Pienet

Pienet – Lokakuu 2008

26.10.2008


BlackOut Corporation: Shit Happens

Riihimäkeläinen BlackOut Corporation pitää oletettavasti Pohjois-Amerikalaisia esikuviaan erittäin korkeassa arvossa. Yhtyeen groovaavassa rockmetallissa voi kuulla kaikuja aina Panterasta Black Label Societyyn ja pienen mutkan kautta jopa Hendrixiin saakka. Metallin raskaus ja rockin groovaus jalostuvat trion soitossa sulaksi massaksi, josta on vaikea erottaa kumpaakaan alkutekijää, eli toisin sanoen yhtye on luonut erittäin toimivan soundin. Bensan, hien ja viskin katku sekoittuu huuruiseen kitarointiin ja vaikka kappaleissa kierrätetään röyhkeästi klisheitä, se osataan tehdä tismalleen oikealla asenteella. Kun ollaan perusasioiden äärellä pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, se vain pitää laittaa pyörimään vinhaa vauhtia. Kiekon neljä kappaletta ovat vahva näyttö ja erityisesti aloitusraita Shit Happens sekä päätöksenä kuultava No Fuckin´ Way pistävät kankeammatkin kalsongit pyörimään jaloissa. Slovari I Will Not Forgive haiskahtaa harha-askeleelta, tai sitten siivu on joutunut vain täysin väärään seuraan. Keikoilla taatusti tappava ja kiekollakin ihan toimiva ratkaisu.

Mika Roth
Cultic Jones Crew: Over Our Demise

Joskus omakustannetasolla olevien bändien kehitys on niin huimaa, ettei orkesteria tahdo edes tunnistaa kun uusi kiekko kolahtaa postiluukusta. Itä-suomalainen Cultic Jones Crew on tällainen tapaus, sillä orkesterin vajaan vuoden takainen Psychotic Breaks oli vielä kauniisti sanottuna raakilemainen suoritus. Uudella kolmen biisin mittaisella lätyllä viisimiehinen orkesteri on kuitenkin saanut roimasti lisää puristusta otteeseensa. Kupletin juoni on edelleen melodinen heavyrock, mutta nyt riffit tarttuvat, melodiat koukuttavat ja biisit rokkaavat kaikin mahdollisin tavoin. Avausraita Around The Sun kiertää vielä kohdetta, mutta toisena soiva Over Our Demise tärähtää jo suoraan leukaperiin. Koukkua tulee kainaloon enemmän kuin kolmosdivari paikallismatsissa ja sama meininki jatkuu viimeisenä kuultavassa Servants Of The End kiskaisussa. Poissa on kankeus ja pakottavuus, tilalle ovat ilmestyneet rullaava soitto sekä tarttuvat melodiat, eli CJC:n kurssi on kovassa nousussa.

Mika Roth
Drown In Hate: From the Dark Alley Drown In Hate: From the Dark Alley

Aiemmin CR ja Condtion Red nimisenä tunnettu helsinkiläinen Drown In Hate jatkaa groovaavan metallinsa jalostamista Panteran jo aikoinaan viitoittaman asennemetalli-opin suuntaisesti. Nimi on siis ainoa asia mikä orkesterissa on muuttunut, eikä näin toimivaa pakettia kannata tietysti lähteä turhaan rikkomaankaan. Kiekon kolmeen raitaan on ladattu roppakaupalla riffejä, vauhtia, vihaa, voimaa sekä raivoa. Bändi on aina osannut yhdistää thrashin ja deathin parhaita puolia, eikä taito ole ainakaan heikentynyt vuosien saatossa. Kolmesta kappaleesta ensimmäisenä soivaan Fat Stalkeriin on ladattu eniten ruutia, mutta myös ankkuripaikalla soiva Last Chance (Predator) käy malliesimerkistä, kun puhutaan menevästä ja tarttuvasta death/thrash siivusta. Jos tämän bändin potentiaalia ei huomaa pitää olla joko kuuro tai kuollut, joten luulisi sen yhteistyökumppaninkin jo löytyvän pian.

Mika Roth
Inhale: Machine Of Agony Inhale: Machine Of Agony

Salolainen Inhale pyrkii luomaan sanojensa mukaan tyystin uudenlaisen sekoituksen metallin eri alagenreistä, mikä tapahtuu nappaamalla mahdollisimman monesta korista jotain mukaan soppaan ja kokeilemalla mitä moisesta syntyy. Yritys on kova ja asenne kohdillaan, vaikka keitos on lopulta vähän klimppisen oloinen. Yhtyeellä on kyllä terävä sävellyskynä sekä riittävästi näkemystä sovitustyössä ja erityisesti toisena soiva nimibiisi raivaa hetkittäin kaiken tieltään, kun tuhtia death-thrash sarjatulta ryyditetään koneosastolla ja Pain-henkisellä rytmiikalla. Avausraita Depression yhdistelee rohkeimmin eri elementtejä, tosin ilmassa on pientä ”yhdistelyä yhdistelyn takia” henkeä. Biisissä on ideaa, mutta se ei nouse kokonaisuutena lähellekään osiensa summaa. Päätöksenä kuultava slovarihenkinen Lost on puolestaan nimensä mukaisesti vähän hukassa, eikä sovi muiden biisien linjaan. Inhalen olisi jossain vaiheessa hyvä kysyä itseltään kysymyksiä kuten, mitä, miksi ja mihin suuntaan, sillä nyt kasassa on lähinnä joukko lupaavia alkuja.

Mika Roth
Korina: Julma maa Korina: Julma maa

Lätkävahti Jaakko Suomalaisen tähdittämä oululaisnelikko Korina toi heti ensikuulemalta mieleen Stam1nan, kun demon avausraita Pedon pesä loi puhelaulullaan suoran mielleyhtymän lemiläispumpun läpimurtosinkkuun Kadonneet kolme sanaa. Bändi osoittautuu kuitenkin pelkäksi köyhän miehen versioksi tästä suomimetallin suuruudesta, sillä laulusuoritukset ovat keskinkertaisia läpi demon, eikä jatkuvasti syötettävistä riffeistä löydy mitenkään mainittavasti tarttumapintaa. Isoja kertosäkeitä modernin paukutuksen seasta löytyy kuitenkin mukavasti ja virvelirumpua taotaan sen verran ahkerasti, että meiningin voi kuvitella olevan keikoilla reippaasti levymenoa parempi. Hiottavaa löytyy vielä niin sävellyksellisesti kuin rakenteellisesti, sekä erityisesti lauluosastolta. Täysin mukiinmenevää kamaa tämä on kuitenkin jo nyt, joten valo siintää tunnelin päässä.

Jarmo Panula
Loss Of Humanity: When All Hope Fails You Loss Of Humanity: When All Hope Fails You

Metalcorea puskee tätä nykyä niin monesta tuutista, että koko genre on jo kokenut ennennäkemättömän inflaation. Lappeenrantalainen Loss Of Humanity on viiden vuoden ajan yrittänyt raivata itselleen paikkaa metalcoren auringossa, mutta ainakin tämän kiekon perusteella yhtyeen kannattaisi ehkä tehdä jossain vaiheessa varasuunnitelma, sillä näillä näytöillä ei murtauduta genren kärkeen. Päällisin puolin tarkasteltuna Loss Of Humanitylla on kyllä kaikki palikat kasassa. Biisit tursuavat riffejä, räkäistä huutolaulua, temmonvaihdoksia sekä asianmukaisesti tarttuvaa koukkua, mutta persoonallisuudesta bändiä ei pääse syyttämään. Kappaleiden suurin vika on siinä, että kaikki tuntuu olevan kopion, kopion kopiota. Koukut irtoavat nopeasti, todellinen sielunpalo jää uupumaan ja keskikasti kutsuu auttamatta. Touhuun olisi saatava äkkiä lisää persoonallisuutta, sillä näin geneerisenä mättönä Loss Of Humanity katoaa sinne tuhansien muiden yrittäjien sekaan.

Mika Roth
My Dawn: Control My Dawn: Control

Kuulin My Dawn orkesterista viimeksi kaksi vuotta sitten, kun ryhmä julkaisi Adrenalin Burst kiekkonsa. Sittemmin yhtyeen rivit ovat kaventuneet kahdella soittajalla, mutta muutosten vaikutukset ovat ollut – ainakin tämän ep:n valossa – melkeinpä tyystin positiivisia. Melodista ja modernia deathin suuntaan kurottavaa heavyrockia soittava My Dawn etsii näillä kuudella tuoreella kappaleella ominta itseään ja hetkittäin punainen lanka tuntuukin jo löytyvän. Kiekon päätösraita Then I Died on upea finaali, jota ennen kuullaan mahtipontista tunnelmointia tyyliin Errant ja vauhdikasta irroittelua Victoryn malliin, sekä kaikkea mahdollista näiden väliin sijoittuvaa. Soundit ovat kohdillaan ja erityisesti laulumelodiat jäävät hanakasti päähän soimaan. Ryhmä ei edelleenkään saa kaikkia keiloja kerralla kumoon, mutta lähempänä kaatoja tässä ollaan jo selvästi.

Mika Roth
Slittered Through: Unleash The Beast Slittered Through: Unleash The Beast

Slittered Through antaa turhaan tasoitusta vaatimattomilla soundeillaan, sillä Unleash The Beast on rupisen pintansa alla ihan kelpo kiekko, jonka kolme kappaletta seisovat kukin ylpeästi jaloillaan. Vokalistin örinä/murina on rahdun yksiulotteista, mutta samalla tällaiseen kuolonkatkuiseen metallinmäiskeeseen sopivaa. Kappaleet rakentuvat puhtaasti riffeille ja rosoisille soundeille, tyylilajista johtuen vauhdin ollessa raidasta riippuen joko rivakkaa tai vielä rivakampaa. Vahvat viittaukset länsinaapurimme death-suuruuksiin ovat alati läsnä, mutta lainan määrä ei kasva missään vaiheessa liian suureksi. Pienellä panostuksella persoonallisuuteen, yhdellä todellisella tapposiivulla sekä astetta paremmilla soundeille (sellaisilla joissa rummut eivät kuulosta ihan kurkkupurkeilta) tästäkin olisi saanut huomattavasti iskevämmän paketin, mutta vaikka jättipottia ei vielä irronnutkaan saa yhtye olla tyytyväinen tuotokseen.

Mika Roth
Stereopolis: Interactive Virtual Reality Stereopolis: Interactive Virtual Reality

Varsinais-Suomesta kotoisin oleva Stereopolis kertoo tarinoita kuvitteellisesta Stereopoliksen kaupungista. Tarinoita ryyditetään melodisen progemetallin keinoin ála varhainen Dream Theater ja kyllä sieltä taitaa kuulua myös itsensä Marillion vähän läpi. Promon avauksena kuultava Tragedy In F# Minor on kaksikosta suoraviivaisempi, kun taas kiekon toinen raita Chaos Unlimited käyttää astetta laajempaa spektriä. Vokalistin ääni on kuin progemetallin oppikirjasta ja herralle on annettava myös tunnustusta riittävästä rohkeudesta mikrofonin äärellä. Liian usein vokalistit sortuvat tässä genressä puolittaiseen lausumiseen, mutta Stereopoliksen onneksi laulaja pistää itsensä täysillä likoon, mikä tuo kappaleisiin kummasti lisää painoa. Kitaristi / koskettimet –akseli hallitsee asianmukaisen kisailun säännöt ja rytmiryhmällä luonnistuu muukin kuin peruskompin jauhanta. Paljon on siis hyvää, mutta tässäkin tapauksessa roima annos persoonallisuutta olisi hyväksi. Kunhan retkue saa alleen lisää keikkoja, kokemusta sekä sitä kautta tuoretta näkemystä on tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia.

Mika Roth
Vortech: Deep Beneath Vortech: Deep Beneath

Vortech julkaisi viidennen kiekkonsa jo maaliskussa, mutta koska tämä kahden miehen bändi rullaa höyryjyrän tavoin saa ohjeellinen puolen vuoden raja julkaisun iässä nyt joustaa. Vortech on julkaissut ennen Deep Beneath kiekkoa jo kaksi ep:tä sekä kaksi pitkäsoittoa, joten lastentaudit ovat aikaa sitten jääneet taakse. Yhtyeen raskas ja tumma metalli onkin mielenkiintoinen lopputulos death, dark, black ja thrash tyylisuuntien yhteentörmäyksestä, jossa mikään näistä genreistä ei nouse määräävään asemaan. Mukaan on livahtanut myös hyvä annos elektronisia elementtejä, jotka tuovat oman kieron lisänsä lopputulokseen. Raaka efektoitu laulu, kitaroiden panssarimuurit ja taustalla häilyvä koneosasto tekevät yhdessä musiikista teräksisen etäistä, voimakasta sekä – mikä tärkeintä – hetkittäin jopa vastustamattoman toimivaa. Kiekon kahdessatoista kappaleessa on paljon löysää mukana, mutta musiikin ydin sykkii lupaavasti koneistettua painajaistaan. Tiivistystä, variointia ja lisää sävyjä niin eiköhän se siitä.

Mika Roth
Weinbauer: New Wave Of Finnish Heavy Metal Weinbauer: New Wave Of Finnish Heavy Metal

Weinbauer ilmoittaa ylpeästi pistävänsä suomalaisen heavy metallin kentän uusiksi. Ja nyt puhutaan siis siitä wanhasta kunnon metallista, jossa mies on isäntä ja naisen paikka on – no tiedätte kyllä missä. Ryhmän tuoreimman tuotoksen 40 minuuttia kestävä höykytys pitää sisällään yhdeksän kappaletta sekä yhden intron, mutta korkeat tavoitteet jäävät kyllä pitkälti saavuttamatta, vaikka Suomesta ei todellista vastinetta Manowarille tai Kissille edelleenkään löydy. Teststeronille löyhkäävä hard rock/heavy rock on kuulijasta riippuen joko röyhkeän härskiä kutuheviä, hersyttävän hauskaa pelleilyä tai pelkästään mautonta roskaa. Mihin noista lokeroista ryhmä lopulta päätyy on täysin kuulijasta kiinni. Weinbauer onkin oikeastaan kaikkien arvosteluasteikkojen tuolla puolen, sillä kappaleet kuten Take Em´ From Behind ja Rottweiler Part II: Fuck Like Hell kertovat jo nimellään kaiken oleellisen.

Mika Roth




Lukukertoja: 5638
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös