Stam1na: Elokuutio

Sakara

Harva b�ndi on n�in vahvassa vedossa seitsem�nnell� pitk�soitollaan, mutta Stam1na tuntuu l�yt�neen itsest��n (j�lleen) uuden tason. Elokuution yhteydess� on mainittu usein, ett� se on tietyll� tasolla teemalevy. T�m� saattaa pelottaa osan kuulijoista kauemmas, mutta �lk��p� huoliko: sama vanha Stam1na se siell� edelleen louhii, mit� nyt vain hiukan kimuranteimmilla kulmilla.

Itse tarina sijoittuu johonkin l�hitulevaisuuteen, joka on jo aivan liian nopeasti yll�mme. Kertomuksen punoksina toimivat k�sist� karannut digitalisointi, l�hes uskonnoksi muuttuva politiikka ja yleinen pahoinvointi modernin maailman rattaissa. Hyyrysen tekstit kikkailevat j�lleen rakenteiden, ja kaksois- sek� kolmoismerkitysten kanssa, mutta mies on jo liian kokenut kettu kompastuakseen omaan h�nt��ns�. Otetaan vaikka esimerkiksi M�t� hohtava omena, jonka symboliikka saisi ainakin yhdeks�n kyn�ilij�� kymmenest� hairahtumaan, tai kertomuksen kannalta t�rke� Elokuutio. Uskottavan tieteisfiktion luominen ei ole koskaan helppoa, mutta Hyyrynen pystyy muutamalla lauseella taustoittamaan kokonaisia taruja.

Avauksena kajahtava Ikoneklasmia on t�ydellinen kutsu t�ydellisyytt� hipoviin metallijuhliin ja l�hemm�s seitsem�� minuuttia kellottava Valhe sulkee reilun kolmen vartin mittaisen metallisirkuksen tavalla, jonka j�lkeen ei voi kuin heng�ht�� hetken � ja pist�� kiekon uudelleen py�rim��n. N�m� raidat summaavat my�s osuvasti levyn ja koko b�ndin vahvuuksia: tarttuvuutta l�ytyy, ns. s��nt�j� osataan ja ymm�rret��n rikkoa tarpeen vaatiessa, eik� metalli genren� rajoita b�ndi�, vaan antaa sille loputtomalta tuntuvan arsenaalin vaihtoehtoja. Samalla koskettimia on tuotu taustalta eteen ja muutamalla kappaleella ne melskaavat jo bodomisesti kitaroiden rinnalla.

Raskaammat Meid�nkaltaisillimme ja Pala palalta saavat hyppim��n seinille, Marttyyrin hohtaessa dystooppista harmautta p�ivitetyll� soundipaketillaan. Kuudet raamit napsahtaa my�s mukavasti leukaperiin, viisimiehisen orkesterin soittaessa aivan uudenlaisella tiukkuudella yhteen. Musiikillisesti Elokuutio onkin johdonmukainen jatko SLK:n varovaiselle kokeellisuudelle.

Kaksi vuotta sitten ryhm� kokeili hieman rajojaan, mutta pysyi lopulta tuttujen reittimerkkien varrella, eik� tilanne ole juuri muuksi muuttunut t�ll�k��n kierroksella. Progehtavat elementit eiv�t nyt ole mitenk��n tavattoman uusia palasia herrain m�iskeess� ja pehme�st� lausunnasta raivoisaan huutoon asti ulottuva laulu on ennenkin h�mment�nyt kuulijaa. Merkitt�vin kehitysaskel onkin saavutettu siin� pienen pieness� seestymisess� ja ajassa, jonka kukin idea nyt saa. Aiemminhan b�ndin helmasynti oli laukata seuraavan idean per�ss�, kun edellist�k��n ei oltu k�sitelty kunnolla, mutta nyt elementit, teemat ja aiheet saavat ansaitsemansa tilan.