Pienet

Pienet II ‚Äď Elokuu 2009

17.08.2008


Avathar Avathar: Forlorn

Kolme kappaletta ja 24 minuuttia, Avatharin tuore demo antaa j√§lleen ison kimpaleen purtavaksi. Vihtil√§inen yhtye soittaa ns. tolkien-metallia, jossa fantasia-aiheet, blackista pohjansa saava musiikki, sek√§ kaiken perustana oleva melodisuus yhdistyv√§t ei-niin-uniikilla, mutta sin√§ns√§ toimivalla tavalla. Vokaalit tarjotaan tyylille uskollisesti perinteisell√§ ‚ÄĚv√§h√§n hele√§√§ naislaulua sek√§ paljon miehist√§ m√∂rin√§√§‚ÄĚ jaolla. Kitaraa l√∂ytyy paljon, koskettimia niit√§kin enemm√§n ja kuullaanpa seassa kaupan p√§√§lle viel√§ pikkuisen huiluakin.

Kolme demoa yksistään viime vuonna julkaissut Avathar osaa asiansa ja vaikka pienoisteosten kokoisten biisien pituuksia voisi hieman tarkistaa, on Forlorn kokonaisuutena näyttävä, vakuuttava sekä etenkin viihdyttävä paketti kotimaista metalliosaamista. Suomenkielinen avausraita Kadotettu yllättää positiivisesti ja viimeisenä kuultava, raskaampaa osastoa edustava The Dweller laventaa tahollaan soundimaailmaa tyystin toiseen suuntaan. Eerinomaista työtä, minkä johdosta odotukset luvattua pitkäsoittoa kohtaan sen kun kasvavat.

Mika Roth
Clamath Clamath: Last Exit To Damnation

Parolasta ponnistava Clamath ottaa vaikutteita muun muassa Panterasta, The Hauntedista ja Lamb of Godista, ja siltä lopputulos myös kuulostaa. Armeijakiireiden keskellä kasaan puristettu kakkosdemo käy päälle esitellen aimo annoksen asennetta ja energiaa. Laulajan ärjyntä suorastaan pursuaa raivoa ja biiseissä väläytellään toimivia, joskin hieman tavanomaisia riffejä. Ei-niin-melodisen ilmaisun ja huudon hallitsevuuden myötä kappaleista on paikoin kuitenkin hieman vaikea saada kiinni, eivätkä sävellykset ole mitään aivan jalostuneimpia. The Blackest Nightmare on kuitenkin jo aidosti tarttuva tekele ja jos bändi saa kohdistettua energialatauksensa jatkossa entistä mukaansatempaavampaan mättämiseen, niin homma alkaa varmasti näyttää jo hyvältä.

Jarmo Panula
Curimus Curimus: Humanity… For Sale

Curimus jatkaa johdonmukaista taivaltaan hyppyyttävämmän thrashin kentillä. Reilu vuosi sitten orkesterilta ilmestyi Under My Skin niminen kiekko, jolla se kaivattu oma soundi alkoi pikkuhiljaa löytymään. Siinä missä bändi groovasi aiemmin brassimalliin vie kolmen raidan mittainen Humanity... For Sale retkuetta selvästi uuteen, aiempaa aggressiivisempaan sekä suoraviivaisempaan suuntaan.

Humanity… For Sale on selvästi käymistilassa olevan orkesterin tuotos. Loimaalaisten koventunut ote tuo biiseihin uudenlaista rosoa, mutta samalla rullaavuus on kärsinyt jonkin verran, kun rautaa puristetaan aiempaa kovemmin. Kumpi näistä on tärkeämpi ominaisuus, siitä voi olla montaa mieltä, joten onkin mielenkiintoista nähdä kumman polun Curimus tulevaisuudessa valitsee. Toivottavasti yhtye ei kuitenkaan sulje liian monia ovia takanaan, sillä tässä saattaisi olla aineksia vaikka minkälaiseen hybridiin.

Mika Roth
Distained Distained: Mindframe

Melodinen rock-metalli on niitä musiikin aloja, joissa kotimainen osaaminen on parhaimmillaan todella korkeatasoista. Pirkamaalta keikoilleen päin suunnistava Distained ei ehkä ole vielä täysin valmis nousemaan mestaruussarjaan, mutta orkesterilla on kasassa jo monta menestyksen palikkaa. Kolmen biisin mittainen promo esittelee yhtyeen, joka ei turhia arkaile vaan antaa palaa koko mustan sydämensä edestä. Jo avausbiisi Downcast oireilee selvää hittitautia ja viimeisenä soiva Dialogue With Silence osoittautuu niinikään tarttuvaksi siivuksi. Kiekon todellinen timantti on kuitenkin toisena maisemaan tärähtävä Deny The Sun. Hieman isommalla rahalla sekä uudella sovituksella biisistä voisi muodostua melkoinen hitti, joten jos vastaavia kipaleita syntyy vastaisuudessakin on orkesterilla kaikki mahdollisuudet vaikka mihin.

Mika Roth
Mondo Bizarro Mondo Bizarro: Ten Years After

Mondo Bizarro on vuosien saatossa julkaissut nipun rautaisia pikkukiekkoja sekä heittänyt lukemattoman määrän keikkoja. Räyhäkkäämmän rockin ilosanomaa on levitetty raskaalla otteella ja tiukalla puristuksella, joskus ehkä vähän turhankin tiukalla. Yhtye juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan viiden biisin mittaisella kiekolla, mutta nyt ei mennäkään ihan sillä perinteisemmällä polulla, sillä bändi tarjoaa muutaman mojovan yllätyksen.

Mainitsin jo tuossa rockin ilosanoman, mutta koskaan aiemmin MB ei ole kuulostanut niin positiiviselta kuin esimerkiksi toisena soivalla Ricardo¬īs Songilla. Perinteinen katurock on saanut tuoreita s√§vyj√§, kun taustoja el√§v√∂itt√§v√§t siell√§ t√§√§ll√§ koskettimet ja soundeja on kautta linjan efektoitu rohkeasti. Alkuun vavisuttavilta vaikuttavat muutokset kasvavat kuitenkin soittokertojen my√∂t√§ elint√§rkeiksi askeleiksi uudistumisen tiell√§. Mondo Bizarro ei ole ainoastaan luonut nahkaansa: orkesteri on onnistunut tekem√§√§n sen menett√§m√§tt√§ mit√§√§n oleellista itsest√§√§n. Kun p√§√§t√∂ksen√§ soiva My Funeral Day vaimenee ei voi kuin todeta, ett√§ n√§inh√§n t√§m√§n pitikin menn√§. Erinomaista!

Mika Roth
Nemecic: Vigorous fire and inward lightnings

Nemecic tarjoaa heti ensidemollaan hyvää studiojälkeä ja bändin musiikilliseksi johtotähdeksi asettuu välittömästi vokalisti Psycho miehekkäällä, komeasoundisella ärjymisellään. Biisien puolesta demonen sisältää kuitenkin valitettavan tasapaksuja ja keskinkertaisia sävellyksiä. Erasessa on jo jonkinmoista fiilistä ja hieman tarttuvampaa junttariffiä, mutta ei yksi ihankiva kesää tee. Pääpuolin riffittely tahtoo olla melko mielikuvituksetonta, eikä kahden kitaran olemassaolosta oteta kovinkaan paljon iloa irti. Taas kerran niitä ekalla iskulla polvilleen pudottavia riffejä ja kertsejä kaivataan, eikä niitä nyt ole mukana yhtään. Deathmetalin saralla maassamme on sellaista ylitarjontaa, että Nemecicin täytyy ottaa vielä useampi määrätietoinen askel eteenpäin erottuakseen joukosta.

Jarmo Panula
Nuclear Throne: Demo III

Vajaan vuoden p√§iv√§t toiminnassa ollut Nuclear Throne on pit√§nyt melkoista kiirett√§. Mustinta blackia esitt√§v√§ duo on saanut kasaan jo kolmannen demonsa, joka pit√§√§ sis√§ll√§√§n nelj√§ siivua totaalista tuhoa. Demon sanalla sanoen vaatimattomat soundit toimivat tiettyyn pisteeseen saakka yhtyeen eduksi, tosin kaiken muun alle hautautuneet rummut (tai rumpukoneet) vahvistaisivat paremmin esille tuotuina varmasti pakettia. Raa¬īat vokaalit ovat raastavien kitaroiden kera p√§√§roolissa, matalataajuuksiin sulautuessa yhdeksi √§√§nimassaksi. Biisit ovat keskim√§√§r√§ist√§ nopeatempoisempia, vaikka mit√§√§n todellisia pikataipaileita ei tarjotakaan, ja soitto on suoraviivaista m√§tt√∂√§, kun matka pisteen A ja B v√§lill√§ pyrit√§√§n taittamaan mahdollisimman suoralla linjalla. Nuclear Thronella on kyll√§ sin√§ns√§ toimivia ideoita, mutta pieni lis√§sovittaminen ei olisi ainakaan haitaksi, sill√§ t√§llaisenaan kappaleet vaikuttavat aika raakilemaisilta vedoksilta.

Mika Roth
Post Deus Post Deus: Perinde ac Cadaver

Ehk√§ osa sooloprojektien hienoudesta piilee siin√§, ett√§ hommat tehd√§√§n √§√§nitt√§mist√§ my√∂ten itse. Valitettavasti kylm√§ totuus Post Deusin kohdalla on se, ett√§ kehnon koti√§√§nityksen vuoksi musiikista on l√§hes mahdotonta saada mit√§√§n irti. √Ą√§nibalansseissa ja soundeissa on yksinkertaisesti anteeksiantamattomia puutteita. Blackmetalista t√§ss√§ on kuitenkin kyse ja melko monipuolisesta sellaisesta. Perinteisen synkistelyn lis√§ksi tarjolla on niin pirte√§mm√§ns√§vyist√§ nopeusilottelua kuin my√∂s viulun pohjalta kasvavaa kappaletta. Tahto kuolee -biisi v√§litt√§√§ tunkkaisuudenkin alta n√§kemyst√§ ja viulun oikeanlainen k√§ytt√∂ her√§tt√§√§ my√∂s positiivisia fiiliksi√§. Kapellimestari Corer ei tunnu olevan ajautunut sooloprojektin tekoon ainakaan siksi, ett√§ olisi t√§ysin lahjaton s√§velt√§j√§. Seuraava demo on kuitenkin syyt√§ tehd√§ kunnon studiossa ja kaksikielisyyden sijasta lyriikoissa olisi hyv√§ keskitty√§ vaikkapa pelk√§st√§√§n suomeen.

Jarmo Panula
Retaliatory Measures Retaliatory Measures: Promo 09

Retaliatory Measuresin debyyttipromon kappaleita treenattiin nelj√§ kuukautta ja otti nelj√§ p√§iv√§√§ ikuistaa ne studiossa narulle. Tiukka aikataulu kuuluu lopputuloksessa, mutta kun kyseess√§ on deathin ja thrashin v√§limaastossa sukkuloiva orkesteri, ei pienest√§ rosoudesta ole suinkaan haittaa. Ik√§v√§ kyll√§ n√§yte on ainoastaan kahden biisin mittainen, joten esikoisen perusteella ei voi tehd√§ viel√§ kovinkaan pitk√§lle menevi√§ johtop√§√§t√∂ksi√§. Meno on rouhean rujoa, vokalistin rosoinen √§√§ni istuu saumatta kitaravetoiseen pakettiin ja kummassakin biisiss√§ vauhti on melkoista. J√§senill√§ on selv√§sti kokemusta aiemmista projekteista, mutta kokemuksesta huolimatta materiaali on yll√§tt√§v√§n geneerist√§ ‚Äď tosin mit√§ muutakaan n√§in nuorelta yhtyeelt√§ voi odottaa. Oman tyylin hiomista, uusia biisej√§, sek√§ niit√§ aina tarpeellisia keikkoja alle, niin p√§√§st√§√§n katsomaan mihin Retaliatory Measuresista oikeasti on. Ensi kertaa odotellessa.

Mika Roth
Sami Anttila Sami Anttila: Demo 2009

Myös Sami Anttila on päättänyt lähestyä Desibeliä kokonaisen kahden biisin mittaisella demolla. Tähän väliin on tosin sanottava, että Anttilan aiemmat tuotokset ovat ehtineet käydä jo tutuiksi. Niinpä Demo 2009:ltä osaa odottaa juuri sitä mitä se tarjoaa: aivan helvetillisen jykevää ja nopeaa metallikeskitystä, jossa piisaa voimaa vaikka muille jakaa.

Hiljalleen industrial vetoisemmasta materiaalista metallin äärimmäisimpiin kulmiin siirtynyt Anttila on nostanut kappaleiden tempoa entisestään. Kiristäminen saakin avauksena kuultavan Death of the Innocent -siivun uppoamaan tappavalla teholla, mutta toisena soivassa Demon Insidessa kiire kääntyy jo negatiiviseksi tekijäksi ja biisi leviää lopulta mitäänsanomattomaksi ryntäilyksi. Vähän rauhoittavia siis huuleen ja kenties seuraavaksi asteen kaksi isomman kiekon tekoon? Moiseen pitäisi jo näillä näytöillä löytyä yllin kyllin rahkeita.

Mika Roth
Silvoid Silvoid: Promo 09

Alah√§rm√§ ‚Äď Sein√§joki akselilta kajahtaa tiukka suora melodisen deathin muodossa, kun Silvoid ly√∂ tiskiin kymmenen minuutin mittaisen esikoisensa. Kovasti t√§ss√§ nojataan l√§nsinaapurin suuntaan, mik√§ kuuluu yleisess√§ menossa l√§pi v√§h√§n joka tontilta. Vokalisti hoitaa asiansa ammattimiehen lailla: murinaa, √∂rin√§√§ ja huutoa irtoaa v√§hint√§√§n sen verran kuin pit√§√§ ja kitaristit kiskovat etenkin j√§lkimm√§isell√§ kappaleella mukavia melodioita rankan riffittelyn sekaan. Samoin rytmiryhm√§ puskee eteenp√§in asfallttikoneen lailla: j√§lki on tasaista, tummaa ja kuumaa. Taitojen puolesta Silvoidilla onkin homma plakkarissa, mutta mitenk√§√§n uraauurtavaksi tai s√§v√§ytt√§v√§ksi orkesteria on viel√§ vaikea kuvata, sill√§ nyt liikutaan tismalleen samoilla tonteilla miss√§ riitt√§√§ yritt√§j√§√§ pilvin pimein. T√§ss√§kin kohtaa per√§√§nkuulutan sit√§ persoonallisuutta, joka nostaa yksil√∂t massoista, ja joka j√§√§ promolta pitk√§lti puuttumaan.

Mika Roth




Lukukertoja: 5475
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs