Pienet

Pienet – Joulukuu 2008

12.12.2008


Croowed Croowed
Kuopiolainen Croowed luottaa hyvin rosoiseen ja suoraviivaisesti jyräävään rock-ilmaisuun. Jopa niin rosoiseen että musiikkia kuuntelee aluksi vähän sillä korvalla että onkos tässä nyt joku vauhdikas uusi punkrock-jyrä? Mutta ei se loppujen lopuksi ole kovinkaan punkkia, ennemmin tuollaista kerosiininkatkuista ja räjähdysaltista garagerokin ja jopa stoner-maisen jyräävän lanauksen siitosta. Särö on kitarassa melkoisen tyly, vauhti ei paljon hidastele mutkissa ja laulussa on sen verran paljon roso-kaahausta että eihän tätä voi olla kuuntelematta ilman että alkaa ainakin hiukkasen nytkyä niska mukana. Maailmaa tässä ei toki muuteta, mutta eipä sitä perusrokilta oikein muuta tarvitse odottaakaan kuin hyvää potkua, hikeä ja säröistä virnettä. Eli plussan puolelle menee.

Ilkka Valpasvuo


Fatal Error: Victims of Circumstances
Oululainen Fatal Error soittaa biker-henkistä, kaljanjuonnin ja mystiikan välissä huojuvaa hardrockia. Nykyiseen yleistasoon nähden heidän demonsa on äänitteenä ala-arvoinen, mutta sisällöttömät tuotteet koreissa kääreissä ovatkin tupanneet ärsyttämään.

Nimettömistä biiseistä ensimmäinen porhaltaa, muttei jää mieleen. Toinen sen sijaan on oudon julistava, ja harhailee kiehtovasti hippitunnelmoinnista mörähtelyyn - tässä on sitä sisältöä. Kokonaisvaikutelma on kuitenkin hiukan humalainen, erityisesti laulajan kankean englannin vuoksi. Parit treenit ovat vielä tarpeen.

Mikko Heimola


Kuolleet sielut: Demo 08
Välillä näitä juttuja ei ymmärrä lainkaan. Kuolleiden sielujen demo kuulostaa valmiilta albumilta, tai oikeastaan ep:ltä. Seitsemän biisin ja vajaan puolen tunnin mittainen julkaisu tältä haminalais-helsinkiläiseltä triolta on ensimmäinen laatuaan. Jälki on tyylikästä. Kuulostaa siltä kuin 80-luvun kotimaiset vaihtoehtorocklevyt on pääpiirteissään tutkittu hyvin tarkkaan ja mikin varteen on heitetty nuorelta Kauko Röyhkältä kuulostava mies. Hyviä biisejä, tarkasti soljuvaa soittoa, groovea, ideoita, mielenkiintoiset tekstit ja paikoitellen yllättämään pääsevät sovitukset. Ei lainkaan hassummin. Puuttumaan jää ainoastaan se täysin oma juttu: yhtye kuulostaa paikoitellen liikaa em. aikakauden tekijöiltä.

Jani Ekblom


Julma seuralainen Milvus: Julma seuralainen
Tylyhkön tummasta industrial-äänimaailmasta lievää ”kirskuntaa” särönsä ja konebiittinsä taustalle ammentava Milvus on siirtynyt taas kohden jyräävää konepunkkia. Enemmän tämä kulkee kielivalinnan puolesta (ainakin mielikuvissa) lähellä jotain koneisen Maj Karman lakonisempaa serkkua, joka vielä paukuttaa laukaten menemään jossain teolliskaikuisissa kellareissa. Nine Inch Nails ja Ministry ovat ihan paperille asti nostettuja esikuvia ja siinä tumman uhkaavassa sarjassa Milvus tekeekin ihan hyvää työtä. Industrial rock siis on homman nimi. Siellä sitten pyöritään joka Kaukaiset-biisin jyrällä tai Julman seuralaisen akustisesti asian ääreen rauhoittuvan riisutumman ilmaisun sävyillä. Hivenen Milvus töksähtelee hetkittäin lauluosuuksien osalla, myös siksi koska melodisuus ja laulu eivät aina ole linjassa. Varmasti haettu tehokeino, mutta laulua olisi myös voinut rikkoa siinä samalla, sillä yhtäkkiä kääntyvällä linjalla? Kaiken kaikkiaan debyyttipitkäsoitonkin pistäneen Milvuksen juttu alkaa olla sen verran näkemyksellistä, että demo-sarjasta voisi siirtyä kokonaan eteenpäin. Tietysti mikäs siinä, kyllähän sitä hyviä demojakin kuuntelee mielellään.

Ilkka Valpasvuo


Mahdoton saavuttaa NH3: Mahdoton saavuttaa
Rantasalmelainen NH3 luottaa kokoonpanoista tiukimman väännön mahdollistavaan muotoon: kitarasta, bassosta ja rummuista koostuvaan trioon. Suuri osa kaikista tiukimmista bändeistä ovat juuri tällaisia. Hyvin rullaa soitto tälläkin yhtyeellä ja ainakin asennetta riittää, mutta biisit jäävät hieman tämän varjoon. Melko yksinkertaista punkrockia soittavat nuorukaiset saavat kuitenkin jalan ja fiiliksen nousemaan. Kun molemmat yhtyeeseen vakituisesti kuuluvat tytöt laulavat Sädekehän syntyy kaunis kontrasti musiikin, sanoitusten ja laulun kesken, joka huipentuu sitä seuraavassa Pakene-biisissä, jossa huudon taustalla voi kuulla kaunista stemmalaulua. Ideoita ainakin on, eikä toteutus tule kaukana perässä.

Jani Ekblom


The Beginning Process Pain: The Beginning
Vaasalainen Process Pain on onnistunut kasaamaan hämmentävän ehjän ja ammattimaisen kokonaisuuden heti ensimmäisellä yrittämällään. Viisikon melodissävytteinen death-paahto on täysin valmiin kuuloista ja avausbiisi Selfconfidensessa on ainesta jopa pieneksi metallipiirien hitiksi. Positiivisina osa-alueina korvaan pistävät erinomainen huutovokalisointi, tasokas rumputyöskentely, sekä mainiot soundit, eli studioreissuunkin on heti raaskittu työntää rahaa. Ihan totaalista Process Painin turpaanveto ei kuitenkaan ole, sillä vielä kaivataan lisää raivokkaampia ja koukukkaampia riffejä, eikä härski tarttuvuuden tavoittelu olisi mielestäni ollenkaan rangaistava teko. Biisimateriaali kun on tällä hetkellä keskimäärin pelkästään hyvää, ei erinomaista. Alku on kuitenkin lupaava ja erityisesti ammattimainen toteutus lämmittää mieltä.

Jarmo Panula


One Step From The Sun Sammywise: One Step From The Sun
Akselilta Kirkkonummi-Espoo-Helsinki ponnistava Sammywise soittaa erittäin valmiin kuuloista melodista heart poppia – kimaltelevilla koskettimilla koristeltua heleää säröpoppia, joka leijailee melodisen kauniisti ja huokuu lämmintä tyylikkyyttä. Sam Wisen laulu kantaa hienosti väreilevän soiton päällä. Kaikki levyn biiseistä ovat harmonialtaan erinomaisia, melodiat ovat kauniita ja koukukkaita ja paketti on kaikin puolin tasapainossa. Hirveästi motkotettavaa Sammyjen demosta ei ole, lisää vaan samanlaista tavaraa tarjolle!

Ilkka Valpasvuo


Spiritraiser Spiritraiser
Helsinkiläinen Spiritraiser asettuu kolmen kappaleen demonsa perusteella jonnekin semi-psykedeelisen rockin ja grungen välimaastoon. Avauskappale White China Girl etenee kappaleista suoraviivaisimmin ja toimii samalla parhaiten energisyydessään. Spiritraiser soittaa tiukasti yhteen eivätkä sounditkaan jätä varaa valittamiselle. Vaikka jälki on siis tasokasta, ei yhtye onnistu täysin räjäyttämään pankkia, sillä kappaleet eivät yksinkertaisesti ole vielä tarpeeksi iskeviä. Oikealla tiellä Spiritraiser kuitenkin on, sillä aivan selkeitä vertauskohteita ei tule mieleen ja demosta jää loppujen lopuksi mielikuva kunnianhimoisesta ja lahjakkaasta bändistä.

Tommi Saarikoski


Staying Under: One Bargain Away
Turkulainen alternativerock-yhtye Staying Under pistää jo toisen promo-lätyn tarjolle saman vuoden sisällä. Bändi jatkaa samanlaisen tummasyisen ja ilmavasti kaartavan särömelodisuuden parissa. Who Said yhdistää tylyhköä junttaa säkeiden melodisuuteen ja kertsin kaareen. Hienovarainen kimaltelevuus kuuluu myös pakettiin. Bargain lähtee särö-haastavuudestaan korkeammalle, kolmosraidalla Until It Breaks on eniten tilaa ja kaarissa jo miltei jylhä ote. Parivuotiaaksi yhtyeeksi Staying Under on jo saanut soittonsa sulavaksi ja ilmekin alkaa olla muotoutunut. Vielä jonkinlaisen massasta nostavan elementin se toki tarvitsisi tai näitäkin koukuttavampia biisejä.

Ilkka Valpasvuo


The Spyro The Spyro: The Spyro
The Spyro koostuu viidestä pääkaupunkiseutulaistuneesta miehestä, jotka luokittelevat musiikkinsa alternative rockiksi. Hauska määrite, en ole sitä hetkeen nähnyt eikä sillä käsittääkseni ole ollut paljon nimensä mukaista käyttöä sen jälkeen kuin alternativekin alkoi mahtumaan MTV:n valtavirtaan. Mutta kyllähän se kuitenkin toimii jonkinlaisena luokittelijana, ainakin sikäli että The Spyron musiikin takaa löytää viime vuosien brittiläisen ja ruotsalaisen vaihtoehtoisemman kitararockin perintöä, sooloja lukuunottamatta. We´re The Libertines on hauska biisi, koska se jossain määrin kuulostaa tämän erään brittiläisen antisankarin yhtyeeltä. Paljon on samaa henkeä ja potkuakin mutta eivät härmän pojat ihan samalla tasolle yllä. Twins on idealtaan hieno biisi, mutta jokin toteutuksessa jättää biisin hieman valjuksi. Kevyttä ja hyvin soitettua rockia, josta puuttuvat ne mieleenpainuvimmat hetket.

Jani Ekblom


Varjoraunio: Ajattele Englantia
Olen herkistynyt saatekirjeille, joissa mainitaan ”ajatuksia herättävät sanoitukset”. En siksi että se muka lupaisi jotain, vaan siksi että se on niin uskomattoman latteata. Haluan kuulla sitä yhtyettä, jonka sanoitukset eivät herätä minkäänlaisia ajatuksia. Kotkalaisen kolmikon muodostama Varjoraunio on perustettu viime kesänä. Kyllä sanoitukset jotain saivat värähtelemään, en vain tarkalleen muista mitä. Suoraviivainen rockilmaisu on yhtyeellä hallussa ja väliin menoa maistetaan pienillä punk- ja vähän isommilla metallivaikutteilla. Nuori yhtye soittaa kivasti yhteen mutta paikoitellen aikamoista itsensä suostuttelua vaativan laulun kuunteleminen laskee pisteitä ja pahasti. Pääosin keskinkertaisista kappaleista mieleenjäävin on mukavasti jurnuttava Rakkaalle, joka osoittaa yhtyeen olevan tietoinen kotimaisista perinteistä.

Jani Ekblom




Lukukertoja: 3947
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös