Pienet

Pienet ‚Äď Helmikuu 2010

08.02.2010


Decended Decended: Rock Till The Dawn (EP)

Joensuussa vaikuttava ja nuoreksi itseään kutsuva metalliyhtye Decended ammentaa soppansa suurimmat makupalat 80-luvun metallista, mutta on mukaan eksynyt mausteita matkan varrelta muualtakin. Nelibiisisestä promosta kuulee, että yhdessä on soitettu paljon ja todennäköisesti myös kuunneltu. Hauskasti perinteisempään heavyilmaisuun on saatu ympättyä mm. intialaishenkisiä fiilstelyjä, mutta mitään kuriositeettiosastoa Decendedillä ei ole tarjota.

Jollain tavalla yhtyettä kuvaa hyvin se, että laulaja Tony on Tarja Turusen pikkuveli: vakuuttavassa äänessä löytyy sekä ylhäältä nipistävää että alhaalta puristavaa ja yhtyeenkin melodisessa hevissä on paljon yhtymäkohtia nais-Turusen entisen yhtyeen alkupuolen tuotantoon. Ja kyllähän tämä toimii, jos tarkasti soitettu, turhankin tuotettu ja melodinen klasarihevi pienillä ajantasauksilla on juttusi.

Jani Ekblom


Disease of the Nation: The Dawn of the Dead Age

Lappeenrantalaisen Disease of the Nationin kuuden kappaleen demo luo toivoa suomalaiseen metalliin ennakkoluulottomuudellaan. Moneen suuntaan ja tyyliin kurkottava sekametalli on toimivinta kotimaista raskaan sarjan musiikkia miesmuistiin. Grindista pop-melodioihin ja takaisin risteilevät kappaleet tuovat luonnollisesti mieleen System of a Downin, mutta Disease of the Nationin ote on astetta rosoisempi ja ääripäät ovat vielä kauempana toisistaan kuin armenianamerikkalaisilla.

Yhtyeen kolmannen äänitteen kuvaaminen demoksi on pienoinen vääryys, sillä miksauksesta ja masteroinnista vastaavat huippunimet ja kaikenlainen amatöörimäisyys on tiessään. Demoksi yhtye The Dawn of the Dead Agea tahtoo kuitenkin kutsua, joten tätä kunnioitettakoon. Jonkinlaista tietoista vaatimattomuutta on havaittavissa myös siinä, ettei yhtye mainosta yhteyksiään erääseen lemiläiseen metalliretkueeseen. Ei Disease of the Nation minkäänlaista vetoapua tarvitsekaan, vaan pärjää hyvin omillaan.

Kappaleet ovat vahvoja kautta linjan ja mielenkiintoisia yksityiskohtia riittää useammankin kuuntelukerran tarpeisiin. Jos jotain negatiivista demosta pitää löytää, niin pientä tankeroenglantia on havaittavissa. Varsinkin Josef-kappaleen puheosuus pistää hieman kielikorvaan. Myös yhteiskuntakriittisissä sanoituksissa olisi mahdollista päästä asteen syvemmälle tasolle. Näistä moitteista huolimatta Disease of the Nation on enemmän kuin valmis astumaan isommille pelikentille.

Tommi Saarikoski


Ducks With Helmets Ducks With Helmets: Kings Of Rock¬īn Roll

The Hellacoptersin jättämää tyhjiötä paikkaamaan perustetun Ducks With Helmetsin voisi kuvitella olevan yhden asian yhtye, jonka agenda selviää julkaisun ja jäsenten nimistä. Angus Patterson, Magic Johnsson, Snake Baker ja Randall Sixstring tuskin voisivat soittaa muuta kuin melko perinteistä kaduilta haisevaa rockia. Osin näin onkin, mutta ikävästi on kuitenkin puhtaanapitolaitoksen pojat ehtineet apajille ensin, kun julkaisusta välittyy rajuimmillaankin vain vettyneen kajaalin tuoksu.

Radio Novan vastaisuuttaan saatteessa mainostava yhtye on kyll√§ asiansa osaava. Kolmebiisinen demo on vauhdikas ja se osoittaa ett√§ ainakin genren ominaispiirteet on omaksuttu mukavasti. Poljento vipatuttaa jalkaa, kokonaisuuden sekaan on saatu ymp√§tty√§ pieni√§ paloja punkista krautiin, ja sovituksissa on miellytt√§v√§√§ vaihtelua torvineen ja pianoineen. Kahdesta biisist√§ j√§√§ kuitenkin suuhun kovin prosessoitu maku ‚Äď sellainen joka sopisi juuri sinne radioihin. Se kolmas biisi onkin yhtyeen n√§kemys nerokkaan Lee Hazlewoodin mainiosta These Boots Are Made For Walkingingista, mutta siit√§ ei j√§√§ kuin juosten kustu fiilis. Ihan kiva.

Jani Ekblom
Uncut Fallmost: Uncut (EP)

Turkulainen kuusijäseninen Fallmost on lainannut kaavansa popilta, syntikkansa uudelta aallolta ja kireähkön yleissoundinsa metallilta. Näiden avulla on synnytetty viiden biisin verran oikeastaan melko hauskaltakin kuulostavaa melodista rockia. Agneta Tuohiojan vahvalla äänellä etenevä viisibiisinen on energinen ja välillä turhankin turboahdetulta tuntuva paketti, joka voisi toimia parketille yllyttävänä tanssirockina ja iisimpänä radiomatskuna sekä eeppisyyttä hakevana tunnelmarunkkailuna. Toisin sanoen, biisit itsessään ovat oikein mainioita, mutta kokonaisuus yrittää samanaikaisesti olla turhan monta eri juttua. Positiivista on kuitenkin se, että melodisuus, synkeys ja tarttuvuus löytyvät jo nyt tältä vasta syksyllä 2009 perustetulta yhtyeeltä.

Jani Ekblom


Kuvatus Kuvatus: Kalpea kuulas (EP)

Metallinen Kuvatus koostuu Toinen aalto -yhtyeestä tutusta kaksikosta T. Ahoniemi ja H. Helin. Melodista ja paikoin vallan tunnelmallista metallia vääntävä tamperelaisyhtye on parhaimmillaan, kun se antaa musiikkinsa vapaasti luoda oman maailmansa: kosketinpainotteiset hetket ja bläkkiksen sekä dark metalin kanssa flirttaileva fiilistely toimii huomattavasti paremmin kuin kaksikon mutkikkuutta hakeva mutta hankalan yksioikoiseksi jäävä riffittely.

Reiluun kahteenkymmeneen minuuttiin venyvä kolmibiisinen tuntuisi kaipaavan ennen kaikkea tiivistystä: itseään toistavat riffit ja melkein väkinäinen venyttely toimii lähinnä tarkoitustaan vastaan. Avuksi ei ole soundeista, jotka aluksi tuntuvat viehkeästi vinoilta. Kun päivän verran kulkee pää kenossa luulee aamupäivällä vielä saaneensa kaikkeen uuden näkökulman, mutta viimeistään iltapäivällä on saavuttanut varmuuden sille, että jotain on pielessä. Laulusuorituksista kuitenkin kiitosta, niissä vakuutetaan kun vakuuttaa pitää.

Jani Ekblom


Mors Subita Mors Subita: Sound Of Spite (EP)

Vuonna 2002 perustettu oululainen Mors Subita ja sen uusin nauhoitus osoittaa ainakin sen ettei yhtyeen muodostava viisikko ole turhaan soitellut yhdessä viimeistä seitsemää vuotta: tukka heiluu ja turpaan tulee melkein 25 minuutin ajan, ja sehän on jo vallan mainio meriitti tällaiselle melodista death metallia soittavalle yhtyeelle.

Allekirjoittaneella ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista Mors Subitan aiempi materiaali on, mutta ainakin tämä viiden biisin paketti vakuuttaa ja viihdyttää. Huomionarvoisinta kokonaisuudessa on se, että riffit todella svengaavat ja aikaansaadun grooven ansiosta metallia liian usein vaivaava pökkelö jäykkyys loistaa poissaolollaan. Mukavan monipuolinen ja hyvin melodinen yleisilme ei kuitenkaan peitä sitä, että rankkuuttakin löytyy. Parhaimmalla tavalla nämä kaksi puolta yhdistyvät EP:n päättävällä For The Enemiesillä. Toimii.

Jani Ekblom


Love Hurts NHL95: Love Hurts

Melkoisen rujoilla kotimankkanauhoitus-soundeilla paahtavaa kipakkaa mutta poppista s√§r√∂punkkia nelj√§n biisin verran paketoinut helsinkil√§inen NHL95 her√§tt√§√§ sek√§ hyvi√§ ett√§ kehitett√§vi√§ ajatuksia. Nelikolla on hyv√§ energia ja tekemisen meininki√§ ei peit√§ edes melkein luokattomat nauhoitussoundit. Rujous on sin√§ns√§ ihan hienokin elementti, mutta etenkin laulun kohdalla t√§m√§ kuulostaa pelk√§st√§√§n keskener√§iselt√§. Mik√§ on harmi, sill√§ vasta vuoden verran kohtapuoleen yhdess√§ soitelleella b√§ndill√§ riitt√§√§ iskua niin harmittoman positiiviseen kohellukseen Those Fistsill√§, raukeammin p√∂lh√∂ll√§ Speedill√§ kuin r√§k√§isemm√§n kipakalla 3515 Penalty Minutesilla sek√§ oikeasti komean kiireett√∂m√§n tummasyisell√§ San Franciscoolla. Ihan liikaa kuulee b√§ndej√§ joilla on alusta asti soundipalikat j√§rjestyksess√§ mutta biisikyn√§ss√§ turhan tyls√§ ter√§. Ei √Ąn√§riysivitonenkaan viel√§ esimerkiksi Jaakko & Jayt√§ hakkaa biisinteossa, mutta noin vajaa vuoden vanhaksi b√§ndiksi t√§ss√§ on kyll√§ jo kipin√§√§. Eli ei muuta kuin panostusta viel√§ sovituksiin ja tekniikkaan niin saattaapi olla ett√§ t√§st√§ kuullaan viel√§.

Ilkka Valpasvuo


Ihmisyyden Illuusiot Routakehä: Ihmisyyden illuusiot

Laitilalainen Routakehä ilmoittaa saatteessaan kappaleidensa soivan In Flamesin, Bullet For My Valentinen ja Mokoman hengessä. Vertailukohdat ovat kovat alle 20-vuotiaille nuorukaisille, jotka esittelevät tässä vasta ensimmäistä demojulkaisuaan, mutta onneksi yritystä, kunnianhimoisuutta ja omistautuneisuutta bändillä tuntuu riittävän. Omien sanojensa mukaan neljästä kuuteen kertaan viikossa treenikämpälle kokoontuva pumppu on nähnyt sovitustyössä selvästi paljon vaivaa, eivätkä biisit sävellyksellisestikään aivan vähäisistä palikoista rakennu. Kolmibiisisen avaava Omenat onkin jo erittäin vakuuttava tekele vahvan kertosäkeen jäädessä mieleen.

Laulusuorituksissa on kuitenkin vielä melkoisesti petrattavaa vokalistin vaarattoman räkimisen levittäessä varjoaan koko yhtyeen tekemisen ylle. Vaikka lauluosastolla pyritäänkin vaihtelevaan ilmaisuun, laulajan äänenkäytössä on vielä enemmän yritystä kuin voimaa ja karismaa. Kokonaisuutena Routakehän esikoinen ei ole aivan väkevimmästä päästä, mutta näin lujasti motivoituneelle yhtyeelle terve kehitys tuo biisilistalle varmasti lisää omenoita. Kiitokset myös hyvästä, erottuvasta kielivalinnasta, vaikka sanavalintojen puolesta mennäänkin sieltä, mistä aita on stam1naisin.

Jarmo Panula


Suicide Legacy Suicide Legacy: Suicide Deadline

Savonlinnalaisen Maran ympärille kasautunut Suicide Legacy on päässyt vajaan nelisen vuotta kestäneen olemassaolon jälkeen jo varsin innovatiivisesti nimettyyn kakkosdemoon. Napakalla otteella vedetty death metal on tällä nelibiisisellä liki murskaavan tehokasta eikä jäljelle jää kuin kysymys siitä, olisiko vähempikin ehkä riittänyt. Ei niin että tämä olisi mitenkään järin brutaalia, mutta riffirivistö on sen verran tuhti että vähällä maltilla olisi ehkä voinut jättää jonkun tulevaisuuttakin varten. Kyyti on silti yhtä kaikki kylmää, vaikka muutamissa kohdissa yhtye tuntuu liikkuvan vähän epävarmasti hapuillen. Kokonaisuutena homma kuitenkin vakuuttaa, etenkin energisesti turiseva laulu. Mitään järin hienovaraista tai erityisen nyanssikasta tästä on turha etsiä, mutta eipä aina tarvitsekaan.

Jani Ekblom


Vaellustarina Survia: Vaellustarina

Lahdesta ponnistava viisimiehinen Survia vaeltelee tällä kolmibiisisellä julkaisullaan pääosin vähän vinontuntuisessa suomirockmaastossa, ehkä kuitenkin hieman raskaammin ja sokkeloisemmin kuin keskivertotekijät. Kuitenkin laulukolmikosta vain viimeinen, Palaneet sillat, tuntuu sisältävän jotain ideallisesti melko mainiota ja jopa yhtyeen itsensä kuuloista.

Ei tämä kokonaisuutena ole geneerisintä mahdollista suomalaista rockia, mutta kaukana myös siitä omaperäisimmästä laidasta. Melko vähän aikaa yhdessä soittanut viisikko on jo soitannollisesti löytänyt toisensa ja nyt tarvitaankin enää muista saman alan toimijoista mielellään vielä edukseen eroavaa materiaalia. Sikäli Survialla on hommat paremmin hallussa kuin monella muulla, että niitä vaikutteita on poimittu myös vähän muualtakin kuin niistä ilmeisimmistä suunnista. Paitsi jos kolmosbiisin viulusta saa kiittää Lauri Tähkää...

Jani Ekblom


Paska Mikkeli Ydinmätä & Paskahalvaus: Paska Mikkeli

Mikkelissä liikutaan ja punkista on kyse. Paikalliset tahkoajat Ydinmätä ja Paskahalvaus pistelevät oman osaamisensa ristikkäin samaan pakettiin ja esittelevät Mikkelin tylyä todellisuutta.

Halvaus saa aloittaa reippaalla suomenkielisell√§ kiljupunkilla, jossa lauletaan ‚Äď kuinkas muuten? ‚Äď kiljusta. Nopeisiin metallisiin hardcoreryk√§yksiin luottava M√§t√§ saa viisi seuraavaa ly√∂nti√§, joista se selvi√§√§ keskim√§√§rin minuutissa. Yli kaksiminuuttisella Palavan kaupungin reunoilla annetaan tilaa my√∂s synk√§hk√∂lle maalaukselle unohtamatta raivokasta potkua perseelle. Ydim√§d√§ll√§ on hyv√§ vauhti, mutta matkaa Abduktioon tai Terveisiin K√§siin on kyll√§ viel√§ reippaasti. Paskahalvaus jatkaa kasiraitaisen lipareen kaksi viimeist√§ n√§yt√∂st√§ mukavan rennosti, vaikka vauhtia on kiitett√§v√§sti. Mikkeli City Runin nakkikioskitappelu kierr√§tt√§√§ muutamaa kitaraotetta tarttuvasti, Jos j√§t√§t mut tylytt√§√§ parisuhdettaan murhamielell√§. Kaiken kaikkiaan kaksikon n√§ytteet ovat ihan ok, mutta tekemist√§ on viel√§.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 5070
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs