Pienet

Pienet – Tammikuu 2006

31.01.2006


Astral Sleep: Astral Sleep Astral Sleep: Astral Sleep
Astral Sleep soittaa omien sanojensa mukaan ”ankarasti maustettua doom-metallia”, mikä tahtoo bändin kohdalla sanoa sitä, että raskasta doom hautajais-raahustusta on jatkettu tyyliin nähden normaalia kirpeämmillä kitaroilla. Kotimaisia vertailukohtia etsittäessä mielleyhtymät hitaimpaan mahdolliseen Swallow The Suniin, suorimpaan Aarniin sekä aina ajankohtaiseen Reverend Bizarreen syntyvät helposti, vaikka Astral Sleep luoviikin nätisti yksi-yhteen karikoiden taitse. Demon kaksi raitaa kestävät majesteetilliset 36 minuuttia ja rapiat, joten kiire tässä ei ole niin mihinkään. Synkkä ristisaatto jaksaa kuitenkin kantaa lähes alusta loppuun asti tyystin ilman sen kummempia ongelmia, vaikka venytys rasittaakin kappaleiden rakenteita välillä uhkaavasti. Hyvin taitavat herrat siis sarkansa, mutta pientä persoonallisuutta tähän jyrnyytykseen olisin silti vielä kaivannut. Nyt Astral Sleep kuulostaa vielä lievästi kasvottomalta, eikä yhtye näin ansiokkaasta rakentelustaan huolimatta pääse missään vaihessa kunnolla niskan päälle.

Mika Roth
 Crimson Tears: Dead Silence Crimson Tears: Dead Silence
Aiemmin Satyron nimen alla toiminut Crimson Tears vaihtoi nimeään tämän kolmannen demonsa korvilla. Bändin vokalistikin on mennyt vaihtoon sitten demon valmistumisen, mutta musiikillinen tyyli on, ja kuuleman mukaan tulee myös vastaisuudessa olemaan, englanninkielinen melodinen metalli. Yhtyeen vahvin ase on taidokas kahden vokalistin käyttö, jossa melodinen mies- ja nais-laulu punovat yhdessä vahvan ja lämpimän tunteiden kankaan. Vähätellä ei sovi myöskään tarttuvien ja tunnetta pursuavien melodioiden merkitystä, joita niin laulu, kitara kuin koskettimetkin syytävät kukin tahollaan ilmoille. Kun perinteisiä bändisoittimia maustetaan vielä juuri sopivissa määrin viululla on Crimson Tearsin paketti hyvällä mallilla. Demon kolme biisiä muodostavat vahvan kokonaisuuden jossa jokaisella kappaleella on oma paikkansa, eikä triosta löydy heikkoa lenkkiä. Soitinten balanssi on miltei täydellinen ja kun sounditkin ovat enemmän kuin kohdallaan nokan koputtamista ei löydy mistään. Toivottavasti yhteistyö uuden laulajan kanssa lähtee sujumaan, sillä bändissä on potentiaalia.

Mika Roth
 Down Under: Sick Descriptions Down Under: Sick Descriptions
Lahden suunnalta kotoisin oleva Down Under läväyttää tiskiin neljän raidan mittaisen annoksen karkeaksi rouhittua melodista death metallia. Vuonna 2002 syntynyt ryhmä perustettiin alkujaan projektiluonteisena koulubändinä, mutta kun asiat lähtivät rullaamaan ei konetta raaskittu enää pysäyttää. Ja miksikäs olisi pitänytkään, sillä tämän tyyppinen kahden kitaran, rähisevän vokalistin ja säksättävästi junttaavan rytmiryhmän rytyytys on tällä hetkellä tavattoman suosittua metallointia. Ruåtsi-dööttihän tunkee itseään nykyisin joka paikkaan. Omaperäisyydellään bändi ei siis juurikaan pisteitä kerää, mutta vääntömomentissa löytyy vastaavasti sitäkin enemmän. Soundipuoli on aavistuksen tuhruinen ja erityisesti pärisevät pellit ärsyttävät välillä, myös koskettimia olisi saanut nostaa reilummin esille, sillä nyt ansiokkaita koukkuja hukkuu taustaan. Pienet tekniset puutteet eivät kuitenkaan salaa sitä tosiseikkaa, että yhtyeellä on kaikista tutuista elementeistä huolimatta myös rutkasti omia eväitä fölissä. Enemmän omaa linjausta ja selkeämmät soundit, niin kyllä se siitä.

Mika Roth
 Ikinae: Alfons & Co Ikinae: Alfons & Co
Ikinae vaikutti viimesyksyisellä demollaan tavalla jos toisellakin, mutta lopulta sana ”epätasainen” taisi olla osuvin ilmaisu retkueen seikkailuihin. Nyt yhtye on pistänyt uutta matoa koukkuun ja tällä erää niin huumoriraidat kuin metallioopperatkin ovat jääneet pois matkasta, kun kappalemäärä on kutistunut kahteen. Tyylikirjon kaventaminen on silti ehdottomasti kannattanut, sillä nyt viisimiehinen yhtye pääsee selvästi lähemmäs tavoitteitaan – eli vakavasti otettavaa, kuulijoita vuoroin viihdyttävää vuoroin taas haastavaa metallista ilmaisua, josta ei voi vetää puolen minuutin jälkeen yhtäkuin lauseita mihinkään alan suuruuksista.

Kun soittotaitoa piisaa joka tontilla ja vokalistillakin riittää rahkeita kappaleiden haasteisiin, saadaan korkealaatuisista sävellyksistä uutettua lähes kaikki mahdollinen irti. Ainoa negatiivinen asia mitä tästä teemalevystä voikaan sanoa on se, että siltä löytyy vain kaksi raitaa. Toisaalta, bändi onnistuu pysymään näin erittäin hyvin teemassaan.

Mika Roth
Malice: Resistance Malice: Resistance
Melodeathia ja modernia thrashia metalliinsa tasapuolisesti taivutteleva Malice pistää tällä ensimmäisellä demollaan peliin kolme näytettä nopeasti kasvavasta biisikatraastaan. Kappaleita ei tarvitse kauaakaan kuunnella kun ne taustalla vaikuttavat In Flamesit ja Children Of Bodomit pystyy jo selvästi erottamaan, onneksi ei sentään liian selvästi. Janakkalan nelikko saa suurimmat kiitokset idearikkaista sävellyksistä, sekä niiden eri puolia ansiokkaasti esille tuovista sovituksista. Lähes täysin käheään rääyntään ála Alexi Laiho nojaava vokalisointi sen sijaan olisi kaivannut selvästi enemmän väriä, sillä nyt kuivahko laulu kuulostaa pitemmän päälle piinaavan yksiulotteiselta. Osa ongelmista on pistettävissä selvästi vaatimattomien soundien piikkiin, mutta ei läheskään kaikki. Resistance on kaikesta huolimatta hyvä startti nuorelle yhtyeelle, joka on varmasti vasta löytämässä sitä ominta juttuaan. Hyvä yhteissoitto ja kirskuvat kitarat antavat uskoa tulevaan.

Mika Roth
Malummeh: Turning Point Malummeh: Turning Point
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva, kesällä 2004 perustettu Malummeh ilmoittaa soittavansa rankkaa metalcoren ja thrashin sekoitusta. Karjunta-/huuto -kieli on tietysti englanti ja olisin taipuvainen mainitsemaan vielä deathinkin yhtyeen metallisekoitetta määriteltäessä, sillä sen verran paljon kuolotusta on päässyt livahtamaan mukaan tätä soppaa keitettäessä. Demon kolme kappaletta pistävät kukin vuorollaan tallan lautaan, mutta bändi ymmärtää myös pienten suvantokohtien tulosta rikastavan merkityksen. Viimeisenä kuultava Sceptic pystyy saamaan tästä kontrastista eniten irti ja kyseinen päätösraita nouseekin lopulta biisikolmikon kärkeen. Sitä ennen kuultavat Black Favour ja nimibiisi Turning Point eivät juurikaan jää jälkeen. Yritys on kovaa – välillä jopa liiankin ja vaikutteet paistavat nopeasti lävitse. Eniten miinuksia bändille kertyy kuitenkin lievästä kasvottomuudesta, joka on tosin ihan ymmärrettävää näin nuorelta yhtyeeltä. Mikäli tärkein mittari olisi energian määrä, Malummeh nousisi varmasti kärkeen.

Mika Roth
Psychostars: Rock n´ Roll Demonstration Psychostars: Rock n´ Roll Demonstration
Pirteällä tavalla punkahtavaa ja juuri sopivan energistä rock´n´rollia soittava Psychostars on toiminut vuodesta 2002 Turku-Forssa akselilla. Aiemmin yhtye tunnettiin nimellä The Last Chance Saloon, mutta jäsenistön vaihtuessa tavallista rankemmin vaihtui myös ryhmän nimi. Kokoonpano löysi nykyisen muotonsa vasta viime kesänä, minkä jälkeen purkitettu uran toinen kiekko Rock n´ Roll Demonstration on vahvaa menoa alusta loppuun saakka. Bändin todellinen voimavara on naisvokalistin pistävän piikikäs ja asenteikkaan haastava laulu, joka yhdessä kahden kitaran kanssa tuo soittoon sitä särmää ja rosoa, jota tämänkaltaisessa garage/action rockissa aina kaivataankin. Räminää ja pauketta siis riittää, eikä aika pääse missään vaiheessa käymään pitkäksi Psychostarsien seurassa. Riittävän ilkeää, sopivan likaista ja ehdottoman elävää rockia, joka toimii moitteetta jo näin levyltä nautittuna, mutta jonka todellinen teho päässee vasta täysin oikeuksiinsa live-tilanteessa. Rock´n´Roll!

Mika Roth
Royal Truck: Promo 05 Royal Truck: Promo 05
Englanninkielistä raskasta, hetkittäin jopa rankemman heavy rockin suuntaan kallistuvaa, rutistusta tarjoava Royal Truck perustettiin kesällä 2001 jo monissa liemissä koeteltujen soittajien toimesta. Arvioitava neljän biisin mittainen promo on kasattu vuosina 2003 ja 2004 julkaistuista demoista, siten että kumpikin kiekoista on edustettuna kahden raidan voimin. Royal Truckin vaikutteet lepäävät selvästi pitkällä aikavälillä, sillä musiikin seasta voi spotata niin Black Sabbathin, Alice In Chainsin kuin vaikkapa Hurriganesinkin kaikuja – ilman että bändi kuitenkaan kuulostaa selvästi miltään näistä. Yhtyeen alkuperäisenä ideana oli toteuttaa lähinnä omaa soittamisen halua, mikä kuuluu kaikin puolin rennon rullaavana ja elävänä räiskeenä, jossa riittää niin särmää kuin nyansseja. Promon neljä kappaletta muodostavatkin vaikuttavan näytteen bändin rautaisesta osaamisesta ja biisimateriaalin kovasta tasosta. Kyllä tätä kuuntelisi mielellään ihan pitkäsoitonkin verran, sekä tietysti tuoppi kourassa jossain kunnon rokkibaarissa tai vaikka festareilla.

Mika Roth
The Enchained: Good Morning Sunshine The Enchained: Good Morning Sunshine
Seitsenvuotisen historiansa aikana yli 70 keikkaa soittaneen The Enchainedin keski-ikä on vasta 21 vuoden tietämillä, joten nuorna on lohjalaisten vitsa väännetty. Nuori-vanha bändi ei katso kuuluvansa mihinkään tiettyyn genrelokeroon, eikä nelikon metallista räiskettä voikaan lyödä tuosta vain mihinkään looshiin. The Enchainedin musiikki onkin sekoitus jotain jossa voisi olla mukana vaikkapa Toolia, Deftonesia, alkuaikojen Kornia sekä tietysti reilu annos Rage Against The Machinea. Olen kertaalleen todistanut bändin räjähdysherkkää live-esiintymistä, jossa liike ja energia saivat ilman hetkittäijn suorastaan säkenöimään. Tuota dynamiittista tunnelmaa ei ole saatu vielä tallennettua tyydyttävästi studiossa, mutta joitain välähdyksiä ryhmä on silti jo saanut vangittua nauhalle. Etenkin letkeän keinuvasti alkava A Flight Into Madness, joka kiihtyy karibialaisista rytmittelystä täyteen kaaokseen, toimii malliesimerkkinä yhtyeen kyvystä yhdistää ääripäitä toisiinsa. Muuten demo antaa melko valjun vaikutelman orkesterin todellisesta voimasta.

Mika Roth
Ääniportti: Letargia Ääniportti: Letargia
Oulun suunnalta kotoisin oleva Ääniportti on siirtynyt uudella demollaan selvästi aiempaa raskaampaan suuntaan, mitä voi pitää jo pienenä uhkapelinä – pursuaahan suomenkielisen metallin kenttä tällä hetkellä toinen toistaan kovempia bändejä. Kolmen kappaleen mittainen Letargia osoittaa kuitenkin nopeasti, että tämä ratkaisu on ensinnäkin oikea ja toisekseen perusteltu. Levyn kantavana teemana on ihmisen eksyneisyys nykymaailmassa, mitä käydään lävitse synkillä sanoituksilla ja melankolisilla sävelillä. Tässä maisemassa raskas toteutus tukee raskasta sanomaa.

Ääniportti olisi helppo leimata varhaisen Maj Karman ja Kotiteollisuuden kopioksi, mutta jos vaivautuu kuuntelemaan Letargiaa hetken kauemmin, huomaa nopeasti että yhtye liikkuu hyvin erilaisissa maisemissa. Ääniportin primus motorin, Sami Vänttisen, puhdasta laulua ja karkeampaa huutoa yhdistelevä vokalisointi tulee takuulla jakamaan mielipiteitä, mutta ainakin omaan korvaani persoonallinen tyyli uppoaa vaivatta. Hienoa musiikkia, upeita kuvia.

Mika Roth




Lukukertoja: 6945
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös