Pienet

Sinkut III - Syyskuu 2019

25.09.2019


Block of Flats: Future Block of Flats: Future
Soliti

Block of Flats on vuonna 2013 perustettu nelihenkinen rock-yhtye Porvoosta, joka soittaa modernia indie punkrockia isolla soundilla ja asenteella, sekä iskevillä kulmilla. Bändiltä on ehtinyt ilmestyä jo ainakin yksi EP, sekä hyvä nippu sinkkuja, joista tämä uusin pohjustaa jo tietä alkuvuodesta 2020 ilmestyvälle EP-levylle.

Tulevaisuus näyttää ainakin Future-biisin perusteella erittäin lupaavalta, eikä Block of Flats juutu missään vaiheessa paikoilleen vaan puskee eteenpäin väellä ja voimalla. Future onkin erittäin etupainoinen kipale, jolla hyväntuulinen rokkaus pohjoisamerikkalaiseen tapaan kyllä tarttuu, vaan ei sotke pintoja tarpeettomalla sokerisuudella. Pienellä konehuoneen työntöavulla starttaava siivu ehtii kertosäkeeseen jo reilussa puolessa minuutissa, minkä jälkeen kuulijaa viedään kuin pässiä narusta. Mikäli EP:lle tipahtelee enemmänkin näitä herkkuja, kirjoitetaan bändin nimi tulevaisuudessa vain entistä suuremmalla fontilla.

Mika Roth

<
Grandmother Corn: Up To The Moon Grandmother Corn: Up To The Moon

Grandmother Corn on helsinkil√§inen, vuonna 2015 perustettu rock-yhtye, jonka musiikkia on kutsuttu mm. rhythm‚Äôn‚Äôblues punkiksi. Up To The Moon on jo b√§ndin kolmas single, joka on tietysti √§√§nitetty t√§ysin analogisesti nauhalle ‚Äď tekeeh√§n ryhm√§ rakentavasti kunniaa mm. itselleen The Beatlesille. Ja kyse on nyt siit√§ alkuper√§isest√§ moppitukkaryhm√§st√§, joka viel√§ rokkasi Liverpoolin Cavern Clubilla ja Hampurissa nahkatakit p√§√§ll√§√§n.

No, päästäänkö tässä sitten sinne kuuhun saakka?

Kyllä, ja vieläpä helposti. Grandmother Corn kun on oivaltanut olennaisen ja muistanut sen muinaisen viisauden, että hyvässä rock-biisissä ei tarvita kuin pari kunnon ideaa. Niille voi rakentaa vaikka minkälaisen ässän, kunhan kortit vain pelataan oikein ja garagen annetaan kolista vasten popin kuperia kylkiä. Biisin kertojaa voi haukkua/kehua naiiviksi, mutta ainakin omaan sydäntäni tämä matka nostattaa kummasti.

Mika Roth


Hanging Garden: Into That Good Night Hanging Garden: Into That Good Night
Lifeforce Records

Melankolisella metallillaan sydämiä rinnoista puristava Hanging Garden vavahdutti ja vakuutti melko tasan kolme vuotta sitten ilmestyneellä Hereafter EP-levyllään. Tuon jälkeen ryhmä on julkaissut albumin ja nipun sinkkuja, joista tämä uusin pohjustaa jo neljännen albumin tuloa.

Marraskuussa julkaistavan kiekon nimibiisi on kuusi ja puoliminuuttinen jätti, jonka ensimmäinen vajaa minuutti kuljetaan melodisissa vesissä ja hiljaista lausuntaa muistuttavan laulun parissa. Tuon jälkeen raa’at vokaalit iskevät ensi kertaa kirveensä biisin runkoon ja kitarat runttaavat oksia poikki surutta. Ensi ryminän vanavedessä vuoksi ja luode aloittavat oman vuorovetonsa, hiljaisen ja raskaan velloessa edestakaisin, kunnes progehtava väliosa pistää hetkeksi sääntökirjan uusiksi. Ei siis mitään vallankumouksellista, mutta ydinmelodia on vahva ja muoto on majesteetillisen upea.

Mika Roth


J.Matkala: Kun mä joskus kuolen J.Matkala: Kun mä joskus kuolen
Iso Pinkki

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä J.Matkala lähti valmistelemaan tulevaa sooloalbumiaan jo alkuvuodesta, kun Laululintu-sinkku ilmestyi. Nyt on koittanut toisen sinkun aika ja Kun mä joskus kouolen -biisiin innoitus on löytynyt itsensä Bob Dylanin versioimasta vanhasta gospel-laulusta In My Time of Dying. Eli rima on nostettu melkoisiin korkeuksiin ainakin omasta mielestäni.

Eikä yritys ole suinkaan heppoinen tai ponneton vaan kaikkea muuta, sillä Tiina Matkalan soittama Rhodes-piano ja Janne Tuomen vakaa työ conga & shaker -kioskilla nostavat muun bändin jo valmiiksi vahvan soiton vielä aivan uudelle tasolle. Enkä kuuluuko Dylan läpi lopullisesta tuotoksesta? Kyllä, mutta en koe tuota mitenkään negatiiviseksi voimaksi, sillä Matkalan on onnistunut tuomaan roppakaupalla omaansa mukaan ja tässä ollaan kaukana pastissin tuolla puolen. Kiireetöntä, kaunista, lohduttavaa ja sopivalla tavalla folkahtavaa.

Mika Roth


Jouni Aslak & Nousukauden Lapset: Rakastan Jouni Aslak & Nousukauden Lapset: Rakastan
Playground Music

Jouni Aslak & Nousukauden Lapset -yhtyeen Jouni Aslak oli juuri Desibeli.netin haastateltavana ja samalla mies taustoitti tuoretta Rakastan-kappaletta. Eli kyseessä on lähisuhdeväkivallasta kertova biisi, jolla pyritään rikkomaan hiljaisuuden muureja tabuksi koetun asian ympäriltä.

Musiikillisesti Jouni Aslak & Nousukauden Lapset soivat t√§ll√§ raidalla muhkeasti ja vivahteikkaasti. Hitaasti hiljaisuudesta nouseva Rakastan kasvaa pehme√§n√§ ja l√§mp√∂√§ uhkuvana, mik√§ vain korostaa lyriikoiden luomaa kontrastia. Mit√§ on rakkaus, ja miten eri tavoin sen ymm√§rr√§mmek√§√§n. Ensimm√§iset soundilliset isot iskut tippuvat minuutin j√§lkeen, mutta Rakastan ei nousekaan mahtiballadien helposti ennakoitavalle taivaalle, vaan velloo jossain kohtalokkaan popin ja slovarin v√§limaastossa. Jouni Aslakin kiihke√§t ‚ÄĚrakastan, rakastan, rakastan‚ÄĚ -huudot korostavat teeman jyrkki√§ reunoja ja siit√§ kumpuavaa ep√§toivoa. Arasta aiheesta on luotu pieni mestariteos.

Mika Roth


Lord EST: Tuuttaat varattuu (feat. Raappana) Lord EST: Tuuttaat varattuu (feat. Raappana)
Kaiku Recordings

Sitten on aika pistää tanssikengät jalkaan ja seuraavan reilun kolmen minuutin ajan vain nauttia dancehallin sekä suomireggaen onnellisten tähtien alla tapahtuvasta yhteensulautumisesta. Lord EST on mies mahtavalla musiikkihistorialla, ja uusi yhteistyöbiisi Raappanan kanssa on jälkeen yksi osoitus herran kultaisesta soundisormesta.

Tuuttaat varattuu -sinkku hahmottelee tilanteen, jossa on hiukan j√§√§ty rannalle ‚Äď tai ainakin ep√§ill√§√§n, ett√§ lempeiden tuntojen kohde ei en√§√§ hehku s√§teit√§ takaisin kuten aiemmin. Biisi l√§htee nopeasti liikkeelle ja jo ensimm√§isen reilun puolen minuutin aikana kertomus on taustoitettu ja koukut viuhuvat ilmassa. Soundien letkeys ja raikkaus flirttailevat h√§rskisti, kun biisin teeman vakavuus ja iloiset kehykset t√∂rkkiv√§t leikkis√§sti toisiaan. Teksti√§ on itse asiassa mukana yll√§tt√§v√§nkin paljon, mutta Lord EST ei tietenk√§√§n kompuroi vaan steppaa tiiviit rivit l√§pi tuosta vain.

Mika Roth


NaharY: Menneisyyden arvet (feat. Toinen Kadunpoika) NaharY: Menneisyyden arvet (feat. Toinen Kadunpoika)
Villi Records

Angolan lähihistoria on ongelmien ja murheiden leimaama, mutta myös toivoa ja parempaan huomiseen uskomista korostava. Angolasta Suomeen 12-vuotiaana saapunut NaharY käy uusimmalla kappaleellaan läpi henkilökohtaista historiaansa ja sitä, kuinka hänestä on tullut juuri se mies, joka valmistautuu paraikaa oman EP:nsä julkaisuun. NaharYn tukena toimii niin ikään angolalaiset juuret omaava Toinen Kadunpoika.

Suomiräpin kulmikkuus ja kovuus yhdistyvät kappaleessa vaivattoman tuntuisesti Belita Palman Fidel Castro -kipaleeseen, jossa kuullaan Angolan alkuperäiskieltä Kimbundua. Afrikka ja Suomi, kaksi eri maailmaa, joiden yhteiseltä kynnykseltä NaharY katsoo kumpaankin suuntaan. Biitit ovat moderneja, samplatut kielisoittimet taas osasia jostain vahvasta ja säilyttämisen arvoisesta. Siihen päälle kun lisätään sydäntä avaavat ja purkavat rivit, niin kasassa onkin melkoinen pala musiikkia.

Mika Roth


OpuNui: Sydäniskuri OpuNui: Sydäniskuri
Soit Se Silti

Itsestään Aku Ankasta nimensä napannut OpuNui on Jussi Mäkiperen ja Häiriö Piirisen Provinssirockissa vuonna 2007 perustama, Porissa toimiva, kolkkoa ja kovaa rockia esittävä bändi. Yhtye on lokakuussa julkaisemassa jatkoa vuoden 2015 Yksilöitä-debyytilleen ja tulevan Orionin haara -kiekon toinen sinkkulohkaisu kolisee ja kolhii kolkolla tavallaan, eli lupaavalta vaikuttaa jo nyt.

Syd√§niskurihan on elvytyksess√§ k√§ytett√§v√§ laite, joka saatetaan tuntea paremmin defibrillaattorina, tuona elokuvien ja TV-sarjojen henki√§ pelastavana laitteena. Kuinka ollakaan kappaleen teksti tihkuu ep√§toivoa ja valottomuutta, josta ei l√∂ydy ulosp√§√§sy√§. Musiikillisesti Syd√§niskuri muistuttaa Maj Karman Kauniit Kuvat -ajoista, mutta biisi on kaikkea muuta kuin Karma-pastissi tutuista elementeist√§√§n huolimatta. √Ąrh√§k√§sti k√§ynnistyv√§ kipale tasapainoilee taiturimaisesti kolhimisen ja silitt√§misen v√§lill√§, tarjoten samassa syliss√§ lohtua ja tukistusta. Ehk√§ t√§m√§ on sit√§ saatesanoissa mainittua satakuntalaista aavikkorockia, pohjoisella kulmalla. Toimii ainakin minulle.

Mika Roth


PA Kiiskilä: Inari PA Kiiskilä: Inari
Last Day Records

Missä pienimuotoinen folk ja heleä pop kohtaavat toisensa, sieltä voi löytää myös PA Kiiskilän. Herran esikoisalbumi Vapaudesta oli hetkittäin vavahduttava ja ehdottomuudellaan vakuuttava kokemus, jota vaivasi vain epätasaisuus. Inari on ensimmäinen maistiainen Kiiskilän toiselta albumilta, jota lupaillaan ilmestyväksi kesällä 2020.

Inarin kunta on kaukana ainakin t√§√§lt√§ etel√§st√§ katsottuna ja kappaleen tarinassa saatetaan olla matkalla niinkin kauas, tai ehk√§ Inari onkin vain ihmisen nimi. Niin tai n√§in, kyseess√§ on ymm√§rt√§√§kseni yst√§vyyden ylistys, joka k√§sittelee tuon el√§m√§√§ suuremman voiman kyky√§ vaikuttaa meihin kaikkiin niin upealla tavalla. Kappale saa alussa mukavasti vetoapua huuliharpusta ja akustisesta kitarasta, massa kasvaa hiljalleen ja viimeisen minuutin ajan kaihoisa l√§nnenrock soi t√§yden b√§ndin soittamana. ‚ÄĚSin√§, min√§ ja Born to Run‚ÄĚ - siin√§h√§n se oleellinen on kiteytettyn√§.

Mika Roth


Peeta: Kapinalliset Peeta: Kapinalliset
Peeta Music

Peeta on parin viime vuoden aikana julkaissut nipun sinkkuja, joilla moderneilla pinnoilla varustettua melodista suomipoppia on paljasteltu raita kerrallaan. Uusin sinkku Kapinalliset jatkaa linjaa, jossa pohjalaisjuurinen sanoitus on täynnä mahdollisuuksia ja modernit soundit huokuvat tätä päivää.

Kappaleen kertoja kuvataan hieman ulkopuolisena hahmona, kuten klassisissa 60-luvun ranskalaisissa elokuvissa, joissa keskushenkil√∂t voivat juuri ulkopuolisuutensa ansiosta tehd√§ miltei mahdottomilta tuntuvia asioita. Kertos√§keen kimppuun p√§√§st√§√§n jo ennen ensimm√§isen minuutin t√§yttymist√§, mink√§ j√§lkeen biisi t√§yttyy kuin mit√§ l√§mpimimmin v√§ris√§vyin koristeltu kuumailmapallo. Ja lentokeli on luonnollisesti mit√§ upein. Lupaavasti k√§ynnistyv√§ kappale kantaa komeasti, mutta itse j√§in kaipaamaan loppuun viel√§ jotain suurempaa ja komeampaa ‚Äď pinnat silti Bonnie & Clyde -maininnasta sek√§ erinomaisesta yrityksest√§, joka melkein riitti finaaliin asti.

Mika Roth


Rantama: Dying Star Rantama: Dying Star
Eclipse Music

Tämänkertaisen sinkkukoosteen kuninkaan kruunu kuuluu kiistatta Rantamalle, ainakin kun puhutaan biisin mitasta. Päälle yhdeksän minuutin mittainen progerock-annos antaa esimakua talvella ilmestyvältä albumilta, jolla vuoden 2016 esikoisalbumin jazzrock-vivahteet ovat tehneet tilaa progerockille. Kesäinen A Small Blink of Light -sinkku soi hiukan Toton hengessä, mutta nyt painopiste on siirtynyt sinne Pink Floydin ja kotoisen Von Hertzen Brothersin puolelle lavaa.

Kuolevan tähden massiiviset mitat ovat huimia, mutta yhtye välttää ensiluokkaisesti progerockille harmillisen yleisen pöhötaudin. Toki yhdeksän ja plus minuuttia on pitkä matka, mutta Dying Star ei missään vaiheessa juutu vellomaan tarpeettomasti ja päämäärättömästi. Toisaalta biisissä ei ole mitään totaalisesti toisistaan eroavia osia progeimman Yesin tapaan, vaan kappale kehittyy ja kasvaa luonnollisesti uusiin suuntiin, joista löytyy aina yhteyksiä myös aiemmin kuultuun. Omalla sarallaan mestarillista työtä.

Mika Roth


Resolution 13: General Mass Resolution 13: General Mass

Resolution 13 on suomalainen industrial-metal -yhtye, joka on perustettu vuonna 2010. Yhtyeen jäsenistöllä on kokemusta roppakaupalla monista eri kokoonpanoista, mikä myös kuuluu General Massin jouhevana massiivisuutena. Debyyttinsä vuonna 2015 julkaissut yhtye työskentelee toisen albumissa kimpussa, ja nyt on tarjolla kiekon ensimmäinen sinkku.

Näytteen perusteella industrial-vaikutteet ovat suhteellisen maustemaisia, sillä musiikillisesti mäiske on ennemminkin modernia, raskasta ja äkäistä metallia sieltä deathin liepeiltä. Toki taustalla kuullaan hiukan konetta ja synaa, mutta avainsana on ’taustalla’. Raskaus ja jykevyys eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö biisistä voisi löytyä melodisuutta ja tarttuvuutta. Vokalisti Nico Hartonen ansaitsee myös kumarruksen työstään, jossa rosoisuus ja suoranainen herkkyys kohtaavat toisensa. Kyllä tässä kelpaa toista kierrosta odotella Kenraali Massin seurassa.

Mika Roth


҆amane: Ei valoa ҆amane: Ei valoa
Last Day Records

҆amane - eli tamperelainen artisti Saara ҆amane - luo minimalista ja samaan aikaan monimutkaista popmusiikkia, jonka saloista l√∂ytyy porttik√§yt√§vi√§ mm. maailmanmusiikin, kitararockin ja taiderockin saleihin. Debyyttialbuminsa lokakuussa julkaiseva ҆amane on luonut kappaleidensa tekstit spontaanisti, eik√§ kappaleita ole kuuleman mukaan l√§hdetty muutenkaan hiomaan sen kummemmin. N√§in mukana on rosoa ja soroa, jotka ainakin Ei valoa -sinkun tapauksessa ovat artistia ja h√§nen ty√∂t√§√§n hy√∂dytt√§vi√§ voimia.

Pohjana on rock, jossa voi havaita itämaisiksi mieltämiämme elementtejä ja kaikuja. Vokaalit on miltei särjetty ja soundimaailma huokuu muutenkin kolkkoutta ja omanlaistaan fatalistisuutta. Asiat ovat kuten ovat, ja biisin voimavirtojen kääntyillessä ne samalla lumoavat kuulijansa kuin huomaamatta. Vertailupistettä näin ainutlaatuiselle musiikille on vaikea kuvitella, mutta ehkäpä jokin Dead Can Dancea versioiva rock-artisti saattaisi päätyä jonnekin saman aavikon laidoille. Ehkä.

Mika Roth


Sampo Salmela: Kunnes aurinko sammuu Sampo Salmela: Kunnes aurinko sammuu

Sampo Salmela on oululainen laulaja-lauluntekijä, joka luo omien sanojensa mukaan suomenkielistä ja tanssittavaa poprockia käyttäen työssään hyvinkin erikokoisia pensseleitä. Tyyliä tarkennettaessa Salmela vilauttaa myös termiä rakkaus-pop, eli tutuilla jäljillä liikutaan jälleen kerran, tosin lähestymiskulma on tällä erää erittäin positiivinen.

Vahvasti rytmiin perustuva kipale viskaa peliin raskaasti ysärille tuoksuvat synasäksätykset, joita lantrataan sielukkailla puhaltimilla sekä runsailla vokaaleilla. Periaatteessa tästä ei ole kovinkaan pitkä matka 90-luvun danceen, jos nyt kipaleen perintötekijät ovatkin esivanhempiaan moninaisemmat ja päämelodiaa ymmärretään hyödyntää runsaammin. Pintaan nostettu Salmelan laulu on hyvällä tavalla pehmeää ja vasta loppumetreillä saksofoni kipuaa tosissaan vokaalien rinnalle. Taustalauluja olisi voinut tuoda myös rohkeammin eteen ainakin kertosäkeissä, mutta muuten tästä ei juuri moitteen sijaa sitten löydykään.

Mika Roth


Taage: Tyhjä huone Taage: Tyhjä huone
V.R. Label Finland

Kannuksensa mm. Kilven ja Mad Hatter’s Denin riveissä ansainnut Taage AOR-rokkaili viime vuoden lopulla Movetronin Päivin kanssa Mitä rakkaudesta maksetaan -sinkulla. Uudella kipaleella soittaja-apu on kotimaista kermaa ja Taagen upea hevitenori soi jälleen ylväänä soundikukkulan kuninkaana.

Astetta hardrockimpi siivu kulkee tutuilla urilla, eli kitara-basso-rummut kolmiota rikastetaan kiippareilla ja lyriikat kertovat eron jälkeisestä henkisestä selviytymistaistelusta, kuten pohjoiseen makuu sopiikin. Kitarasoolo kirpoaa kahden ja puolen minuutin kohdilla, eikä kyse ole mistään sieluttomasta metritiluttelusta. Rakennuspalikat ovat siis ensiluokkaisia, mutta lopputulema ei mielestäni yllä osastensa summan ylitse. Ongelma on lähinnä se, että kappale juuttuu jälkimmäisellä puoliskolla urilleen eikä enää kasva tai kehity sen kummemmin. Soolodebyytin sinkuista heikoin, mutta edelleen tiukkaa materiaalia, joka nostaisi lukemattoman muun yrittäjän osakkeita kummasti.

Mika Roth


Tantalize: Falling Into Myself Tantalize: Falling Into Myself
Raate Music

Tantalize, eli Samu Puuronen, on jo useamman vuoden ajan tutkinut rockin ja metallin tummempien laitojen eri kulmia ja syvennyksiä. Keväällä Nightmares synkisteli ja rypisteli metallia, kun taas kesäinen Out of My Head kevensi vauhtia ja nojasi rockin pehmeämmälle poskelle.

Tuore Falling Into Myself on vielä edeltäjäänsäkin pehmeämpi ja tunnelmallisempi numero, eikä tässä yhteydessä kannata enää puhua mistään metallista, tuskinpa enää rockistakaan. Mies- ja naislaulu punovat tunnelmaa yhdessä koskettimien kanssa, rytmipuolen ollessa lähinnä tunnelmien maalailua vaimeilla ja ilahduttavan pienimuotoisilla teloilla. Duetto-kappale kulkeekin kuin huomaamatta päälle viiden minuutin mittansa ja en voi kuin yhtyä saatesanoihin, joissa kipaletta suositellaan nautittavaksi punaviinin ja kynttilöiden kera. Kuinka upeaa aikaa synkkenevä syksy voikaan olla.

Mika Roth


The Botherers: 24/34 The Botherers: 24/34
Luova Records

Oululainen The Botherers järjesti minulle tuplayllätyksen. Ensinnäkin tietysti ilahduin kun kävi ilmi, että orkesteri on työstänyt osapuilleen valmiiksi albumillisen musiikkia. Mutta mitä ihmettä? Eihän tämä ole sitä kuplivaa garagesurffailua, jolla riemukkaasti soiva KRAUTALANKA! EP kyllästettiin, vaan jotain totaalisen erilaista.

Tulevalla Urban Schizophrenia -albumilla ruoditaan modernin elämän kiihkeyttä ja ärsykekylläisyyttä, joten tuota taustaa vasten 24/34 -kappaleen akustinen heleys, ilmavuus ja herkkyys ovat kaiketi ymmärrettäviä. Tämä on höyhenen kevyttä kiertelyä popin ohuemmalla folkin siivellä ja äänimaisemointia, jonka tavoite on mielestäni luoda mahdollisimman rentouttavia äänikollaaseja. Alkukankeuden ja totuttelukauden jälkeen hiljaiseen virtaan kieltämättä tottui, mutta samalla odotukset tulevaa albumia kohtaan muljahtivat aivan uusille perustuksille.

Mika Roth


Transworld Identity: Part Maroon, Part Indigo Transworld Identity: Part Maroon, Part Indigo

Melodisen hard rockin kimaltavalla tiell√§ kulkeva Transworld Identity on saanut itselleen melkoisen kultakimpaleen Jukka ‚ÄĚRiitis‚ÄĚ Riitaluoman kirjoittaman kipaleen muodossa. Tokihan jo kes√§ll√§ ilmestynyt I‚Äôm Such a Liar -sinkku oli jo osuma maalitauluun, mutta nyt ropisee kyll√§ entist√§ l√§hemm√§s maalialueen keskustaa, sanoisin.

Lennokkaasti kulkeva biisi pelaa vahvasti naisvokalistin, tuikkivien koskettimien sekä sopivan rankan kitarasoundin varassa. Mila Bosan laulu on mittavassa seurassa, mutta neidon ääni ei jää missään vaiheessa soundipinojen alle, vaikka massaa on hetkittäin ympärillä jo tarpeettomankin runsaasti. Kertosäkeessä tupa kasvaa korkeutta vielä metritolkulla ja tietysti jälkimmäisellä puoliskolla kuullaan myös täysverinen kitarasoolo. En väitä että T-I.D. olisi keksimässä pyörää uudelleen, mutta se saa hard rockin renkaat sauhuamaan kiesinsä alla kiitettävästi.

Mika Roth


Uptown Electronics: Concrete City Funk Uptown Electronics: Concrete City Funk
Grey Beton Records

Kuusihenkinen bileryhmä Uptown Electronics pistää ennakkoluulottomasti rockin, elektron, popin, dubin ja monet muut ainekset sekoittimeen, luoden erittäin persoonallisen musiikkisoosin, josta ei mausteisuutta puutu. Bändin jäsenistöllä on runsaasti kokemusta muista, osin erittäin kuuluisistakin yhtyeistä, mutta mitään aivan tämän tapaista ei olla taidettu aiemmin kuulla. Avatkaa siis anturinne ja valmistautukaa vastaanottamaan yleismaailmallisia lähetyksiä.

Uptown Electronicsin peruskivi on ilmiselvästi rock ja Concrete City Funk saattaa hieman nimensä mukaisesti funkatakin, mutta lo-fi mentaliteetilla kasaan mukiloitu biisi on enemmänkin härkiä Primal Screamia kuin valkoisen miehen Sly Stonea. Rytmi rypyttää maisemaa ja 70-luvulle rakennetut soundilliset sillat kantavat mitä värikkäimpiä amerikanrautoja betonisen kaupungin funkkaavaan sydämeen. Hieman kollaasimaista äänikerroskakkua, mutta ehdottoman maukasta sellaista.

Mika Roth




Lukukertoja: 526
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs