Pienet

Pienet II - Lokakuu 2020

28.10.2020


Jötunaut: Jötunaut EP Jötunaut: Jötunaut EP

Suomenkielistä stonerin katkuista ja lievästi metallille maistuvaa rockia suoraan Suomen Turusta. Sellaista herkkua meille tarjoaa Jötunaut, jonka nimen alkulähteitä en lähde edes arvailemaan. Kansikuvakin nostattaa hiukan kulmakarvoja, vaan kuinka on itse asian laita?

Neljä biisiä, päälle 17 minuuttia ja pari tujua yllätystä, joista ensimmäinen läsähtää tuulilasiin heti kättelyssä. Vieraalla planeetalla kun rynkyttää ja rymyää vain rahdun alle kolmen minuutin ajan, mutta stonerhan rullaa liukkaasti ylitse. Vielä pidemmälle avaruuden käymättömiin korpimaihin itsensä runttaa klassisesti nimetty Space Cowboy, joka lienee se biisinelikon siistein Black Sabbathin jalanjäljissä loikahteleva siivu. Näiden vetojen väliin puristuvat Kuvernööri ja Viisi viivaa, joilla käydään niin politiikan kuin näkyväisen tuolla puolen lepäävien voimien vieraina.

Jötunaut osaa siis asiansa ja EP on täyttä asiaa alusta loppuun. Persoonallisuuspisteissä ryhmä ei kisaa kyllä voita, mutta tinkimätön stonerin runttaus ja Kuvernöörin kaltaiset herkkupalat saavat muistamaan turkulaisten nimen. Ja jäisi se kyllä muutenkin mieleen, oikeasti.

Mika Roth


Lintudisko: Varisevan tuhkan ääniä Lintudisko: Varisevan tuhkan ääniä

Jyväskyläläinen Lintudisko on edelleen sama asia kuin laulaja-lauluntekijä Mikko-Juhani, mutta eivät kaikki asiat aivan samoin ole kuin ekan demon aikaan. Outoa rockia, progen ja popin mutkia, isoiksi haikailevia kertosäkeitä sekä tietysti hieman muutakin.

Tämänkertaisen biisikolmikon terävin kärki on ehdottomasti keskimmäisenä kuultava Palokärkihanke, jonka kiivas luonne ravistelee kuulijaa tehokkaimmin. Rakkauden kentillä on taas tullut kuokkaan, eikä edes pieni garagen vivahde pyyhi pois liepeisiin tarttunutta melankolista suomirockia. Alle minuutissa päästään jo kertosäkeeseen, joka tosin hylätään harmillisen nopeasti seuraavan säkeistön edestä, eikä pieni kiusoittelu johda tällä erää pääpottiin saakka. Avausraita Vanukasvarkaat osasi tuoda mieleen samanaikaisesti suomiprogen ja The Beatlesin, mikä on jo saavutus. Harmi että biisi ei yli viiden minuutin mitassaan pääse vielä oikein maaliin saakka.

Onko ankkuriraita Millainen syys tämän jälkeen sitten mahdollinen musta hevonen? Hmm, havaittavissa on jarviscockermaista kiemurtelua, jota ei aluksi tahdo edes huomata. Soundivalinnat ja hauraaksi jätetty rakenne ovat rohkea siirto, mutta tällä erää juuri oikea, joten tarpeettoman tyngäksi karsittu ankkuri kolahti tällä erää kovimmin. Toivottavasti luvattu jatko toteutuu ennemmin kuin myöhemmin.

Mika Roth


Lunar Masters: Fierce Getaway Lunar Masters: Fierce Getaway

Instrumentaalirockia on monenlaista, mutta harvemmin yhtyeet ovat ottaneet vaikutteita space rockin ja synthwaven kaltaisista sirpalemaisemmista genreistä. Helsinkiläinen Lunar Masters julkaisi debyyttisinkkunsa viime vuoden lopulla ja toinenkin sinkura jatkaa vapailla reiteillä. Tähtien ja kaukaisten galaksien muodostaman taivaankannen toimiessa rajattomana rajana.

Kahdesta biisistä ensimmäinen on nimisiivu Fierce Getaway, jossa on ainakin hitusen verran nuoren Sisters of Mercyn paloa. Tummasävyisyys ja naksuttava rytmipuoli eivät peitä rockin juuristoja, mutta silaavat ne positiivisella ajattomuudella. Loogisesti etenevä kipale revittelee viimeisen minuutin riehakkaasti, soolo-osuuksien ollessa oikeastaan tauottomia. Toisena kuultava The Signal yltää niin ikään lähemmäs viittä minuuttia, signaalin ollessa levollisemman, sävyisämmän ja ehkä hieman syvemmänkin. Sähkökitara ja synat riittävät korvaamaan vokaalit, monikerroksinen biisi onkin samaan aikaan runsas ja ilmava, eikä kuulija jää kaipaamaan mitään lisää. Paitsi tietysti useampia kappaleita.

Erityisen positiivinen asia on se, että musiikista puuttuu kaikenlainen pelikonsolimaisuus, koska soundit ja pohjat on jaksettu tehdä riittävän tarkasti.

Mika Roth


Nuorisopalatsi: Me kaikki muututaan Nuorisopalatsi: Me kaikki muututaan

Me kaikki muututaan avaa Nuorisopalatsin tuoreen EP-levynsä ja niinhän se on: kaikki muuttuu, silti pitää vain uskaltaa elää. Maailma on kääntynyt kenties nurinkurin, mutta musiikkia kurimus ei ole musertanut, ennemminkin päinvastoin.

Nuorisopalatsi otti tilanteen vastaan siten, että kun keikkoja ei enää ollut, niin sitten tehtiin uutta musiikkia. EP:n materiaali syntyi ja äänitettiin karanteenikesän aikana ja nyt voidaan sitten todeta vuoden 2020 tilanne. Ja sehän on trion kohdalla kerrassaan vahva, tai ainakaan itse en osannut odottaa näin vahvaa pikkukiekkoa armottoman tiiviillä aikataululla. Tietysti sinkkuraita Nöyrä kuin kivi antoi jo myrskyvaroituksen, mutta ilmaa raikastanut sinkku on kaikkea muuta kuin yksin näissä bileissä. Power pop saattaa pelata pientä sarkasmikorttia, mutta kelpo raita tuokin on. Etenkin napakaksi puristettu soundipaketti viehättää, niin tässä kuin muidenkin kipaleiden kohdalla.

Edell√§ mainittuja rauhallisempi Noitaympyr√§√§ on hitaammin vaikuttavaa ainetta, kunnes huomaat varoittamatta laulavasi t√§t√§kin numeroa mukana. EP:n keskelle sijoitettu slovari, Varjoihin, unelmiin, on my√∂s kipale paikallaan ja j√§lleen teksti saa pohtimaan maailman menoa. Jos julkaisua voi pit√§√§ vastavetona vuoden myllerryksille, niin tilannehan on sitten: Nuorisopalatsi 1 ‚Äď korona 1. Ja b√§ndille t√§st√§ ehdottomasti kultainen maali.

Mika Roth


Oaagaada: Oag-ada / A Swimming Trip Oaagaada: Oag-ada / A Swimming Trip
We Jazz Records

Ainakin omasta mielestäni kummasti nimetty Oaagaada on jazzahtavaa ja ehdottoman vapaata instrumentaalimusiikkia luova kotimainen kvartetti. Nelikon muodostavat Tuure Tammi (trumpetti), Sami Pekkola (saksofoni), Tero Kemppainen (basso) ja Simo Laihonen (rummut), jotka ovat yhdessä päästelleet oikein kunnolla höyryjä.

Kahden biisin muodostama sinkku on kaksi eri puolta ryhmästä paljastava. Saatesanoissa itseasiassa kierrellään koko jazz-termin ympärillä epävarmoina, koska muodot ovat vapaita, suorastaan avantgardistisia. Nimibiisi A Swimming Trip svengaa ja groovaa kuumeisesti, torvien käydessä ystävällismielistä kisaa ja rytmipuolen taikoessa lattiapinnat viettäviksi. Riemuisaa laskettelua ja nokittelua voisi puolestani jatkua toisetkin plus neljä minuuttia.

A-puoleksi sijoitettu Oag-ada on sisarustaan mystisempi, pidättyvämpi ja enemmän taaksepäin nojaava kummajainen, josta ei tahdo ottaa oikein tolkkua. Kaihoa ja kaipuuta? Kuumuutta vai öistä viileyttä? Ehkäpä kaikki toimii juuri kuten pitää, kun päädyn pohtimaan moisia tämän luonnosmaisen, ehkä jopa rahdun intromaisen numeron äärellä. Toisaalta: ripaus Afrikkaa tekee aina gutaa.

Mika Roth


Rebus & Gangster-J: Chips With Dips Rebus & Gangster-J: Chips With Dips
Medley Illegal Recordings

Rebus & Gangster-J on Lahdesta ponnistava, sittemmin helsinkiläistynyt ja tamperelaistunut elektropopduo, joka aloitti ATK-musiikkitaiteen tekemisen herran vuonna 1999 kotimikrolla. Pitkästä historiastaan huolimatta kaksikko oli allekirjoittaneelle aiemmin täysin tuntematon, vaikka ainakin vuonna 2004 on julkaistu DJ Rebus And DJH -nimen alla pitkäsoitto. Eli aivan noviiseista tässä ei ole enää kyse.

Vai että sipsejä dipillä? Kaikkihan sen tietävät, että juustodippi sopii lähes kaiken kanssa yhteen ja valkosipulidippi taas ei niinkään, ja tomaattipohjaiset soosit ovat aivan oma juttunsa. Chips With Dips on kolmen raidan paketti elektronista yläpilveä, jonka läpi ainakin Black Celebrationin aikainen Depeche Mode on lentänyt. Kolme samoin nimettyä raitaa eroavat loppuliitteillään ja Pt. 2 junttaa vahvimmin rytmiä maisemaan. Olisiko tämä nyt ysärimpi maku? Pt. 3 osuu myös keskelle dippikulhoa popcornmaisilla äänillään, jotka tuikkivat ja erottuvat kuin kunnon sour creamit sieltä halpis perusgrillisipsien seasta.

Makuja on monia, kuten hypermarkettien sipsihyllyt nykyisin osoittavat, mutta ehkä sittenkin japanin ja saksan kielellä ryyditetty Pt. 1 olisi oma valintani ostoskoriin. Eikä vähiten Elektrik Music -vivahteidensa ansiosta, onhan Esperanto klassikoksi laskettava albumi.

Mika Roth


Saa kiljua: Sun syys¬ Saa kiljua: Sun syys

Olisi helppoa elää maailmassa, jossa kaikki olisi aina jonkun toisen vika ja jonkun toisen syy. Tosin moinen pohdinta johtaa väistämättä ongelmiin, sillä todellisuudessa kukaan ei ole täydellinen ja täten kaikkeen, ja kaikkiin, voi soveltaa syyttelyä.

Viime vuonna perustettu Saa kiljua ehti perustamisvuonnaan julkaista nipun pikkukiekkoja ja nyt olisi jo toinen EP-levy kasassa. Sun syys on viiden biisin napakka punkrock-paketti, jonka kantava teema on nyky-yhteiskunnan alati kiristyvä tahti. Pitää jaksaa, pitää tehdä sitä, tätä ja tuota, sekä tietysti näyttää siinä samalla täydelliseltä menestyjältä. Ja jos et menesty, olet vain laiska luuseri, jonka ahdinko on täysin oman itsesi syytä.

Peli on siis raakaa, mutta Pölynä ilmaan onnistuu luomaan räntäsateesta ja levon kaipuusta energisen rock-siivun. Pari astetta punkimpi Heikko lenkki osuu myös olennaisen ytimeen, ja kumpikin kipale nousee siivilleen nimenomaan tarttuvan päämelodian ansiosta. Todellinen herkku on myös ankkuriksi jätetty Pommit soi, joka astuu pääteeman sivuun ja ottaa kantaa maailmalta kantautuviin uutisiin. Kipakka kitarasoolo ja parit tausta woo-hoot, niin johan tuntuu sydänalassa lämpimältä. En tiedä kenen syy on, että tämäkin EP-levy syntyi, mutta häntä/heitä tulisi kyllä onnitella esimerkillisestä työstä.

Mika Roth


Shark Varnish: Uskon asia I & II Shark Varnish: Uskon asia I & II

Joka kerta kun saan arvioitavakseni Shark Varnish -materiaalia, tiedän kuuntelukokemuksen olevan erilaisen. Tamperelainen kokeellisen elektronisen musiikin duo jatkaa debyyttialbuminsa paljastamista luku luvulta, ja nyt on koittanut toisiinsa nidotun biisikaksikon vuoro. Oletteko valmiit? Itse uskon olevani, mutta sehän onkin oman uskoni asia.

Kappaleista ensimmäinen, Uskon asia I: Rukoushetki tekopyhätössä, on synteettinen painajainen, josta löytyy kuitenkin alkukantaista voimaa, jopa raivoa. Elektroniset äänet rakentavat pyörteen, joka imee itseensä ihmismäisiä, orgaanisia ääniä. Kudoksiin sisäistetty kauneus vääristyy, venyy ja valuu, menettämättä silti kaikkea viehätysvoimaansa. Kuka tietää: ehkäpä äänet kuulostavat näin jopa kauniimmilta?

Uskon asia II: Lantrinkia ehtoollispulloon loikkaa pikakaistalle, kun elektroninen blastbeat (onko sellaista edes olemassa?) piiskaa kuulijaa kahden minuutin ajan. Lantringit ovat nähtävästi tällä erää sangen tiukkaa kamaa, sillä äänimaisema valuu matalaan päähän kuin leijona kurkkuun kauppakeskuksen portaikossa. Toisten herkku on toisten myrkkyä, ja päinvastoin, enkä voi sanoa juuri ihastuneeni tähän telaketjuelektroon, mutta ehkäpä albumimuodossa pistävä huikka napsahtaa kohdilleen, etenkin sisaruksensa kera.

Mika Roth


Taste: Rope in the Closet Taste: Rope in the Closet
If Society / Roge Regords / Half Bear Half Cat

Helsinkiläinen Taste ei päästä kuulijoitaan helpolla. Maailmaan mahtuu kiistatta runsaasti rujoutta, rajattomasti rytmejä ja miksipäs ei polyrytmejäkin, saatesanoja myötäilläkseni, mutta ryhmän debyyttialbumiksi kutsuttu kokonaisuus on ennemminkin sähkökitaran ja huudettujen vokaalien liittoa.

Rope in the Closet on yhdeksän biisin kokonaisuus, jonka kumpikaan puolisko ei kestä kymmentä minuuttia. Selvin tyylilaji on punk, jota normaalia mittavampi kokoonpano paiskoo kivisenä maisemaan. Torvet törisevät kitaravallien harjoilla ja rytmipuolen hakkaus on kuin poikkeuksellisen onnistunut yhdistelmä krautin kylmyyttä, post-punkin uhkaa ja free jazzin vapautta. Levy toimiikin parhaimmin kokonaisuutena, toinen toisensa jälkeen kajahtavien kappaleiden muodostaessa pyörremäisen äänihirviön.

Näin ehdoton ja tinkimätön musiikki jakaa mielipiteet poikkeuksellisen selvästi, mutta esimerkiksi Stay-At-Home Loserin mustuus ja Not My Businessin selkeät no waveen osoittavat linjat tekevät Tasten luomasta mäiskeestä huomattavasti osiaan merkittävämpää ja muistettavampaa. Tämä on kumma levy, enemmän kuin parilla tavalla, ehkäpä siksi pidän siitä joka kuuntelukerran jälkeen hieman enemmän.

Mika Roth


The Grande Bois: Grande Finale The Grande Bois: Grande Finale

Instrumentaaliyhtye The Grande Bois aloitti ensimmäisen albuminsa äänitykset armon vuonna 2004. Tuon jälkeen surffia rockabillyyn on upotettu uupumatta, mutta nyt on koittanut Grande Finalen aika. Yksi aikakausi lyödään päätökseen, mutta ei korona sentään koko orkesteria nitistänyt, bändi siirtyy vain fyysisestä maailmasta suoratoiston loputtomien ulapoiden keskelle.

Grande Finale on siis viimeinen fyysinen laitos, ja viimeiseen kunnon taistoon lähdetään liput liehuen. Seitsemän raitaa, noin 25 minuuttia ja mukana on jälleen melkoinen joukko yön kansaa sarjakuvahirviöistä, satujen monstereihin ja leffojen hyypiöihin. Draculan sanoin startataan, rautalanka helkkyy kaihoisasti kun Kiss of the Zombie Queen keinuu lähelle ja kuolleiden maailmaan palataan toisesta kulmasta, kun Zombie Flight sulkee kiekon vimmaisella surf-aallokolla. Taustatarina on hurmeinen, minkä voi aistia myös toteutuksesta. Klassisempaa aihetta puiva Hairy Grandmother & Revenge of the Wolfman antaa viimein ison pahan suden popsia isoäidin ja punahilkan suihinsa, mikä onkin sopivaa näin suuren finaalin kunniaksi.

Matka The Grande Boisin seurassa on ollut antoisa, urkujen soidessa, kitaran kaihoillessa ja rytmipuolen keinuessa. Tästä eteenpäin orkesteri on vain yksi muiden joukossa, mutta onneksi hyllyyn jäi vielä tämä Grande Finale.

Mika Roth


Zäpämmät for Peace Zäpämmät: Zäpämmät for Peace
Texicalli Records

Zäpämmät on kahden rohkean naisen muodostama duo, jonka uusin tuplasinkku nostaa esiin kipeitä ja vaikeita aiheita. Rakkautta on maailma aina tulvillaan, mutta rauhan ja toisten kunnioituksen kanssa onkin sitten hieman toinen juttu.

Miljoonia on vavisuttava kannanotto tytt√∂jen oikeuksien puolesta, sanojen tipahdellessa pommien tavoin kanteleen ja hiljaisten tausta√§√§nten ylle. Miljoonat tyt√∂t joutuvat uskonnon tulkintojen takia k√§rsim√§√§n eri tavoin. Ei ole oikeuksia, jos ei ole oikea ihminen ‚Äď aivan kuin syntym√§ss√§ olisi jo tuomittu olemaan v√§hempi. Ent√§ kenell√§ on oikeus moiseen tuomiovaltaan? Z√§p√§mm√§t tekee kauniista kappaleesta murskaavan, kun silmien eteen maalataan uusia kuvia, joista jokainen on ik√§v√§ kyll√§ totta.

Tuli sotilaat kyl√§√§n (When the soldiers came to a village) kertoo sodan kauhuista. Eik√§ kartalta tarvitse osoittaa mit√§√§n tietty√§ paikkaa, koska globalisaation kautta t√§m√§kin vitsaus koskee meist√§ jokaista, ja jokainen meist√§ voi tehd√§ jotain pient√§ kurjuuden v√§hent√§miseksi, jos vain niin valitsee. Kappale on menev√§mpi, suomalaisugrilaisen ja afrikkalaisen yhdistyess√§. J√§lleen vokaalit ovat keulilla, kun ihmisen lohdutonta tilaa maalataan silmien eteen. T√§m√§ on nykyhetki, t√§m√§ on menneisyys ja n√§ht√§v√§sti my√∂s tulevaisuus ‚Äď vai onko?

Mika Roth


√Ąiti Heresia: Ruotomme ovat v√§√§ntyneet ajan saatossa √Ąiti Heresia: Ruotomme ovat v√§√§ntyneet ajan saatossa

Olen ratsastanut haamujen kanssa oli melkoinen kokemus kes√§n alkajaisiksi. Tuo sinkku solahti ‚Äôjotain muuta‚Äô -kategoriaan kulmat paukkuen ja √Ąiti Heresia toteaa itsekin olevansa erikoismusiikkia soittava taiderock-yhtye, jossa on viidest√§ kahdeksaan j√§sent√§. Rajat ovat siis veteen piirrettyj√§ viivoja, eik√§ t√§m√§ vesi suinkaan seiso, vaan kuhisee el√§m√§st√§.

Ruotomme ovat vääntyneet ajan saatossa -kiekko on mahdoton kategorisoida, koska sen eri raidat eroavat niin kovin paljon toisistaan. Surujen meri haikailee hiljaisen popin, melankolisen folkin ja ehkä vähän jatsinkin perään. Taivaalliset bakkanaalit loikkaa nuoren YUP:n kelkkaan, hylkäämättä silti kepeämpää otettaan ja vapaata sieluaan. Popin ulkokehällähän kaiketi keikkuu myös taivaallisesti messuava Syntynyt uudelleen, kunhan vain saa urkupoppinsa kelkan syöksymään alamäkeen. Pientä Arcade Fire -vibaa, mutta koskapa siitä nyt olisi haittaa.

Mitä siis jää käteen, kun kaikki on kuunneltu toiseen, kolmanteen ja neljänteen kertaan? Yhtye osaa muovailla melankoliaa ihmisen kokoisiksi murusiksi, jotka eivät hajoa käsiin vaan rakentuvat toisinaan mykistävän herkkien sovitusten kautta itseään suuremmiksi helmiksi. Havumetsäfolkkia, pehmeää post-rockia ja kaikkea edellä mainittua, mutta mikä tärkeintä: suuria sydämiä.

Mika Roth




Lukukertoja: 596
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs