Pienet � Syyskuu 2007
Afubad: Death Medicine
Afubadin alkuhistoria ulottuu vuoteen 1995 saakka jolloin 8-vuotiaat (!?!) Jaakko ja Elias perustivat ensimm�isen b�ndins�. Ett� nuorna vitsa v��nnett�v� ja niin edelleen...
Intti-ik��n ehtineet nuorukaiset takovat t�t� nyky� progehtavaa modernia metallia, jossa melodisuus on yll�tt�v�nkin runsasta, vokaaleiden ollessa tyylille ominaisesti �puhtaita�. Biiseiss� riitt�� vauhtia ja yll�tt�vi� tilanteita ilman, ett� kikkailu k��ntyisi mitenk��n itsetarkoitukselliseksi. Tyylillisesti ryhm� onnistuu kuulostamaan parin mutkan kautta yht� aikaa Opethilta, Dream Theaterilta sek� Rushilta, mit� on pidett�v� jo melkoisena saavutuksena. Vertailuista huolimatta Afubadin tyyli on ensisijaisesti uniikki ja etenkin viimeisen� soiva, biisikolmikon pisin ja muusta materiaalista selvimmin erottuva Dreams erottuu edukseen. Ryhm�ll� riitt�� selv�sti paukkuja kunnianhimoisempaankin runttaukseen, joten j��n odottamaan mielenkiinnolla, mit� tuleman pit��.
Mika Roth
Ardual: Preserved in Beasts
Jyv�skyl�l�isen
Ardualin kaksibiisinen on vasta b�ndin toinen demo, mutta varsin komean kuuloinen sellainen.
Era of Ash on death/blackmetal-henkist� vy�rytyst�, jonka kuitenkin nostavat omalle tasolleen hienot synataustat. My�s demon nimiraita sekoittaa tasapainoisesti ja tyylill� kitaroita ja koskettimia;
erityisesti halki biisin kulkeva kitararaita on nautittavaa kuunneltavaa. Hommassa on
Dimmu Borgirin tyylist� blackmetal-sinfonisuutta, ja molemmissa biiseiss� runsaasti enemm�n syvyytt� kuin demotavaralta odottaisi. Kun soundit ovat viel� priimakunnossa, on t�m� l�hes albumitason tavaraa. Jos nyt kritiikki�kin esit�n, niin ensimm�isen biisin edustamassa tyyliss� on helposti ongelmana dynamiikan puute, kun ��nimatto vy�ryy koko ajan p��lle yht� massiivisena. T�lle kannattanee uhrata ajatus tai pari jossain vaiheessa aukeavaa uraa.
Mikko Heimola
Arkadia: Circle of Distress
Arkadian nelibiisinen on hieman h�mment�v� kokemus. Kun pistin sen soimaan oli reaktio ett� kas, punkkia. Tarkempi kuuntelu paljastaa, ett� t�t� ei ehk� tavoiteltu... Tai ainakin kyse on melkoisen NWOBHM -henkisest� punkista. Ik�v� sanoa pahasti, mutta laulu on sen verran omituista r�kimist�, ett� en tied� kumpi on parempi, ett� t�t� tietoisesti tavoiteltiin vai ei... My�s soundit ja miksaus ovat sen verran suttuisia, ett� muiden suorituksiakaan on paha arvioida. Kitaristin panos koko touhuun on kyll� merkitt�v�, vaikka toivoisinkin hieman vaihtelevampia kuvioita. Biiseist�
Before the Dawnin c-osassa on mainiota jammailua, ja muutenkin demon k�rke� olevan
Nothing Lasts Foreverin perusteella laulajankin kannattaisi panostaa enemm�n t�llaiseen
Sentencedin Ville Laihialaa seurailevaan �rjynt��n.
Mikko Heimola
Boner: Motorway Madness
Kun levynkantta koristaa auto, kyseess� on hyvin usein joko jenkkir�ppi�, r�k�punkkia, tai sitten todellista testosteronitykityst�. P��kaupungistamme maailman tietoisuuteen pyrkiv�n
Bonerin tapauksessa kyseess� on vaihtoehdoista j�lkimm�ist�, tarkemmin sanottuna vauhdikasta ja asenteellista stoneria. Pidemm�npuoleisen lomailun j�lkeen t�m� alunperin lahtelainen ryhm� ly� tiskiin uutuutta kiilt�v�n kolmibiisisen, joka kantaa nime� Motorway Madness.
Huvittavan intronauhan j�lkeen k�yntiin paukahtava
Trapjaw n�ytt�� materiaalin olevan kivirockia omimmillaan: miehek�st� laulua ja tiukkaa komppaamista. Jokaisesta s�vellyksest� l�ytyy omat t�htihetkens�, joskin oma suosikkini on tuo edell� mainittu avausraita. Nimikkokappaleessa korvaa kalvaa kliseiden viljely, mutta homma pelaa siit� huolimatta.
Eritt�in hyv� l�ttyh�n t�m� on, pienten palasten, kuten taustalaulujen ja rumpukikkojen loksahdellessa paikoilleen hyvien biisien tukena. Kun sapatin j�lkeen homma saadaan kunnolla rullaamaan, tulokset voivat olla ��rett�m�n kovatasoisia.
Jarmo Panula
El Borgia: Demo 2007
Oululais-kauhavalainen
El Borgia on antanut odottaa toista demoaan jo muutaman vuoden. Sitten vuonna 2004 ilmestyneen esikoisen j�lkeen miehist�nvaihdoksia on tehty ja sapattia pidetty, ainoastaan ydinryhm� Timo ja
Jari Tyynismaa on alkuper�iskokoonpanosta j�ljell�. Kyseisen veljesparin jamisessioiden seurauksena pumppu alunperin perustettiinkin.
Kahdesta biisist� koostuva l�tty sis�lt�� tunnelmallista, melodista metallimusiikkia kauniin nais��nen tulkitsemana. Avausbiisi
Time of Day on upean kertsins� johdattamana ehdottoman hyv� kappale, biisikaksikosta suorempi ja enemm�n massaan uppoava veto,
5th Bloodtypen tarjotessa mannaa progemetallin yst�ville. Nais��nen takaa paljastuu
Joint Depressionin ex-vokalisti
Maria Liikanen, jonka tulkinnat viev�t tunnelmalliset s�vellykset niiden oikeuttamalle tasolle. Aavistuksenomaisista ontumisista huolimatta kyseess� tuntuu olevan hyv� ja vahva��ninen laulajatar. Kitaristi
Timo Tyynismaa tuo biiseihin tiukkojen riffien vastapainoksi hienoja n�pp�ilyosuuksia, velipoika Jarin hoitaessa rumpalin teht�v�t niin ik��n onnistuneesti. Nyt kun koko b�ndi� basisti
Samuli Kovanieme� lukuunottamatta on jo ehditty kehua, voi todeta ryhm�n jokaisen j�senen esiintyv�n demolla edukseen. Hienoja s�vellyksi�, varsin hyv� demonen, joskin kahden biisin perusteella b�ndin todellisesta tasosta on hankala sanoa mit��n.
Jarmo Panula
Faerghail: Death Whispers Misery
Faerghail julkaisi ensimm�isen demonsa jo vuonna 1996 ja b�ndilt� ilmestyi pari pitk�soittoakin, mutta viime vuodet ovat olleet hiljaista aikaa. Nyt t�m� hiljaiselo on viimein p��ttynyt uuden rumpalin sek� tuoreen promon voimin. Death Whispers Misery tarjoaa kolme sangen erityyppist� kappaletta, joita kaikkia yhdist�� melodinen metallisuus. Ensimm�isen� kuultava
The Misery on vihaista deathmetal paahtoa talla laudassa, melodisen laulun sekoittuessa �re��n k�rin��n.
Rain (Slipping Away) leijailee vuorostaan rauhaisammissa maisemissa ja p��t�ksen� kuultavan nimibiisin rynn�tess� vuorostaan tummemmille ja raaemmille metallin tantereille. Promon tarkoitus on tuoda esiin Faerghailin eri puoli ja sen se toden totta tekee, ehk� jopa liiankin tehokkaasti. Deathmetal vai tunnelmointi, tai kenties astetta mahtipontisempi metallointi? Kas siin�p� kysymys � tai voihan nuo kaikkikin valita ja viel� yht�aikaa, vaikka kuolottelu ryhm�lt� tuntuisi parhaiten taittuvankin.
Mika Roth
Gargeblaster: Gargeblaster
Isokyr�n ihmeneloset ovat saaneet valmiiksi debyytti-EP:ns�, joka kantaa simppelisti
Gargeblasterin omaa nime�. Kahden biisin kiekko sis�lt�� todella omaper�ist�, rauhallisemmalla hevittelyll� h�ystetty� thrashia, jonka massasta erottuvuuden takaa kitaristi-laulaja
Samuli Ala-Lahden deathmetalliksi musiikkia ty�nt�v� vokalisointi.
Kahdella kitaralla mehevien riffien suoltamisen lis�ksi soppaan sekoitetaan monenlaista kikkaa ja osuutta, jotka kannustavat luonnehtimaan musiikkia hieman progressiiviseksi, vaikka biisit eiv�t kaikkia progen ehtoja t�yt�k��n. Biisipari on tasavahva ja hyv�, arvion tekemisen j�lkeenkin l�tyn molemmat biisit ovat soittimessa py�rineet. Kertsien vahvuuteen kaipaisin viel� lis�panostusta, eik� mukaansatempaavia melodioita tai tapporiffej�k��n ole koskaan liikaa. Hikisesti sanottuna eteenp�in menemisen varaa l�ytyy ja teinipojista puhuttaessa kehityst� tiet�� olevan tulossa.
Ja jos tartutaan viel� muutamaan palaseen kiinni: Ainoastaan v�liaikaiseksi laulajaksi aiottu Ala-Lahti tuntuu vakiinnuttaneen paikkansa mikrofonin takana, �risten ihan tyydytt�v�sti, ik��ns� n�hden yll�tt�v�n kantaaottavia tekstej�. Rumpali
Antti Hypp�nen on mies paikallaan tuoden biiseihin selv�� lis�potkua. Joka tapauksessa lupaava debyytti.
Jarmo Panula
Korina: Musta valkeneva hulluus
Oululainen
Korina ei turhaan korise debyyttidemollaan, yhtyeen luottaessa melodisempaan lauluun. T�m� kahden miehen projektina t�h�n maailman aikaan toimiva ryhm� ei ole tehnyt viel� lopullista p��t�st� esiintymiskielest��n, mink� johdosta promolta l�ytyy kaksi suomenkielist� ja kaksi finglishiksi julistettua siivua. Toivoa sopii ett� joko suomenkieli voittaa tai, ett� vokaaleita vastaava
Jussi treenaa vastaisuudessa enemm�n Lontoon lausumista.
Kiekon tarttuvin ralli heitet��n tuleen heti k�ttelyss�, kun
Stam1nasta kovasti muistuttava
Pinttyneet j�ljet kajahtaa ilmoille. Samaa otetta on havaittavissa my�s my�hemmin kuultavassa
Cilice siivussa, muttei aivan yht� ter�v�ksi jalostetussa muodossa. Nopeasti ja suomenkielell�, siin� suositukseni yhtyeelle, sill� esiintymiskielen vaihtuessa ja temmon tippuessa uhkaa kuuntelunautintoa ns. loppukorina.
Mika Roth
Lost Species: Cycles
Helsinkil�inen
Lost Species jatkaa lukuisia eri metallin tyylilajeja yhdistelev�n Dinosaur Metallinsa jalostamista ja yh� uusiin muotoihin takomista. Siin� miss� yhtyeen
edellinen pienjulkaisu oli viel� rankasti tekemisiss� melodisempien sek� kevyempien suuntausten kanssa, on tuore Cycles raskaampaa m�tt�� heti alusta l�htien.
Rankimmillaan retkue l�henteleekin jo
Sepulturan sek� varhaisen
Metallican tontteja, eik�
Fear Factoryn elektrometallikaan j�� tyystin tuntemattomaksi suunnaksi. T�ss� eri suuntien runsaudessa piileekin musiikillisen rikkauden lis�ksi my�s mahdollisesti pienehk� ongelma, sill� kuuden biisin mittaista kiekkoa ei voi parhaalla tahdollakaan kuvata tasapainoiseksi tai yhten�iseksi kokonaisuudeksi. Parin siivun kohdalla r�nsyily saavuttaa my�s melkoiset mitat, eik� pieni tiivist�minen olisi paikoittain pahitteeksi.
Mika Roth
Nukke: Uusi ruhtinas
En tied� mink�laisessa nukketalossa etel�-pohjanmaalainen
Nukke mahtaa oikein asustella, mutta ei se ainakaan mik��n turhan vieh�tt�v� paikka voi olla. Suomenkielinen thrashmetal raikaa, tarinat ovat t�ynn�ns� pahaa oloa ja tuskaa, eik� mik��n luista � paitsi ehk� k�ysi.
Demon kolme kappaletta ovat alusta loppuun saakka melkoista rytyytyst�, jossa thrashmetalliin sotketaan punkimpaa h/c-asennetta. Ter�vimm�ksi huipuksi erottuu tiukan kisan j�lkeen toisena soiva
Poika, jonka kitarakoukku sek� kertos�e tarttuvat takaraivoon v�ist�m�tt�, ja jossa yhtyeen monimuotoisuus p��see parhaiten esille. Vaikka vokalisointi on melkoista keuhkoamista saa lyriikoista ilahduttavissa m��rin selv��, eiv�tk� rosoiset sounditkaan ole sent��n liian rosoisia, vaikka kiekko onkin tehty selv�sti tingityll� budjetilla. Nukke julistaa olevansa
Lauri T�hk�n kellariin piilotettu vihainen velipoika, eik� m��ritelm� ole lainkaan harhaanjohtava.
Mika Roth
Stonemaze: Children Of Darkness
Progressiivinen hardrock-orkesteri
The Maze on muovautunut ajan kuluessa stoner-heavya v��nt�v�ksi
Stonemazeksi. Vaikka b�ndi on nelj�ss� vuodessa ehtinyt vaihtaa sek� paikkakuntaa, j�seni�, ett� tyyli�, Children Of Darkness on vasta b�ndin toinen demo. Ja paino on sanalla demo, sill� kiekko sis�lt�� kaksi treenik�mp�ll� nauhoitettua ja kevyesti miksattua biisi�, joilla ei viel� maailmanvalloitusta pysty aloittamaan. Ensiksi soiva
Can�t You See on viel� ihan kelvollinen viisu, mutta
Emptiness on kasattu jo niin kuluneista aineksista (mukaan lukien yksi maailman kliseisimmist� sointukierroista), ett� biisien osalta demo ei aiheuta juuri mink��nlaisia syk�hdyksi�.
Vaikka Stonemazen tyyli yhdist��kin stoneria ja heavya varsin onnistuneesti, viel�p� progressiivisilla vivahteilla, biisit ovat liian peruskamaa pysy�kseen kuuntelijan korvien v�liss� ohikiit�v�� hetke� pitemp��n, eik� niit� j�� sinne paljoa kaipaamaankaan. Viel� suurempi heikkous on demon ��nenlaatu, joten ennemmin tai my�hemmin b�ndin on syyt� suunnata oikeaan studioon. Can�t You Seen alkua kuunnellessa mieless� k�vi ihan oikeasti, ett� onko kyseess� kitara ja basso vai maailmanloppua kuvaava ��niefekti. Sitten demosen hyviin puoliin, sellaisiakin toki on. Laulaja omaa suuren ��nialan ja karismaattisen kasari��nen, joten laulusta demon heikko taso ei j�� kiinni, vaikka ��nt�miseen toivoisin miehen viel� kiinnitt�v�n huomiota. Biiseiss�kin on hyv�t hetkens�, mutta viel� tarvitaan ahkeraa treenausta ja s�vellysty�t�, kunnes b�ndi toivon mukaan suuntaa parempaan studioon.
Jarmo Panula
Lukukertoja: 10182
