Pienet

Sinkut II - Helmikuu 2020

14.02.2020


Antti Koivula: Mun himaan Antti Koivula: Mun himaan
Kaiku Recordings

Prince Rogers Nelson, joka tunnetaan paremmin esiintyjänimellään Prince, oli kiistatta funkin ja popin suuri nero. Niinpä kun Antti Koivula nostaa toisen sinkkunsa saatesanoissa esiin nimenomaan Princen vaikutuksen, on ainakin allekirjoittaneen huomio taatusti kiinnitetty. Eikä kyse ole silkasta sanahelinästä, sillä Mun himaan on alusta loppuun saakka riehakkaan rietasta funkpoprevittelyä, jonka veikeistä leikeistä on helppo löytää purppuraisia sävyjä.

Tekstiss√§ vanha suola janottaa ja aiemmin My First Bandin solistina loistanut Koivula uskaltaa my√∂s heitt√§yty√§ t√§ysin rinnoin lihallista rakkautta ylist√§v√§n biisins√§ virtaan. Kirkkaassa auringonpaisteessa kylpev√§ kipale kulkee pikaraiteella maaliin alle kolmessa minuutissa, mist√§ j√§√§ sopivasti hinku kuulla lis√§√§ ‚Äď ja v√§h√§n √§kki√§. Prince-puristit voivat tietenkin n√§hd√§ kappaleen haudanry√∂st√∂n√§, mutta omissa kirjoissani t√§m√§ menee sinne ‚Äôinnoittunut mutta tyylill√§‚Äô -osastoon. Lis√§√§ soolomateriaalia luvataan runsaasti, joten katsotaan kuinka lemmell√§ keitetty soppa muhii tulevaisuudessa.

Mika Roth


Brother Alfred: BFF4EVER Brother Alfred: BFF4EVER
Playground Music Finland

Kun yhtye ilmoittaa soittavansa nössöpoppia, ojentaa se arvostelijoilleen melko raskaan tiiliskiveen ihan suoraan käteen. Mutta ei sitä murikkaa tarvitse ketään kohti viskata, kun musiikki toimii ja kaiken alta löytyy ihan oikea, tarttuva ja laadultaan ensiluokkaiseksi osoittautuva kappale. Brother Alfred pohtii uusimmalla sinkullaan, mitä sitä voisikaan tehdä jos voittaisi lotossa. Vastaus on tietysti se, että käyttää koko naurettavan rahasumman parhaan kaverin kanssa sekoiluun.

Mikä sopisikaan siis paremmin näin ystävänpäivään, jolloin jokaisen pitäisi muistaa ystäviään niin lähellä kuin kaukana. BFF4EVER on popmuottiin uutettua päivänpaistetta, hyvää fiilistä sekä tietysti aina tarpeellista tarttumapintaa muutamilla koukuilla varustettuna. Perusasioissa pysyttelevä vokalisointi, tuikkivat koskettimet ja juuri sopivasti rytmipuolta soittimilla ryyditettynä, eikä muuta tarvitakaan. Lou Reed lauloi aikoinaan täydellisestä päivästä, eikä tämäkään ole lainkaan hullumpi.

Mika Roth


Endless Forms Most Gruesome: The Watchers Endless Forms Most Gruesome: The Watchers



Eeppisen otsakkeen itselleen napannut Endless Forms Most Gruesome on Juuso Raatikaisen (mm. Swallow the Sun) ja Manne Ikosen (mm. Ghost Brigade) yhteinen projekti. Duon luoma musiikki on laskettavissa omanlaisekseen metalliksi, jossa raa’at soundit ja huippuunsa trimmattu tylyys ovat kolossaalisen massan kantavia peruspilareita.

The Watchers on kaikessa soundillisessa ehdottomuudessaan musertava pala purtavaksi, sillä tästä kappaleesta on turha etsiä mitään kaunista tai viehättävää. Sen sijaan biisi suorastaan uhkuu raakaa ja brutaalia voimaa, sekä maanalaisista voimavirroista kumpuavaa alkukantaista vimmaa. Ja mikäs ihme tuo on, kun tekstikin keskittyy harhaiseen mieleen ja sortuviin todellisuuden seinämiin. Hikikarpalot otsalle nostattava painajainen on matalavireistä kitarahelvettiä, häiriintyneen kuuloisia efektejä, panssarivaunun lailla päälle pusertuvaa rytmityötä ja koko kauhistuttava kakku silataan raakaakin raaemmilla vokaaleilla. Nyt on kyllä ihan mahdottoman synkkää, eli istuu mielenmaisemaan kuin räntä helmikuuhun.

Mika Roth


JATALA: Tail Chaser JATALA: Tail Chaser

Komeat palkeet omaavan Jesse Jatalan ympärille rakentunut JATALA iski veitsensä perinteisen metallin ja modernin rockin välimaille loppuvuodesta ilmestyneellä The Knife -sinkullaan. Tällä erää JATALA on lähtenyt Seattlen suuntaan hankintamatkalle ja Tail Chaser toistaakin monia grungen perusasioita, lisäten silti mukaan myös tarvittavan määrän tämän päivän soundia. Eli onko tämä nyt sitten 20-luvun grungea?

Rouheasti soiva Tail Chaser on ruuvattu kasaan tiukalla DIY-asenteella ja ruosteen tuoksun voikin tuntea piristävällä tavalla nenässään, kun kipale ampuu kertosäkeensä maisemaan. Aiemmin jo Alice in Chainsin suuntaan lukkarinrakkautta kokenut Jatala ei myöskään pidättele itseään, vaan antaa palaa rankoissa kohdissa pellit auki. Massa ja voima eivät kuitenkaan tapa groovea ja jopa pitkät kitarasoolo-osuudet painuvat plussan puolelle, joten ei muuta kuin lisää grungea purkkiin, kiitos.

Mika Roth


Karina: Teko Karina: Teko
Playground Music Finland

Karin Mäkirannan ja Helmi Tikkasen muodostama Karina julkaisee toisen albuminsa helmikuun lopulla ja Berliinissä äänitetyllä pitkäsoitolla kuullaan hieman muuttunutta Karinaa. Suurempi soundi on rikkaampi, monipuolisempi ja yllättävämpi, kuten jo viime vuoden lopulla julkaistu En oo tän enempää -sinkku osoitti.

Teko kertoo ymm√§rt√§√§kseni rohkeudesta ja uskaltamisesta, siit√§ ett√§ uskaltaa tehd√§ jotain joka ei ole helppoa, mutta joka on tarpeen ‚Äď ihan jo oman k√§rvistelev√§n sielun takia. Vapauden voi saavuttaa kun uskaltaa p√§√§st√§√§ kaikesta hetkeksi irti ja tuosta voimaannuttavasta hetkest√§ kerrotaan nyt dream popin monipuolisin keinoin. L√§hemm√§s viisiminuuttinen kappale k√§y l√§pi pari sykli√§, muuntuen ja kehittyen, kunnes matka on viimein valmis ja etenkin kolmen minuutin tuolla puolen taivaat aukenevat kuin spektaakkeleissa konsanaan. Nostattavaa, upeaa ja √§√§rimm√§isen lupaavaa.

Mika Roth


Luukas Oja: Ostan, ostan Luukas Oja: Ostan, ostan
Playground Music Finland

Kun Luukas Ojan uusin sinkku lähtee soimaan, käy yksi asia monelle kuulijalle taatusti sangen nopeasti päivänselväksi: tämä biisi on hitti. Eikä järjettömän nopeasti tarttuvan kappaleen vetovoimaa edes karsi lyriikoiden tiukka kantaaottavuus, jossa kulutushysterian valtaan joutuneita tavallisia pulliaisia törkitään materianhaalimisesta ja shoppailuhimosta. Eivätkä kertojat nosta itseään mitenkään muiden yläpuolelle saarnastuoliin, vaan omatkin heikkoudet tunnustetaan siinä samassa rytäkässä.

Rosoisen kitaran tipauttama riffi on jo omillaan vahva ja melodiakin kulkee mukavasti nyörejään sitoen, mutta suurin leka tipahtaa päähän vasta kertosäkeen päästessä vauhtiin. Parhaillaan debyyttialbumiaan rakenteleva ryhmä onkin niin hurjassa vedossa, että odotukset pitkäsoittoa kohtaan hipovat pian taivaita. Itsekritiikki ja ironia ovat herkkiä pommeja, mutta ainakin tämä paukku jysähti keskellä maalialuetta. Pinnat vielä muutamasta hienosta heitosta, jotka jäävät jäytämään takaraivoon: hetkinen, tässä biisissähän lauletaan myös minusta!

Mika Roth


Mantaray: Half Light Mantaray: Half Light

Mantarayn kolmas pitkäsoitto antaa yhä odottaa itseään, mutta albumin seuraava sinkkulohkaisu pitää toivon liekkiä yllä. Siinä missä Outside Me kulki indierockin varjoisampaa laitaa ja helkkyvillä kitaroilla korostettu On the Back of Your Hand vei orkesteria lähemmäs Anatheman tiluksia, on Half Light jälleen hieman toisenlainen luku tutusta kirjasta.

Anathema kannattaa jälleen nostaa esiin verrokkeja pohdittaessa, mutta tuoreen kappaleen rytmipohjan hienovarainen monimuotoisuus pitää sykkeen samaan aikaan kiihkeänä ja rentona. Kerrokselliset elementit limittyvät toisiinsa, täydentävät toisiaan ja rakentavat yhdessä jotain joka on huomattavasti osiensa summaa suurempi. Puolivalossa monet asiat näyttäytyvät aivan uudenlaisina, ja kuusihenkinen orkesteri ymmärtää mitä selvimmin nuottien väliin jäävien tilojen tärkeyden. Hiljaisella ja seesteisellä tavalla kaunista poprockia jostain shoegazen tuolta puolen, tosin ehkä pieni terästys olisi sittenkin paikallaan.

Mika Roth


OK! You Blackheart: Lighthouse OK! You Blackheart: Lighthouse
Raate Music

Hieman erilaisen nimen omaava OK! You Blackheart on tamperelainen modernia folk/americanaa luova yhtye. Aiemmin pari EP-levyäkin julkaissut yhtye on jotenkin onnistunut pysyttelemään poissa musiikkikentästäni, mutta onneksi tilanne korjaantui tämän uusimman sinkun myötä. Lighthouse kun on kiehtova ja persoonallinen sekoitus eri kulttuureiden antimia.

Mies- ja naisvokalistin äänet sointuvat yhteen ja keskustelunkaltaista tekstiä tuetaan toisinaan suorastaan sinfonisiksi äityvillä orkestraatioilla. Voimakkaat ja yllättävät tunnelmanvaihdokset ovatkin OK! You Blackheartin valttikortti, kun pääosin akustiselta kuulostava musiikkikudos voi varoittamatta saada taakseen ison orkesterin luoman ääniseinämän. Merkittävää on kuitenkin myös se, että kohotuskohdissa ääni ei lyö yli, vaan kaikki toimii sielultaan herkän laulun ehdoilla. Samaan aikaan suurta ja pientä, lohduttavaa ja väkevällä voimallaan mukaansa tempaavaa. Alussa on ehkä lievää linjan hakua, mutta todellinen kruunu kaikelle saavutetaan viimeisen minuutin aikana, eri elementtien asettuessa kuin luonnostaan kohdilleen.

Mika Roth


PA Kiiskilä: Blehat PA Kiiskilä: Blehat
Last Day Records

PA Kiiskilä hämmensi ja hämäsikin vajaa vuosi sitten, kun laulaja-lauluntekijän Vapaudesta-debyyttialbumi seikkaili riisutun folkin ja karsitun folk-popin rajamailla. Toisinaan musiikista tuli mieleen arrogantisti rokkaava Dave Lindholm, toisinaan taas alle keski-ikäinen Leonard Cohen.

Uudella sinkulla PA Kiiskilä koristelee kasvonsa sotamaalauksesta käyvillä aurinkolaseilla ja liittyy shamanistisempaan folkrokkailuun, kuten nuori ja vapaa Sielun Veljet konsanaan. Tempovan ja poukkoilevan Blehatin ydin on hakkaavassa rytmissä ja lapsuuden intiaanileikit mieleen tuovassa poljennossa, jonka vetovoimaa on vaikea selittää. Mies & kitara ovat tietysti keskiössä, mutta taustan rummutus käy kelpo nojasta. Eihän tässä paljoa ole, mutta osapuilleen yhtä vähillä eväillä mm. Tuomari Nurmio on luonut merkittävän osan terävimmistä siivuistaan, joten jäljillä ollaan.

Mika Roth


Pelko: Tulva Pelko: Tulva

Pelko saavutti viime vuonna jotain ainutlaatuista, kun Sukupuuttoaalto-pitkäsoitto tiivisti ja kirkasti mielestäni olennaiset osat kitararockryhmän vivahteikkaasta soundista. Nyt on koittanut uuden syklin aika ja tällä kertaa tuotantoa on karsittu välittömyyden nimissä, minkä ansiosta Tulva soi suorana, konstailemattomana ja taas hivenen erilaisena.

Saatesanoissa kappaleen pohjustetaan olevan postapokalyptinen rakkauslaulu, mutta toisaalta tekstistä voi löytää myös muita tasoja niin halutessaan. Yhtä kaikki kyseessä on rakkauden voittamattomuudesta kertova kappale, jossa voidaan uida vaikka Helsingistä Tallinaan. Ja kyllähän se niin on, että me ihmiset olemme kuin rottia: aina muutama selviää ja jatkaa eloaan aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Etenkin kertosäkeessä kuulijaa viedään jälleen kuin litran mittaa ja napakka soitto tuntuu vain hyötyvän viimeistelemättömämmistä karmeista. Kevääksi lupaillaan jo toista sinkkua ja EP-levyä, joten pidetään antennit herkkinä orkesterin suuntaan.

Mika Roth


Rantama: Roaring Rapids Rantama: Roaring Rapids
Eclipse Music

Rockin progen puoleisella rannalla leiriään pitävä Rantama julkaisi viime vuonna neljä sinkkua, joista kaksi arvioitiin myös Desibeli.netissä. Etenkin massiivisen kokoinen Dying Star osoitti kiitettävää kunnianhimoa progemman materiaalin suuntaan, mutta nyt bändi on palannut lähemmäs Toton ja Yesin popimpia hallintoalueita.

Ja mikäs siinä on popkoukkua poukkoilevan progerockin koskiin upotellessa, kun kaikki sujuu näin ilahduttavan painottomalla ja paineettomalla tavalla. Nimen ja kansikuvan perusteella luonnonvoimat ovat olleet innoittamassa kappaletta, joka soljuu kuohuvan veden tavoin lämpimissä ja ravinteikkaissa pintavesissä. Bändin soitto rakentuu jälleen rikkaan rytmipuolen pohjalle, mutta briljeeraus ei sorru itsetarkoitukselliseksi hinkkailuksi, vaikka pohjavirrat levottomia toisinaan ovatkin. Laulu sijoittuu miellyttävästi kaiken ylle ja lähemmäs kuusi minuuttia sujuukin kuin huomaamatta.

Mika Roth


Rautalehto: Kadotettuna Rautalehto: Kadotettuna

Esikoissinkkunsa julkaiseva Rautalehto on musiikillisesti kotoisin sieltä missä tummasävyinen jälkigrunge kohtaa fatalistisen suomirockin. Kyseessä on vielä ainakin tässä vaiheessa aiemmin bändeissä soittaneen laulaja/lauluntekijän soolojulkaisu, mutta yhden miehen projektiksi Rautalehto kuulostaa jo oman tiensä löytäneeltä.

Kadotettuna rykäistään käyntiin runsaalla rosokitaralla ja takovalla rytmipuolella, mutta vaikka kappale on raskas ja rouhiva se ei missään nimessä ole metallia. Ennemminkin Rautalehto kävisi suomalaisen iskelmärockin kaukaisesta sukulaisesta, joka on vain Pohjois-Amerikan reissuillaan omaksunut hiukan Seattle-soundia ja Chicagon betonista kovuutta. Ja nyt on kyse siis Chicagon kaupungista, jossa eri maailmankolkista saapuneet musiikilliset elementit ovat sulautuneet toisiinsa jo 1800-luvun lopulta lähtien. Päämelodia on vaarallisen tutun tuntuinen, mutta muuten tässä ei ole huomauttamista. Siispä lisää samasta padasta, kiitos.

Mika Roth


Rämlord: Dark Waters Rämlord: Dark Waters

R√§mlord liu‚Äôuttaa lis√§√§ rautaa tankoihin kev√§√§ll√§ julkaistavan pitk√§soittonsa toisella sinkulla. Helsinkil√§iset konkarit ovat samalla hivuttautuneet l√§hemm√§s 70-luvun alkuper√§isen ja alkuvoimaisen heavy metalin l√§hteit√§, menett√§m√§tt√§ silti kosketusta nykyhetkeen. Saatesanoissa mainitaan jopa Black Sabbath ja Uriah Heep, joista j√§lkimm√§isen voin itsekin allekirjoittaa ‚Äď ja yhten√§ lis√§kiintopisteen√§ voisi toimia vaikkapa kunnianp√§iviens√§ Saxon.

Lähes kuuden ja puolen minuutin mittaisella matkalla ehditään siis karata eeppisen metallin tantereille, mutta vaikka soundikakku on runsas ei se lässähdä oman painonsa alle. Silinteriä täytyy nostaa myös tekstipuolesta, jossa uskaltaudutaan lainaamaan jopa suoraan kauhumestari H. P. Lovecraftia. Cthulhun luojan kanssa kikkailu on kieltämättä tuottanut monia mahalaskuja musiikinkin saralla, mutta Dark Waters ei onnekseen kuulu tuohon joukkoon. Eeppistä, vetovoimaista ja kuullaanpa seassa vielä Taneli Jarvaa, kun kultakurkku siteeraa em. kirjailijaa, joten mitähän sieltä keväiseltä pitkäsoitolta vielä löytyykään.

Mika Roth


Sepikka: Vuodet vierii Sepikka: Vuodet vierii

Nyt ovat taas genrenimikkeet uniikkeja, sillä Sepikka esittää saatesanojen mukaan luonnonsuojeluindietä. Siis mitä? No tämähän on periaatteessa pienimuotoista musiikkia popimmalla kulmalla ja folkilla asenteella, nykyihmisen urbaaneja juuria tietenkään unohtamatta. Vuodet vierii on herran kolmas sinkku ja lienee hyvä mainita, että sitä on ollut tuottamassa mm. Disco Ensemblen kanssa studiossa häärinyt Lauri Eloranta.

Vuodet vierii ja ne kiistatta muokkaavat jokaista meistä, planeetastamme nyt puhumattakaan. Sepikka on oivaltanut ajan luonteesta jotain oleellista, eikä itse kappalekaan ole vaatimattomimmasta päästä. Alussa valokeila lankeaa lähinnä vokaaleille ja koskettimille, mutta hiljalleen mukaan liittyvät muut soittimet ja jälkimmäinen puolisko neljästä minuutista kuljetaan toisinaan jo lähellä noisen metakkaa eri soitinten, kerrosten ja äänten yltyessä ei-niin-pienimuotoiseksi sinfoniaksi.

Mika Roth


Säteilijä: Tähtitarhoissa Säteilijä: Tähtitarhoissa

Uudeltamaalta kotoisin oleva Säteilijä yllättää ensimmäisellä sinkullaan kerrassaan positiivisesti. Vasta vuonna 2018 perustettu yhtye kun pistää vauhdikkaaseen rockiin lisävirtaa stonerin murisevilla aggregaateilla, eikä soiton grooven edessä kannata laittaa hanttiin. Esiintymiskieleksi on valikoitu vielä kaiken kukkuraksi ensimmäinen kotimainen ja tekstien puolella ryhmä on nostanut tähtäimensä korkeammalle, joten ainakaan päitä ei kylmää kummemmin.

Tähtitarhoissa laukkaa läpi kolmen ja puolen minuutin mittansa lievässä etunojassa ja vahvasti riffeihin uskoen, vaikka melodia pääroolissa onkin. Terhakka biisi jyskyttää eteenpäin junan lailla, mutta siivu ei silti kaadu kuulijan niskaan koska groove pitää paineen juuri optimaalisena. Kitarat ja rytmiryhmä tekevät napakkaa yhteistyötä ja vaikka mukana on lievää metallisuuden makua, on Säteilijä mitä selvimmin stonerista voimansa uuttava ryhmä. Erittäin näyttävä ja vahva avaus, jolle kelpaa tulevaisuudessa rakentaa seuraavia urotekoja.

Mika Roth


Sätilä: Slow Down Sätilä: Slow Down

Otetaanpas hetki hieman rennommin ja rauhallisemmin, sillä kuka sitä nyt haluaa jatkuvasti painaa elon suuressa oravanpyörässä. Sätilän unelmanpehmeä pop kävi tutuksi jo viime vuoden loppupuolella, kun Like You Do -sinkku esitteli Lontoosta kodin itselleen löytäneen miehen musiikillista maailmaa.

Kierrokset ovat tippuneet ennestään ja kyseessä on ihka oikea balladi, mutta siinä samalla tarttumapintaa on löytynyt kummasti lisää. Tällä erää kaikki pidetään äärimmäisen hillittynä ja hallittuna, eivätkä ääniaallot missään vaiheessa kasva kovinkaan mittaviksi. Laulu ja koskettimet ovat pinnassa, taustan rakentuessa lähinnä kosketinmaalailuista ja kaiutetuista vokaaliefekteistä, säkeistöjen kohdilla pinnat hieman rauhoittuvat ja kertosäkeessä on juuri sen verran koukkua, että kiinni nappaa. Kuuntelukertojen myötä kasvava kappale saa kuulemma jatkoa vielä kuluvana vuonna, kenties jopa albumin muodossa.

Mika Roth


Tammela 33100: Kärsimyskukkia Tammela 33100: Kärsimyskukkia
Eclipse Music

Parhaimmissa tarinoissa on aina mukana kuolema, kuten jo William Shakespeare, Johnny Cash ja Nick Cave ovat kukin vuorollaan osoittaneet. Tammela 33100 on ottanut omaan tarinaansa kulman americanasta ja kuten asiaan kuuluu, folkahtavan kappaleen tekstin voi tulkita useammallakin tavalla.

Preeriamaisen avaraan soundimaisemaan avautuva kappale on oikeastaan vain laulun, akustisen kitaran ja taustalle puristettujen koskettimien yhteistyötä, mutta tarkoin valitut soundit, sanat ja palaset tekevät taikojaan. Johnny ja Nickin jäljillähän tässä liikutaan, mutta murhamysteerit ovat toisaalta olennainen osa myös suomalaista folkloriikkaa, jossa elo on aina enemmän ja vähemmän kivikkoista taivallusta. Kärsimyskukkia on kylmäävällä tavalla kaunis kappale, jonka aurinkoisen lämmin loppu ja loputtomuudesta vihjailevat rivit luovat entisestään kontrastia. Ja kaiken yllä loistaa tietenkin se kuolettavan kirkas kuu, joka on oletettavasti vielä täysi.

Mika Roth


Tenho Olavi: Eikun Tenho Olavi: Eikun

Tenho Olavi on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, joka luo pieniä taideteoksia arjen kummallisista ja hellyttävistäkin hetkistä. Miehen uusin single kertoo yhdellä tasolla Ikean pöydän kokoamisen ja iltamenojen järjestelyn vaikeudesta, mutta oikeastihan Eikun kertoo parisuhteen kuoppaisesta taipaleesta, kun oma härkäpäisyys sotkee asiat kerran toisensa jälkeen.

Aihe on siis mit√§ t√§rkein ja ehdottoman universaali, mutta raamit osataan pit√§√§ alleviivaavan pienimuotoisina. Niinp√§ kun hiljainen ja l√§hinn√§ lauluun nojaava kappale kasvaa j√§lkipuoliskolla taustalta eteen hiipiv√§n orkesterin vahvistamaksi katedraaliksi, ovat sein√§t yh√§ ilahduttavan ohuet. Soundipuolella alun rohkea minimalismi olisi saanut pinnistell√§ pidemp√§√§nkin, mutta pieni kellolla luotu koukku pelastaa paljon. Taustan synamatot ja kaiutetut taustalaulut ‚Äď tuttuja jekkuja, mutta mit√§ siit√§ kun lopputulos toimii l√§hes kaikilla sylintereill√§.

Mika Roth


Tuomo Vähä-Pesola (feat. Make Tommila): Meeri Tuomo Vähä-Pesola (feat. Make Tommila): Meeri
Raate Music

Tuomo Vähä-Pesola on porilainen tuottaja-säveltäjä, joka tunnetaan kenties parhaimmin Dingon Levoton tuhkimo -kappaleen kosketinsoitinriffistä. Tuon riffin omistajuudesta on käyty oikeuttakin, mutta sen lisäksi Vähä-Pesola on ehtinyt puuhailla musiikin saralla yhdessä jos toisessakin postissa ja paikassa.

Meeri-kappaleessa kertoja vilkuilee olkansa taakse, menneisiin aikoihin ja paikkoihin, jotka ovat nähtävästi jo lopullisesti jääneet historiaan. Tässä kappaleessa onkin sisäinen jännite kohdillaan, kun yhdessä hetkessä kertoja ylistää kulkurin elämäänsä ja ehdotonta vapauttaan, mutta seuraavassa hetkessä historiaan jäänyt Meeri on se aarteista suurin. Melankolia ja rento ajelumeininki pitkin angloamerikkalaisen poprockin valtateitä määrittelevät myös itse kappaletta, joka kulkee kuin iisimpi Chris Rea ja J. Karjalainen. Tässä soi Amerikka, mutta sellainen Amerikka joka on tuotu Suomeen, ja tarkemmin ajateltuna vielä sellaiseen menneiden aikojen Suomeen, jota ei ehkä koskaan ollut olemassakaan.

Mika Roth




Lukukertoja: 1464
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs