Pienet

Pienet – Lokakuu 2007

01.10.2007


DRS Death Rockstar Society
Kuopiolainen seitsikko (vai yhdeksikkö, kuten kotisivuilla?) Death Rockstar Society onnistuu hämmentämään. Toisaalta raskaalla aseistuksella hyökkäävää, särisevää ja core-huudoilla pauhaavaa settiä onnistuu nykypäivänä kuulemaan hiukan liiankin monelta erinäköiseltä yrittäjältä. Toisaalta taas klassikkoleffa Kuolleiden runoilijoiden seuraa epäsuorasti matkiva, tarkoituksellisesti(?) väärinkirjoitettu yhteisö onnistuu sujuttamaan kokonaisuuteensa myös uneliasta akustisuutta, kauniita melodioita ja englanninkielisen laulun oheen myös suomenkielisiä iskulauseita. Siltä se ainakin kuulostaa… Vaikka homma on hetkittäin melkoisen metallista ja ”coreilevaa”, ei DRS:n lassoaminen joko metallistien taikka HC-yhtyeiden aitaukseen oikein toimi. Melkoisen häröilevää, mutta juuri siksi ja siitä huolimatta melkoisen persoonallinen tapaus. Tarpeen tullen melodinen raskaspunk lienee ihan osuva selitys tyylilajille, vaikkei kerrokaan vielä kaikkea. Nimi muistioon.

Ilkka Valpasvuo


The Latest Greatest Thing Grand Manoeuvre: The Latest Greatest Thing
Oululainen Grand Manoeuvre lähestyy musiikkidiggareita kahden biisin singlen kera. Perinteisiä instrumentteja ja modernia soundia yhdistelevä viisikko hakee vaikutteensa Brittein saarilta luetellen Morcheeban, Portisheadin, U2:n ja Musen. Ja meillehän se sopii. Singlen nimibiisi on suoraviivaisen tyylikäs pop-biisi. Ei ehkä tarttuvin mahdollinen, mutta taitavasti rakennettu ja esitetty. Kakkoskappale Before on rauhallisempi tapaus. Kaiken kaikkiaan oikein valmiinoloinen paketti. Laulaja Tiina Vaattovaaran suoritusta on pakko kehaista erikseen. Grand Manoeuvrea on bändin sanojen mukaan luvassa jossain vaiheessa albumimitalla. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan.

Tuomas Tiainen


Kompurointia Kansalainen: Kompurointia
CMX:n ja YUP:n perintöön ovat useat uudet yrittäjät nojanneet ja kaatuneet samalla naamalleen omaperäisyyden uupuessa. Kansalainenkin astelee suurimmaksi osaksi samoilla jäljillä. Neljän biisin omakustanne on puoliksi hyvää jalostusta.

Nimikkoraita avaa pelin ja raskaasti. Jarkko Martikaisen tyyliset kierot lyriikat on yhdistetty metallisempaan riffittelyyn ja hommahan toimii. Toisena tarjoiltava Sukututkimus on sen verran yuppimainen että skippaan suoraan seuraavaan raitaan nimeltään Valvontakamerat. Vaikka biisi voisi olla jonkinlainen CMX:n ja YUP:n hybridi niin nyt on osuttu lähemmäs napakymppiä sanoituksenkin tuodessa hymyn kasvoille. Levyn päättävä Mieli Manauksilla Matalaksi tuo mieleen taasen alkuaikojen CMX:n. Hämmentävää. Kansalaisella on, jos ei kaikki avaimet käsissään niin ainakin puolet niistä. Kompurointia on tapahtunut, mutta täysin nenilleen ei ole kaaduttu.

Tomas Ojapelto


Lights Out: Demo 2007

Lights Out on nuori yhtye Varkaudesta, jonka taustalta löytyy tyypilliseen tapaan covereiden veivaamista, bändikursseja ja osallistumisia paikallisiin bändikilpailuihin. Erään kilpailun kautta yhtyeelle aukesi tie studioon ja tuotokset ovat kuultavissa tällä neljä näytettä sisältävällä demolla. Trion soittopuoli on uransa alkuvaiheessa olevaksi porukaksi melkoisen mainiossa kuosissa, sillä paikoittaisesta varovaisuudesta huolimatta yhtyeeltä irtoaa sekä rento groove että suorempi rokkaus oikein mukavasti. Myös solisti Mia Suszko suoriutuu tehtävästään mallikelpoisesti ja neidon kypsää ääntä kuunnellessa olisi ikään helppo lisätä vuosi jos toinenkin. Biiseistä parhaiten toimivat avaus In Between ja viimeiseksi säästetty It´s All About You, joista kummastakin kyllä huomaa että Red Hot Chili Peppersiä on jossain vaiheessa tullut kuunneltua. Mutta anyway, vahvasti plussamerkkinen demo ja muistakaa tulla jossain vaiheessa tänne Tampereen suunnalle keikalle.

Jari Jokirinne


Jäljet Medusa: Jäljet
Medusa on pääkaupungista ponnistava rock-yhtye, jonka nelibiisinen EP jäljet esittelee tämän nuorehkon bändin uuden kokoonpanon. Medusa luottaa hyväksihavaittuun kaavaan, jonka mukaan välillä ollaan hiljempaa ja sen jälkeen kovempaa. Ja mitäs sitä hyvää reseptiä muuttamaan jos kerran toimivaksi on havaittu, mutta tulevaisuudessa nyansseja varmasti löytää muillakin metodeilla. Jäljet-EP ei periaatteessa ole mitään kovin järisyttävää. Paikoin meininki on aika ennalta-arvattavaa, mutta soitossa kieltämättä kuuluu, että touhu on hauskaa. Se riittää, kun ollaan autotallissa ja nuorisotalolla, mutta muualla pitää olla omaakin juttua. Miksei seuraavaankin tasoon olisi mahdollisuus, mikäli Medusan heput vain laittavat vähän vetävämpää vaihdetta silmään.

Tuomas Tiainen


No Kids: 7”

Tamperelainen No Kids tarjoilee 80-lukuista hardcore-punkkia, eli biisit (joita tälle cdr:lle on kertynyt peräti 8) pidetään lyhyinä ja pirun ytimekkäinä. Mistään aloittelijoista ei No Kidsissa ole kyse, sillä miekkosten muita bändejä ovat mm. Abduktio, Aortaorta, Derrideja Yhteiskunnan ystävät?. No Kidsin kursailematon hc-punk toimineekin soittajille eräänlaisena ”varaventtiilinä”, sillä saatteessa mainitaan sen soittavan ”juuri sellaista jota itse kukin tykkää kotonaan kuunnella”. Bändin biisit voisi karkeasti jakaa kahteen lokeroon – nopeisiin ja nopeampiin. Alle kahden minuutin purkaukset pysyvät juuri ja juuri energiansa vuoksi kasassa, mutta hieman melodisemmat vetäisyt toimivat itselleni ainakin paremmin. Hyväksi esimerkiksi käy temponsa puolesta liki puolet hitaampi No Kids For An Answer. Täyttä varmuutta tästä on tosin vaikea saada, sillä ainakin tämä cdr pätkii äärimmäisen ikävällä tavalla. Lieneekö kiljupäissään poltettu.

Jari Jokirinne


Rotaatiokone Pohjolan valkeus: Rotaatiokone
Pohjolan valkeus soittaa suomenkielistä hardcorea, jota voisi kutsua äijäileväksi rähjäämiseksi. Kuusivuotiaan kolmikon tuorein näyte pitää sisällään kaikkiaan 16 raitaa, mutta kun niiden läpikäymiseen menee reilu vartti, on pienet-kooste ihan oikea paikka ruotia tuotosta. Meininki on tummaa, päällekäyvää ja samaan aikaan myös melodisen melankolista. Tai oikeastaan rauhallisemmalla laululla varustetut raskasmelo-biisit keventävät touhua oivasti siitä perusjytkytyksestä. Ei mitään kaikkein helpoimmin avautuvaa materiaalia, mutta kieltämättä kiitettävän tiukkaa ja äärimmäisen suoraviivaista paahtoa. Kiivailuista tulee mielen melkein soitetun hardcoren oikeasti osaava versio Paska-yhtyeen soundimaailmasta, kun taas se kevyempi puoli voisi vakuuttaa ihan omillaan raskaamman tummailurockin sarjoissa. Vähintään ok.

Ilkka Valpasvuo


Mood The Cons: Mood
Lapuan viisikko The Cons luottaa grungerockiin. Rosoisesti rullaava tummasäröily tuntuisi menevän aika turvallisia uria pitkin ja lauluunkin on haettu Seattlen esikuvien jylhyyttä. Tunnelma on aika laahaava, vaikka soitto itsessään etenee vauhdikkailla sointupyörteillä. Suurin ongelma tällä neljän raidan näytteellä on biisimateriaalin mielikuvituksettomuus. Vaikka haettu lajityyppi on sinänsä kohtuullisen hyvin hanskassa, ei yhtye onnistu tuomaan omaa persoonaansa kauhean hyvin esiin. Toisaalta, ei se kai vaatisi kuin vielä pientä soundillista hiomista (pois loputkin demo-tunkkaisuudet) ja muutaman kuningasidean kautta iskusävelmän, niin The Cons voisi olla vaikka missä.

Ilkka Valpasvuo


Kyy Äänisirkus: Kyy kyy/Sokkelo Kotimaisen pop-viisikon Äänisirkuksen nimestä huolimatta soitossa itsessään ei ole varsinaisia sirkus-elementtejä. Tosin sekä nais- että miesäänen johdolla rullaavat kappaleet vaihtelevat tällä kolmen biisin näytteellä kipakan vihjailevasta säröpopista omalaatuisen reggaen kautta akustiseen haaveiluun. Milja Valtosen oboe on Tuukka Kivisen ja Elina Mäkilän laulun ohella kohtuullisen personoiva elementti. Vaikka viisikko selvästi todistaa hallitsevansa erilaisia sävyjä (voisipa melkein sanoa että eri tyylejä) niin vielä parempi olisi että näistä saataisiin kaikista poimittua ne parhaat puolet ja yhdisteltyä vaihtelevista rytmimaailmoista, menevyydestä ja tunnelmallisuudesta yksi yhtenäinen ura. Nyt kokonaisuus on hiukan sekava. Toki silti ihan mielenkiintoinen lätty.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 5692
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös