Pienet II � Syyskuu 2010

Backstabbing Bastard: Shipwrecked

Musiikkinsa monipuolisuudella ja tapahtumarikkaudella aiemmin huomiota her�tt�nyt Backstabbing Bastard on p��tt�nyt k��nt�� kelkkansa kuulijayst�v�llisemp��n suuntaan. Ripauksella thrashia maustettua melodista metallointia tarjoillaan hieman Bullet For My Valentinen tapaan huudon ja puhtaan laulun vuorotellessa tarkasti toisiaan kunnioittaen.

T�lle kaksibiisiselle promolleen yhtye on karsinut musiikistaan pois kaiken yll�tyksellisyyden korvaten sen radiosta tutuilla rakenteilla ja laskelmallisuudella. Kolmiminuuttisesta nimibiisist� l�ytyy klassisen bridgenostatuksen takaa iso kertos�e, loppupuolella vastaan tulee l�hinn� muodollinen v�liosantynk� ja koko kakun kruunaa lopun modulaatio. Ei sill�, etteik� b�ndi saisi halutessaan muuttua kaupallisemmaksi, mutta silloin b�ndi tarvitsisi voimakseen todella vahvoja kertos�keit� tai sitten jotain, joka erottaa yhtyeen muista. Nyt Backstabbing Bastard on vakuuttavilla soundeilla varustettua ja mukavan menev��, mutta loppupeleiss� t�ysin vaaratonta, ihan-ok-kertos�keill� varustettua radiometallia, joka tuskin j�� t�m�n julkaisun my�t� kovin monen mieleen.

Jarmo Panula

---

Bill Skins Fifth: Act One

Uhrilampaista itselleen nimen napannut salolainen Bill Skins Fifth on saanut valmiiksi ensimm�isen pikkukiekkonsa. Nelj�n biisin mittainen n�yte osoittaa, ett� rohkeus ryhm�lt� ei ainakaan k�y v�hiin. Act One pyrkii rohkeasti yhdist�m��n metallin eri puolia ja laulukielen�kin jokaisessa nelj�st� biisist� toimii sek� suomi ett� englanti.

Nopeat kappaleet puristetaan ilmoille kiivaina ry�ppyin�, joissa avainsanoja ovat teknisyys, tempo ja riffit. Vokaaleista ja toisesta kitarasta vastaava Henrik H�mppi sek� ykk�skitaristi Aamos Yl�nen saavat selkeimmin piirretty� raivonsa ilmoille, tosin rytmiryhm� ansaitsee ty�st��n my�s hatunnoston. Biisit kertaavat modernin metallin tuttuja kuvioita v�h�n turhankin tarkkaan, mink� takia b�ndin oma ��ni j�� viel� t�ll� ensimm�isell� yrityksell� taustalle. Lis�� ty�t�, keikkoja sek� kokemusta, niin eik�h�n se siit� l�hde urkenemaan.

Mika Roth

---

Division XIX: Mobilization

Joensuulaiselle Division XIX:lle on kertynyt jo p��lle vuosikymmenen verran soittohistoriaa ja l�ytyyp� yhtyeen diskografiasta jopa vuosituhannen alussa julkaistu kaksikielinen omakustannealbumi. Yhtyeen uusimmalla julkaisulla toiminta vaikuttaa reilusti menneit� uskottavammalta selke�� imagoa my�ten, kun laulukieleksi on valikoitunut pelkk� englanti, levyn kansia koristaa sotilas ja palava horisontti, ja demon ensimm�inen biisikin starttaa (mill�p�s muulla kuin) konekiv��rin laukauksilla.

Musiikillisesti Division XIX sohii v�h�n joka suuntaan, mutta tekee sen varsin hallitusti. Deathiin pohjautuvaa paahdetta maustetaan paikoin palavan kirkon, paikoin ratsastavan ritarin mieleen tuovilla syna- ja kitarasoundeilla. Biiseiss� tapahtuu valtavasti ja raivo, melodisuus, mielipuolisuus sek� omaper�isyys py�ritt�v� pient� piiri��n k�t�sten pit�ess� toisista tiukasti kiinni. Vaikka kaikki biisien suunnanmuutokset ja kompink��nn�kset eiv�t ole tarpeellisia, monisyinen paketti pysyy ihailtavan hyvin kasassa ja biisien pituudetkin pysyv�t aisoissa 3-4 minuutin v�lill�. Demon kolmesta kappaleesta ainoastaan The Dead of the Night j�� hieman mit��nsanomattomaksi. Kiinnostavaa, lupaavaa, pirist�v��.

Jarmo Panula

---

Efreet Sultan: Retribution (demo 2010)

Efreet Sultan nime�� esikuvikseen israelilaiset Melechesh ja Orphaned Land orkesterit, joista ensimm�inen on black ja j�lkimm�inen taas death/doom metallia soittava yhtye. Esikuviensa tavoin Efreet Sultan k�sittelee L�hi-Id�n ongelmia ja on ottanut vaikutteita niin juutalaisesta kuin arabialaisestakin kulttuurista - mielenkiintoinen valinta keskisuomalaiselta b�ndilt�.

It�maista henke� on pyritty luomaan viskaamalla kitarariffien sekaan v�h�n buzukia ja omia polkujaan kulkevaa perkussiointia, eik� yritys ole suinkaan ponnetonta. Avausraita Bazaar Yell ei k�y ihan kaikilla sylintereill�, vaikka biisiss� paljon hyv�� onkin. �rh�k�mpi Essence of Humanity puskee hiukan pidemm�lle, tosin nopeiden ryk�ysten kohdalla pakka tahtoo levit�, eik� soolokaan istu ongelmitta paikalleen. Ideoita yhtyeell� piisaa mutta valmista ei tahdo synty�, joten ehk� jalostustasoon kannattaisi vastaisuudessa kiinnitt�� lis�� huomiota, jotta sin�ns� mielenkiintoinen kaava voisi toimia tehokkaammin.

Mika Roth

---

Iloruiske: Promo 2010

Iloruiskeen kolmibiisisen promolevyn kappalelistaan nimien per��n merkitty lis�sana �demo� kuvaa ��nitett� hyvin. Todella alkeellisista nauhoituksista on kyse, mutta Tuomas M�kel�n riisuttuihin mies ja kitara -tulkintoihin ��nitysmetodi suhinoineen kaikkineen sopii varsin hyvin. M�kel�n hento ja tuplattu laulu tuo ensimm�isen� mieleen edesmenneen Elliott Smithin, ja kappaleista varsinkin p��t�sraita Viimeinen y� heroiinisatamassa asettuu musiikillisestikin melko l�helle hissuttelijamestarin tuotantoa.

Jo mainittu p��t�skappale sek� avaus Kaikki on kaunista supernovana vihjaavat jo nimill��n siihen, ett� lyyrisesti M�kel� liikkuu hieman keskivertoa korkealentoisemmissa tunnelmissa. Pient� ylidramaattisuuden lemua on ilmassa, muttei liikaa. S�vellysten tasolla Iloruiske ei tarjoa mit��n kovin omaper�ist�, eik� promosta voi huikeita ylisanoja ladella, mutta homma toimii ihan hyvin. Ainakaan liiasta koristelusta ja kikkailusta Iloruisketta ei voi syytt��. Hauskana yksityiskohtana Loppulaulun melodia tuo mieleen Zen Caf�n Talo-kappaleen, vaikka tyylillisesti yhteytt� ei olekaan.

Tommi Saarikoski

---

Morse: Morse

Helsinkil�inen Morse on tuore tuttavuus, joka tekee itse��n tyk� nelj�n kappaleen ��nitteell�. Vuoden 2009 lopulla perustetussa yhtyeess� soittaa entisi� The Dancen, Waterloon ja Tireht��rien j�seni�, joten ensi kertaa ei olla pappia kyydiss�. Morsen melodinen pop on puettu keskitempoisen kitararockin vaatteisiin, ja onnistuu t�ss� tempussa varsin hyvin. Melodioita yhtye ei s��stele. Morse on pohjimmiltaan selke�sti pop-yhtye, vaikka s�r�� ja vauhtiakin piisaa. Jotain perin 90-lukuista t�ss� indie-/alternative lite -vedossa on, ja referenssej� voisi luetella ison litanian. Toni Liikasen herk�n n�rt�ht�v� laulu istuu s�r�isiin voimakertos�keisiin kuin telecaster popparin kaulalle ja muutenkin homma toimii oikein hyvin. Kaikki biisit ovat omassa sarjassaan hyvi�, soitto toimii, kokonaisuus on tasapainoinen eik� soundeissakaan ole valittamista. Seuraavaksi on aika heitt�� peliin viel� enemm�n omaa jotta Morse myriadien kitarab�ndien seasta erottuisi. Ollaan kuulolla.

Tuomas Tiainen

---

S.D.D.: Slow Drowning

Raskaasti groovaavaa rockia jykev�sti ja hevill� haara-asennolla soittava uusimaalainen voima-trio S.D.D. heitt�� lehdellemme toisen lyhyt��nitteens�. Kahden biisin Slow Drowning alkaa Atheistin raa�alla s�r�ll� ja vakavailmeisell� poljennolla. Biisi kuitenkin k��ntyy jykev�st� voimarockista akustiseen nuotiokitarointiin noin puoliv�lins� paikkeilla. Mit��n laahausta ei hommassa silti ole, samantein l�hdet��n maalaamaan uutta kaarta kipakalla h�lk�ll�. Akustinen avaruus on joka tapauksessa mukava ja hieman yll�tt�v�kin mutka matkaan � hetken luulin ett� eka biisi olikin tosi lyhyt ja toinen alkoi jo. Hangman Blues lis�� nimens� mukaisesti bluesvinguttelua pakettiin, muttei tingi j�rk�leisest� askeleestaan. Onneksi yhtyeen soitossa on my�s sen verran groovea, ettei kokonaisuus j�� turhan kulmikkaaksi betonilanaukseksi. Silti mit��n sen kummempaa maata mullistavaa yhtye ei ole kehitt�nyt � akustinen v�lipolkukaan ei lopulta j�� kuin pieneksi mausteeksi. Toimii, muttei hurmaa.

Ilkka Valpasvuo

---

Siskot: Pyh�hk� jys�ys

Etel�-Pohjanmaalta keskisuomalaistunut kvartetti Siskot pist�� toisen Desibelille p��tyneen ��nitteen tarjolle. Kevyehk� psykedelia ja vinosta ilmeest� huolimatta huoleton kepeys leimaavat edelleen herrojen soittoa, mutta s�hk�isempi karjahtelukin irtoaa. Laulullaan yhtye kumartaa toki R�yhk�n suuntaan muttei ehk� ihan entiseen malliin. Kuuden biisin kokonaisuus alkaa vaaniskelevalla Berliinill�, jonka ksylofoni-kilkkailusta noustaan v�lill� rutinaan asti ja huutokin irtoaa. Puoliv�liss� l�ytyv� svengaavuus on t�rke�, pelkk� �kkiv��ryys k�visi nopeasti �rsytt�m��n. Siin� miss� s�vellykset tekev�t arvaamattomia mutta sulavia k��nn�ksi� luistimillaan, niin my�s sanoitukset yll�ttelev�t. Ensin istutaan kahvip�yt��n joen rantaan, mutta sitten hyp�t��nkiin hyiseen veteen El�inlaulussa. Akustinen viekkaus vauhtuu Farfisa-mausteiseen s�r�meuhkaan Karatella, mutta vinous s�ilyy.

Levyn pisin raita, nelj� ja puoliminuuttinen Piru kasvatellaan alavireisesti psykedeeliseen blues-jumitukseen nimens� mukaisessa hengess�. Kurkistetaan hiukan h�r�ilynkin puolelle. Senp� takia akustisen pohdiskeleva ja mukavan melankolisesti soiva Juon itseni pois t�st� maailmasta maistuu sit�kin paremmalta. Hitin ainesta? P��t�sraita Kaislikko luo jo pelk�ll� artikulaatiollaan vahvan kaukor�yhk�m�isen vaikutelman, vaikka se tuttu hele� vinous paistaa sielt�kin kortteitten lomasta. Muurisen Antin sanoin, eteenp�in on menty ja potentiaali vilkkuu. Mutta on t�ss� viel� paljon semmoista tyhj�k�ynti�kin�

Ilkka Valpasvuo

---

S�rkyneet: S�rkyneet
Combat Rock Industry

Ilmavaa mutta reippaasti laukkaavaa suomenkielist� renttupoppista soittava S�rkyneet kumartaa Karkkiautomaatin ja The Nervesin kaltaisen haikean kauniin ja sielukkaan kevyen voimapopin suuntaan siin� m��rin, ett� on ensimm�iselle kolmen biisin sinkuralleen versioinut j�lkimm�isen kappaleen When You Find Out nimell� Kun tajuat sen. S�rkyneill� kaartavaa sielukkuutta lis�� entisest��n naislaulaja PrinseBa (luen t�ss� tuon ison B:n niin kuin saksankielen tupla�ss�, liek� tarkoituskin?). Siihen ett� levy julkaistaan Combat Rockin kautta liittyy varmasti se ett� nelikon taustasta l�ytyy sellaisia punkin eturivin yhtyeit� kuin I Walk The Line ja The Heartburns. Ei siis olla ensi kertaa pappia kyydiss�

Avaran kaikuisa s�r�kitara, hiukan tukahtunut kellarisoundi etenkin ly�miss� ja komeasti kantava nais��ni � toimii pakettina oikein hyvin. Suurin kysymys yhtyeen menestykselle onkin se kaikkein perinteisin ja keskeisin. Eli l�ytyyk� biisikyn�st� tarpeeksi ter�� ja s�velist� koukkua, jotta sin�ns� erinomaisen kuuloinen kaava nousee siivilleen? Mik� lupaa hyv�� on se ett� biisit toimivat kerta kerralta paremmin. Silti se viimeinen kipin� viel� uupuu. On toki mainiota ett� t�llaistakin svengaavaa poppia tehd��n, kyll� ainakin meik�l�iselle kelpaisi toinenkin annos.

Ilkka Valpasvuo

---

The Firsts: Chihuahua

Aiemmin kuluvana vuonna debytoinut helsinkil�inen indie-/brittipopyhtye The Firsts eteni toiseen singleens� toukokuussa, joka l�ysi tiens� allekirjoittaneen k�siin ja soittimiin vasta kes�n vaihduttua syksyksi. Mik� ei haittaa, sill� nimibiisi Chihuahua ja etenkin B-puoli The Next Day sopivat mainiosti kylmemmille ilmoille.

Chihuahua starttaa, rokkaa ja on ohi ennen kuin kaksi minuuttia on kulunut. On oikeastaan virkist�v��, ettei kappaletta ole turhaan paisuteltu kolmeen, nelj��n minuuttiin, mutta ehk� jotain olisi voinut lis�t�. Toisaalta, j�ip�h�n n�lk�� kuunnella p�tk� uudelleen. Biisi on perushyv�� rockia ja kertsi� kuljetetaan lennokkaan disco-kompin tahdissa. Viisiminuuttinen kakkosbiisi The Next Day hitailee akustisine s�keist�ineen mutta yltyy kerroissa varsin ripe�ksi. Kappaleen toisen puoliskon The Firsts nostattaa eeppisemp��n suuntaan haikailevine melodioineen ja kitarameluineen. Kehityskelpoinen yhtye, joka on matkalla hyv��n suuntaan. Chihuahua ei j�t� pysyv�� muistij�lke�, joten parannettavaakin viel� on.

Tuomas Tiainen

---

Venia: Victory by Surrender

P��kaupunkiseudulta kotoisin oleva Venia julkaisi viisi vuotta sitten In Our Weakness minin, jolla melodinen metalli ja kristilliset lyriikat julistivat yl�kerran joukkojen v�ist�m�t�nt� voittoa. Pikkukiekko sai jo puolitoista vuotta sitten albumillisen jatkoa, mutta levy-yhti�n kyvytt�myys promoamiseen johti siihen, ett� b�ndi vastaa nyt itse sanan sek� cdr-levyjen ja mustavalkoisten kopiokansien levitt�misest�.

Musiikillisesti Venian maailmassa juuri mik��n ei ole muuttunut. Melodinen metalli on samanaikaisesti modernia ja retroa, ja etenkin kultakautensa Iron Maiden nousee helposti mieleen. Esiintymiskielen� on p��osin englanti, mutta mukana on my�s kolme suomeksi laulettua kappaletta, mik� rikkoo pahasti kokonaisuutta. Yhdess�toista biisiss� on my�s jonkin verran toistoa ja tyhj�k�ynti�, sill� k�ytetyt ideat eiv�t yksinkertaisesti riit� koko matkalle.

Mika Roth

---

Y�n miehet

�Mutkikasta suomi-rockia, jossa on kierolla huumorilla h�ystetyt lyriikat.� N�in seisoo teksti Desibelin biossa b�ndin nimelt��n Y�n miehet kohdalla. Teksti on johdettu viisikon puolentoista vuoden takaisen musan�ytteen perusteella, miten lie pit�� paikkansa nykyhetken valossa?

No aika hyvin osuu edelleen, tosin jos lyriikoissa on kieroutta ollut, niin on sit� kierompaa svengi� laulun mutkikkuuden ohella my�s hiukan s�velrakenteissa. Kolmen kappaleen l�tyn aloittaa melankolinen Mit� min� teen t��ll�, jonka haikeampi akustinen puoli kohtaa kohtuullisen sulavasti kipakammat ryk�ykset, jossa piilev�n �kkiv��ryyden ohella paistaa my�s selke�� mahtipontisuutta. Mik� taas helposti j�m�ytt�� suomirockin mutkia betoniseen harmauteen. Y�n miesten mutkikkuus pelastaa onneksi pahimmalta puutumiselta. Eik� sek��n haittaa ett� joku vaihteeksi tekee t�llaistakin setti� hiukan kevyemm�ll� k�dell� eik� samantein rouhi kaikkea betonimyllyss�.

Irtonaisemmin svengaava Nakkikoppi toimii menevyydell��n avausraitaa paremmin, vaikka siin� monessa kohtaa onkin heikommat ideat k�yt�ss�. Kolmikon t�ydent�v� En saa edes nukkua pelkoja pois laahaa vakavahkosti, mutta l�yt�� onneksi my�s mutkia matkaansa ettei mene ihan �biisitt�m�ksi Y�ksi�. Nuotiokitarameininki ja Mika Bymanin jylh��n taipuva laulu eiv�t oikein kohtaa. Eli pit�k��h�n se svengi ja mutkat mukana touhussa jatkossakin.

Ilkka Valpasvuo