Pienet

Pienet - Heinäkuu 2020

07.07.2020


Ajatusrikos: Maailman nielemä Ajatusrikos: Maailman nielemä

Turkulainen Ajatusrikos perustettiin vasta viime vuoden puolella, mutta niin vain Maailman nielemä on jo ryhmän toinen EP-levy. Nelikko ei ole siis jäänyt jumittamaan treenikselle, vaan on hakenut toiselle pikkukiekolleen entistäkin ehdottomampaa soundiseinämää.

Kuuden biisin kokoinen leka humahtaa jonnekin hardcore-rockin ja räp-rockin tietämille, tosin säleitä taitaa huitoessa lennellä myös metallin seinämästä. Jotain touhusta kertonee jo se, että yhdestä ja samasta biisistä nousee mieleen niin Slayer kuin Rage Against the Machine, eikä Machine Headkaan ole Kornin kera kaukana näistä juhlista. Ajatusrikos onnistuu kuitenkin lantraamaan ainekset sekaisin ja lisäämään siihen vielä sen verran suomalaista angstia, että on parempi vain pitää kiinni laidasta.

Kunniamerkkejä HC-rintamalta lohkeaa ainakin Röyhkee-siivusta, jossa räppitulitukea tarjoaa Ronskibiitti-mies Klaus Kustaa. Funkkaavasti punkkaava Vedä henkeen nostattaa filistä huutokuoroineen ja raivotautinen Päivä päivältä maalaa kaiken mustaksi minuutissa ja 40 sekunnissa. Huh, huh!

Mika Roth


Broken Trend: Somewhere We Used to Roam Broken Trend: Somewhere We Used to Roam

Broken Trend on helsinkiläinen popahtavaa mutta kulmikasta punkkia luova yhtye, jonka debyytti-EP niputtaa yhteen viisi tasavahvaa raitaa. Ikää ryhmällä ei ole vielä kovinkaan mittavasti, mutta suoratoistopalveluiden puolella glooriaa on jo niitetty I Don’t Miss You -sinkulla.

EP:n avaukseksi sijoitettu ässä napsahtaakin välittömästi voittoruutuun, kun kaikki oleellinen osataan nuijia kahteen ja puoleen minuuttiin. Toinen kiekon kolmen minuutin raja-aidan alittava valtti, eli lähes nimibiisi Somwhere I Used to Roam, pitää myös murikat iloisessa liikkeessä alas mäkeä, kunnes on aika siirtyä hetkellisesti karvan verran grungempaan maisemaan. En väitä että viisikko muuttaisi vielä Seattlen suuntaan, mutta sieltäkin on taatusti omaksuttu muutamia juttuja.

Joukon lyhin numero, eli Dead Inside, jää mielestäni keskeneräiseksi, mutta askeleen popimpi I’m Sorry jättää EP-levystä nostattavan fiiliksen. Ei mitään maailmaa mullistavaa punketirollia, mutta jenkkiasenne toimii ja vokalisti pystyy huutamaan tunteikkaasti.

Mika Roth


Deathing: All Hail the Decay Deathing: All Hail the Decay

Valkeakoski on tylyä death metalia nuijivan Deathingin kotipaikka ja bändin debyytti-EP:n juuret ulottuvat ainakin vuoden päähän. Ruindomin raunioille syntynyt yhtye sai alkunsa periaatteessa jo vuoden 2014 tienoilla, mutta vasta viime aikoina pyörät ovat lähteneet pyörimään isommin.

Homman nimi on siis death metal, ja nimenomaan vanhan liiton sellainen. Niinpä mitään kiippareita tai syna-sample virityksiä on turha odottaa, sillä Deathing vyöryttää linjat raskaiden kitaroiden sekä raa’an mureiden vokaalien voimin. Rytmiryhmä takoo hartiavoimin, mutta soitossa on myös riittävä annos aina tarvittavaa groovea, joka saa esimerkiksi sinkkubiisi Crash & Burnin pellit rutisemaan ja liekit kohoamaan korkealle.

Orkesterin metalli on raskauteen taipuvaista, mutta vimmainen Sickness osoittaa myös brutaalimman ja punkimman mätkeen luonnistuvan. Kaikki oleellinen kun voidaan välittää myös minuutissa ja 40 sekunnissa, jos sikseen on. Veikkaisin silti, että useampia miellyttävä ässäkortti on kuitenkin Dead World Alive, jolla Deathing antaa juuri sopivasti siimaa möyhennyksen keskellä.

Mika Roth


Fire Action: 9112 Fire Action: 9112

Nyt on tainneet mennä hätänumerot sekaisin, sillä 911 ja 112 ovat muodostaneet yhteentörmäyksessä jotain uutta. Fire Action nousee siis hälytysajoneuvon kyytiin, joten pistetään sireenit ulvomaan.

Puolentoista vuoden takainen Fahrenhater EP osui keskelle kasari hard rockin maalitaulua, eikä sihtiä ole lähdetty sen kummemmin ruuvailemaan sitten noiden päivien. Vokalisti mylvii hieman samalla tavoin kuin 70-luvun sutjakka Graham Bonnet ja ensimmäiseksi sinkuksi valjastettu Hard Days, Long Nights on kiistaton täysosuma. Rock’n’roll taivaaseen kuulijan kanuunallaan posauttaa myös Streetwise Hercules, jonka juustoisuus saa Cobran kuvat vilkkumaan silmissä.

Näin häpeilemättömästi 80-luvun saappaissa tallaava rock leimautuu väistämättä nostalgiseksi rypistelyksi, mutta kun biisikynästä lohkeaa Fire Action -biisin kertsin arvoisia helmiä, niin mikäs siinä on kaahatessa kohti punaista Arcade-auringonlaskua. Pieni flirtti vanhan heavy rockin kanssa ei ainakaan heikennä kokonaisuutta, eivätkä jykevät kertosäkeet äijäkuoroineen.

Mika Roth


Halko: Hannan ja Rauhan lauluja Halko: Hannan ja Rauhan lauluja

Halko on siskosten Hannan ja Rauhan muodostama yhtye, minkä voi tietysti jo päätellä EP:n otsikostakin. Pakettiin on saatu puristettua yhteensä neljä biisiä, sekä raivoisan energinen, ehkä rahdun intromaisenkin tuntuinen Mielipuolella, rakastajalla ja runoilijalla on vilkas mielikuvitus. Yhteismittaa kokonaisuudelle kertyy vain reilu kymmenen minuuttia, mutta siinä ajassa ehditään kyllä sanoa uskomattoman monia asioita.

T√§hdenlento leikittelee huumorimusiikin tulella eiv√§tk√§ kaikki sormet s√§ily palovammoilta, mutta onneksi danssattavan alun j√§lkeen punkahtavan rockin murikat osuvat oikeisiin ikkunoihin. Gasoliini sujauttaa svengin taskuunsa ja pienet flirtit 60-luvun tytt√∂garagen kanssa ei ainakaan heikenn√§ lopputulemaa. Se oikee pohtii rahdun popimmin rakkauden √§√§rell√§, ett√§ ollaanko t√§ss√§ nyt ‚ÄĚsen ainoan oikean‚ÄĚ j√§ljill√§, vai ei. Lemmen tulisen mausteisissa sopissa kauhaansa on k√§ytt√§nyt my√∂s Haamu, eik√§ lopputulema ole nytk√§√§n kuin Disneyn saduista ‚Äď miten taas k√§vik√§√§n n√§in.

Melodiset rallit on kuorrutettu riittävällä rosolla ja kiukkuinen vokalisti säteilee riot grrrl -viboja. Yksikään raita ei yllä edes kolmeen minuuttiin, joten ainakaan tiivistämiselle ei ole enää tarvetta. Ehkäpä kakkua voisikin rakentaa vastakkaiseen suuntaan, sillä nyt parhaatkin ideat sysätään nopeasti sivuun.

Mika Roth


Helsinski & BDF: Arktipolis Helsinksi & BDF: Arktipolis
Bianca-Pop Music

Helsinski ja BDF tekivät jo mainiota yhteistyötä alkuvuodesta ilmestyneellä Catch and Release -sinkulla. Tuo kolmen raidan elektroninen pop rysäys saa nyt jatkoa kiivaammin tamppaavasta maksisinkusta, jolla on peräti viisi kappaletta.

Syksyll√§ julkaistava Arktipolis ‚Äď A Soundtrack to an Imaginary Movie tulee n√§ht√§v√§sti olemaan melko eeppinen tapaus, sill√§ sinkun ensimm√§inen kappale, Bitcrusher, kertoo verisest√§ ilmataistelusta jossain sci-fi maailmassa. Kuolons√§teet r√§iskyv√§t, koneet r√§j√§htelev√§t ja syke on huipussaan, kunnes Lyra viimein tipauttaa tempoa ja ryhtyy maalailemaan leveimmill√§ elektronisilla teloilla.

Saatesanoissa ei suotta mainitakaan Kraftwerkin nimeä, eikä Vangelis ole myöskään tästä kaikesta tarpeettoman kaukana. Paluu kiivaampaan runttaukseen koetaankin vasta ankkuriraita One Way Missionin myötä, jolloin EBM on jälleen käden mitan päässä, tai lähempänä. Odotukset ne vain kasvavat ja syksyä odotellaan jo innolla ainakin tällä suunnalla.

Mika Roth


Kaija K. Kojootti: In Vissy Veritas Kaija K. Kojootti: In Vissy Veritas

Tamperelainen Kaija K. Kojootti on päättänyt lähestyä maailmaa rennommasta kulmasta ja hellemmin rantein. Bändi identifioituu manserockin ja punkin lippujen alle kuuluvaksi, mutta nämäkin kuvaukset ovat enemmänkin suuntaa antavia, kuin mitään kiveen hakattuja totuuksia.

In Vissy Veritas on kuuden kipaleen ja karvan alle 20 minuutin mittainen sukellus juomarikkaaseen maailmaan. Toisinaan elo potkii päähän, toisinaan vielä hiukan enemmän, mutta periksi ei osata antaa. Hilpeästi ja hämmentävän kepeästi jalkojaan nosteleva Vissyä ja rypäleitä voisi oikeastaan olla jokin uuden aallon hukattu helmi, mutta muuten huumori kolisee turhankin äänekkäästi vasten köliä. Tai ainakaan itse en jaksanut nauraa kuin pari kertaa Nahkatakkinen tinakenkätyttö -siivulle.

Viina on kiva asia ja rock on rajaton riemu, mutta toki näistä aineksista olisi saanut aikaiseksi enemmänkin kuin nipun röhönauruja. Mielenkiintoinen oven avaus on ankkuriraita Hautaa mun luut, jossa punk saa rouhia kunnolla ja vitsitkin jäävät välillä siiloihin.

Mika Roth


Koma Saxo: Koma Mate / Jagd (feat. Jameszoo) Koma Saxo: Koma Mate / Jagd (feat. Jameszoo)
We Jazz

Ja ei muuta kuin lisää jazzia koneeseen. Viime vuoden lopulla Koma Saxo surffasi free jazzin vapailla vesillä vallattomasti, kun yhtyeen itsensä mukaan nimetty debyyttialbumi osoitti instrumentaalijazzin taipuvan lukemattomiin eri muotoihin ja suuntiin.

Uudella sinkulla Koma Saxo palaa viime vuoden lopulla ilmestyneen Koma Saxo albuminsa tiimoille, sillä A-puolen raita Koma Mate on muunnos kyseisen levyn Koma Temasta. Astetta tai kahta kuumeisempi näkemys ja villimmät perkussiot tekevät kieltämättä gutaa. Eihän alkuperäinenkään veto heikko ollut, mutta nyt mukana on 10 prosenttia lisämojoa.

B-puolen Jagd-raidalle vetoapua antaa puolestaan alankomaalainen Jameszoo, eli Mitchel Van Dinther, joka on merkitty myös raidan tuottajaksi ja toiseksi kirjoittajaksi. Veikeä kipale ponnistaakin yllättävän pirteään ja popahtavaan suuntaan, pohjatöiden muokatessa kadun pinnan vuoristoiseksi. Toimivaa kiemurtelua korona-kesän ratoksi.

Mika Roth


Leeko Norsu: Koronakeissi Leeko Norsu: Koronakeissi

Ajat muuttuvat, mutta aina joku on sit√§ mielt√§, ett√§ nyt ovat lopun ajan koittaneet. Leeko Norsu on trio, joka pureutuu ‚ÄĚihmisyyden per√§kammariin‚ÄĚ ja ottaa kantaa eritt√§in ajankohtaiseen aiheeseen.

Leeko Norsu rymistelee popin posliinikaupassa heilutellen metallista kärsää ja tukevaa räp-häntää. Metallinen ja punkahtava räppi ei kuitenkaan melskaa itse itsensä takia, vaan sinkun kumpaakin kipaletta kuljetetaan taitavasti eteenpäin. Nimibiisi Koronakeissi intoutuu jopa puolivälin jälkeen tunnelmoimaan, eikä norsucore muutenkaan maistu hullummalta, vaikka pieni tiivistys olisi voinut olla paikallaan. Karanteen1 on sisaruksensa tavoin reilun neljän minuutin mittainen pläjäys, joka räjähtää täyteen voimaansa minuutin lämmittelyn huipennukseksi. Askeleen tai kaksi melodisempi veto esittelee vokaalitaiturointia, jota tuetaan yllättävillä taustalauluilla ja nu-metalmaisella kohottelulla.

Sinkku pohjustaa tietä syksymmällä julkaistavalle Eskapismin perusteet -debyyttialbumille ja ryhmän innovatiivinen ote saa kiistatta odottamaan mielenkiinnolla keissin kehittymistä.

Mika Roth


Sir Jay: Big Waves Sir Jay: Big Waves
Eclipse Music

Monikansallisuus ja multikulttuurisuus on voimaa, jota ei pitäisi koskaan aliarvioida. Sir Jay on Berliinissä asuva suomalais-venäläinen lauluntekijä ja tuottaja, jonka esikois-EP:n juuret ulottuvat Lontooseen ja vuoteen 2018 asti. EP:n iäkkäimmät siivut ovat kuuleman mukaan peräisin tuolta ajalta, ja saatesanojen mukaan työn alla on jo kokonainen albumi.

Viiden biisin ja hieman alle 19 minuutin mittainen Big Waves sijoittuu angloamerikkalaisen poprockin vapaille rannoille, jonka innoittajina ovat kuuleman mukaan toimineet irlantilainen Hozier sekä muut folk poprockin äärellä viihtyvät laulaja-lauluntekijät. Folkin oppeja kunnioittaen heleät vokaalit ja varoen soitettu akustinen kitara ovat keskiössä, mutta takana kuullaan myös rytmejä, koskettimia sekä sähköisiä soittimia, joiden keskinäiset suhteet vain vaihtuvat raidalta toiselle.

Aurinkoisen heleän popin keskeltä saattaa nousta funkkaava sähkökitara, kun Forest House määrittelee ympäristöään, ja Mid-Julyn perkussiot sekä koskettimet ovat tässä seurassa suorastaan röyhkeitä. Silti nostaisin nimibiisi Big Wavesin korkeimmalle korokkeelle, kiitos svengaavan poprock-muodon ja runsaiden tarttumapintojen.

Mika Roth


T. Gowdy: Therapy With Colour T. Gowdy: Therapy With Colour
Constellation

Montrealilainen tuottaja/ääniartisti T. Gowdy vastaa tämänkertaisen pienjulkaisukoosteen amerikkalaisesta osuudesta. Viiden kappaleen ja lähemmäs puolen tunnin mittainen Therapy With Colour EP julkaistiin itse asiassa jo toukokuun puolella, mutta mihinkäs se hyvä musiikki parissa kuukaudessa vanhenisi.

Therapy With Colour on viiden elektronisen, lähinnä ambientin avaraan genreen osuvan raidan yhteenliittymä. T. Gowdy on nimenomaan ensiluokkainen äänimaisemoija, minkä jo avauksena kuultava nimiraita kiistatta osoittaa. Päälle 8 minuutin ulottuva Depse jatkaa brianenomaisten äänikenttien kartoitusta ja Up CTRL tuo kuvioon mukaan jykevämmän bassolinjan, itse biisin ollessa ’vain’ kolme ja puoli minuuttinen elektropulputtelu.

T. Gowdy on oivaltanut kuitenkin sen, ett√§ vaikka maisema on periaatteessa t√§ynn√§ √§√§niaaltoja, on kaikki silti samaan aikaan hillitty√§ ja rauhallista. N√§in jopa kiivasrytmiset raidat vy√∂ryv√§t eteenp√§in tavallaan lempe√§ll√§, toisinaan jopa autereisen vieh√§tt√§v√§ll√§ tavalla. Pienet naksahdukset, vinkaisut ja pulputukset saavat toimia sanojen korvikkeina, eik√§ sen kummempia soolosoittimia kuulla ‚Äď eik√§ niit√§ t√§ss√§ yhteydess√§ edes j√§√§d√§ kaipaamaan.

Mika Roth


Bob Malmström Bob Malmström & Dispyt: Split
Elitbolaget

T√§m√§nkertaisen pienjulkaisukoosteen ainoan splitin toisen kulman takaa l√∂ytyy j√§lleen tuttu ja turvallinen Bob Malmstr√∂m, joka olikin juuri pari kuukautta sitten splittailemassa Tv√§rnitadin kanssa. Espoolaisten punk potkii ja r√§yh√§√§ j√§lleen kuten pit√§√§kin, kun ‚ÄĚpahamaineisen porvaricoren suurl√§hettil√§√§t‚ÄĚ ovat p√§√§sseet irti.

Tulenavauksena kajahtava Helsingfors borgarmangel saa tukea vierailevalta Jonas Ekroosilta, kun Bob Malmström tunkee itseään jonnekin alkukantaisen thrashin, punkin ja metallin tuolle puolen. Palasia on kaikista näistä, mutta biisiä ei pysty survomaan kuitenkaan yhteenkään looshiin täysin. Kulmat ruhjovat ja mustelmia syntyy, mutta eikös siitä ollutkin kyse? Låt pampen sjunga ujuttaa kiljun sekaan hiukan melodianpoikastakin, vaikka mitata pysyykin nytkin siinä kahden minuutin tienoilla.

Dispyt Dispyt on splitin toinen osakas, jolta niin ikään kuullaan kaksi kipaletta, kokonaismitan jäädessä tässäkin tapauksessa alle viiden minuutin. Kyseessä on niljakkaan crustin ja mustaakin mustemman black-deathin kanssa operoiva kotimainen metalliyhtye, jonka laulukielinä palvelee niin ikään ruotsi. Tosin näillä murinoilla ja pörinöillä se voisi olla vaikka serbokroatia tai heprea, enkä osaisi osoittaa eroa.

Min sanna vän on melko puhdasta mustaa metallia, jossa melankolisuus ja melodisuus löytyvät tuhdin murskekerroksen alta. Mustaa, mustempaa ja aina vain raaempaa, eikä kaksi ja puoli minuuttia tahdo sittenkään riittää, koska loppu tulee aivan liian aikaisin. Svept i vita lakan murisee ja murhaa rahdun ilkeämmin, mutta olennainen välittyy silti.

Mika Roth




Lukukertoja: 514
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs