Pienet

Sinkkubileet ‚Äď elokuu 2005

22.08.2005


Come Down Blake: Come Dawn

Major Leidén
Helsinkiläinen rankempaa perinteistä rockia maisemaan paiskova Blake on julkaisemassa piakkoin kolmatta pitkäsoittoaan. Uutukaista ennakoiva Come Dawn single jatkaakin luontevasti matkaa siitä mihin bändin edellinen Starbringer albumi reilu vuosi sitten jäi. Eli kiinnittäkää turvavyönne ja unohtakaa peileihin vilkuilu sillä nyt mennään.

Ensimmäisenä soiva Come Dawn on alusta loppuun asti suoran äijämäistä rockausta, juuri Blakelle ominaiseen tyyliin. Aaro Seppovaaran tumman käheä laulu värittää rouheaa kitarointia, ja kaikesta huokuu syvän etelän polttava hehku. Kakkosraita Cosmic Race onkin sitten vähän oudompi tapaus. Rauhallisesti käynnistyvä heiluttelu saa pian lihaa luidensa ylle, ja pienen sopeutumisen jälkeen kipale kuulostaa ihan mukavasti rullaavalle. Kaasua olisi voinut tarjota jossain vaiheessa kyllä vähän lisää... Kahden biisin maistiainen nostaa odotuksia Blaken kolmatta albumia kohtaan huomattavasti. Mikäli lätyn materiaali yltää lähellekään tämän sinkun tasoa bändillä ei ole hädän päivää, eikä sen puoleen bändin faneillakaan.

Mika Roth


Someday Defuse: Someday

Tuhma
Modernia ja rankkaa rock¬īn¬īrollia pienell√§ punk-ulottuvuudella tahkova Defuse tarjoaa rytyytyst√§√§n j√§lleen extra-raakana. T√§m√§ vuosituhannen vaihteessa kuopiossa p√§in perustettu yhtye uskoo m√§tkeess√§√§n enemm√§n yleisen tunnelman luontiin kuin v√§h√§isempien yksityiskohtien hiomiseen. Lopputulos onkin n√§in eritt√§in rosoinen, energinen ja suorastaan heng√§stytt√§v√§n vahva.

Sinkun kahdesta rusennusraidasta ensimmäisenä tarjotaan nimibiisi Someday, joka lähtee heti startista kaahaamaan täyttä vauhtia. Tiukan puristuksen sekaan on onnistuttu kuitenkin piilottamaan sen verran monta koukkua, että kappale saa aivan kuin varkain otteen kuulijasta. Kun siivu osoittautuu vielä tarttuvaksikin, täytyy singlevalintaa pitää kaikin puolin osuneena. Toisena soiva Shot Down himmaa rahtusen verran vauhtia, antamatta kuitenkaan tippaakaan periksi voiman puolelta. Biisi rullaakin sujuvasti eteenpäin, mutta jää paitsi ykkösraidan tarttuvuudesta. Defusen mätkettä kuuntelisi mieluusti isommissakin erissä, joten sopii toivoa että tulevaisuus toisi muassaan vaikka ihan pitkäsoitonkin. Suositeltavaa rypistystä kaikille hiomattoman rockin ystäville, jotka arvostavat sellaisia orkestereita kuin vaikkapa Hellacopters ja Entombed.

Mika Roth


Go Ahead! (Make My Day) Dirty Harry Sextet: Go Ahead! (Make My Day)

Rey
Turkulainen Dirty Harry Sextet liikkuu hikisissä maisemissa. 70-lukuista blaxploitaatiota ja likaisia harryjä tunnelmoidaan riettaan instrumentaalifunkin tahdissa, jossa puhaltimet nousevat loistoonsa. Kahden biisin sinkku pitää sisällään vaanivan Go Ahead!:in sekä b-puolen öisemmän nytkeen Footsteps. Wah wahia, perkussioita ja härskiä rytmiryhmää yhdistettynä saksojen tuuttaukseen ja vierailevaan trumpettiin. Yhtyeen aikeista kertonee jotain se, että kotisivuilla soittoniekoista valtaosa on valinnut valokuvakseen sen kovasti Ron Jeremyltä näyttävän mutristuksen. Ja sehän on rietas äijä jos kuka...

Ilkka Valpasvuo


Sweepin¬ī Out Firmfist: Sweepin¬ī Out

Common Royalty/Edel
Pitk√§lti sama porukka on kyseess√§ kuin Alarikin ylemp√§n√§ l√§pik√§ydyll√§ sinkulla. Nyt vain p√§√§vastuun ottavat Luzid ja Polarsoul, Alarik vain vierailee nimiraidalla. Vauhdikkuudestaan huolimatta Firmfistin sinkun biisimateriaali ei kuitenkaan ole varustettu yht√§ tarttuvalla kerrolla kuin Mun Suomella. Silti etenkin DJ eLin vahvistama I Can¬īt But Still I Can jamittaa hyvinkin liukkaasti. Kolmisen vuotta toiminut ryhm√§ luottaa englanninkieleen, kevyempiin aiheisiin ja huilus√§mplejen k√§ytt√∂√∂n. Sweepin¬īOutin taputukset ovat my√∂s jees-juttu. Toimii...

Ilkka Valpasvuo


Hanoi Rocks: You Make The Earth Move

Major Leidén
Andy McCoyn ja Michael Monroen ihkaomaksi bändiksi muuttunut Hanoi Rocks julkaisi aiemmin tänä vuonna uuden Another Hostile Takeover -pitkäsoiton. Tuolta levyltä löytyvät You Make The Earth Move ja The Devil In You on nyt valjastettu myös singleksi.

Nimibiisi jatkaa tutuilla Hanoi Rocks linjoilla, eli biisi on suorastaan rikollisen tarttuva riffihirviö. Kipaleen tarttuvuus on hämmästyttävän tehokas, sillä ensi kuuntelulla se ei kuulosta juuri mitenkään erikoiselta. Ennen kuin huomaakaan päämelodia kolkuttelee jo nupissa, eikä suostu vaikenemaan niin millään. Samaa ei voi sanoa sanalla sanoen munattomasta kakkosraidasta, jonka olemassaoloa allekirjoittanut ei vain voi ymmärtää. Ymmärrän hyvin paineet uudistusten suuntaan, mutta ainakin tällä singlellä ne tuntuvat olevan todellinen kaksiteräinen miekka. Bändin onnistuessa tulos on hienoa kuultavaa, mutta kiville mentäessä käteen jää vain jotain minkä haluaisi nopeasti pyyhkiä lähimpään seinään.

Mika Roth


Kyyneleet Killville: Kyyneleet

Pop Yhtiö
Kotimaisen Killvillen yhtyeen musiikkia voinee luonnehtia melodiseksi keskitien pop-rockiksi, joka on kuin luotu radioaaltoja varten. Yhtyeell√§ on lukuisiin kilpailijoihinsa n√§hden kuitenkin yksi vahva valttikortti ‚Äď vokalisti Ville Parkkonen. Parkkosen tumma ja rosoinen laulu√§√§ni on samanaikaisesti persoonallinen, miellytt√§v√§ ja voimakas, samaa ei voi sanoa lyriikoista joita herra laulaa. Singlelt√§ ei l√∂ydy kuin yksi ainoa biisi, joten pitk√§lle vievien p√§√§telmien teko on mahdotonta, mutta ainakin t√§m√§ raita on sanoituksiltaan vain j√§lleen yksi ‚ÄĚja kukkaset nauraneet ei‚ÄĚ valitus. T√§t√§ on pidett√§v√§ hieman yll√§tt√§v√§n√§ sill√§ sanoitusta on Parkkosen kanssa ollut rustaamassa Mariska. Muuten kaikki onkin sitten kohdallaan Killvillen leiriss√§, ja suuremman menestyksen povaaminen yhtyeelle ei ole lainkaan vaikeaa. Juuri t√§m√§nlaiselle kevyemm√§lle keskitien rockille l√∂ytyy aina tilausta maastamme, joten mik√§li s√§vellyskyn√§ pysyy vain yht√§ ter√§v√§n√§ kuulemme Killvillest√§ viel√§ reilusti enemm√§n tulevina vuosina.

Mika Roth


Lunchtime Lunch: Hey, It’s Lunchtime

Etel√§suomalaisen Lunch ‚Äďtrion toinen omakustannesingle pit√§√§ sis√§ll√§√§n mukavan menev√§√§ s√§r√∂rokkia. Silmiinpist√§vin h√§iri√∂tekij√§ on solistin kehno englannin√§√§nt√§mys, joka totisesti s√§r√§htelee korvissa. Ja ei, ei siit√§ ainakaan en√§√§ nykyp√§iv√§n√§ saa mink√§√§nlaista eksoottisuuslis√§√§... Saatekirjeen mukaan kohtuullisen kokenut eli laskutavasta riippuen 5-13 ‚Äďvuotias yhtye on laiskanpulskea, ei treenaa eik√§ keikkaile. Siihen n√§hden kolmen biisin sinkula yll√§tt√§√§ positiivisesti: miltein iloisesti popahtava Person To Blame rokkailee raipakkaasti, positiivisuudestaan huolimatta sill√§ lailla puoliuhkaavasti. Kitaravinguttelu sopii kuvioon, basso kumisee tarttuvasti ja rytmi pysyy kohdallaan. Stadionmittoihin kaartava Fucking¬ī Personal s√§risee kaihoisasti ja melko rauhallisesti, nimibiisi Lunchtime tempoilee kiivaasti, kerron ollessa kohtuullisen tarttuvaa kaurapuuroa. Menevyydest√§ ja tiukasta soitosta huolimatta melko persoonaton toteutus ja finkelskan v√§√§nt√§minen latistaa todellista kiinnostusta. Saisihan t√§st√§ varmasti sen reenaamisen kautta ihan mielenkiintoisenkin aterian aikaan...

Ilkka Valpasvuo


Gospel The Phonies: Gospel
Money Laundry

Kokkolalainen The Phonies juonii uutta pitkäsoittoa viimevuotisen Instant Elationin työtä jatkamaan. Tulevaa odotellessa maistiaisia pääsee nauttimaan kahden biisin singleltä, jonka mukaan tutut elementit ovat edelleen käytössä. Eli kaihoisan leijailevasta hiukan kiivaampaan vaihtelevaa poppista rokkia, jossa Tom Stenmanin värisevä ääni on kuin kotonaan. Muutoksena entiseen yhtyeen toinen kitara on vaihtunut Masi Isohannin taiteilemiin koskettimiin, jotka tuovat hiukan lisää keveyttä soittoon. Melankolinen maalailu Doggy Collar lähentelee värisevyydessään jopa R.E.M.:iä, ollen kuitenkin pienieleisempi vaihtoehto. Saarnauksella kuorrutettu Circles Of Mania tuo tuulahduksen jostain tivolin ja herätysjuhlien risteytyksen aamuyön tunnelmista. Jännä biisi kaiken kaikkiaan!

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 7085
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs