Pienet

Sinkut IV - Elokuu 2019

30.08.2019


Hautajaisyö: Ennen kuolemaa Hautajaisyö: Ennen kuolemaa
Inverse Records

No nyt on synkkää ja myrskyistä, vieläpä suomenkielisen death-thrashin mittareilla mitattuna. Pohjois-Savon synkkyydestä kotoisin oleva Hautajaisyö kun saa joka ainoan neliömetrin taivaankannesta täyttymään yötäkin pimeämmistä pilvistä. Saatekirjeen mukaan nelikko on levittänyt surusanomaansa jo vuodesta 2014 alkaen, mutta itse en ollut aiemmin osunut samoihin monttubileisiin herrain kanssa.

‚ÄĚKaikki t√§m√§ on turhaa‚ÄĚ, tokaistaan heti k√§rkeen ja raivoisasti vellova metallimyr√§kk√§ kest√§√§ ainoastaan kaksi ja puoli minuuttia. Tuossa ajassa kuulija saa kuitenkin kuulla kunniansa, kun kaikki mahdollinen poljetaan tomuun ja todetaan turhaksi. Ainoa mik√§ kasvaa on ahdistus, eik√§ kukaan pakene kuolemaa‚Ķ Tied√§n, eik√∂ t√§ss√§ menn√§ jo liian pitk√§lle, miksi kukaan en√§√§ haluaisi kuunnella t√§llaista messua? Siin√§p√§ se jekku onkin, sill√§ jotenkin Hautajaisy√∂ v√§ltt√§√§ kaikesta em. huolimatta ylily√∂nnin ja tahattoman koomisuuden. Savolaiset ne vaan osaavat.

Mika Roth


Insomnium: Valediction Insomnium: Valediction

Joensuun luotettava deathdoom-orkka Insomnium ehtii pyöräyttää neljännenkin pitkäsoiton kuluvalle vuosikymmenelle, kun kaiken kaikkiaan kahdeksas albumi on ilmestymässä lokakuussa. Eihän bändi aiemminkaan ole mikään pirtsakka poppikone ollut, joten kun levyn teemaksi ilmoitetaan suomalaiskansallinen melankolia, niin johan ovat valoläikät harvassa.

Insomnium jos kuka osaa kuitenkin kaivaa kivisestä sielunmaisemasta esiin voimaa, kuten tuore sinkkukin esimerkillään osoittaa. Tekstien puolesta biisi onkin yhtä suurta peilipintaa, josta katajaisen kansan kelpaa ihastella kansallisia erityispiirteitään. Rosoisia ja melodisia vokaaleja rinta rinnan tarjoava siivu kulkee melodisena ja olosuhteisiin nähden hyvinkin nopeana, raskaiden kitaroiden ja rytmiryhmän todella jykevän työn antaessa biisille kipakan kyydin. Joillekin tämä voi olla masentavaa ja murheellista, mutta itse löysin kipaleesta voimaannuttavaa liekin roihua.

Mika Roth


Iron Country Sisters: Bones Iron Country Sisters: Bones
Soit Se Silti

Rautamaan kolmen siskoksen muodostama Iron Country Sisters hurmasi allekirjoittaneen kesän kynnyksellä ilmestyneellä Leaves-sinkullaan, jolla englanninkielinen folk- ja roots-musiikki asettui kuin luonnostaan aloilleen. Pääelementteinä toimivat kapeana pidetty ja pääosin akustinen soitinpaletti, harmoninen laulu sekä tietysti sovitus, jossa kaikki oleellinen puristettiin tiiviiksi timantiksi. Tuo kaikki sai biisin juuttumaan omalle soittolistalleni koko kesäksi ja ilahtumaan, kun seuraava sinkku saapui ihmeteltäväkseni.

Bones lähtee liikkeelle samoista maisemista ja hyödyntää trion em. vahvuuksia, mutta nyt folk pop saa soida suurempana, laajempana ja rahdun modernimpana. Toki biisi on edelleen mitä suorinta americanaa, mutta muutosta ja uudistumista kuvaavassa kappaleessa voi tuntea muutoksen tuulet useammallakin tasolla. Yhtyeen esikoisalbumi The Blue Hidden In julkaistaan syyskuun 27. päivä ja ainakin tällä suunnalla tuota päivää odotetaan innolla.

Mika Roth


Litku Klemetti: Keijukaisvalssi Litku Klemetti: Keijukaisvalssi
Luova Records

Tämähän on kuin odottaisi joulua, sillä nyt on enää kaksi viikkoa aikaa siihen kun seuraava Litku Klemetti -albumi ilmestyy. Alkukesästä julkaistu Sinä tiedät sen -sinkku antoi suunvuoron Litkun alter-egolle Hullu-Sannalle. Mitä muutakaan tekisin? pisti lisää vipinää rock’n’rollin puntteihin etunojan painuessa syvemmäksi.

Keijukaisvalssi on tekstiltään jälleen vahvaa Litkua, jossa monisyinen tarina voidaan kertoa taustoineen kaikkineen, kertomatta silti juuri mitään. Kuulijalle jätetäänkin runsas tulkintamahdollisuuksien labyrintti ja salapoliisiurakka, tai voihan aivot toisaalta nostaa vain narikkaan ja nauttia saadusta kyydistä. Musiikillisesti Keijukaisvalssi ei ole suinkaan mikään valssi, vaan ennemminkin unenomainen pala suomalaista uutta aaltoa jostain 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta. Biisissä on tietysti myös ainutlaatuisia Litku-kulmia, mikä tekee siitä juuri tekijänsä kuuloisen, näköisen ja tuntuisen. Taas kerran täydellisyyttä hipova näyte poprockin voimasta.

Mika Roth


Maire Marenki & Itävalta: Skeittaan Alaskaan Maire Marenki & Itävalta: Skeittaan Alaskaan
Eastern Reign Records

Maire Marenki & Itävalta on räväkän keulanaisen ja tätä vahvasti tukevan bändin liittymä, jolta on kuuleman mukaan luvassa pitkäsoittoakin. Marenki on aiemmin julkaissut elektronista pop-musiikkia, mutta nyt pop on vaihtunut rokkiin, ja elektroninen tausta elävään bändiin.

Kuinka siis skeitata Alaskaan? Kas, seh√§n k√§y vauhdikkaasti rallaten ja suuta sopivasti piesten. Avaimena tuntuu olevan se, ett√§ kaikki ‚Äď tai ainakin mahdollisimman monet ‚Äď pit√§v√§t kertojasta, joka lupaa tehd√§ vaikka mit√§ kuviteltavissa olevaa, kunhan h√§nest√§ vain tyk√§t√§√§n. Ja t√§m√§ tykk√§ily taitaa viitata tuonne somen puolelle. Villisti virtaava biisi rakentuu tutuista paljeteista, koskettimien ryyditt√§ess√§ rokkib√§ndin soittoa, eik√§ koko komeus kest√§ edes kahta ja puolta minuuttia. Alkuun √§rsytti, sitten huvitti ja lopulta suorastaan viihdytti, joten ei muuta kuin lis√§√§ vaan.

Mika Roth


Mantaray: Outside Me Mantaray: Outside Me

Kuusihenkinen indierockryhmä Mantaray on ehtinyt julkaista jo pari pitkäsoittoakin, mutta syystä tai toisesta orkesteri on tähän mennessä vilahtanut tutkaruutuni ohitse. Onneksi moinen puute tuli nyt viimein korjattua, sillä Outside Me -sinkku enteilee In Everything -nimistä kolmatta albumia.

Mantaray on nyt hieman tummempien, hetkitt√§in suorastaan sis√§√§np√§in k√§√§ntyneiden fiilisten parissa. Shoegazing, indierock, postrock ‚Äď n√§ill√§ termeill√§ p√§√§st√§√§n jo l√§helle, mutta yhtyeen minimalistinen tyyli ja soundi ovat silti my√∂s jotain enemm√§n. Takova rytmi, utuiset vokaalit ja koskettimet, sek√§ siihen p√§√§lle ripotellut monotoniset kitarat, joista l√∂ytyy kuitenkin riitt√§v√§sti vaihtelua ja s√§vyj√§. Alkuun aineksia ei tunnu l√∂ytyv√§n edes puolikkaaseen biisiin, mutta niin vain Outside Me kasvaa, kehittyy, muuntuu ja siin√§ samalla kuin vahingossa hurmaa. Ensimm√§inen n√§yte edustaa kuuleman mukaan levyn synkemp√§√§ laitaa, joten j√§√§n innolla odottamaan jatkoa ‚Äď mit√§ se sitten lieneekin.

Mika Roth


Minna Tuuliainen: Koralli Minna Tuuliainen: Koralli

Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Minna Tuuliainen on tehnyt kuuleman mukaan musiikkia vasta vuodesta 2018 lähtien, ja Koralli on hänen debyyttisinglensä. Onkin vaikea uskoa, että joku näin lyhyellä kokemuksella varustettu osaa tehdä näin koskettavaa ja kaunista musiikkia, mutta niin vain Koralli soi kuin jokin unohdettu menneisyyden aarre.

Sävellyksen voimaan luotetaan (ihan aiheellisesti) jopa siinä määrin, että netin suoratoistopalveluissa on kuultavana myös biisin instrumentaaliversio, mutta mielestäni juuri sanat kuitenkin kruunaavat kipaleen. Mitä tämä sitten noin genreruudukolla tarkasteltuna on? Hmm, popin folkilla laidalla ollaan, eeppinen osuus tuo mieleen jäämeren rantojen karun kauniit maisemat sekä niistä innoittuneen elokuvamusiikin. Runoutta lähentelevät rivit on tahollaan hiottu huippuunsa kuten taidepopissa konsanaan. Ja silti kaikki kuulostaa vain tekijältä itseltään, eli jonkin suuren ja hienon äärellä tässä nyt ollaan.

Mika Roth


Mount Mary: I’m Like a Mountain Mount Mary: I’m Like a Mountain
Running Moose Productions

Mount Mary on vielä melko nuori yhtye, sillä sen synnyin sanat lausuttiin kuluvan vuoden puolella, mutta vastavuoroisesti jäsenistöllä on runsain mitoin kokemusta. Nimien tiputtelu ei koskaan ole kovinkaan vakuuttavaa, mutta tässä yhteydessä on kuitenkin mielestäni aiheellista mainita kaksi nimeä soittajien historiasta: Kingston Wall ja Havana Black.

Mount Mary ei kulje suoraan em. orkestereiden linjoilla, mutta bändin räjähdysherkkä sekoitus bluesrockin ja hardrockin voimaa hakee silti vertaistaan. I’m Like a Mountain soi rehvakkaasti ja jylhästi kuten Led Zeppelin konsanaan ja naisvokalistin vastustamattoman väkevä ilmaisu tekee kunniaa kaikille blues rockin suurille naisille aina Janis Joplinista lähtien. Biisi onnistuu saavuttamaan tason toisensa jälkeen, vaikka mittaa sille ei kerry kuin neljä minuuttia, joten ei muuta kuin debytantin nimi muistiin ja odottamaan jatkoa. Mennyt on mennyttä, tämä bändi on tulevaisuutta.

Mika Roth


Pink Chameleons: Melting Face Pink Chameleons: Melting Face
Soliti

Kolme vuotta sitten alkunsa saanut Pink Chameleons kävi tutuksi alkuvuodesta, kun Religion-sinkku esitteli Black Lizardmies Paltsa-Kai Salaman uuden kokoonpanon. Nyt lupaillaan jo kokonaista EP-levyä ja sen ensimmäinen maistiainen on Melting Face -sinkku.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy tukevoituneeseen soundiin ja ryhdikkäämpään olemukseen, vaikka bändin savuisen bluesin ja garagen tuoksuinen rock onkin edelleen asianmukaisen rennolla tavalla irtoavaa. Kitaroissa on sielukasta säröä ja rytmiryhmä hakkaa astetta terävämmin, mutta rosoisuus ei peitä alleen biisin pääkoukkuja sekä laulun hypnoottista voimaa. En väitä että tässä olisi nyt uudelleensyntynyt Iggy Pop & The Stooges, mutta en myöskään väitä etteivätkö pinkit kameleontit tekisi noille jäteille enemmän kuin kunniaa uudella biisillään. Nythän tämä vaikuttaa jo tosi lupaavalta, joten ollaan antennit superherkkinä tulevan EP:n tiimoilta.

Mika Roth


Planistry: Man on the Moon Planistry: Man on the Moon
Inverse Records

Planistryn kolmen vuoden takainen ThREELESS-albumi on piakkoin saamassa jatkoa, kun näpsäkästi nimetty Confucktion ilmestyy syyskuussa. Tulevaa kiekkoa pohjustettiin jo keskellä helteitä ilmestyneellä Open Road -sinkulla ja nyt on lisää iskua tarjolla.

Tällä erää kolme minuuttia kuljetaan svengaavan ja veikeästi groovaavan bluesrockin säestyksellä. Musiikillisesti Man on the Moon tarjoaakin melkoisen yllätyksen, sillä aiemmin Planistry on keskittynyt soittamaan suorempaa, suurempaa ja modernimpaa rockia. Mutta kaikkihan on lopulta kierrätystä rockinkin saralla, joten ehkä tässä on vain umpeutumassa normaalia suurempi kehä, eikä muoto heikennä bändin voimaa. Tarina on taustaltaan surussa kylvetetty, mutta umpikujaan päätyvän kohteen liikkeet voi toki ymmärtää toisinkin. Elo ei ole aina helppoa, mutta silti sitä pitäisi uskaltaa elää.

Mika Roth


Rane Rautiainen & Paha Kaksonen: Mies joka ei katunut mitään Rane Rautiainen & Paha Kaksonen: Mies joka ei katunut mitään
Fan Records

Rane Rautiainen & Paha Kaksonen ovat löytäneet toisistaan toimivan vastaparin ja uusi single on oivaa jatkoa kesäiselle Viski verenä virtaa -sinkulle. Siinä missä edellisellä sinkautuskierroksella pengottiin arkistojen kätköjä ja uhottiin nuoren uroon voimalla, on äänessä tällä erää mitään katumaton mies.

Kolmen ja puolen minuutin mittainen siivu tihkuu combolle ominaista testosteronia, tiukan kitararockin kaahatessa pikakaistaa kohti auringonlaskua, tai jotain horisontissa siintävää hohdetta nyt ainakin. Perusidea on myös poikkeuksellisen hedelmällinen, sillä kertoja julistaa omaan elämäänsä tyytyväisyyttä. Suomalaisten helmasyntihän on vatvoa menneitä ja pohtia kaikkea sitä, mitä on ihan turha enää jälkikäteen katua. Se on kenties maan tapa, mutta ei tämän miehen tapa. Kertoja kun haluaa, että otsikon tekstillä varustettu tuhkauurna ammutaan avaruuteen.

Mika Roth


Samanna: Ei Samanna: Ei
Texicalli Records

Voin puhtain sydämin kertoa, että hihkuin ilosta kun Samannan uusi sinkku osui kohdalleni ja selvisi, että tämähän on vasta alkusoittoa tulevalle toiselle pitkäsoitolle. Neljän vuoden takainen Ruohonleikkuri kun puksuttaa edelleen korvissani ja svengaava folkpop ei ole ainakaan pitkäpiimäistynyt vajaan neljän vuoden aikana.

Yhtye on pysynyt t√§ysin samassa kokoonpanossa ja vokalisti Anna Pesonen revittelee koskettimiensa takana tuttuun tapaan, Sami Sippolan saksofonin risteilless√§ pinnalla sinne ja t√§nne. Rytmiryhm√§ Inari Ruonamaa (basso) ja Sebastian Kr√ľhn (rummut) pit√§v√§t my√∂s pakkansa tiiviin√§, svengin silti k√§rsim√§tt√§ prosenttiakaan ja soiton varassa kelpaakin kellua. Teksti kertoo kielt√§ytymisen vaikeudesta ja kertojan Jaakobin paini kuvataan jazzahtavan popin avulla ja tietysti Pesosen riehakas laulu ja lausunta ovat se viimeinen sulka joka tekee hatusta t√§ydellisen. Ah, t√§t√§ on odotettu.

Mika Roth


Taru: Rikki Taru: Rikki
Raate Music

Aiemmin päivätöinään jotain hieman muuta tehnyt Taru on ehtinyt tänä vuonna julkaista jo pari muutakin singleä. Tarina ei kerro mahdollisesta aiemmasta musiikkikokemuksesta, mutta jo muutaman vuoden ajan jatkunut sooloura tuntuu lähteneen lupaavasti käyntiin.

Rikki kertoo nimensä mukaisesti arjen kipeämmistä kolhuista, jotka vainoavat ja painavat vielä vuosia myöhemmin. Eihän vanhojen märehtiminen tietenkään mitään auta, mutta toisaalta kipeimmätkin kysymykset on parempi vaikka huutaa ääneen, kuin jatkaa niiden päällä istumista. Musiikillisesti Rikki on mielenkiintoinen sekoitus elektronisen popin nykyhetkeä ja 90-luvun viboja, saksalaisen EBM:n ja jopa vanhan dancen puskiessa paljettejaan pintaan. Synien säksätys ja muuntuvat soundit luovatkin kontrastia, kun vokaaleissa kokeillaan aina räpinkin rajapintoja. Hybridi on mielenkiintoinen, vaikka jäinkin kaipaamaan loppuun selkeämpää teemojen sulkemista, tai jotain pientä yllätystä tai siirtymää.

Mika Roth


The Stillwalkers: Still Life The Stillwalkers: Still Life

Turkulainen melodista indierockia kitaravoittoisesti soittava The Stillwalkers on hiljalleen valmistelemassa toista pitkäsoittoaan. Neljän vuoden takainen debyyttialbumi näki bändin yhdistävän seesteisen tunnelmoinnin ja rosoiset säröpalat toisiinsa. Keskikesällä julkaistu Crystal Clear -sinkku osoitti, että vauhdikas taivallus onnistuu yhä vaikka muhevien koskettimien kera pitkin pikakaistaa.

Still Life on päälle seitsemän minuutin mitassaan jotain aivan muuta kuin Crystal Clear. Kiivas vauhti on vaihtunut maalailevampiin tunnelmiin, suurempiin kitarakaariin ja rytmiryhmän sopivasti taaksepäin nojaavaan työhön. Vokaalit sijoittuvat tämän kaiken yläpuolelle ilman sen kummempaa loistetta, melankolian toimiessa palaset ja lohkareet yhdistävänä sidosaineena. Biisi kerää hiljalleen massaa ajantajun kadotessa täysin, kunnes puolivälin tietämillä saavutetaan kukkuloista korkeimmat ensi kertaa. Viiden minuutin kohdilla kitarat päästetään irti ja siitähän se voittokulku kohti finaalissa odottavaa hiljaisuuden syliä onkin sitten mitä upeinta.

Mika Roth


Catherine Deneuve Timon lauluja: Catherine Deneuve
Spiridom

Elokuvatähtiin ihastuminen ja heidän joidenkin piirteidensä löytäminen tutuista ihmisistä ei ole ymmärtääkseni lainkaan epätavallista, poikkeavaa tai negatiivista. Marilyn Monroe sai Juicen sekaisin ja hieman kummasti nimetty Timon lauluja haaveilee Ranskan suuresta valkokankaiden blondista, Catherine Deneuvesta. Tai siis jostakusta, joka voisi olla se ihmeellinen ja ainutlaatuinen olento, joka saa kertojan kaltaisen taviksen ja hönönkin loistamaan. Jos ei muuten, niin kuun lailla auringon säteitä takaisin heijastaen.

Muodoksi on luonnollisesti valikoitunut klassinen pop-biisi, jossa bändi soittaa enemmänkin taustalta ja säestää kertojaa, jota ei kuitenkaan missään vaiheessa jätetä täysin oman onnensa nojaan. Keveästi ladotuissa äänikerroksissa soivat mm. täyteläiset koskettimet, runsaat kitarat sekä rennosti soitetut rummut, mutta kaikki huomio kiinnitetään sitkeästi lauluun, jota jokainen pikku koukerokin vielä korostaa. Vielä kun löytäisi jostain oman Pam Grierin.

Mika Roth


Tuure Boelius: Tytöt tykkää (feat. Teflon Brothers) Tuure Boelius: Tytöt tykkää (feat. Teflon Brothers)
Kaiku Entertainment

Tuure Boelius ja Teflon Brothers ovat ottaneet Tea Hiillosteen 12 vuoden takaisen hittibiisin ja muovanneet siitä jotain kummallista. En osaa sanoa kuinka tosissaan kaikki asianosaiset ovat pajalla olleet, kun suunnitelmia on tehty (jos niitä on tehty ensinnäkään), mutta ainakin lopputulema tulee taatusti herättämään tuntoja, keskusteluja ja kaikenlaista säpinää.

Okei, Spearsin soundilaatikolla käydään myös härskisti, samoin Aguileran ja Timberlaken, ja kolmeen sekä puoleen minuuttiin saadaan sullottua melkoinen määrä vinkkauksia 00-luvun alkuun. Voimakas ja muovinen rytmipuoli hohkaa neonvärejä kaiuttimista, vokaalit risteilevät tämän kaiken keskustassa luottaen laulumelodian kieltämättä vahvaan koukkuun ja Teflonit viskovat riimejään sinne, tänne ja tuonne. Tuohon päälle kun lyödään vielä räväkät lyriikat, gigatonni efektejä ja muutama raivostuttava stemmalooppi ja se on siinä. Missä se sitten ikinä onkaan.

Mika Roth


Viitasen Piia: Viimeinen valo jota puhutaan Viitasen Piia: Viimeinen valo jota puhutaan
Texicalli Records

Viitasen Piia liikkui melko uhkaavissa maisemissa keväisellä Meidän jälkeemme hiljaisuus -sinkullaan. Nyt painolasti hartioilta on helpottanut ja tämä toinen tulevaa neljättä albumi pohjustava single soi keveänä, kauniina, leppoisana ja päivänpaisteisena.

Musiikki on siis tällä erää ilmavaa indiefolkkia, mutta teksti on jälleen jotain hieman muuta. Taustalla vaikuttaa Viitasen työskentely muistisairaiden ikäihmisten parissa, mikä johtaa avainkysymykseen: mitä meistä jää jäljelle tai jälkeen, kun kaikki on kuorittu kerros kerrokselta pois? Nämä ovat perustavanlaatuisia elon ydintä pohtivia kysymyksiä, joihin jokainen saa oman vastauksensa, tai jää vaille varmuutta. Itse uskon että lopulta meillä on ainakin rakkaus, ja siten tulkitsen myös Viitasen tekstin, jota kelpaa pohtia kauniin sävellyksen äärellä. Ehkä meistä jokainen on jollekulle se viimeinen valo, ken tietää.

Mika Roth


Vorna: Sateet Vorna: Sateet
Lifeforce

Tamperelainen metalliorkesteri Vorna ei välitä vaikka kesä vielä pyristelee väistämätöntä tappiotaan vastaan. Syksy tulee kyllä aikanaan ja sen myötä myös Sateet palata saavat -albumi, jota pohjustettiin jo Maa martona makaa ja Syvyydet -sinkuilla, joita seuraa nyt kolmas ja viimeinen singlelohkaisu.

Lähes seitsemänminuuttinen jätti on Vornalle ominaisesti lyijyisen raskas, jylhä kuin ikimetsä ja mittaamattoman kohtalokas. Metalli yltyy hetkittäin äärimuodokseen vokalisoinnin muuntuessa käheäksi kärinän ja murinan hybridiksi. Näitä väkivaltaisia, väkeviä ja synkkiä osuuksia rytmittävät melodisesti lauletut palaset, kaiken taustalla virtaavan musiikin vastatessa kummankin maailman vaateisiin. Rosoiset kitaravallit ja pehmeästi soitetut koskettimet hakevat toisistaan vastavoimia, samoin rytmipuolella tuplabasaria ja isolla kädellä hakattuja paloja tarjotaan verkkaisen soiton rinnalle. Eeppistä, doomahtavaa ja juuri siksi omalla tavallaan hyvinkin kaunista murskailua.

Mika Roth




Lukukertoja: 779
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs