on tehnyt viime vuosina nime√§√§n tutuksi ja b√§ndin kurssi on ollut tasaisessa nousussa. Uusi kolmen biisin mittainen omakustanne-ep on alusta loppuun saakka hiottu kokonaisuus joka osoittaa, kuinka tosissaan ryhm√§ onkaan. Melodinen metalli yhdistettyn√§ puhtaaseen naislauluun on kenties kokenut pienen inflaation viime vuosina, mutta hyv√§lle asiansa osaavalle ryhm√§lle on aina tilaa. Kiekon kolmesta kappaleesta ei l√∂ydy sit√§ todellista pankin r√§j√§ytt√§j√§√§, vaikka videobiisi Amber jo l√§helt√§ liippaakin. B√§ndill√§ on jo vahva tyylitaju, mutta silti pieni persoonallisuuden lis√§ys sek√§ kaikkein ilmeisimpien valintojen v√§ist√§minen saattaisivat olla niit√§ tekij√∂it√§, jotka nostaisivat b√§ndin seuraavalle tasolle. L√§hell√§ ollaan jo ‚Äď eritt√§in l√§hell√§.

Mika Roth
Point-Blank Point-Blank: Execution

Point-Blank oli viimeksi esill√§ Desibeliss√§ vajaa vuosi sitten, kun ryhm√§n Gatling Gun Manifest n√§ki p√§iv√§nvalon. Homman nimi on edelleen s√§r√∂is√§ ja √§rh√§kk√§ thrash/death, jonka saloja luodataan t√§ll√§ kertaa nelj√§n uuden biisin voimin. Soundipolitiikasta ryhm√§√§ ei p√§√§se nytk√§√§n kiitt√§m√§√§n, sill√§ diskanttisen kirskuva vallitus ei juuri √§√§nielimi√§ helli. Suoraviivainen m√§tke ja k√§he√§n k√§rvikk√§√§t vokaalit pit√§v√§t kiitett√§v√§sti vauhtia yll√§, vaikka mm. Harvest of Deathissa innostutaan kaiken lahtaamisen keskell√§ yht¬ī√§kki√§ melkoisiin v√§li-progeiluihin. Taitoa riitt√§√§ joka tontilla eik√§ kynttil√§√§ pidet√§ vakan alla, mist√§ pisteet Poin-Blankille. Satsaus soundipuoleen ei tekisi kuitenkaan pahaa, eik√§ sen puoleen pieni karsiminenkaan sill√§ nyt kipaleissa tahtoo olla v√§h√§n liikaa koukeroa.

Mika Roth
Profuse Profuse: Reflections

Profusen edellinen demo Don¬īt Be Blind teki minuun syv√§n vaikutuksen, ja ehk√§ siksi Reflections on pieni pettymys. Taitoa ja kunnianhimoa yhtyeell√§ on edelleen, mutta visio on haronut nyt aika moneen eri suuntaan: Allnightin suoraviivainen hardrock ja Catsin k√§rsiv√§llisesti yll√§pidett√§v√§ j√§nnite ja synapulputus ovat eri maailmoista. Nimibiisi tuo eniten mieleen edellisen demon, ja on moniulotteisuudessaan taidokas pala sekin. Vikaa voi olla my√∂s miksauksessa, Allnightissa koskettimet on haudattu liiaksi, ja kitarasoundi on ylip√§√§t√§√§n ohut. T√§llainen Faith No Moren hengess√§ tehty proge-rock on kuitenkin aina tervetullutta, ja Profuse on edelleen mit√§ kiintoisin yhtye: laulaja Mirkan tumma, itsevarma √§√§ni on yksi yhtyeen valteista, eik√§ kenenk√§√§n soittajista panosta tee mieli v√§heksy√§.

Mikko Heimola
Scythe of Orion: X-lives

Kun yhtyeen nimi on Scythe of Orion voi odottaa joko melodista ja vähän powerihtavaa metallia, tai sitten veriroiskeosaston dööttistä. Onneksi X-lives kaatuu selvästi ensin mainittuun suuntaan, sillä se tuntuu taittuvan orkesterilta luonnostaan. Demon viisi kappaletta esittelevät vauhdikasta metallia, jossa perinteistä metallirunttausta maustetaan viululla sekä koskettimilla. Henkilökohtaista taitoakin löytyy jo sen verran, että ryhmä uskaltautuu hetkittäin metallin rajojen tuolle puolen, mikä tuo pakettiin mukavasti väriä. Naisvokalisti yllättää vahvalla äänellään sekä persoonallisella tyylillään, joka rikkoo tyylisuunnan kivettyneitä lakeja ja tulee takuuvarmasti jakamaan mielipiteitä. Omaan korvaani laulu kuulostaa kuitenkin hienolle ja mikäli demon soundipolitiikka olisi vähänkin paremmassa kuosissa saattaisi orkesteri räjäyttää potin. Nyt päästään jo lähelle, mutta pieni budjetti antaa vielä liikaa tasoitusta. Pistetään nimi mieleen ja bändi seurantaan.

Mika Roth
Shiver Shiver: Promo 09

Shiver on tällä hetkellä ajankohtaisempi yhtye, kuin mitä aluksi luulisikaan. Tähän on syynä se, että Sentencedin soolokitaristi Miika Tenkula poistui taannoin keskuudestamme. Ensimmäisiä askeleitaan ottava Shiver muistuttaa edesmennyttä melodisen deathin suurnimeä siinä määrin, ettei tämä kaikki selity silkalla sattuman kaupalla. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, mutta Shiver ansaitsee silti tunnustusta kovasta yrittämisestään sekä lujasta uskosta. Eivätkä mielleyhtymät toisaalta peitä sitä tosiseikkaa, että demon kumpikin kappale on tarttuva, hiomattomalla tavalla tyylikäs, sekä kaupan päälle vielä mieleenpainuva. Oma tyyli ja soundi ei silti olisi pahitteeksi, mikäli orkesteri mielii tehdä urallaan muutakin kuin pelata nostalgian varassa.

Mika Roth
Tuliterä Tuliterä: Alpha

Hetken jo epäilin että kaikki rockin avaruuskapteenit olisivat jääneet aikojen saatossa avaruustelakalle, mutta sitten sain käsiini Tuliterän tuoreen kiekon. Kolmen kappaleen ja vajaan puolen tunnin mittainen tähtimatka kulkee siellä missä James T. Kirkkin, tosin päivitetyin eväin. Kaiken perustana on progressiivinen metalli, jonka päälle on ladottu kerroksittain krautrockin, fuzz-popin, space-stonerin sekä avant-garden värikkäitä palasia. Näin on saatu aikaiseksi sekasotku joka kuulostaa samanaikaisesti kaikelta edellä mainitulta, eikä oikeastaan miltään niistä. Pitkät instrumentaalisävellykset ennemminkin liukuvat eteenpäin kuin ottavat mitään tiettyjä askeleita, mutta tahti pysyy kautta linjan nopeana. Tuliterä pyrkii saavuttamaan transsimaisia tiloja, mutta harmillisesti yhtye useammin yrittää kuin onnistuu tavoitteessaan.

Mika Roth
Valu Valu: Hetki

Oulaisissa operoiva Valu tarjoaa kakkosdemollaan keskitempoista progemetallia tummia tunnelmia tavoitellen. Kolmessa kipaleessa riittää kuunneltavaa yli seitsemäksitoista minuutiksi, jolloin ihmeellisyyksiä sisältämättömät ja raukeasti etenevät rallit käyvät auttamatta tylsiksi. Oma fiiliksensä ja pari lupaavaa koukuntynkää Valun musasta kyllä löytyy, mutta viisi- ja kuusiminuuttisia biisejä bändi ei vielä tunnu osaavan rakentaa viihdyttäviksi. Päällimäiseksi käteen jäävän valjun vaikutelman kivijalan valaa laulajan vaisu, epäselvä ja kaikin puolin harjaamaton ilmaisu, joka nykytasollaan on bändin etenemisen suurin jarru. Sanoituksellinen anti jää sitä kautta myös vaikeasti tavoiteltavaksi. Omanlaista ja kehityskelpoista Valun materiaali on, mutta tekemistä riittää vielä valtavasti koko rintaman leveydeltä.

Jarmo Panula




Lukukertoja: 4845
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs