Typeface suuntaa tummalla stadion-indiellä kohti Keski-Eurooppaa
03.05.2013
Karstulalainen modernin rockin trio Typeface syntyi vuonna 2009 Jaakko Teppo-musikaalin esitykseen. Nykyinen isoluinen stadion-indie on aika kaukana Tepon maanläheisestä kupletista - miten päädyitte juuri tällaisen musiikin äärelle, rumpali Aku Oikari?
- Päädyimme "isoluisen stadion-indien" pariin lähinnä sattumalta, ruvettiin vaan soittamaan yhdessä ja oikeastaan heti alusta asti se on ollut meidän se soundi. Jokaisella meillä on omat esikuvat ja intohimot, Joten voisi sanoa, että se vaan tulee tuolta jostain selkärangasta se musiikki. Toki tietysti semmoinen rock-meininki on ollut se yhdistävä musiikinlaji meillä.
Millainen musiikillinen historia jäsenillä on ennen Typefacea?
- Meidät on kaikki aivopesty kohdusta asti rockilla, Otto Rollareilla, Ossi ja minä Beatlesillä. Ossi soitti klassista kitaraa kahdeksan vuotta, mitä kautta ehkä joihinkin juttuihin se ottaa vaikutteita jopa Bachilta. Otto on alunperin rumpali, josta se siirtyi sitten ensin mikin varteen, mutta kun se ei tahtonu aikaisemmissa bändeissä pysyä lavalla, vaan vietti enemmän aikaa yleisössä, niin sille piti laittaa basso käteen, että se vähän rajoittaisi. Oton kanssa ollaan täysin itseoppineita instrumenttiemme kanssa, Otto tosin on muutamat laulutunnit joskus ottanut.
A Thousand Years on teidän ensimmäinen EP:nne. Kuinka paljon aikaa julkaisun kypsyttelyyn on käytetty ja oliko sen synnyttäminen hankalaa?
- EP:tä kypsyteltiin oikeastaan pari vuotta ja studioon mentiin lopulta sitten kun haluttiin päästä rahoistamme eroon. Biisejä oli valmiina reilut kymmenkunta ja niistä sitten valikoitiin viisi. Horses syntyi kaksi päivää ennen studiota hetkessä ja se kuulosti niin hyvälle, että päätettiin sekin äänittää sitten. Itse synnyttäminen oli studiossa pääosin helppoa, koska biisejä oltiin jauhettu jo kauan ja niiden rakenteet oli pääosin kunnossa. Muutaman biisin kanssa mietittiin pitkään mitähän tällekin tehtäisiin, mutta sitten aina jostain keksittiin joku kitaraliidi tai muu koukku, joka teki biiseistä ihan uuden kuuloisia. Koko EP:hän äänitettiin Drumforestilla viidessä päivässä, tosin pitkiä päiviä tehtiin, mutta aika hyvin saatiin kaikki purkkiin, muutamat taustat on äänitetty miksausten yhteydessä myöhemmin.
Millainen on Typefacen luomisprosessi?
- Yleensä Ossi tuo jonkun nerokkaan, melodisen riffin treeneihin ja siitä sitten innostutaan ja aletaan rakentamaan sitä yhdessä. Se on sellasta palapelin kokoomista, keksitään että täähän sopis sen jonkun vanhan jutun kanssa hyvin ja jokainen heittää idiksia ja siitä se sitte lähtee. Ja kaikkein hienoin luomisprosessi on se ku vaan lähetään soittamaan ja fiilistelemään ja ei tiedetä yhtään minne tässä mennään... Ja yhtäkkiä onkin kasassa äärettömän hieno seikkailu tai spektaakkeli! Joskus menee tosi pitkiä aikoja ennen kuin biisi muotoutuu oikeasti hyväksi, mutta nopeimmillaan taas hittibiisi on valmis puolessa tunnissa.
Millaisia asioita tavoittelette musiikissanne - mitä asioita Typeface-biisissä pitää olla jotta se kelpuutetaan? - Mielenkiintoisia melodioita, sointukulkuja, meininkiä, tunteita, koukkuja, tarinoita... Eli biisissä pitää olla elämää, sen pitää tuntua hyvältä ja ennen kaikkea omalta. Vaikkei tässä maailmassa enää mitenkään hirveästi voi omalta kuulostaa, niin useat ehdotelmat ollaan hylätty todella rankalla kädellä, koska ne on kuulostaneet ihan liikaa joltain jo olemassa olevalta kappaleelta. Ja yksi tärkeimmistä jutuista tietenkin Typeface -biisissä on, että sitä pitää olla hauskaa ja mukavaa soittaa.
Yhtyeellä on melkoisen isokokoinen ja värikylläinen soundi trioksi. Itse tiivistin palettia EP:n arviossani stadion-indien ohella tummaksi kuilun partaalla säröileväksi vaihtoehtorockiksi mutta että siitä löytyy myös positiivisemmin kimalteleva poski. Musiikkianne on verrattu muiden muassa Museen ja Von Hertzen Brothersiin, itse heitin seesteisimmästä leijailusta verrokiksi Radioheadiä ja kuiluun katsomisesta tuli mieleen kotimainen Sergio. Millaisia ajatuksia nämä määrittelyt ja verrokit teissä herättävät?
- Radioheadiin vertaaminen on tietenkin enemmän kuin suuri kunnia, on se kuitenkin niin uskomaton orkesteri. Ja tuo stadion-indie kuulostaa niin hyvältä, että sitä vois alkaa käyttämään, koska se alt-rock kuulostaa aina jotenkin niin tylsältä. Ja kyllähän tämä meidän musiikki pääosin on todella tummahkoa, joten ehkä alamme käyttämään itsestämme määritelmää: "Tumma stadion-indie!" Sergio ei ole kyllä tuttu, mutta nyt youtubesta yhden biisin kuunnelleena pystyy kyllä helposti samaistumaan vertaukseen!
Mitkä ovat ne Typefacen ydinvahvuudet joilla yleisö otetaan haltuun?- Yleisö otetaan haltuun ennen kaikkea itse musiikilla. Meiän musiikissa on kuitenkin niin paljon eri elementtejä, polkuja ja soundia, että kyllä se korvansa löytää. Ja livenä tuo trio on todella iso vahvuus, koska soittomme on todella raikasta, eikä se mene tukkoon vaikka pystymme kuulostamaan isolta. Ja sitten tietysti Oton aivan uskomattoman jäisillä läpillä, ja kyllä uskon, että meidän aito rento olemus ja se, että emme ota kaikkea liian vakavasti, on myös yksi meidän jutuistamme.
Mitä jatkossa tapahtuu, jos asiat natsaavat?
- Jos hommat natsaa, niin ennen kaikkea basisti-laulajalle löytyy tyttöystävä. Ja sitte... KUN asiat natsaa niin unelmana on soittaa 30 000 ihmiselle 1000 Years Provinssirockin päälavalla auringon paistaessa. Ja lopulta loppuunmyydylle Wembleylle.
- Mutta siis paljon duunia unelmien eteen. Paljon keikkoja ja kehitystä. Uutta äänitettyä musiikkia, ehkä jopa pitkäsoitonkin mitassa. Keski-Euroopassa ne meiän "markkinat" taitaa olla, joten sinne menemme. Paljon näitä kliseitä uran suhteen, mutta kyllä me siihen luotetaan, että parhaat päivät on vasta edessä. Visiomme on olla maailman suurin ja parhain rock-yhtye vuonna 2028.
Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat ja video: Typeface/Jari Tuukkanen
