Klassikko

Tuvalu: Pimeä saartaa meitä!, 2006

10.07.2016

Muistan olleeni melkoisessa pulassa kun arvioin albumin reilu vuosikymmen sitten, sillä näin ehdotonta suomenkielistä rock-musiikkia oli tuolloin (ja nyt) hyvin vähän. Tähän kun lisäsi vielä yhtyeen rosoisen soundin ja suorastaan naiivin ehdottomuuden (ks. dogma04-periaate), oli kymmenen vuotta nuorempi minä helisemässä. Miksi sitten klassikoin juuri tämän albumin?

Olen huomannut että levyhyllyssä on oikeastaan vain kahdenlaisia albumeita: niitä joita tulee kuunneltua vuosien saatossa yhä enemmän ja enemmän, sekä niitä jotka hitaasti haipuvat pois. Pimeä saartaa meitä! taisi viihtyä ensimmäisenä vuonna soittimessani ehkä viitisen kertaa, mutta nyt se on saavuttanut pisteen, jossa tartun levyyn vähintäänkin kerran kuukaudessa ja albumilla ei ole vain yhtä tiettyä raitaa, jonka pistän aina soimaan. Ehei. Levyn yhdeksästä raidasta lähes jokainen on löytänyt toisen ja kolmannen elämän, mitä nyt päätösraita Meditaatio on ehkä kohdallani huti, sen pariin pitänee palata viimeistään vuoden 2026 tiimoilta, jos vaikka olisin jo kasvanut siihen mennessä riittävästi.

Mika Roth




Lukukertoja: 744
Facebook
Artistihaku
Klassikoissa myös