Pienet

Pienet – Lokakuu 2005

16.10.2005


Astrayed: Eclogue Astrayed: Eclogue
Joensuulainen Astrayed soittaa tällä uransa toisella demolla saatteen mukaan melodista deathia, mutta lopputulos on kyllä mielestäni aikamoinen sekoitus kaikkea mahdollista heavyn mittaamattomilta kentiltä, eikä death ole todellakaan selvimmin esillä. Demo käynnistyy lyhyellä intromaisella raidalla, jota seuraa kolme varsinaista siivua. Intro nostattaa odotuksia Cradle Of Filth ja Impaled Nazarenen suuntaisesta blackin ryskeestä, mutta kun ensimmäinen biisi pääsee kunnolla käyntiin alkavat perinteisemmän heavyn kuviot vallata alaa. Kitarat tiputtelevat kieltämättä komeita, mutta samalla rahdun persoonattomia riffejä ja kuvioita, eikä päälle lyöty melo-death rääyntä tunnu olevan täysin oikeassa paikassa. Pieni oman linjan tarkistus ja ilmaisun hiominen tekisivätkin terää, sillä yhtyeen biiseissä ei sinällään ole sen kummempaa vikaa. Orkesterin oma tyyli ja identiteetti tuntuu vain olevan vielä pahasti hakusessa.

Mika Roth


Catastrophe: Blankness Catastrophe: Blankness
Kun bändi ilmoittaa soittavansa thrash-vaikutteista metallia, jossa vaikuttajina ovat mm. Testament, Megadeth ja Soilwork saa siltä odottaa jo aika paljon. Oululainen Catastrophe pystyy kuitenkin selvitymään suurien sanojensa aiheuttamista odotuksista kunnialla. Kolmen biisin mittainen Blankness on täyttä asiaa alusta loppuun asti, eikä yksikään raita jää toisista jälkeen. Tunnelmia osataan muuntaa kappaleesta toiseen siten, että kaikesta heijastuu helppous ja luonnollisuus. Vokalistin raa´assa laulussa englanti onnahtelee silloin tällöin, mutta muuten herran Laihialaa karheampi ääni toimii kuin höyryveturi. Kappaleet rakentuvat, kuten em. bändien nimistä voi päätelläkin, vanhemman thrashin ja uudemman melodisen metallin yhdistelystä. Tämä liitto on siunattu hyvillä biiseillä, toimivilla sovituksilla ja onnistuneella soitolla, joten lopputulos on kaikin puolin positiivinen. Vain se kaikkein kovin iskubiisi jäi tällä erää puuttumaan, mutta kuullun perusteella sellainenkin saatetaan saada aikaiseksi bändin leirissä koska tahansa.

Mika Roth


G.O.R.E.: Antagonistic Anthems G.O.R.E.: Antagonistic Anthems
Taannoin keikalla näkemäni G.O.R.E. täräyttää tällä kolmannella julkaisullaan pöytään kuuden raidan mittaisen tehoannoksen Slayerista ja Panterasta voimaa ammentavaa wanhan liiton thrashia. Vaikka mielleyhtymät esikuviin ovat kautta linjan äärimmäisen voimakkaita se ei pysty peittämään sitä tosiasiaa, että kiekon kaikki sävellykset ovat todella korkeatasoisia. Vokalisti Ville Pokki saa puristettua puhtaalta pohjalta lähtevään ja usein huudoksi yltyvään lauluunsa juuri sen oikeanlaisen asenteen sekä voiman, eikä minkäälaista aksenttiongelmaakaan esiinny Biisit rullaavat muutenkin vastustamattoman groovaavasti eteenpäin toinen toisensa perään, eikä edes puolen tusinan kappaleen annos tunnu missään vaiheessa ongelmalliselta. Voikin perustellusti todetta, että tätä nauttisi kyllä ihan täydenkin tusinan verran. G.O.R.E.:a ei voi todellakaan syyttää turhasta innovatiivisuudesta, mutta kun jälki on näin tasokasta bändiä kuuntelee oikein mieluusti.

Mika Roth


High Hypnotic: Armed And Dangerous High Hypnotic: Armed And Dangerous
High Hypnotic on täällä taas! Tämä Anjalankosken kovin asennemetalli-ryhmä on saanut kasaan jo kolmannen demonsa vuoden sisään, eikä laatu ole ainakaan heikentynyt sitten viime kerran. Armed And Dangerous jatkaakin sitä luonnollista linjaa, joka on kuljettanut bändiä perinteisestä melodisesta heavysta kohti entistäkin raskaampia ja asenteellisempia maisemia. Matkan varrella jäsenten soittotaito on kehittynyt, sävellyskynä on saatu aina vain parempaan terään, eikä englanninkielinen laulukaan ota enää korvaan – paljoa. Kolmesta biisistä iskevin ja suoraviivaisin Causal Relation on sijoitettu viisaasti kärkipaikalle, sillä tässä reilun kolmen minuutin mittaisessa lanauksessa High Hypnoticin parhaat puolet saadaan uutettua kaikkein toimivimmaksi eliksiiriksi. Kakkosraita Erased ei yllä enää aivan yhtä korkealle ja viimeisenä soiva The Wait jatkaa edelleen lievää alamäkeä. Epätasaisuus on siis yhä yhtyeen pahin vihollinen, mutta siitä huolimatta kasassa on selvästi ehein ja ammattimaisin kokonaisuus.

Mika Roth


Kiana: Deep Inside
Hyvinkääläinen Kiana muotoutui tämän vuoden alkupuolella, joten Deep Inside on luonnollisesti bändin ensimmäinen demo. Kolmen biisin mittainen vilkaisu Kianan musiikilliseen maailmaan paljastaa, että yhtye perustaa työnsä melodisen heavyn loppumattomaan voimaan – ja nimenomaan sen kaikkein melodisimman siiven kantavuuteen. Bändin tyyliä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, muutta melodinen puhdas laulu, runsaat kitarat ja kappaleiden rakenteelliset ratkaisut viittaavat dark metalin suuntaan. Kiana onkin jotain mitä saatettaisiin saadaa aikaan kun Katatoniaa ja Paradise Lostia nopeutettaisiin ja mukaan viskattaisiin aimo annos tuoreempaa Pohjois-Amerikkalaista alternative-räiskettä. Demon soundit eivät ole häävit, mutta soittotaitoa tuntuu löytyvän yllin kyllin. Erityisesti rumpali jaksaa riehua aivan urakkamaisella innolla, mikä tosin kääntyy ensimmäisessä biisissä jo lieväksi haitaksi. Rauhaisampi kakkosraita osoittaa tunnelmoinninkin onnistuvan, mistä lisäpisteet bändille. Keskeneräistä mutta lupaavaa.

Mika Roth


Next In Line: Second Face Decadence Next In Line: Second Face Decadence
Kotkan suunnalta kotoisin oleva Next In Line on pyöräyttänyt ulos jo kolmannen demonsa vajaan kahden vuoden sisään. En ollut kuullut yhtyettä aiemmin lainkaan, ja ainakin tämän ep:n valossa olen jäänyt paitsi monesta mielenkiintoisesta hetkestä. Next In Linen melodiavetoista metallia on äärimmäisen vaikea määritellä tai kategorisoida, sillä yhtye tuntuu luoneen tyystin oman tyylinsä – ja näinä päivinä tämä on jo todella harvinaista. Alkuun päästään heittämällä kehään nimet Sentenced ja Annihilator. Otetaan mukaan vähän brittein saarten perinteisten bändien melodisuutta ala Iron Maiden ja liitetään siihen Faith No Moren vapaamielisyyttä, niin ollaan entistä lähempänä. Näin päästään puoleenväliin ja sitä edemmäs ei nimiä tiputtelemalla oikein enää pääsekään. Vahvat melodiat, voimakkaat riffit ja vaihtuvat tunnelmat antavat kappaleille entistäkin enemmän voimaa, harmi vaan että tuotantopuoli tuntuu olevan täysin retuperällä. Surkeat soundit syövätkin lopputuloksesta paljon pois, mutta potentiaalia nekään eivät pysty häivyttämään. Pistäkää orkesterin nimi mieleen, jos kokeileva metalli maistuu.

Mika Roth


Random Mullet: Lifeless Random Mullet: Lifeless
Progressiivista metallia, jossa on vaikutteita äärimetallista jazziin. Tunnustan etten oikein tiennyt mitä odottaa, kun luin Oululaisen Random Mulletin uuden Lifeless demon saatetta ensi kertaa. Yhtyeen kolmen kappaleen mittainen taidonnäyte onnistui kuitenkin nopeasti vakuuttamaan taiturimaisella seikkailullaan musiikin ihmemaassa, vaikka hetkittäin bändi tuntuukin kurottavan vielä hieman liian korkealle taitoihin ja näkemykseen nähden. Seitsenmiehinen Random Mullet ei kuvia kumarra tai tyylirajoja kavahda, vaan lähtee rohkeasti niille samoille kentille joilla esim. Dillinger Escape Plan, Opeth, Dream Theater ja kumppanit seikkailevat. Suurimman osan aikaa lopputulos onkin sangen onnistunut ja soundit ovat demoksi hyvin kohdallaan. Melodista laulua, murinaa, nopeita instrumentaaliosuuksia ja aivan törkeän kieroja yksityiskohtia pursuava ilmaisu onnistuu välttämään itseisarvoisuuden sudenkuopat. Selvimmät ongelmat löytyvätkin itse sävellyksistä, sillä mikään kolmesta raidasta ei räjäytä pankkia esikuvien/vaikuttajien tavoin.

Mika Roth


Sigil: For The Dead And The Fallen Sigil: For The Dead And The Fallen
Torniossa viime vuosituhannen loppupuolella perustettu Sigil on saanut valmiiksi toisen julkaisunsa nykyisellä nimellään. Pääosin hardrockahtavaa metallia soittava bändi aloittaa pelin vahvasti, kun Under The Dying Moon avaa utuisen suruisalla tunnelmoinnillaan ep:n. Huomio kiinnittyy nopeasti yhtyeen vanhakantaiseen otteeseen, jossa melodinen laulu ja runsaat kitarat käyvät loputonta vuoropuhelua keskenään. Laulaja Janne Kurtin vokalisoinnista nousee syystä tai toisesta useammankin kerran mieleen Rob Halford, mikä on ainoastaan positiivinen asia. Avausbiisiä lukuunottamatta kappaleita tuntuu vaivaavan kuitenkin tietty vääränlainen keveys ja hetkittäin jopa suoranainen aneemisuus. Sävellyksissä on kyllä ideoita, mutta niitä ei vain kyetä hyödyntämään läheskään riittävästi. Yhtye tuntuu hallitsevan paremmin hieman synkemmät tunnelmat, mutta voiman puute vie näistäkin hetkistä parhaan terän. Muuten kyseessä on ihan kelpo kiekko, jonka perusteella olisi mielenkiintoista nähdä yhtye livenä.

Mika Roth


Vinide: Unplugged
Aiemmin tänä vuonna edellisen demo sinkkunsa tiimoilta Desibelinkin sivuilla esillä ollut Vinide on saanut valmiiksi uuden kiekollisen melodista rockahtavaa metalliaan. Tällä kertaa musiikkiannos on kaksinkertaistunut, eli Unplugged pitää sisällään kokonaista neljä raitaa uutta musiikkia. Nimestään huolimatta tällä levyllä ovat vallassa sähköiset soittimet ja erityisesti kitara nousee Elmeri Kinnusen hienon puhtaan laulun rinnalle. Laulu ja kitarat määrittelevätkin voimakkaimmin Viniden rockahtavan menevää musiikkia, jonka tahdissa aika kuluu todella vikkelästi. Levyn neljästä biisistä yksikään ei nouse erityisemmin esille, mutta yhdessä ne onnistuvat muodostamaan kokonaisuuden josta ei juuri heikkoja kohtia löydy. Soundillisesti, soitannollisesti ja teknisesti Unplugged saakin puhtaat paperit. Nyt kun sinänsä jo lupaaviin biiseihin saataisiin vielä jostain puristettua se ylimääräinen veto, niin kaiken pitäisi olla kohdillaan. Lupaavaa, mutta edelleenkin vain ja ainoastaan lupaavaa.

Mika Roth


Wishing Well: Demo 2005
Tämän vuoden tammikuussa syntynyt Wishing Well on niin tuore tapaus, ettei yhtyeestä tahtonut löytää mitään tietoa. Nettisivuja ei ole, keikkoja ei ole vielä tehty, eikä bändin liikkeistä ole juuri muutenkaan mitään tietoa. Käsinkirjoitettu saatekirje kertoo, että yhtye on nuoresta iästään huolimatta treenannut kuitenkin runsaasti, laulaja on italialainen – muut hemmot suomalaisia ja biisejäkin löytyy kuulemma runsain mitoin. No tärkeintähän on itse musiikki, joten annetaan sen puhua... Demon neljä kappaletta liikkuvat jokainen 70-luvun heavyrockin tietämillä. Laulajan puhdas ja laaja-alainen ääni sopii tähän ympäristöön saumattomasti. Tyylillisesti varhainen Rush, rockaavin Led Zeppelin ja ne kaikki suuret nimet käyvät yksi toisensa jälkeen mielessä bändin demoa kuunnellessa. Hyvinhän tämä on kautta linjan tehty, ei siinä mitään, mutta löytyykö tällaiselle musiikille vielä tilausta? Toivottavasti, sillä Wishing Well hallitsee tonttinsa mestarillisesti.

Mika Roth




Lukukertoja: 8772
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös