Pienet

Pienet II ‚Äď Lokakuu 2005

26.10.2005


Anna-Riikka: Demo 2005
Myönnetään, satuin seuraamaan Idolsin Tampereen karsintaa. Silmiin pisti monen muun surullisenkuuluisan yrittäjän ohella myös tuohtunut taiteilija Anna-Riikka Ahonen, joka ei voinut hyväksyä tuomariston nuivaa suhtautumista. Kuunnellessa neidon neljän kappaleen demoa sympatia menee kyllä sinne Jone Nikulan ja kumppanien suuntaan, sillä ei tämä nyt vielä ole mitään niin upeata. Haaveileva ja unelias, melankolinen laulu aika pienieleisellä taustasoitolla korostaisi lauluäänen erinomaisuutta, jos ääni olisi sellainen. Vielä tällä näytteellä se ei ole, vaikka potentiaalia en mene kieltämään. Etenkin englanninkielisellä Roses On The Snow -kappaleella kehottaisin panostamaan vieläkin siihen ääntämiseen. Ei se Jonen kuulostaa vain pitkiltä lauseilta Anna-Riikan laulaessa Idolsissa ole välttämättä kovin väärässä näidenkään biisien kohdalla. Aamuyö töksähtelee minun korvaani, lauleskelun puolelle menee. Tällaisen aikuispoppailevan riisutun tunnelmoinnin tullessa tarpeeseen laitan soittimeen mieluummin vaikkapa Naguaalin ekan levyn. Toki tämä on demo, mutta kyllä niidenkin kohdalla saa jo vaatia sitä jotain. Tässä sitä ei ole.


The Ghost of John Cold Colours: Have You Seen The Ghost Of John?
Nelivuotiaan jyväskyläläisyhtyeen basisti-laulajan Sanna Lehtosen äänialoista nousee helposti mieleen eräänkin kiteeläisyhtyeen oopperalaulun hallitseva solisti. Silti kolmikon musiikki ei ole mitään heviä, vaan enemmänkin tuollaista tummaa ja vaaniskelevaa tunnelmarockia. Kun yhtye toteaa saatteessaan keikkojensa olevan intensiivisiä ja maagisia tapahtumia, on etenkin jälkimmäinen väite helppo uskoa. Jotain sellaista Tim Burtonimaista jykevää, karua mutta herkkää kauhutasapainoa Kylmien värien soundissa on. Rytmi junnaa, kitara tiluilee hissutellen ja kokonaisuus laahaa ilman turhaa puristusta. Mahtipontisuudestaan huolimatta soitto ei töki, vaan pysyy jatkuvasti valppaana. Kun yhtye on aloitellut soittamalla The Cure -covereita, on siitä jäänyt toki omat juttunsa, mutta pääsääntöisesti hommassa on melko omaperäinen meininki. Jutta Järvenpään junnailevalla kitaralla on iso rooli, samoin Sami Hurmerinnan polveilevaa lyömätyöskentelyä kelpaa kuunnella. Rokein raita IggyPopGoesHell ratsastaa ehkä tällä näytteellä tarttuvimmin. Haunting Bells on myös vinksahtaneempana neo-gootti-eepoksena oikein mainio. Post punk kohtaa vanhan koulun goth rockin, kuten kolmikko itse asian tiivistää. Mainio näyte!


Pilot Flyme: Pilot
Marko Loukamaan laululla ja Juha Kanasen akustisella kitaralla ja ohjelmoinneilla tyylikästä ja vauhdikasta poppia soittava Flyme lähtee heti kolmen biisin promolla liikkeelle, jossa ensimmäinen raita tarjoilee näytteen levyn biiseistä. Toki hommassa on myös lyömiä, bassoa ynnä muita mausteita, mutta laulu ja kitara ovat päärooleissa. Vauhdikas Turn Your Face kasvaa komeaan ja mieleenjäävään kertoon, jossa kuulaus kohtaa herkkyyden menettämättä eteenpäin pyrkivää tunnelmaansa. Hivenen Markon laulussa kaikaa töksäyttelevä englanti, muttei häiritsevissä määrin. Paitsi ehkä rauhallisemmissa maalailuissa, missä laulu entisestään korostuu. Tunnelma on haikeudestaan huolimatta reipas, johtuen varmasti menevästä poljennosta. Rauhallisempi Something About Love ei ole ihan yhtä iskevä sävellys, päätösraita Look In To My Heart kaartaa jälleen paremmin. Avainsanoja ovat juuri kuulaus ja haikea, mutta menevä melodisuus. Katsauksen hyvää keskikastia.


The Green Light Garage Flower: The Green Light
Nokialla perustettu, mutta jo viitisen vuotta Helsingissä toiminut Garage Flowerin viisikko soittaa tällä kuuden biisin demollaan kosketinvahvisteista, iloisen sävykästä powerpopin johdannaista, jossa maistuu milloin garagepotku, milloin 80-luvun haaveellinen altsudisko, 60-lukuinen harmoniapoppi ja niin edelleen. Pääsääntöisesti bändillä on hyvä ja tyylikäs meininki, vaikka tällä äänitteellä etenkin laulusta vastaavien kielisoittajien Antti ja Kimmo Vanhatalon soundi on melkoisen tuhnuinen ja demomainen. Tunnelma on silti kohdallaan, viisikolla on selkeästi touhussaan näkemystä ja tinkimätöntä tyylitajua. Biisit vaihtelevat kiivaammista nykäyksistä kuten Stuck In The Dirt heleämmin ja rauhallisemmin maalaileviin tunnelmointeihin kuten Heartbreaking Games. Tyylivalikoima on melkoisen laajalle kurottova, mikä voi olla sekä hyvä että huono asia. Demovaiheessa ainakin toimii hyvin.


JMT Jason muuttaa taivaaseen: Jason muuttaa taivaaseen
‚ÄĚJMT luottaa popahtaviin, nokkeliin ja v√§h√§s√§r√∂isiin biisirakenteisiin. Musiikillisia koordinaatteja etsitt√§ess√§ on nimet CMX, Absoluuttinen Nollapiste ja Ismo Alanko S√§√§ti√∂ hyv√§ painaa mieleen.‚ÄĚ N√§in on Helsinkil√§isest√§ Jason muuttaa taivaaseen -kuusikosta todettu livekeikan pohjalta Desibeliss√§. My√∂s levymuodossa noita samoja nimi√§ voisi pist√§√§ yhtyett√§ ympyr√∂iv√§n piirin reunoille. Joosef Lakopoulosin laulussa on hivenen Yrj√§n√§m√§isi√§ runonlausunta-piirteit√§, joskin huomattavasti v√§hemm√§n shamanistisissa m√§√§rin. Soitanto taas kouraisee jostain Nollapisteen poukkoilevan progepopin ja CMX:n raskaamman jyyst√∂n puoliv√§list√§. My√∂s Ismon kanssa hengenheimolaiseksi v√§itt√§minen ei ole ihan tuulesta rep√§isty√§. Biisimateriaaliltaan nelj√§n kappaleen demo ei viel√§ esittele mit√§√§n superkaunista, tarttuvaa, muttei my√∂sk√§√§n k√∂kk√∂√§ tai ep√§m√§√§r√§ist√§ outoilua. Aika popisti juoksevassa pohdiskelevassa suomirockissa on sek√§ raskasta s√§r√∂√§ ett√§ haurasta ja korkealta kaartavaa melodiaa. Eli ainakin tuo s√§r√∂n m√§√§r√§ on hivenen kasvanut. Debyytti√§√§n vuodelle 2006 v√§s√§√§v√§lt√§ kuusikolta ihan mielenkiintoinen n√§yte. B√§ndin nimi on kyll√§ aika k√§sitt√§m√§t√∂n...


Instrument Martin: Instrument
Savonlinnalainen Martin tekee elektronista instrumentaalihumppaa, jota tällä demolla on seitsemän kappaleen verran. Heti avausraita Saunaan kertoo olennaisen: tanssilavarytmejä aikast kalsealla konetoteutuksella. Tokihan Martin osaa tehdä ihan oikeita kappaleita, mutta jotenkin homma kuulostaa sellaiselta jota kuka vaan voisi vääntää harjoitellessaan tietokoneen musiikkiohjelmaa käyttämään. Ja kun perinteinen suomalainen humppa ei oikein koskaan ole minua lämmittänyt, kuulostaa tällainen orkesteriton versio jopa sitä lavakeikkaa valjummalta. Tivolissa on hiukan tuollaista kaaos-sinfonista uutta otetta, mutta aikamoista räpellystä sekin lopulta on. Kuten todettua, jokainenhan tällaista osaisi tehdä. Tässä tapauksessa kysymys ei kuitenkaan ole, että no mikseivät muutkin tee? Vaan että miksi tällaista on ylipäätään pitänyt tehdä? Vaikka tässä olisi haettu huumoriaspektia, niin siinäkin suhteessa jättää täysin kylmäksi. Minun oikean ja viihdyttävän musiikin kriteereilläni aivan luokatonta kuraa. Tiskaaminenkin on parempaa viihdettä.


Rauli Haverinen: Autumn Leaves
Helsinkil√§inen trubaduuri Rauli Haverinen on ollut Desibelin kuuntelussa ennenkin. Herran Siskoni, olet niin hiljaa -√§√§nite piti sis√§ll√§√§n herkk√§√§ mies ja kitara ‚Äďtulkintaa suomenkielell√§. Rauli on operoinut my√∂s englanniksi, ja arvostelussa oleva Autumn Leaves kattaisikin tuolta puolelta miltei pitk√§soiton verran. Puntaroin pitk√§√§n, ett√§ onko t√§st√§ jo vuodelta 2001 olevasta √§√§nitteest√§ mit√§√§n j√§rke√§ en√§√§ kirjoittaa, mutta eip√§ se kai maailmaa kaada, ainakaan t√§√§ll√§ osana demokatsausta. Ja etenkin kun Raulin haaveellinen, mollivoittoinen musiikki on omalla sarallaan oikein mukavaa kuultavaa. Levyn lopusta l√∂ytyy kappale, jossa kuullaan muutakin kuin vain kitaraa ja laulua, muuten menn√§√§n yksinkertainen on kaunista ‚Äďkaavalla. Raulin hivenen t√∂ks√§yttelev√§ laulu pelk√§n n√§ppp√§ilyn kanssa onnistuu hyvin tuomaan touhun eitt√§m√§t√∂nt√§ sielukkuutta ja haurautta esiin. Aika lailla samaa korutonta kaavaa tarjoillaan l√§pi 10 kappaleen ja 40 minuutin keston, mutta homma ei ala enempi√§ puuduttamaan. Ehk√§ tuo tuoreempien kappaleiden √§idinkielinen juttu kuitenkin pukee Raulia paremmin? Saahan niit√§ tunteita aina selvemmin tuotua esiin √§idinkielell√§√§n...


In Nuce Rhinocheroes: In Nuce
Vammalalainen rock-trio Rhinocheroes tahkoaa tällä joulukuussa 2004 nauhoitetulla neljän biisin näytteellään melko suoraviivaista rokkipaahtoa. Aika kehnot äänitykset tekevät Pietu Sepposen laulusta melko tukahtuneen, eikä ääntäminenkään ihan koko aikaa pysy ruodussa. Demo on bändin ensimmäisiä ja kuulostaakin siltä. Eli tekemistä on vielä, sekä soundien puolella ja oman persoonallisuuden esiintuomisessa. Toki tällainen melko perusletkeä rokkipotku on aina mukavaa kuultavaa, mutta vielä tällä näytteellä se ei Rhinojen soitossa säväytä. Parasta antia on slovari Never Forget You.


Kääpiö Varasteleva puutarhakääpiö: Demo 2005
Tamperelaisen viisikon seitsem√§n biisin demo alkaa hyvin. Valssipy√∂rteilev√§ll√§ Kynnett√∂mill√§ k√§sill√§ Tommi Hillin puoli-ivallinen sanailu toimii hyvin, hommassa on tuollaista mukavan h√∂l√∂m√∂√§ tivolitunnelmaa. Mutta heti seuraavalla raidalla Varasteleva puutarhak√§√§pi√∂ keikahtaa muutaman asteen tylsemp√§√§n suuntaan outouden tuntua hakevalla suomirokillaan, jossa poukkoilevuus ja hienohko kierous toki paistaa, mutta jotenkin homma ei ainakaan viel√§ iske. Samaa ongelmaa hommassa oli livemuodossa. N√§iden kappaleiden osalta homma peilautuu esimerkiksi YUP:n suuntaan, mutta samanlaista r√§yh√§henkisyytt√§ tai iskevyytt√§ en touhusta l√∂yd√§. Toki yhtyett√§ voi kiitt√§√§ melko vaikean tien valinnasta, kyll√§ min√§ t√§llaisellakin m√§√§r√§ll√§ ilkikurisuutta hommasta pid√§n enemm√§n kuin perus-suomirokista ilman sen suurempia persoonallisia piirteit√§. T√§ll√§ hetkell√§ yhtyeell√§ on hyv√§ nimi ja idea ja ainakin keikan puolesta osaavat soittajat. Nyt hommaan tarvitaan lis√§√§ kiteytyst√§ ja luonnollisesti entist√§kin parempia s√§vellyksellisi√§ ideoita. Sulavin ‚ÄĚhelpompi‚ÄĚ biisi t√§ll√§ n√§ytteell√§ on Parturiharjoittelija vuokratuolilla. Meik√§l√§isen makuun nuo kieroimmat ja p√∂hk√∂imm√§t hetket toimivat parhaiten.

Teksti: Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 5572
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs