Pienet

Sinkut - Huhtikuu 2023

12.04.2023


Antivalent: Godlike Sinner Antivalent: Godlike Sinner
Rockhopper Music

Siitä onkin päässyt vierähtämään jo aikaa, kun isosti soivaa modernia alternativerockia soittava Antivalent oli viimeksi Desibeli.netin sivuilla esillä. Tähän väliin mahtuu viime syksynä julkaistu debyyttialbumi, sekä sitä edeltänyt sinkkuketju. Kaikki edellä mainittu on kuitenkin mennyttä ja Antivalent uudistaa soundiaan rohkeasti uusimmalla sinkullaan. Kyse ei ole niinkään koko pakan uudelleenkeksimisestä, kuin soundikentän linjakkaasta modernisoinnista.

Jos siis soundi oli jo aiemmin iso, niin nyt se on vieläkin mittavampi. Vokaaleista ja toisesta kitarasta vastaava Omar Zouiter omaa komean ja uskottavan rock-äänen, jota runsaat kitarat ja koskettimet tukevat. Pituutta sinkulle ei kerry kolmea minuuttia enempää, mutta mielestäni mitta on tempoon nähden optimaalinen. Narsistisia ja tekopyhiä henkilöitä kritisoiva biisi kun etenee johdonmukaisen vauhdikkaasti alusta loppuun saakka. Omaksuttavaa riittää, mutta pakka ei hajoa ja bändin meno on nousujohteista.

Mika Roth


Anyala: House of Cards Anyala: House of Cards

Lahtelainen Anyala on jo aiemmin pyöräyttänyt muutaman pienjulkaisun, mutta syystä tai toisesta ne eivät ole osuneet kohdalleni. Suomalaismelankolista metalcorea takova yhtye pääsi näin iskemään hiukan puskista, mutta yllätyshän on positiivinen. House of Cards on ensimmäinen lenkki sinkkujen ketjusta, jonka luvataan jatkuvan pitkin kevättä. Tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa, tuleeko tämä kaikki johtamaan EP:n tai albumin julkaisuun, mutta paljon tulee tapahtumaan.

Metalcoressa raskauden ja tarttuvan melodisuuden keskinäinen tasapaino on joskus vaikea löytää, mutta lahtelaisilla ei näytteen perusteella ole hädän päivää. House of Cards jyrää yhtäältä metallisella voimallaan, mutta tempaa toisaalta melodiansa koukulla sekä kertosäkeensä vastustamattomalla voimalla kuulijalta jalat alta. Loppuun on säästetty vielä kunnon kohotusosuus, jotta taatusti tuntuu takaraivossa asti. Uhkapelien vaaroista kertova biisi on koosteen kovimpia numeroita, eikä tästä kädestä löydy kuin valttia ja jokereita.

Mika Roth


Auringonliitto: Kun sä soitat Auringonliitto: Kun sä soitat
Elbae Records

Kevät ja sitä kautta entistäkin paremmat ajat ovat jo selvästi tuloillaan. Uusin todistus tuosta on Auringonliitto-yhtyeen tuore sinkku, jolla bändi latoo samalla tietä tulevalle kolmannelle pitkäsoitolleen. En ollut täysin vakuuttunut parin vuoden takaisen Vielä joku päivä -albumista, mutta nyt yhtye kuulostaa persoonallisemmalta kuin ehkä koskaan aiemmin. Uutta alkua on siis luvassa useammalla saralla.

Saatesanojen mukaan juuri tämä biisi toimi tavallaan myös koko yhtyeen uudelleensyntymisen ilmentymänä ja kipinänä, tekijöiden itsekin oivaltaessa kultakimpaleensa arvon. Bändin tähänastisen uran suurin tuotanto kuulostaakin upealta, ilman massiivisuuden negatiivisia vaikutuksia. Toki kitarapoprock nousee tuttuja mäkiä ja laskee samaisia rinteitä toiseen suuntaan, vaan jokin tuntuu silti loksahtaneen kohdilleen. Säkeistöjen ja kertosäkeen jännite pelittää vastustamattomasti, eivätkä torvet ole liikaa – nekin soivat keveinä, aurinkoisina. Tekstin viesti elon pienten juttujen oivaltamisesta viimeistelee muotovalion. Tästä kelpaa jatkaa eteenpäin.

Mika Roth


Edi Nyman x Pake: Hilloo Edi Nyman x Pake: Hilloo
Rosoi

Edi Nyman x Pake on kahden artisti/tuottajan yhteistyöprojekti, jonka musiikki tekee kunniaan vanhalle kunnon boombappille. Tai näin ainakin meille vinkkaa mitä selvimmin debyyttisinkku Hilloo, jolla jo hyvän aikaa musiikin kentille vaikuttaneet artistit päättivät lähteä liikkeelle ilman sen suurempia paineita. Syntyy mitä syntyy, eikä väännetä enää mitään ylivaikeita markkinointisuunnitelmia.

Hilloo on siis monellakin tasolla paluu nuoruuden huolettomampiin aikoihin, niin musiikin kuin asenteensa puolesta. Musiikkiteollisuus on kylmää kaupankäyntiä, etenkin jos on päättänyt tähdätä korkealle ja on valmis tekemään mitä tahansa massien eteen. Vaan mitä moinen tekee ihmiselle, kuka on se tähti joka lopulta katsoo peilistä takaisin? Aiheet heittävät varjoja seinille, mikä kuuluu soundeissa, biiteissä ja räpin rytmissä. Prässää, ahdistaa ja varjostaa, ihan kuten pitääkin. Kelpo viesti, kunnon tuotanto ja hyvät koukut.

Mika Roth


Jere Vegas: Futura Jere Vegas: Futura

Sähkökitara edellä instrumentaalimusiikkia luova Jere Vegas oli pari vuotta sitten esillä terhakkaasti temponeen Endless Joy -sinkkunsa ansiosta. Meno oli nopeaa, hard rockin ja kipakan synarockin siteen kiertyessä yhä uudelleen ja uudelleen itsensä ympäri rapeassa menossa. Tässä välissä sinkkuja on ilmestynyt neljä lisää, joten pian tässä olisi jo albumillinen kamaa julkaistuna.

Futura kiskoo kitarasta irti sen verran tiheästi nuotteja, riffejä ja vinkauksia, että biisin edessä kannattaa antaa täysi huomio vikkelästi tapahtuville asioille. Mukana ovat rumpali Kai Jokiaho ja basisti Antti Horttana, joiden kanssa Vegas piiskaa kipaleen aivan tolkuttomaan munaraviin. Kitarasankarin otteet ovat teknistä juhlaa, mutta mielestäni kiiltävän pinnan alla sykkii myös aito sydän. Teknisesti nopea tikkaus ei ehkä ole prikulleen virheetöntä ja viimeisen päälle hinkattua, mutta roso on nyt etu. Päämelodia on ilomielinen, positiivisuus tihkuu läpi kaikesta ja tulevaisuus näyttää hetken suorastaan mahtavalta.

Mika Roth


Jukka Takalo & Matti Patronen: So so so Jukka Takalo & Matti Patronen: So so so
Valassaaret

Jukka Takalo & Matti Patronen ovat kumpainenkin tahoillaan ansioituneita tekijöitä. Herroja yhdistää myös musiikin maagisuus, ja kaksikko on ennenkin nitonut komiikkaa musiikkiin. Kuoliaaksinaurattaja ja Kuplettielvyttäjä -menestyskiertue ja sitä seuranneet käänteet ovat tietenkin olleet kelpo pohjaa, jolle kaksikko on rakentanut taas ainakin yhden biisin lisää. Konserttien ja iltamien ketju tulee ainakin jatkumaan, joten pidetään antennit herkkinä ja mielet avoimina kuin shekkivihot.

Vaan entä itse pihvi, todelliseksi hitiksi mainostettu So so so? Kappale kuulostaa kiistatta monelta Takalon aiemmin rustaamalta siivulta, melodiakulun ja kierron kulkiessa tutuilla urilla. Vaan eipä se ole väärin, jos lapsi muistuttaa isäänsä. Tekstin puolella rentous ja elon kummallisuuksien paineeton huomiointi tuovat osumia, maaleja ja ylityksiä. Miten oli ennen, mitä on nyt ja mihin hittoon tässä ollaan edes menossa, paitsi seuraavan kerran maitokauppaan? Kaiketi tämä on jäniksenvuosimaista poiskolmiloikkaa systeemin sylistä.

Mika Roth


Keidas: Aikuisen oloinen poloinen Keidas: Aikuisen oloinen poloinen
This is not a dog!

Keidas on yksi paremmin piilotetuista kitarapoprockin aarteista, todetaan uuden sinkun saatteessa. Yhtye on kieltämättä ollut niin hyvin jemmassa, etten edes huomannut reilun vuoden takaista debyyttialbumia sen ilmestyessä. Vaan ehkäpä mysteerit alkavat tästä selkiytymään, kun seuraava pitkäsoitto julkaistaan kesäkuussa. Aikuisen oloinen poloinen on tulevan albumin avausraita, jonka soundeista hehkuu haussa ollutta kesän lämpöä sekä kirkasta valoa.

Vain hiukan päälle kahden ja puolen minuutin mittainen kitarapoprokkis helisee ja haaveilee, vokalistin nojaillessa ehkä tarpeettomankin syvälle solisevaan soundiseinään. Toisaalta sovituksen ja miksauksen muokkaama muoto pakottaa kuuntelemaan siivua kovemmalla äänenpaineella, jolloin rock toimii aina paremmin ja rouhea kitarasoolokin saa kaikua vailla vastalauseita. Tärkein koukku taitaa silti löytyä taustan kuviosta ja muista lisukkeista, jotka kietovat päämelodiaa mitä viehättävimpiin karkkipapereihin. Kappale onnistuukin soundaamaan samaan aikaan leppoisalle, kiireiselle, usvaiselle ja mitä selkeimmälle.

Mika Roth


Leeko Norsu: Ummet & lammet Leeko Norsu: Ummet & lammet

On kyllä tosi mahtavaa, kun Leeko Norsu on parin vuoden tauon jälkeen palannut takaisin julkaisukantaan. Rock roiskuu, räpit sivaltelevat osuvasti ja kaiken sitoo yhteen grooven liukkaissa liemissä uppopaistettu soitto. Trio lupaa sinkkuparia tulevaksi, joten tämä on vasta ensimmäinen isku ja sihdissä ovat nyt poliitikkojen puheet vaalien ympärillä. Ummet & lammet seuraa kuuleman mukaan kuvitellun edustajan touhuja, kun mammona sitoo nopeasti silmät ja tukkii suun.

Kolmeen minuuttiin ehditään pistää tietysti melkoinen määrä sanoja jonoon riffien kainaloihin, mutta myös mahduttaa pitkä ja hämmentävä väliosa koko komeuden kruunuksi. Saatesanoissa osuuden innoittajaksi mainitaan kansanmusiikki, mutta omaan korvaani seasta löytyy myös 70-lukulaista progefolkkia, joka niin ikään otti kantaa aikansa ajankohtaisiin asioihin. Väinämöishatuille kaikki kunnia, mutta biisi potkii täydellä terällään vasta vauhtiin päästyään. Onneksi päädyssä saadaan kasaan loppurähinät, ettei totuus unohdu.

Mika Roth


LOSKA: Mania LOSKA: Mania

Isoja kirjaimia suosiva LOSKA on oululainen instrumentaalisen musiikin trio. Dynaamisen kolmikon elokuvamaiseksikin laskettavassa soitossa on kuultavissa vaikutteita pohjoismaisesta jazzista, sekä ainakin folk musiikista. Keskiössä on Jami Alaverrosen piano, jota Ilkka Pokkisen basso ja Joonas Alaräihän rummut tukevat. Sävellys on kirjattu Alaverrosen nimiin, kun taas kumpuileva ja polveileva sovitus kuuluu koko kolmikolle.

Yli kuuden minuutin mittainen Mania on sinkuksi aikamoinen möhkäle musiikkia. Julkaisu-uran toinen biisi on toisaalta jouhevasti kulkeva, luontevasti kaistojaan ja kiskojaan vaihteleva teos, jonka ääressä ei koe ainakaan tylsiä hetkiä. Em. viittaukset jazziin ovat hyvin perusteltuja, mutta modernissa keitoksessa on etenkin rytmipuolella myös progen tuoksua. Mania tempoo arvaamattomasti, etsien alati uusia kulkusuuntia ja virtauslinjoja. Kaaos on muutamissa kohdin jo kädenmitan päässä, mikä nostaa tehoja vielä entisestään.

Mika Roth


Neveready & Gibson Jones: Iso mies (feat. TKK) Neveready & Gibson Jones: Iso mies (feat. TKK)

Soundillinen moniottelija Neveready ja räpin taituri Gibson Jones ovat tekemässä muutamaa biisiä ja ensimmäinen hedelmä on saanut tuekseen TKK:n, eli Tähtien Kanssa Kävelijän. Pitkän linjan instrumentaalimusiikin luoja Neveready on suoranainen legenda, eikä DJ, räppäri ja tuottaja Gibson Joneskaan mikään märkäkorva ole, joten tekstistä syntyvät mielleyhtymät ovat ainakin perusteltuja.

Puberteetti on siis taaksejäänyttä elämää, mutta Iso mies osaa joskus olla myös iso vauva, kuten sopivan hilpeissä lyriikoissa muistetaan todeta. Räpit lentelevätkin letkeästi ja chillit soundit eivät nosta hikeä otsalle, vaan houkuttelevat ennemminkin loikoilemaan loungen puolella. Pehmeys, untuvaisuus ja silkkisyys saavat vastavoimaa efektoiduista lyriikoista, sekä taustan puolihälystä, joka hiipii hitaasti ihon alle. Tämä jos mikä on upeaa soundien, sanojen ja äänten shakkia, jossa kaikella on tarkoituksensa. Lupaava startti projektille.

Mika Roth


OTSKI: Mielipuoli (feat. DON KJ) OTSKI: Mielipuoli (feat. DON KJ)

OTSKI on artisti/tuottaja, joka ei emmi heittää tehosekoittimeen mitä erilaisempia musiikillisia palasia. Teksteissä juhlivat musta huumori ja kyynisyys, silti loppuun asti pilkkeen silmäkulmassaan pitäen. Tällä erää DON KJ:n mukanaolo on vääntänyt uudesta biisistä frankensteinmaisen hiphop/synthwave -hybridin, jonka yksi raaja on peräisin iskelmästä ja toinen puolestaan ultramodernista tanssipopista. Tästä ei hyvää seuraa, tai sitten luvassa on silkkaa priimaa.

Tunnustan että ensimmäiset kuuntelukerrat olivat lähes katastrofaalisia kokemuksia, tyyliin: mitä hittoa tässä nyt haetaan ja halutaan? Melankolinen sävelkulku on yhtä itkuiskelmää, elektroninen tausta puskee Tronin kokoista universumia otsasta sisään ja kaihokin kukkii teksteissä, joissa kaikille vieteille annetaan periksi. Jokaisen biisin kohdalla tulee väistämättä kysyttyä, että miksi tämä on tehty, mitä halutaan sanoa ja mitä tuntoja välittää? Onko tällä erää kyse klovnin kyynelistä, peiliin juuttuneesta piruparasta vai ainoastaan siitä, että millään ei ole enää mitään väliä, kun päänsisäinen maailma on mikä on? Enpä tiedä, mutta kuuma tuli.

Mika Roth


Paha-Viitanen: Huumeita Paha-Viitanen: Huumeita
Humu Records

Naamani taisi vääntyä aika leveään virneeseen, kun Paha-Viitanen -orkesterin uusi sinkku tuli vastaan. Psykoottista rockia superrosoisella ja punkahtavalla painiotteella takova trio on näet jäänyt mieleen suorastaan mielipuolisen Vihreät kasvot -kiekkonsa ansiosta. Sittemmin onkin ollut julkaisurintamalla hiljaista, mutta nyt hiljaisuus räjäytetään tuusan nuuskaksi kolholla punketirokettirollilla.

Trio piiskaa romuluisen rockin alkuvoimat työhön, kitara rouhii, basso jyrisee ja rummut paukkuvat. Lyriikat puolittain huudetaan, kun kertoja tivaa jälkikasvultaan, ettei nyt vaan käytetä mitään huumehia. Paperossikin palaa jo ja viinakset maistuvat, joten noinkohan avuton ajopuu ajelehtii kohti isompia putouksia? Kauhistelua ja pirujen seinille maalailua tehdään häijy pilke vähintäänkin yhdessä silmäkulmassa, eikä pieni teerenpeli psychobillyn kanssa ainakaan heikennä signaalien voimallisuutta. Pinnat herkullisen likaisista soundeista ja mauttomuuksien rajoilla hoippuvista teksteistä, tällainen toilailu kun on äärimmäisen herkkä taiteenlaji.

Mika Roth


Pimee Aine: Taivastiimin Boxi Pimee Aine: Taivastiimin Boxi
Rolling Records

Eri ainesten rohkea yhdistely on tuttua toimintaan musiikin historiasta, jolla on usein luotu täysin uusia asioita. Pimee Aine pitää nollapisteenään rockin ja rokahtavan sekä progehtavan metallin leikkauskohtaa. Saatesanoissa puhutaan jopa vanhan Suomi-iskelmän vaikutteista, mutta moiset pitoisuudet ovat ainakin debyyttisinkulla mitattavissa lähinnä prosenteissa. Tunnustettava silti on, että alle kolmeen ja puoleen minuuttiin on saatu mahtumaan paljon.

Raha ei tuo onnea, tavataan sanoa, vaan eipä sitä ilmankaan helppoa ole. Yhtäältä kertojaa ahdistaa jatkuva materian ja mammonan perässä laukkaaminen vailla mitään tolkkua, mutta kuinka saada maailma muuttumaan? Ei mikään musiikilla muutu, mutta yrittää voi aina, ja tässä supermutkikkaassa ja silti simppelissä siivussa hakataan seinää miltei punkahtavalla vimmalla. Viimeisen minuutin nousu laululinjojen ja avaruuden kera on kuin linjakkaan rakennuksen jännä lisäsiipi, joka törröttää kummasti muusta massasta. Tavaraa taitaa olla hiukan liikaa, mutta biisi saattaa jäsentyä paremmin luontaisessa albumiympäristössään.

Mika Roth


Ratbreed: Under Fire Ratbreed: Under Fire

Ratbreed julkaisi kesällä 2018 perinteistä ja modernimpaa metallia yhdistelleen Evoke the Blaze -pitkäsoittonsa. Asiat tuntuivat olevan mallillaan, mutta sitten laskeutui hiljaisuus julkaisujen saralla. Olihan tuossa yksi pandemiakin välissä, mutta vasta neljä vuotta myöhemmin kuiva kausi katkesi sinkkuun. Nyt toinen uusi sinkku on tosiasia, minkä lisäksi uutta pitkäsoittoakin luvataan tulevaksi jossain vaiheessa.

Under Fire on päälle viiden minuutin mitassaan hiukan pitkä sinkuksi, etenkin kun alkuun on sijoitettu vielä akustisella kitaralla käynnistyvä intro. Vaan kunhan biisi pääsee vauhtiin ensimmäisen minuutin täyttyessä, niin sittenhän se onkin yhtä pikataivalta auringonlaskuun saakka. Kitarat kukkoilevat kukkulalla, mutta todellinen kruunu on Jasmin Anglénin vokalisointi. Laulu yltääkin asenteikkaasta väännöstä korkeisiin nuotteihin saakka, ja yhdessä kitaroiden kanssa yhteistyö sujuu kuten vain toivoa voi. Biisin nyökkäykset klassisen Judas Priestin suuntaan tullaan myös taatusti noteeraamaan eri suunnilla.

Mika Roth


Salainen Maailma: Mä toivon sulle pahaa Salainen Maailma: Mä toivon sulle pahaa
Sick Boogie Recordings

Salainen Maailma on omien sanojensa mukaan duurivoittoista indie folkkia soittava yhtye. Mä toivon sulle pahaa on puolestaan yhtyeen debyyttisinkku, jolla salamat rätisevät ja ukkonen jyrisee. Eikä tämä ole mitään muinaisten jumalten tai haarniskaisten sankareiden mittelöä, vaan sodista suurin, raain ja kuluttavin: kahden toisiaan rakastavan ihmisen taistelukenttä, jossa anteeksiantoa ei tunneta: eli seuraavaksi ohjelmassa kotimainen puolituntinen.

Esikoinen on hiljainen siivu, jonka kellopelit ja ukulelet harsovat kasaan juuri ja juuri kasassa pysyvän kappaleen. Ja juuri tuo hauraus on täydellinen ratkaisu, sillä tekstin parisuhdehan on täsmälleen samassa pisteessä, saumoistaan osiin hajoamassa. Laatusanoja kuullaan, enkä niistä koskaan erityisemmin välitä, mutta menkööt nyt tämän kerran asian nimissä. Göstakin hymyilee taatusti siellä jossain ja nostan hattua rohkeudesta pitää kappale loppuun asti pienoisen söpönä. Ja riidat sovitaan sitten maanantaina.

Mika Roth


The Hikers: On aivan sama The Hikers: On aivan sama
Jyväskylä Rock Academy

Ei ole vahvempaa lankaa kuin rautalanka, jos suomalaista sielunmaisemaa tulee sitoa kitaroilla yhteen. Neljän nuoren soittajan muodostama The Hikers liikkuu debyyttisinkullaan suht turvallisilla vesillä, sillä esikoinen on vanha kansansävelmä. Kappaleen teki tunnetuksi aikoinaan itsensä Tapio Rautavaara, joten toisaalta The Hikers asettaa itsensä välittömästi melkoiseen testiin. Kuinka nuoret jannut selviytyvät ajan kasaamasta haasteesta?

Ennakkoluuloton sovitus pistää biisin laukkaamaan nopein jaloin, eikä murhe juuri pääse tarttumaan takinliepeeseen kiinni, kun tempo on kiivaamman puoleinen. Instrumentaalibiisi ei jää sanojakaan kaipaamaan, sillä Sasu ja Vili Pohjolan kaihoisat kitarat välittävät kyllä kaikki tunnot sekä tunteet äänten aaltoja pitkin. Rytmiryhmän soitossa on myös positiivista letkeyttä ja näin rautalanka kääntyy ongelmitta iskelmän ympärille, eikä reilusta kahdesta minuutista jää puuttumaan mitään olennaista.

Mika Roth


Toni Haaksiluoto: Kohti yötä Toni Haaksiluoto: Kohti yötä

Toni Haaksiluoto on monissa bändeissä ja projekteissa mukana ollut laulaja ja tekijä, joka soolona esittää suomenkielistä ja rockin varjoisammalla puolella liikkuvaa materiaalia. Eikä sooloura tule jäämään vain yhteen sinkkuun, sillä vielä kuluvan vuoden aikana tarkoitus olisi pistää pihalle kokonainen pitkäsoitto. Menneisyyden nimiä on kuitenkin turha tiputella tässä yhteydessä, sillä Haaksiluodon soolomateriaali on kiehtovalla tavalla omanlaistaan.

Erilaisuus on tällä erää hyve, sillä kun debytantti onnistuu herättämään mielleyhtymiä mm. vaarallisimman ja arvaamattomimman Nick Caven suuntaan, ollaan jonkin oleellisen äärellä. Kohti yötä on nimensä mukainen matka varjoihin, harmaan mustiin syövereihin, lähemmäs pimeyden ydintä. Vokaalit lausutaan hiljaa, kuiskien, yhtye soittaessa varpaisillaan vaanien. Vaara uhkuu joka käännöksessä, kertojan vaeltaessa entistäkin syvemmälle ja pirujen kuiskiessa olkapäillä. Väärinpäin soivat efektit, lyriikoiden tarkat rivit sekä keskikohdan messuavampi vaihe täydentävät tarkoin vedoin kuvan. Orgaanista vaaraa, upeaa varjoleikkiä.

Mika Roth


VIRTA: Tunneli VIRTA: Tunneli
Svart Music

VIRTA on jo pidempään toiminnassa ollut yhtye, joka on sattuman kautta jäänyt Desibeli.netissä huomiotta. Onneksi tilanne korjaantui, sillä yhtye summaa persoonallisella tavalla ambientin elektronisia usvia pohjoismaiseen jazzperinteeseen. Musiikki jalostuu toisinaan aina post-rockiin ja psykedeliaan asti, eikä rajoja tunnu olevan. Useamman vuoden julkaisujen saralla hiljaiseloa viettänyt trio tarjoaa nyt ensimmäisen biisin syksyksi luvatulta Horros-albumilta.

Viiden ja puolen minuutin mittainen tunneli ei ole periaatteessa instrumentaalikappale, mutta eipä vokaaleja voi sanoa muuksi kuin yhdeksi soittimeksi muiden seassa. Äänimaisema on parsittu yhteen elektronisilta kuulostavilla äänillä, mutta orgaanisen ja synteettisen rajoja on oikeastaan mahdotonta erotta – ja myös tarpeetonta. Tunneli on näet omanlaisensa pienoismaailma, jossa hypnoottinen alavirta on yksi voima ja sen päällä ilmenevät, kaikumaiset, kaipailevat, kolahtelevat ja vingahtelevat äänet muodostavat omat kimppunsa. Tai ehkäpä joukon kerroksia, tasoja, ulottuvuuksia, mahdollisuuksia. Erittäin lupaava avaus uuteen aikaan.

Mika Roth


XL6: 2x XL6: 2x
3rd Rail Music

XL6 saattaa otsikollaan kutitella muistia, mutta tämä yhtye on ihka uusi. Se on tarkemmin sanottuna 6mäen, Leo Luxxxuksen ja Taskumatin muodostama rap-ryhmä, jonka ensimmäinen sinkku lupaa biittinsä lyövän poravasaran voimalla. Puhetta on myös itseironiasta, eikä satiirin ja mustan huumorinkaan läsnäoloa ole kiistetty. Edetkäämme sopivan varoen, mutta avomielistä uteliaisuutta unohtamatta. Lyöntivuoroon siis tamperelaiset.

No, tuliko kunnaria? Osuiko lyönti edes sektoriin? Hmm, monessa mukana olleet ja tietysti edelleen olevat heput saavat verkot tötterölle vaikka silmät ummessa, mutta 2x on kiistatta hämmentävä kokonaisuus miltei hälyksi hajoavaa soundikenttää. Sanavirta on luonnollisesti kohdillaan, nokkelan sanailun sinkoillessa aikalinjoilla flipperipallon tavoin. Hampaissa on nykyaikojen meno, joka haisee verrattuna mihin tahansa muuhun. Biitit paukkuvat basso edellä, mutta katsoisin painoluokan jäävän edelleen sinne M-sarjaan.

Mika Roth




Lukukertoja: 2292
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s