Pikku-Torre/Turku 05.04.2007
Huhtikuun alun säväri-ilta osui tällä kertaa torstaille, kun pääsiäinen pääsi myllertämään perinteistä kuun ensimmäinen perjantai -aikataulu...
Liberte/Helsinki 28.03.2007
Matka kävi pikkulauantaina pitkin kolmatta linjaa Liberte-klubiin, jossa keskiviikkoa juhlistaisivat kolme pienemmän luokan bändiä. Shout ja The Conquis...
Klubi/Tampere 23.03.2007
Perjantai-illan Hang The DJ-kekkerit eivät vetäneet kansaa ihan Rättö & Lehtisalon tapaan, mutta illan kaksi mainiota orkesteria pitivät yhtä lailla...
Klubi/Tampere 22.03.2007
Klubin torstai-illassa saatiin nähdä kaksi kotimaan kovimpiin livebändeihin kuuluvaa aktia, joiden yleinen ”genre” kulkee ehkä aika kaukana toisis...
On The Rocks/Helsinki 21.03.2007
Ensimmäisenä soittovuorossa ollut tamperelainen Nitrokiss aloitti settinsä jo niin aikaisin, että kun saavuin paikalle noin vartti yli kymmenen, oli bä...
On The Rocks/Helsinki 20.03.2007
Eeppistä, melodista ja paikoin vähän popahtavaakin metallia soittava Mysteria avasi tiistai-illan livetarjonnan On The Rocksissa. Pääkaupunkiseudul...
Klubi/Turku 21.03.2007
Kolmen bändin keskiviikko-iltoihin alkaa tätä nykyä jo tulla kiire, kun ensimmäinen esiintyjä todella aloittaa kello 21 aikoihin. Kun tämä periaat...
Ilokivi/Jyväskylä 16.03.2007
Ilokivi tarjosi perjantai-illan ratoksi neljälle bändille mahdollisuuden näyttää taitonsa livetilanteessa. Eri puolilla kaupunkia tarjolla olevista vai...
Liberté/Helsinki 15.03.2007
Torstai-ilta Kalliossa, usva nousee mereltä ja kaduilla on rauhallista. Kolmannella linjalla Liberté-klubilla on sisällä alkuillasta turhankin väljää...
Semifinal/Helsinki 15.03.2007 Uutta kevättä henkivä torstai oli kohottanut lämpömittarin lukemat reilusti nollan yläpuolelle, kun astelin Urho Kekkosen katu kuuden sisäpihalle ja Semi...
Klubi/Turku 15.03.2007
Klubin torstai-ilta oli lastattu toisaalta lämpimällä ja ihmisläheisellä 70-luvulla ja toisaalta avaruudesta kaikuvalla ääniudulla. Iltaa sulostuttam...
Yo-Talo/Tampere 09.03.2007 Lavan taakse nostettu juliste kertoo Arizonasta Meksikoon matkaavasta Tarahumara –junasta, jonka kyytiin tulee nousemaan joukko kyllin varakkaita country ja a...
Finlandia-klubi/Lahti 09.03.2007
Viime kesänä Säätiönsä kanssa telakalle rantautunut Ismo Alanko ei kauaa pysy paikoillaan. Noin puoli vuotta on maksimiaika, jonka Alanko omien sanojens...
Dynamo/Turku 09.03.2007
Dynamon Club Continental -ilta on parhaimmillaan erinomainen tapa viettää perjantai-iltaa. Livesoitto alkaa kymmenen jälkeen, ja kukin voikin keikan pä�...
Vastavirta/Tampere 05.03.2007
Pitkästä aikaa tuli ehdittyä Mental Alaskan iltamiin. Kannustimena toimi lähinnä mahdollisuus viimeinkin tarkistaa Hetero Skeletonin live-potku ja ...
Kuudes linja/Helsinki 05.03.2007
Laineen Kasperi alias Kasperi Laine alias Kontackto on tunnettu Lappeenrannan hoppiporukka Kaucaan aavemaisten ja kokeellisen äänimaiseman luojana. Seis.-...
Klubi/Turku 01.03.2007
Turkulainen torstai-ilta valui alas taivaalta veden ja rännän sekoituksesta koostuvana sohjona. Turun Klubilla oli kuitenkin tarjolla elävää musiikkia ...
Nightlife/Helsinki 22.02.2007 Turkulaisen WCH-yhdistyksen järjestämän metalli-iltaman avannut Urn ei kerennyt soittaa pitkään - vajaan puolen tunnin jälkeen ilmeisesti rumpalin pedaali...
Lutakko/Jyväskylä 20.02.2007 Kun keikka osuu tiistaille ja ulkona on parikymmentä astetta pakkasta ja hyinen viima, voisi pessimistisempi olettaa illan menevän myttyyn ja realistisempikin...
Telakka/Tampere 24.02.2007
Krhm. Öhm. Hyvät lukijat ja hyvän musiikin ystävät. Olemme nyt kokoontuneet nettipäätteittemme ääreen sanomaan hyvästit rakkaalle ystävälle, t...
Yo-talo/Tampere 21.02.2007
Aika harva jaksoi taistella viimaa vastaan Tampereen Yo-talolle keskiviikko-iltaa viettämää. Houkuttimena olleilla muutamalla paikallisella ja yhdellä h...
Ilokivi/Jyväskylä 14.02.2007
Tulevaisuuden nimiä? Nousevia kykyjä? Pitkän linjan tekijöitä? Raivokasta hc:tä? Näihin kaikkiin kysymyksiin saattoi vastata kyllä, kun Ilokiven lau...
Klubi/Tampere 15.02.2007
Husky Rescue on sen verran trendikäs bändi, että Klubin torstai-illassa oli väkeä tungokseen asti. Itse en tätä pääesiintyjänä soittanutta, eteeris...
Virgin Oil Co./Helsinki 10.02.2007
Don Johnson Big Band on yksi niistä yhtyeistä, joista tulevien polvien musadiggarit ihmettelevät, mikä näissä oli niin ihmeellistä. Siis levyill�...
Klubi/Tampere 07.02.2007
Bilemusiikki ei tunne trendejä. Asia, joka lämmittää varmasti monia hyvän bilemusiikin ystäviä. Olisi nimittäin outoa ajatella että sellaiset tanssiv...
Dynamo/Turku 07.02.2007
Arki-ilta ja kahdenkymmenenviiden asteen pakkanen eivät saaneet pidettyä väkeä kotona. Runsas katsojamäärä olikin toivottavaa esiintyjän lisäksi myö...
Vimma/Turku 29.01.2007
7. alkuerä
Uusi viikko ja uudet alkukarsinnat Turku Bandstandissä. Tänä maanantaina taide- ja toimintatalo Vimmassa
esiintyi neljä bändiä. Talo ...
Artistihaku
Livearviot
Keikkoja, festareita ja erinäisiä tapahtumia. Sisällä, ulkona, Suomessa ja maailmalla. Demobändejä, maailmantähtiä ja kaikkea siltä väliltä.