Pienet

Pienet - Lokakuu 2014

13.10.2014


Aatteen puolesta kaatuneet Aresti: Aatteen puolesta kaatuneet
BV2

Alun alkujaan jo vuonna 1991 perustettu kotimainen hardcore-yhtye Aresti aktivoitui vuonna 2010 ja tarjoilee nyt neljän biisin verran antiaan vinyyliseiskan muodossa. Pitkän kokemuksen omaavat tekijät ovat saaneet noiserockia ja hardcorea sekoittelevalla debyytilleen sen verran vahvan otteen että pitkän linjan levy-yhtiö BV2:nkin kiinnostui. Silloin vuonna 1991 tehdyllä demolla huudosta vastasi Rytmihäiriön entinen vokalisti Vuorio, nykyisessä inkarnaatiossa rähinää tarjoilee Karjaan karjuntakeisari Greger Grönholm. Alkuperäisjäsenistöstä mukana ovat edelleen basisti Timonen ja rummuista kitaraan siirtynyt Huttunen. Lyömiin on löytynyt Misha Koivunen.

Huttusen riffitaivaasta löytyy mukavan monipuolisesti noise-surinan ja hoocee-mätkeen väliltä löytyviä elementtejä, mutta lopputulema on silti hiukan yksioikoinen. Energiaa on mutta soundi jää hiukan yksitasoiseksi, vaikka Grönholmin vauhdikkaasti meuhkaavassa huudossa onkin mukavasti pirunsarvea mukana. Menevää ja värikästä mätkettä, jonka hyvistä piirteistä huolimatta jään kaipaamaan biisillistä erityisyyttä. Vugumin metelipuolesta kiinnostuneiden kannattaa toki tarkistaa.

Ilkka Valpasvuo


River Red Boneride: River Red

Oululainen Boneride yhdistelee paahdossaan raskasta rockia metallisärön ärhäkkyyteen ja eläväiseen rumpukomppiin. Rauhallisella näppäilyllä alkava nimibiisi käynnistää vaelluksen rosoisella jyrällä ja basisti Jarmo Kivelän rauhallisesti kurottavalla laululla. Jykevää ja ärhäkkää, mutta myös samaan aikaan kohtuullisen seesteistä. Asteittainen kasvatus tuo myös teemaan sopivaa raivokkuutta biisiin loppua kohden. Näppäillen alkaa myös Carry On, joka kasvaa edellistä raukeammalla laululla jyräriffin kera kohti isoutta. Liki kuiskaavalla nais/mies-duetolla alkava Swans on ehkä kaikkien mietityin kokonaisuus, laulut tukevat toisiaan hienosti niin hiljaisemmissa kuin isommissa kohdissa. Tiluttelevat vaellukset venyttävät biisin viiteen minuuttiin mutta jatkumo ja intensiteetti säilyvät hyvin. Ei ehkä mitään päätä räjäyttävää, muttei myöskään juuri isompia motkotuksia. Boneride jyrää tyylikkäästi.

Ilkka Valpasvuo


EP Faarao & Kakspäinen narttu: EP
Karkia Mistika

Olisin odottanut että kun kotimainen bluesrock-kähisijä ja monenlaisesta kitarankaltaisesta soittimesta taikasointuja tarjoileva Pekka "Faarao" Pirttikangas ja jouhikon kotimainen kuningas Pekko Käppi saadaan samaan yhtyeeseen, lopputulema on jotain maagista. Siksipä olin jopa hiukan pettynyt sukeltaessani Juhana Nyrhisen täydentämän Faarao & Kakspäinen narttu -yhtyeen seiskatuumaiseen EP:hen, sillä vaikka pirullinen blues-rämistely on odotetun kaltaista, jää se varsinainen magiikka löytymättä. Osiensa summa ei olekaan ihan niin timanttinen kuin mitä odotusarvoissa ladattiin.

Toki heti avausraita Siwan kassit pistää niskan liikkeelle ja jalan lyömään tahtia. Pirttikangas kuulostaa omalta jöröltä itseltään ja bändi svengaa odotetun veikeästi. Silti, kun Pirttikankaan tuotanto on kaiken kaikkiaan aika tuttua, ei kokoonpano lopulta tarjoile oikeastaan uutta tai yllättävää vaan vaikka omassa sarjassaan pisteleekin odotetun vahvasti, ei varsinaisesti haasta itseään perushyvän yläpuolelle. Rähisevämpi Jumisen raitti miellyttää vauhdinpidollaan astetta enemmän. Oikeastaan kovimmat odotukset oli laahaavan Oi kuoleman harteilla, sillä Pirttikangas on parhaimmillaan onnistunut luomaan nimenomaan niihin junnaavimpiin sävellyksiin hengästyttävän intiimiä tunnelmaa. Nyt lopputulema on ok, ei sen enempää. Kakspäisen nartun anti ei ole huono, mutta odotuksiin se ei ainakaan vielä vastaa. Toki artistit ovat itse liimanneet rimansa aika korkealla.

Ilkka Valpasvuo


Every Human Was A Child Fate vs. Free Willy: Every Human Was A Child
If Society

Nuorista venäläisistä koostuva helsinkiläinen Fate Vs Free Willy tarjoilee debyytti-EP:llään mielenkiintoisen paketin. No-Wavea, noisea, punkkia ja psykedeliaa raivokkaalla ulosannilla yhdistelevä trio ei ehkä vielä lennätä selälleen, mutta kulmikkaan meuhkaavassa soitossa on mukava tekemisen meininki ja omanlaistaan persoonallisuutta. Ei voida puhua niinkään laulusta kuin kaiutetuista sloganeista ja huudoista millä junnaavasti jyräävää säröhypnoosia kuorrutetaan. Efektiä on vielä sopivan pirullisesti mukana. Saatteessa olevassa Musicgleanerin arviossa puhutaan kultin tunnusta ja musiikin tarttuvuudesta ja ne pystyy helposti allekirjoittamaan. Hypnoottinen särömätke on mukaansa koukuttavaa ja yhtye luo jonkinlaista transsitilaa loppujen lopuksi yllättävänkin pelkistetyllä noise-laukallaan. Eli persoonallinen ilme on alusta asti hallussa ja yhtye tuntuu tietävän mitä on tekemässä. Koukkuakin löytyy. Hyvä.

Ilkka Valpasvuo


Brainwashed Graveyard Shifters: Brainwashed By Moonshine
Inverse/Eternal Sound

Keravalaislähtöinen crust punk n´roll-yhtye Graveyard Shifters julkaisee viiden kappaleen EP:n tuotantoaan. Rokkivaihde on yhtyeellä melkoisen hevi ja crust tulee vastaan eniten laulun ärjyruoskassa. Sitä rolliakin onneksi piisaa, mutta mitenkään kauhean svengaavaa yhtyeen raskaahko laukka ei ole vaikka se menevästi rullaakin. Puunatun musiikin vastapainoksi syntynyt yhtye pyrkii räjäyttämään kuulijan tajunnan röyhkeän rouhealla rockilla ja ainakin palikat pistetään lanaan kohtuullisen perseelle potkivalla otteella. Yhdistelmä Kvelertakia, The Hellacoptersia, AC/DC:tä ja Disfeariä maistuu silti lähinnä raskaasti ruoskivalta hevahtavalta rockilta, riippumasta crust- tai rock n´roll-sävyistään.

Ytimekkyys ja tiukka liike ovat yhtyeen vahvuuksia. Menevä revittely on keskiössä. Kakkosraita A Good Day To Die Hard & Loud tarjoilee koukuttavaa stemma-huutoa. Keskellä levyä soivan nimibiisin säkeissä soiva "emohomostelu" on vain mauste, josta suunnataan "hirveään perseenreiän revittelyyn", kuten yhtye saatteessaan asian tiivistää. Tilutteleva Molotov Cocktail jyrää ytimekkäästi ja toimivan pahaenteisesti, joka korostuu hiukan monotonisessa kaavassa. Play The Victimin kielen vaihtelu englannin ja suomen välillä on toimiva ratkaisu, tulee hyvällä tavalla mieleen Abduktion hardcore. Muutenkin mukavan värikkäästi rytmiä vaihteleva ja koukukkaasti kaartava kappale plätyn päätteeksi.

Ilkka Valpasvuo


Kill The Monkey Hayley´s Royal Whores: Kill The Monkey
Gorba

Kotimainen rockmetal-akti Hayley´s Royal Whores juontaa juurensa naislauluvetoiseen For Selena And Sin -yhtyeeseen, jonka jäsenet perustivat vuonna 2011 HRW-kvartetin. Vuoden 2012 debyyttialbumi yhdisteli rockmetallia pop-elementteihin. Kakkosalbumi Back To The Zone oli raskaampi ja vei yhtyeen kiertämään ympäri Eurooppaa. Niinpä viiden kappaleen Kill The Monkey-EP ei ole millään tasolla mikään demo vaan rutinoituneen yhtyeen uutta materiaalia tiiviissä paketissa. Aiempaa likaisempi ja rokkaavampi ilme pitää kiinni yhtä lailla rockmetallin ärhäkkyydestä ja jykevistä riffeistä kuin pop-puolelta tutuista melodisista kaarista, jotka yltävät jyhkeimmillään aina sinfonisuuteen asti.

Nimiraita aloittaa touhun uhkaavalla jyrällä ja yhtä lailla laavaa sylkevällä laululla. Sinfoniset synat ja humisevat stemmat tuovat lisäulottuvuutta muuten melko kerosiininkatkuisesti pyörteilevään soittoon. Teknisempi ja samaan aikaan pop-melodisempi Shut The **** Up pitää kiinni jyrästä pohjavireessään, Back To Death Camp käynnistää moottorisahan ja jylhistää synalla entisestään. Suoraviivaisuudestaan huolimatta biisissä on ehkä jopa liikaa täytettä. Rehab on kuiskailevuudessaan miltei popahtava - vauhdistaan huolimatta. Massiivinen päätösraita Dope nostaa peukun sulavalla mollimelankolisella isoudellaan, jossa toteava laulu jää onnistuneesti sivurooliin ja vauhdikkaasti maalaavat kitarat saavat mellastaa sydämensä kyllyydestä. Toimii.

Ilkka Valpasvuo


Estonia Panssarijuna: Estonia
Äänetön

Persoonallista traumabluesia soittava kotimainen nelikko Panssarijuna on ottanut teema-EP:nsä punaiseksi langaksi 20 vuotta sitten aaltoihin vajonneen autolautta Estonian. Synkästä aiheesta ja mollivoittoisesta traumabluesistaan huolimatta Panssarijuna onnistuu jopa tällaisen koko Suomen pysäyttäneen tragedian syvissä tunnelmissa olemaan omalle persoonalleen uskollisesti myös kevyt ja pimeimmissäkin kaarteissa kohtuullisen positiivinen. Luotsi Avo Pihdin tarinan kohdalla soundi on jopa hauska - lastenrallattelumainen käsittelytapa ei kuitenkaan vedä vakavaa muistokirjoitusta lekkeriksi vaan irroittaa vain turhan synkkyyden tragediasta. Mikä on oikein - eiköhän tätäkin onnettomuutta ole synkistelty aivan tarpeeksi?

Vinosta kopsuttelusta aina falsettiin asti ja sieltä uneliaaseen huuliharppuun taipuva Matkustajalaiva haaveilee letkeästi, Silver Linde hilipatihippaa pirullisemmalla rokkiaskeleella ja Ilmataskussa heleilee eteerisesti hymy huulessa, vaikka pinnan alla ollaankin, kalojen keskellä. Panssarijunan ilkikurisuus ei luo halpaa eikä halpamaista vaikutelmaa aiheeseen, vaan onnistuu riisumaan tylyn aihepiirin ympärille rakentuvilta tarinoilta turhan murheessa rypemisen ja ikitosikon melankolian tyylikkäästi, vatsanpuruja aiheuttamatta. Biisillisesti ehkä nimikappale Estonia kauniisti väritetyssä raukeudessaan nousee eniten esille, mutta enemmän EP toimii kokonaisuutena kuin yksittäisten kappaleiden vetovoimalla.

Ilkka Valpasvuo


In Stereo The Backstabbers: In Stereo

Rovaniemeläinen action rock-jyrä The Backstabbers tarjoilee komean kuuden kappaleen EP:n. Voimatrio luottaa vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin Motörheadin, The Hellacoptersin ja Peer Güntin kaltaisten jyrien bootsinjäljillä. Laulaja-kitaristi Jesperi Mommon karhea ärjyntä sopii kerosiininkatkuiseen laukkaan oivallisesti eikä yhtye diesel-jytkeestään huolimatta sorru liian betoniseen jyrään. Soitossa on raskaasta soudustaan huolimatta kohtuullisesti sävyjä. Sata lasissa -kaahaus pitää sisällään melodioita ja tarttumapintaa. Silti pidemmän päälle yhden uran varrella kaahaaminen alkaa turruttaa maisemaan. Onko biisimateriaalissa hengähdystaukoja, sivuteitä tai vaikka vuoristopätkiä?

Ei ikävä kyllä. Heti avauskappale Right Now niittaa olennaiset seinälle suoraviivaisella jyrällään. Get A Move On on hiukan ilmavampi mutta yhtä lailla vauhdikas ja säröisän ärhäkkä. Nothin To Proven kohdalla alkaa jo mennä automaatilla. Get Back! saa höristämään korviaan huohottavalla pyörteellään, mutta sen kummempaa erityisyyttä ei tarjota. Kun sekä Tattoos & Liquor Shots että Cut The Cord lanaavat ihan samaa uraa ihan samalla reitillä, alkaa ongelma olla selvä. Selkäänpuukottajien jyrä on sitä itseään ja tyylikkäästi, mutta mitään varsinaista omaa kuorrutetta tai oivaltavaa otetta ei ainakaan vielä löydy nostamaan biisejä esikuvien tasolle tai jopa yli.

Ilkka Valpasvuo


EP The Escapist: EP

Vuodesta 2011 tarponut jyväskyläläinen The Escapist tiivistää saatteessaan onnistuneesti soittoonsa vaikuttavat piirteet. Vahvin kaiku on brittiläisellä peace/anarkopunkilla, mutta etenkin laulussa kaikuu myös hardcoremaista ärhäkkyyttä. Aiemmin kasettijulkaisun ja folkpunkkari Slack Birdin kanssa splitin tarjoillut yhtye onnistuu yhdistämään toimivasti menevän punk-ärhäkkyyden, rauhapunkkiin sopivan folk-ilmavuuden ja pop-melodisen otteen. Vaikka hölkätään rouheasti, on touhussa kuitenkin - mollistaankin huolimatta - riittävä määrä kepeyttä jotta The Escapist ei pakene todellisuudesta ihan issekseen vaan koukuttaa kuulijankin mukaansa. Vaikka kaava on kiva, ei sellaisia erityisiä tiivistyksiä silti vielä jää päähän pyörimään. Saa nähdä mitä sen suhteen saa aikaan toinen kitara, joka yhtyettä on vahvistanut tämän levytyksen nauhoitusten jälkeen. Kyllä näillä pohjilla kelpaakin lähteä työstämään debyytti-pitkäsoittoa. Kannattaa pitää kiinni tuosta laulun lähes raivoon taipuvaisesta kohta-se-lähtee-syöksyyn -tunnelmasta, se jotenkin erityisesti viehättää.

Ilkka Valpasvuo


Split Eri esittäjiä: Better Not Born / Horros -split seiska
Filthy Rat/Face Your Gods

Helsinkiläinen crust punk -yhtye Better Not Born yhdistää voimia hämeenlinnalaisen, samankaltaisiin elementteihin metallia ja doomia lisäävän Horros -yhtyeen kanssa split-seiskatuumaisella. Pääkaupungin edustus suunnittelee debyytti-pitkäsoittoa ja sille aurataan nyt tietä. Horros puolestaan on vastikään julkaissut debyyttinsä. Kesemmällä julkaistun splitin ohella yhtyeet kiersivät kesäkuussa ympäri Eurooppaa.

Better Not Born in kahden biisin kappaleista löytyy vaihtoehto niin kotimaan ärjynnällä kuin kolmannella kotimaisella eli englanniksi. Suomenkielinen rähinäruoska on omaan korvaan sellainen elementti josta kannattaa pitää kiinni, taitaa enemmän olla ruoskintakielenä vähemmistönä. Hang The Bastardsillä BNB taistelee siinä ja siinä rajoilla että juostaanko liiankin lujaa? Hardcore-paahto onnistuu kuitenkin pitämään jyrkästä etukenostaan huolimatta jalat allaan, mikä on ihan toimiva tyylikeino sinänsä. Silti hiukan laahaavampi ja "tarinallisempi" Yksinvaltias aukeaa itselle paremmin, kotimaisen ruoskan ohella miellyttää kun kurveille annetaan hiukan enemmän aikaa ja doomahtava junnaus tarjoaa mukava tukevan pohjan viuhuvalle ruoskinnalle. Kallistun jälkimmäisen suuntaan.

Horros taas kallistuu jo määrittelyjenkin puolesta enemmän sinne hypnoottisesti junnaavan doomin suuntaan. Aggressiivinen mutta hillitty metalli on myös olennainen osa palettia. Siinä missä kollegat tarjoilivat kaksi rallia, jumittaa Horros horroksessaan samassa ajassa yhden, hitaan jykevästi lanaten alkavan teoksen. Yhtye onnistuu kuitenkin mainiosti välttämään puisevuuden karikot, sillä samasta kappaleesta löytyy pidemmälle päästäessä myös korkeaoktaanista kaahausta, rähinää ja raivoa, ilman että touhu karkaisi totaalisen sekavaksi sekametelisopaksi. Draaman kaari on olemassa ja sitä haastetaan sopivasti. Jylhää ja kiemuraista kuin proge mutta ärhäkkää kuin metalli tai punkki.

Ilkka Valpasvuo


Vol IV 2014 Eri esittäjiä: HVNK Punkrock Vol IV 2014
82

Hyvinkääläistä punk rockia on kokoelmille taltioitu nyt jo neljättä kertaa ja kolmella eri vuosikymmenellä, vaikka Helsingin kaukolähiönä pääradan ja moottoritien varressa Uudellamaalla hengittävä nuoruuteni temmellyskenttä ei sinänsä ole mikään varsinainen punk-pitäjä. Onhan sieltä vuosien saatossa siinnyt niin Vandaalien kuin Shitter Limitedin kaltaisia tunnettuja tekijöitä, mutta 82 Recordsin julkaisemalla seiskalla ja sen edeltäjillä keskitytään enemmän siihen bubbling under-skeneen. Tällä levyllä soivista sekä mollirokkia kasaripunkkiin sotkeva Traumat että kauhuvetoista punkrockia soittava Scarecrow ovat ennestään tuttuja, kaksi muuta ovat uusia tuttavuuksia.

Timones viittaa nimellään Ramonekseen vielä suoremmin kuin toinen kotimainen aiheen äärellä viihtyvä poppoo Himanes. Itse sisältö tällä seiskalla on kuitenkin hiukan totisempaa ja kipakampaa kuin mitä Ramoilta on tottunut ammentamaan. Toki vauhdinpidossa ei ole mitään vikaa jos renkaat pysyvät tiessä ja nelikko onnistuu kieltämättä samaan jalan naputtamaan mukana vauhdikkaalla ja hiukan vakavanaamaisella paahdollaan. Traumat tuo mukanaan sen suomirockin mollin, mutta vaikka se ei sinänsä nosta viehätyspisteitä meikäläisen fläppitaululla, niin sonnikuorolla kertonsa komeasti joikaava Meitä ei pysäytä kukaan on selkeästi koko lätyn ehjin, mietityin ja tarttuvin biisi.

Kääntöpuolella oivallisesti olennaiseen keskittyvällä nimellä paiskattu Lets Fuck kaahaa ärhäkällä punkrockillaan kaikkiaan kolme raitaa siinä missä vaikkapa Traumat antoi kaiken tilansa vain yhdelle sävellykselle. Siinä missä Still Want You on ärhäkän tumma, pyörteilee Love Hurts miltei ilkikurisesti vähän sinnepäin-otteella. If I See You Again kulkee jossain näiden välissä hiukan ohitusraiteella. Kipakka, vihainen ja tumma Scarecrow on liikkeellä hoocee-punkin vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla, takavuosilta tuttu horror kaikaa lähinnä tunnelmien lohduttomuudessa. Näillä näytteillä pitkän linjan yhtye on enemmän tiukka ja päällekäyvä kuin kauhukuvastossa kylpevä Linnunpelätti. Jos Pelätti nappasi psykedeelien sijaan vahingossa speediä..?

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 2534
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös