Pienet

Pienet ‚Äď Tammikuu 2009

16.01.2009


A Day In The Life Eradication: A Day In The Life
Kotkalaisen Eradicationin demo lähtee mielisairaan kertojaäänen matkaan. Samalla aiemmin melodisen hevin parissa viihtynyt retkue poukkoilee kuin pupujussi keväthangella. Jykevän paukutuksen ja sahan ohella askelmaailmasta löytyy yhtä lailla kevyttä jazz-svengiä kuin noise-huutoa. Toisaalta pitää nostaa hattua Eradicationin tarpeelle ja halulle lähteä radikaalisti ja silti kohtuullisen toimivasti uudistamaan soundiaan. Toisaalta taas sekopäisyyden varjolla ei pysty päästämään läpi ihan kaikkea näinkin sekavasta paketista.

Poukkoilussahan sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta A Day In The Lifen kohdalla mopo pääsee keulimaan jo hieman liikaa ja se punainen lanka meinaa kadota. Vaikka lähes oopperamaiset juonenkäänteet, jatkuva kokeileminen ja sävykkyys toki tekevät tästä tusinaheviä mielenkiintoisempaa seurattavaa (ja visuaalinen lisä tähän olisi todella mielenkiintoinen), joissain kohtaa soundit eivät pysy suunnanmuutosten kyydissä eikä homma ihan alusta loppuun vakuuta että ohjakset olisivat bändillä itselläänkään ihan suunnitellussa otteessa. Silti, on tämä mielenkiintoisimpia kotimaisia demo-sarjan raskailuja mitä meikäläisen korviin on hetkeen kaikunut.

Ilkka Valpasvuo


Goatride: A Goat Among The Sheep
Jyr√§√§v√§√§ ja huuruista stoner rockia veivaava tamperelainen nelikko Goatride pistelee nelj√§n kappaleen levyll√§√§n energisesti, antaen sopivasti tilaa my√∂s rauhallisemmalle kasvattelulle. Rujoista riffeist√§ ja bluesahtavista melodioista yhtyeen saatteenkin mukaan rakentuvat kappaleet etenev√§t hyvin, Pekka Pietik√§isen karhean laulun sopiessa oivasti b√§ndin rapeaan soundiin. Toinen saatteessa oivallisesti tiivistetty juttu on biisien tunnelma ‚Äď pohdin itsekin ihan samoja sanoja lukiessani kuvauksen ‚ÄĚpsykedeelisest√§ leijailusta aggressiiviseen runnomiseen‚ÄĚ vaihtelevista s√§vyist√§. Jyr√§h√§n on toki perimm√§isi√§ juttuja Goatriden arsenaalissa, mutta yhtye ei soita asfalttikoneellaan hommaa tukkoon vaan raskaasta s√§r√∂st√§ huolimatta ja sen avulla soitto el√§√§ sykkiv√§sti. En yht√§√§n ihmettele jos yhtyeen live-keikkoja kehutaan.

Ilkka Valpasvuo


Inspire Inspire
Kuopion suunnalla vaikuttava Inspire antaa itsestään kypsän ja ammattimaisen kuvan jo tällä ensimmäisellä julkaisullaan. Melodista poprockia muutaman vuoden ajan äänitettäväksi asti kypsytellyt nelikko veivaa positiivisella tavalla radioon sopivaa tavaraa, josta välittyy päällimmäisenä tekemisen luontevuus ja bändiläisten tyylitaju. Selkeäsoundinen demolärpäke sisältää neljä tiukasti linjassa pysyvää kappaletta, joissa ei lähdetä ylimääräiseen kaahailuun, mutta ei toisaalta myöskään liiaksi hempeillä, vaikka kauniiksi musiikkia voi helposti luonnehtia.

Kiekon avaa tutunkuuloiseen kitaramelodiaan nojaava Keeping All Inside, joka keinuu mielytt√§v√§n pehme√§sti ja tarttuvasti eteenp√§in saaden hyv√§√§ tukea muilta demon kappaleilta. Ainoastaan rauhallisinta laitaa edustava Please Don¬īt Forget j√§√§ melko mit√§√§nsanomattomaksi. Reippaasti vaan jatkossa kaivamaan ne kovimmatkin koukut biiseist√§ esiin, potentiaalia t√§h√§n voisi l√∂yty√§ ainakin kome√§√§nisen vokalistin tontilta, jonka laulumelodioista j√§√§ monesti puuttumaan se viimeinen silaus. Inspire saa kuulijansa hyv√§lle mielelle ja kaikin puolin t√§ss√§ tunnutaan olevan hyv√§ll√§ tiell√§ jo alusta alkaen.

Jarmo Panula


Unarmed Laika: Unarmed
Avaruudellista fuusiohiphopin, krautrockin jne. sekoitusta soitellut lontoolainen Laika perustettiin jo vuonna 1993 Lontoon pikkukaupungissa tuolla Euroopan länsilaidalla sijaitsevassa saarivaltiossa. Ja vaikka on tällä hetkellä tauolla, ei ainakaan julkisesti ole kokonaan lopettanut. Siinä mielessä grunge-pohjilta riehakasta ja kiukkuista alternative rockia soittava porilainen nuori nelikko samalla Laika-otsikolla on hiukan hankalan nimen kanssa liikenteessä. Ne parhaat bändinnimet ovat yleensä jo käytössä.

Joka tapauksessa, kipakasta särö-paahdosta on kyse, tuimalla ja tummalla ilmeellä. veeveen laulu menee lähes huudon puolelle, mutta bändin vauhdikkaassa riffikierrossa on kyllä melodiaakin. Energiaa on ja jonkin verran koukkuakin. Silti vielä on paljon tehtävää ennen kuin nelikko nousee esiin massasta. Ensimmäiseksi demoksi tämä on joka tapauksessa kohtuullinen.

Ilkka Valpasvuo


MiMoth MiMoth
Tamperelaisen nelikon MiMothin musiikki yhdistelee saatteen mukaan perhosen ja rock-musiikin. Tuloksena on jonkin sortin tummapintaista alternative rockia naislaululla. Kolmen biisin näytteellä ensinnä korvaan pistää melko erilaisten osien hiukan kompastellen tapahtuva yhteen sitominen. Sulava suunnanvaihtelu kaipaakin vielä hiukan lisää treeniä. Mutta kun MiMoth vauhtiin pääsee on hommassa ihan hyvä rullaus. Hellskun voihkinaan taipuva laulu toimii hommassa kohtuullisen hyvin. Kuulaammat kitaraosuudet taas kuulostavat hiukan liikaa päälleliimatuilta. Muuten aika metallisesti riffittelevän soiton ja laulun suhde kulkee melkoisen hyvässä tasapainossa, biisit etenevät hyvin ja vaikkei persoona ole mikään maailman omaperäisin, kuljetaan sen suomilla tummilla poluilla määrätietoisesti.

Ilkka Valpasvuo


Welcome To The Narlia Nothing Right Left: Welcome To The Narlia
Lohjalainen Nothing Right Left tarjoilee melodista rockia viiden biisin edest√§. S√§r√∂√§ ja talttaakin piisaa, mutta ote on silti kohtuullisen kevyt, vaikkakin tummasyinen. Mollissa soudetaan. Kaaret maalataan mukavan melodisesti. Taivaspaikkaan asti huiput eiv√§t yll√§ eik√§ materiaalin koukukkuus j√§t√§ mitenk√§√§n instant-mukaansa nappaavia mielikuvia. Lopputiluttelut ja vinguttelut pistell√§√§n aika totuttuja uria pitkin. Akustisemmin alkava Lost Love kasvaa ihan komeasti, mutta karheaksi taittuva laulu ei ihan t√§ysin vakuuta. Tumma molli pukee NRL:i√§ kuitenkin aika hyvin, eik√§ b√§ndi j√§√§ liikaa paikalleen polkemaan. Haikean rauhallisesti ottava Medicine kasvatetaan suotta samantein talttas√§r√∂√∂n ‚Äď rauhallisempi askel j√§tt√§isi paremmin tilaa hengitt√§√§. Kaiken kaikkiaan aika perinteist√§ kevyemp√§√§ mollirockia.

Ilkka Valpasvuo


II Revengine: II
Lapualainen raskaan särörockin tahkoaja Revengine pistelee ihan hyvällä uhkailevalla tunnelmalla varustettua settiä. Grungen maailmaa ainakin hyödynnetään tummine usvineen. Tymäkkä hardrock on sanapari saatteessa ja toki siitä pohjimmiltaan on kyse. Kolmikko ymmärtää kuitenkin myös rauhallisempien sävyjen perään, kuten esimerkiksi Yet Here We Aren säkeissä. Jo ensimmäisellä vastaavalla näytteellään yhtye jätti positiivisen maun ja siitä on menty eteenpäin. Sävyjä on ja nyanssien tajua, eikä hiljaisemman laidan tummasyinen hyödyntäminen silti hidasta yhtyeen talttajyrän tehoa, pikemminkin päinvastoin. Ongelmakohdaksi nouseekin näin pohjan ollessa oikein hyvällä tasolla että miten yhtye erottuu edukseen tuhansista vastaavista yrittäjistä? Toki jo sävelkynän melodisuus, laulun toimivuus ja sovitusten variaatiokyky tekevät paljon. Kyllä Revenginekin alkaa jo kuulostaa vähintään yhtä vahvalta kuin moni oikeitakin levytyksiä tahkonnut raskaamman puolen yhtye.

Ilkka Valpasvuo


Roughbone Roughbone
Bluespohjaista rock¬īn¬īrollia melkoisen hyv√§ll√§ groovella mutta vaaniskellen soittava lohjalainen Roughbone pistelee nelj√§n biisin n√§yttell√§√§n mukavan √§ij√§sti. Ja t√§ss√§ kohtaa hyv√§ss√§ mieless√§. Niko Mikkosen laulu ei ole ihan yht√§ vastustamatonta kuin vaikkapa Black Magic Sixill√§ mutta samanlaista paholaisen v√§rin√§√§ siin√§ kielt√§m√§tt√§ on. Viisikon soitossa on toimivan nyanssien tajun ohella hyv√§√§ draivia ja oikeasti mukaansa nappaavaa koukkuakin. Aika perinteisest√§ rokituksista totutuilla tienviivoilla on toki kyse, mutta Roughbone ravistelee rajojen sis√§ll√§ v√§hint√§√§n kelvosti. Jalka kielt√§m√§tt√§ l√§htee vispaamaan ja veikkaan ett√§ keikkapaikoilla en olisi ainoa lanteen keikuttaja. Hyv√§ boogie!

Ilkka Valpasvuo


Autiomaa-ajat Uutela: Autiomaa-ajat
Kouvolalainen laulaja-lauluntekijä Jari Uutela liikkuu intiimin akustisen folk-popin maailmoissa. Tilaa on annettu ennen muuta tarinoille ja Uutelan suoraviivaiselle ja melankoliaan taipuvaiselle laululle. Tällaisilla eväillä vahvuuksia pitää löytyä joko laulutekniikasta, tarinoiden imusta tai sävelkynän taidosta. Mieluiten niistä kaikista. Laulu on ok, ei sen enempää tai vähempää. Sävelkynä ei myöskään kohoa mitenkään erikoisiin korkeuksiin, vaikka sovituksissa on välillä ihan hyviä mausteita riisutun näppäilyn tukena. Etenkin nimibiisissä. Tarinat taas… No, minua Uutelan haaveilu ei vakuuta, muttei ole onneksi myöskään kaikkein vaivaannuttavinta sarjaa. Ikävä kyllä keskiarvoksi jää hiukan liian keskiverto hajuton ja mauton näppäilijä, joten on mitä todennäköisintä että Uutelaa tullaan vielä kuulemaan joltain haukotuksia herättävältä suomi-radiokanavalta.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 5155
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs