Pienet

Pienet – Lokakuu 2009

01.10.2009


Corona Skies: WWW
Ah, kultainen 80-luku. Kasarihevi, syntikat ja MacGyver. Siinä pähkinänkuoressa Corona Skiesin anti. Melodisen metallin lapsia ovat nämä vuonna 2005 perustetun yhtyeen jäsenet. Eikä siinä mitään: vaikutteiden läpinäkyvyydessä ei ole mitään hävettävää. Ei etenkään, jos onnistuu luomaan kaksibiisisen, jotka molemmat jäävät mieleen (toinen tosin varmaan siksi, että sen syntikkakuviot muistuttavat erehdyttävästi erään jo mainitun kasaritv-sarjan tunnaria). No, niin sidottu mihinkään Corona Skies ei vaikuta olevan, etteikö sen antiin mahtuisi muutakin. Omaan makuuni valittu genre on haastava, koska en pelkästä soittotaidosta jaksa nauttia ja täten mielenkiinnon säilyttäminen vaatii muutakin, mutta ainakin tällä julkaisulla kuuluu vaikutteita mukavasti aina jostain 70-luvun rockista hieman progressiivisempaan kamaan kuitenkin niin, että pysytään kivasti genrerajojen sisällä. Joten: kaksi mallikkaasti soitettua biisiä, joissa on tarttuvuutta, genrepuristeja tyydyttävää oikeanlaisuutta, sekä mukavan kiireettömästä asenteesta kielivä tunnelma.

Jani Ekblom


Dances with the Shadows Dotma: Dances with the Shadows
Dotma osoittaa toisella pikkukiekollaan päässeensä irti pahimmista powermetal fiksaatioistaan. Dances with the Shadows eroaakin miltei kaikessa mahdollisessa edukseen reilun vuoden takaisesta demosta, jossa oli ilkeä suorittamisen sivumaku. Rumpali paahtaa edelleen sata lasissa ja kaipaisi silloin tällöin rauhoittavia, mutta edes hillitön munaravi ei torppaa kolmen siivun imua. Aloitusraita Reborn iskee kerta toisensa jälkeen leukaperiin kuin takavuosien Nightwish konsanaan ja vokalisti Johanna Lesosen äänestä sekä laulutyylistä nousee mieleen itsensä Liv Kristine, mikä ei ole ihan vähän sanottu. Eikä meno hyydy tulenavauksen jälkeen. Silent Sunshine on astetta eeppisempi luku, joka avautuu vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen täyteen kukkaansa, eikä jylhä The Cave jätä sekään narisemisen varaa. Dotma on löytänyt soundinsa, tyylinsä ja siinä samalla sielunsa – nyt saatetaan hyvinkin olla jonkin suuren ja kauniin alussa.

Mika Roth


Ekstensio: Promo 09
Ekstension sytytyslanka on jo vähällä saada kipinästä. Puoli vuotta aiemmin ilmestyneen esikoisdemon jatkoksi nyt tarjottava kolmibiisinen herättää lupauksia, joskin viilattavaa riittää ja täsmähittikin odottaa vielä syntymistään.

Ekstension linjana on jatkuvaan lead-näpertelyyn ja huutolauluun pohjautuva mäiske, jota myös moderniksi metalliksi tunnutaan kutsuttavan. Tyylilajin ominaisuudet ovat hallussa ja suomen käyttö laulukielenä on vähintäänkin kaunis ajatus. Murisijalla on kuitenkin vielä opittavaa niin äänenkäytön kuin artikuloinninkin saralla. Myös kitaramelodioihin tarvitaan vielä lisäterää ja kertseihin vaihtelua ja pinta-alaa, joskin puhtaalla laululla sävytetty Valon kauneus toimii jo hienosti. Suoranaisesti tämä demo ei vielä vakuuta, mutta jotenkin tästä hönkii päin naamaa pirunmoinen yritys, joten pumpulle täytyy toivottaa valoisaa tulevaisuutta.

Jarmo Panula


Fantasma Matador: bLind
bLind-EP:n kautta lupaavan esiinmarssinsa tekevä keskisuomalainen Fantasma Matador -yhtye kulkee tukevasti Interpolin ja Editorsin raivaamilla poluilla. Melankolisesta postpunkista ja rouheasta indierockista avartavan eteerisiinkin maisemiin kurkottava bändi on ennen kaikkea kitaristi/vokalisti/kosketinsoittaja Janne Peiposen yhtye. Viiden kappaleen ep:n sävellykset ja sovitukset ovat kaikki Peiposen käsialaa, lukuun ottamatta Mew-henkistä Got to Growta. Paikoin liian kaiutetusta, mutta toki tyylilajille sopivasta laulusoundista kärsivä EP sisältää ihailtavan tarttuvia kitaramelodioita (etunenässä hieno Empty Streets) sekä annoksen riipaisevaa synkistelyä. Pinnan alla kuplivien tunnelmallisten kosketinkudelmien toivoisi lisääntyvän seuraavia julkaisuja ajatellen.

Otto Suuronen


Firesign: Stars
Helsinkiläinen Firesign lähestyy nelibiisisellä demolla, jota kuuntelemalla ei jää epäselväksi, mitä levylautasilla on tullut pyöriteltyä. Kasarin lopun ja ysärin alun yhtyeet, joita luokiteltiin hard rock -käsitteen alle, kuuluvat myös tämän nelikon musiikissa. Stars flirttailee toki vähän juurevammankin tavaran kanssa, mutta keskitie on Firesignilla Gunnareiden, Skid Rown ja jossain mielessä myös Bon Jovin (kasarikaman) viitoittama. Jostain syystä tämän viiteryhmän yhtyeet joko kaatuvat tai kohoavat taivaisiin kiitos soolokitaristin ja laulajan. Firesignissa ensimmäisellä on taitoa mutta ei näkemystä, jälkimmäisellä taas vajavainen kyky venyä ylärekisterissä tarpeeksi jotta kokonaisuus nousisi keskivertojen suosta. Ja tämä nimenomaan siksi, ettei yhtyeellä sävellyksellisesti ole kovin erikoista tarjottavaa. Asennetta ei kyllä puutu, ei edes kliseistä ulkonäköä. Jos tämä jossain maantieteellisessä kolkassa ottaa tulta, tapahtuu se Tampereella.

Jani Ekblom


Underground Korina: Underground
Jo kolmantena syksynä peräkkäin Korina rähisee Desibelin sivuilla. Aiemmilla kerroilla räyhäkkää metallia on tarjottu niin suomeksi kuin englanniksi, tästä eteenpäin Korina aikoo kuitenkin keskittyä maailman valloitukseen, joten kieleksi on valikoitunut Lontoo.

Neljällä kipaleella hakataan kiivaasti tahtia, lyödään toistuvasti pitkää päätyyn ja rynnätään laidat ryskyen perään. Toisinaan taktiikka toimii, toisinaan taas ei ja vaihtelut jopa kappaleiden sisällä ovat melkoisia. Esimerkiksi nimibiisi potkii alkuun kuin vimmattu, kunnes täysin käsittämätön väliosa vie biisin hetkeksi tyystin sivuraiteille. Fiilis on tästä huolimatta kova halki kiekon ja vaikka viimeistelyssä on selkeitä ongelmia, saa huutolaulettu pikametalli väkisinkin puolellensa. Korina on jo hyvin lähellä tavoitettaan, joten kovasti himoittu diilikin lienee vain ajan kysymys.

Mika Roth


The Other Cheek Liver Pool: The Other Cheek
Jo aiemmalla EP:llään ihan hyvää työtä tehnyt helsinkiläinen Liver Pool valmistelee tulevaa pitkäsoiton julkaisua kolmen biisin promosinglellä. Englanninkieltä äidinkielenään puhuvan maailman vaihtoehtorockin maailmasta sekä grungen tummuutta että brittiläisen voimapopin irtonaisuutta hyödyntävä nelikko pistelee nimibiisi The Other Cheekin säröjunnaavasta ja kipakammasta melodisesta kaaresta Before The Break Of Dawn autereisemman ja uneliaamman instrumentaaliheleilyn kautta Late Awakeningin pienesti kauniiseen brittiläiseen haaveiluun. Mukavan yksinkertaisilla asioilla pohjaansa sävyttävä, edelleen aika hölmönniminen, yhtye kuulostaa sekä soiton että laulun puolesta melkoisen ”valmiilta” ja biiseihinkin on saatu sen verran koukkua että kolmibiisisen melodiat jäävät päähän keinumaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Ilkka Valpasvuo


Puhun ja pussaan Paha Kaksonen: Puhun ja pussaan
Fan

Puhun ja pussaan on kieltämättä melkoisen karmea nimi sinkulle, mutta ei anneta sen häiritä. Sen sijaan se häiritsee, että biisin sisältö ei anna mitenkään erityisen mairittelevaa kuvaa Pahan Kaksosen tulevan albumin tasosta. Juntisti suomirokkaava nelikko luottaa kappaleessa torvisektion tuomaan erottuvuuteen ja vähemmästäkin mieleen jäävään tekstiin, joka huipentuu lainiin ”Miksi makaat yksin, kun voisit maata minun allani?”. Torveilut ja urpoilut jäävätkin biisin terävimmiksi hampaiksi, vaikkei kertosäkeen rytmitys mikään kaikista tyypillisin olekaan.

Sinkkubiisin kyytipojaksi tarjotaan laadukkaita liveäänityksiä vanhoista hiteistä, jotka voi lukea ihan toimiviksi, mikäli pieni kliseisyys ei ota korvaan. Puhun ja pussaan ei biisinä ole yhtään sen huonompi, mutta mikäli kappale on tulevan pitkäsoiton vahvinta antia, en koe tarvetta lisätä kyseistä kiekkoa ostoslistalleni, vaikka väkisinkin biisi mieleen jää. Mutta mitäs minä vikisen, baarimenestys on tällä linjalla taattu.

Jarmo Panula


Ravage Machinery: Reigning Disease
Rovaniemeläinen Ravage Machinery lähestyy yleisöä oldschoolilta tuoksahtavalla miehisellä metallilla, jossa riittää ulottuvuuksia useampaankin suuntaan. Vaihtelua riittää rässäilystä rauhallisempiin osiin ja biiseistä löytyy jos jonkinlaisia väliosia. Kolmen biisin aikana homma karkaa silti useamman kerran tylsänpuoleiseksi junttaamiseksi. Kivat pikkunyanssit ovat vähissä ja biisien moniosaisuus tuntuu lähinnä kunkkuriffien puuttumisen peittelyltä. Lisäksi rumpali voisi pyrkiä tuomaan itseään enemmän esille ja vokalistikin voisi yrittää värittää ilmaisuaan. Ravage Machinery yhdistelee eri tyylilajeja sujuvasti toisiinsa ja kaukana tässä toivottomuudesta muutenkin ollaan, mutta sävellysosaston kirkkain lamppu odottaa kuitenkin vielä syttymistään.

Jarmo Panula


Vain muisto jää Saunara: Vain muisto jää
Saunaran muodostavat Mikko Kähkönen ja Teemu Ahtonen, joiden menneisyydestä löytyvät sekä Celestial Sorrow että Charisma. Tällä uudella kokoonpanolla on toimittu viime vuodesta lähtien Ahtosen laulaessa ja Kähkösen hoitaessa loput. Tuloksena on kuuntelija- ja eittämättä radioystävällistä suomalaista synkistelyä.

Vain muisto jää esittelee kolme biisiä, joiden tummanpuhuvassa suomimetallissa yhdistyvät niin tymäkät riffit kuin tarttuvat kertosäkeetkin. Melodisen metallin puolella mennään mutta vain niin paljon, että kokonaisuus paljossa kuulostaa nykypäivien CMX:n ja Apulannan yhdistelmältä. Jäänee jokaisen itsensä päätettäväksi, onko se plussaa vai miinusta. Miinusta on ainakin se, että biiseissä on liian vähän vaihtelua, koska yhden kuultuaan on kuullut yhtyeen annin: kahden ensimmäisen kappaleen kertosäe on melkein yksi ja sama eikä kolmannen biisin pohja ole kuin jatke toisesta. Saavutus toki sekin. Hattu nousee kuitenkin antaumuksellisesta tulkinnasta sekä siitä, että uskalletaan paikoitellen rauhoittua syntsahinkkailun parissa.

Jani Ekblom


Heat Fairy 2023 Stabdog: Heat Fairy 2023
Stabdog on vasta parin vuoden ikäinen oululaisyhtye, mutta yhtyeen soittotaitoisille on kertynyt yhteistä harrastuspohjaa musiikin parista jo parinkymmenen vuoden ajalta. Se luonnollisesti kuuluu soitossa, ja vaikkei yhtye tällä neliraitaisella mitään varsinaisia neronleimauksia esittele, on touhu kokonaisuudessaan hyväntuulisen rentoa. Koska kyse on raskaasta rockista, ei hyväntuulinen rentous tarkoita bermudashortseja ja kookosjuomadrinkkejä vaan pikemmin svengaavaa ja jopa groovea esittelevää raskaspoljentoista tervassa soutamista. Tasainen julkaisu ei maailmoja järisyttele, mutta kun soittoon saadaan samaa jylhää kylmyyttä jota laulu jo paikoin esittelee, saattaa tämänkin yhtyeen tuotoksia luokitella muuksi kuin hyväksi työsuoritukseksi.

Jani Ekblom




Lukukertoja: 5211
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös