Pienet � Toukokuu 2010
All Will Be Quiet
Lahtelais-helsinkil�isell� kokoonpanolla on takanaan parikymment� keikkaa ja hiukan demo��nityksi�. T�m� kuuden kappaleen EP esittelee monella tavalla kyps�n ja tyylitajuisen orkesterin, jonka indierock leijailee kiireett� suurissa tiloissa. Introa lukuun ottamatta kappaleet venyv�t yli viiden minuutin. Aina t�m� ei ole perusteltua. Yhtyeen postrock-maalailu pyrkii hentoon lentoon ohuilla kosketin- ja jousisovituksilla. Melkein liian hiljaisissa kohdissa All Will Be Quiet on parhaimmillaan. Sen sijaan kappalekokonaisuuksien dramatiikka on lupaavista elementeist� huolimatta viel� hakusessa. Kliimaksien haettu jylhyys tuntuu usein kovin puhdittomalta., mik� saattaa johtua Sigur Rosin ja Magyar Possen kaltaisista kohtuuttoman kovista verrokeista, joita AWBQ:n laadukas maisema nostaa mieleen.
Solisti Aleksi Kaufmann muistuttaa kire�ss� herkkyydess��n hiukan Nick Drakea. T�t� voi pit�� etuna, j�ljittelyyn ei sorruta. Kauttaaltaan yhtyeelt� tuntuu l�ytyv�n roimasti osaamista ja uskallusta l�hte� rakentamaan pakahduttavia tunnelmia. Jos jatkossa b�ndin jo hallitsema eteerinen hissuttelu onnistutaan yhdist�m��n perustellummin massiivisuuteen, voi t�st� kehkeyty� vaikka miten vaikuttavaa menoa.
Antti Hurskainen
Appositio
Ruuhka-Suomesta ponnistava
Appositio kuulostaa juuri niin mielenkiintoiselta kuin mit� pit��kin jos pohjalla on harmonikka-basso-duo! Nykyiseen kuusikkoon kehittyess��n t�m� suomenkielinen, ennakkoluulottomaan polveiluun luottava yhtye on lis�illyt kaavaan mm. wahwah-groovailevan, funkista ja skasta diggailevan s�hk�kitaran, muutaman vaskipuhaltimen sek� hikisen rumpupatteriston. Yhtye ei osaa tarkasti m��ritell� itse itse��n , mutta t�rppein� tarjotut ska ja folk kertovat kyll� jotain� Yhdist� suomenkielinen ismoalankomainen kieroilevampi rock-haahuilu ska-nytkytykseen, polveilevaan jammailuotteeseen mutta my�s suomalaisiskelm�lliseen hanuri-kaihoon.
Kuuden biisin n�yte saa odottamaan aika paljon kuusikon jatkosta �
Ei yksin kannata murjottaa -valssista kun yllet��n hyvinkin vinoihin t��tt�yksiin, takaa-ajo-laukkaan ja psykedeliaan. Popmusiikin moninaisista koreista ammennetaan yht�lailla suoraan kuin aika luovasti. Pirullisia ollaan muttei onneksi j��d� vain sen varaan. Jonkinlaista ytimekkyytt� ehk� kaipaisi joihinkin pahimpiin haahuiluihin, mutta toisaalta vastapuolelta kurkottava tavanomaisuuden m�rk� ja tylsyyden peikko on paljon ik�v�mpi vieras. T�ss� on jotain.
Ilkka Valpasvuo
Dead Cult Diaries
Jyv�skyl�l�is-viisikko
Dead Cult Diariesin tummakaarinen ja kipakka poppunkahtava s�r�rock on toki kuultu moneen kertaan. Silti etenkin naislaulun viem�n� tuoreesti v�reilev� kevytpaahto soi mukavan pirte�sti ja tarttuvasti.
Emmyn rockaava pauhaus mikrofonin takana yhdistettyn� yhtyeen energisyyteen luokin t�st� vauhdikkaasta mutta silti mukavan helposta s�r�melodiapomputuksesta kohtuullisen toimivan paketin. Metallimausteiset riffittelyt tuovat �rankempaa� puolta pakettiin, vaikka totuuden nimiss� mit��n kauhean rankkaa DCD:ss� ei loppujen lopuksi olekaan. Biisikyn�ss� on mukavan �n�lk�inen v�re� vaikkei se sin�ns� mit��n yll�tt�v�� esittele. Kaava on mukaansatempaava vaikka yksitt�iset s�vellykset eiv�t viel� iske nauloja ihoon asti. Lupauksia joka tapauksessa on ilmassa � jyv�skyl�l�iset nimitt�in kuulostavat hyv�ll� tavalla valmiilta isompiinkin ympyr�ihin. Se toki vaatii t�t�kin ter�v�mp�� biisikyn��.
Ilkka Valpasvuo
Epicrenel: The Crystal Throne
Klassisia fantasiaelementtej� ja korkealla karkaavaa kaarta powermetallissaan hy�dynt�v� helsinkil�inen
Epicrenel hallitsee jykev�n laukan kipakalla sahauksella ja kuulaaseen tilutteluun ylt�v�ll� sankarikitaroinnilla.
Christian Palinin sankarir�yhistelev�st� laulusta tulee hiukan mieleen kaikenmoiset
Helloweenit sun muut, mutta tahdinpito on jopa saksalaisia kiivaampaa laukkaa. Ruoska viuhuu ja sankarit ratsastaa!
Pituutensa puolesta l�hes pitk�soittokelpoinen viiden biisin n�yte todistaa soundipolitiikan olevan lajityypille uskollisen tyylitietoista, jykev�� ja kantavaa. Ammattimainen ilme ylt�� my�s s�velkyn��n eik� draaman kaari ja punainen lanka katoa matkan varrella. Jos (ja se on aika iso JOS) uusi powermetalli viel� nykyp�iv�n� oikeasti jotakuta kiinnostaa, niin kannattaa tarkastaa my�s n�iden kaverien panokset. Harmi kyll� mink��nlaisia yll�tyksi� tai v�rin�it� Kristallivaltaistuin ei tarjoile, muttei onneksi my�sk��n pet� lajityypiss��n.
Ilkka Valpasvuo
Eye X: Promo X II
Kuopiolaisen liev�sti progemausteista hevirockia soittavan
Eye X:n mahtipontinen kaari ja jylh� ilmaisu on kielt�m�tt� jopa yll�tt�v�n ammattimaista, kun saatteen mukaan kokoonpanokin el�� viel�. Silti se on yht� j�ykk�� kuin miljoonalla muulla melodisesti kaartavan jylhistelyrockin tekij�ll�. Onneksi laulun suurimman osan aikaa mukavan kansainv�linen, turhaan kikkailuun sortumaton suoraviivaisuus pelastaa paljon. N�iden kolmen biisin varassa voi toki l�hte� isompiinkin ympyr�ihin suuntaamaan, mutta erottuakseen positiivisesti valtaisasta tarjonnasta ei olisi huono asia kehitt�� joko sulavampia linjoja tai mielikuvitusrikkaampi s�velkyn�. Mieluiten toki molemmat.
Dystonian puolitoistaminuuttinen synal�mmittelyk��n ei oikeastaan tarjoile mit��n uutta taivaan alla. Kaartavan hevin yst�vi� suosittelen silti tutustumaan, lajityypiss��n ihan toimiva n�yte.
Ilkka Valpasvuo
Hateflesh: We Bring the End
"Ready, steady, kill!" Hateflesh kertoo ensidemollaan tappamisesta
Cannibal Corpsen tapaan turhia kiertelem�tt�. Yhtyeen moukaroinnissa suoraviivaiset tapporiffit ja villit soolot ly�v�t k�tt� yhteen saaden aikaan paikoin rehellist�kin rehellisemp�� vanhan liiton death-meininki�.
Nopea avausbiisi korkkaa paketin sellaisella vimmalla, ett� pullon palaset lentelev�t. Turhaakin osaa kappaleesta kuitenkin l�ytyy, ja kaiken kaikkiaan koko demolla tarttumapinta j�� viel� varsin ohueksi riuskan avausraidan j��dess� biisikolmikon parhaaksi yritykseksi. Jo laulajan olisi mahdollista tehd� asialle paljon: oli musa kuinka oldschoolia tahansa, se ei anna vokalistille oikeutta yksipuolisen murinan k�ytt��n. V�ri� huutoon korkeammilla kirkaisuilla!
Jarmo Panula
My Grimace: Fear Gives Hope
Kriitikoiden suulla on p�ivitelty lukemattomia kertoja maamme demotason metallib�ndien valtavaa m��r�, joka todella on jotain k�sitt�m�t�nt�. Viel� jos kyse on �ristyst� takomisesta, massasta erottuminen on entist� vaikeampaa.
My Grimace lukeutuu n�ihin b�ndeihin, jotka ovat jo l�ht�kohtaisesti haastavan paikan edess�.
Yksi vahva valttikortti ensidemoaan esittelev�ll� jyv�skyl�l�isb�ndill� kuitenkin on: se osaa selv�sti tehd� hyvi� kertos�keit�.
Irony of Fatessa ja erityisesti
Into the Lightissa kertos�keet saavat p��t� ny�kk��m��n. Biisit ovat kuitenkin muutoin melkoista osaviidakkoa, josta ei pysyv�� otetta tahdo saada viel� viidennell�k��n kuuntelukerralla. Sekavuuden tunne korostuu vokalistin sotkuisen �rin�laulun my�t�, joka heikent�� musiikin kokonaiskuvaa merkitt�v�sti. Ensimm�isen n�ytteen perusteella My Grimacen tie melodisen death-thrashin mutkaisella polulla ei kuitenkaan ole miss��n nimess� tuhoon tuomittu.
Jarmo Panula
Pearly Gates: Soul Maze
T�ss�h�n heng�styy. Joensuussa majaileva
Pearly Gates on mahduttanut demonsa kolmeen kappaleeseen melkoisen m��r�n tavaraa ja tyylisuuntia. Nimikappale liippaa aluksi l�helt�
Radioheadin
Weird Fishesia levollisella n�pp�ilyll��n ja levottomalla kompillaan. T�lle tielle ei j��d� pitk�ksi aikaa - kuten ei millek��n tielle. 70-lukulaista soittamisen iloa pursuva yhtye piipahtaa ainakin progen ja grungen maisemissa tehden kunniaa my�s uuden vuosituhannen retrorockpumpuille.
Hendrix-kiihdyttely� harrastetaan, mutta vain heitt�m�ll� meno 90-luvun ilmastoon. Eik� pid� unohtaa huuliharppua ja saksofonia. Kaikkiaan Pearly Gates vakuuttaa sekavalla vimmallaan, eik� asettumista yhten�isemp��n linjaan voi suositella. S�vellyspuolella, laulunkirjoittamisen kovassa ytimess�, sen sijaan l�ytyy petrattavaa. Muutama kunnolla koukuttava kertos�e tai riffi luonnollisestikin tekisi kokonaisuudesta nautinnollisemman. Nyt mieleen j�� l�hinn� eklektinen into, mutta uskottava ja jatkon kannalta lupaava sellainen.
Antti Hurskainen
Riutta: Mali/Haoma
Viime elokuussa
Riutta ilmestyi ensi kerran Desibelin sivuille, kun b�ndin
esikoisdemo irrotti kollega
Hurskaiselta kritiikki�. Nyt yhtye on palannut parin uuden biisin voimin, eik� tyyli ole muuttunut supisuomalaisesta progesta mihink��n. Nelihenkinen yhtye soittaa todella mallikkaasti yhteen ja lis�ksi soundissa sek� menossa on kunnon imua. Ensimm�isen� kuultava
Mali py�riskelee yll�tt�v�n tiukasti teemansa ymp�rill�, eik� yhtye saa siivusta oikein mit��n irti. Kaikki tarpeellinen on kyll� k�sill�, mutta jokin biisiss� ei vain toimi toivotulla tavalla. J�lkimm�isen� soiva
Haama l�htee sen sijaan kevyemmin liikkeelle, ja puolentoista minuutin kohdilla biisi ottaa k��nn�ksen juuri oikeaan suuntaan. Lyyrisestikin mielenkiintoinen kipale osoittaa, ett� Riutalta l�ytyy tarvittaessa �ssi� hihoista. Lupaavaa.
Mika Roth
Salin Jr.: Distracting Sounds
Ei riitt�v�n h�iritsevi� ��ni�. Nimimerkin
Salin Jr. takaa l�ytyv�
Jukka Kajan saattaa olla EP:ns� otsikossa itseironinen, kuka tiet��. Joka tapauksessa n�m� laulut huokuvat p��asiassa tavallisuutta ja arkisen rehti� vaatimattomuutta. Salin Jr. ei pakota keskittym��n itseens�. Vastuu on liikaa kuulijalla, joka saattaa huomata hyr�ilev�ns� ja taputtelevansa k�sinojaa silloin t�ll�in, muttei valitettavasti sen enemp��. Pienieleinen b�ndi s�est�� moitteitta tunnelmoiden folkia ly�m�soittimilla ja pianolla. Sille vaatimaton rooli sopii, mutta itse laulaja-lauluntekij�lt� odottaisi intensiivisemp�� l�sn�oloa. Lis�ksi kankea englanti tuntuu l�hinn� et��nnytt�v�lt� tekij�lt�. Luomusoundi ja konstailematon arkisuus ovat sin�ns� ok, eik� Salin Jr. ole t�ss� v��rill� j�ljill�. Huomattavasti rohkeampaa auteur-otetta kuitenkin tarvittaisiin.
Antti Hurskainen
Schmorf: Upside Clown
Sekametalliorkka
Schmorf ty�sti ja julkaisi
debyyttipitk�soittonsa viime vuonna, joten b�ndi tiet�� jo kuinka siivujaan hioo. Varmuus ja n�kemys kuuluvatkin tuoreella kolmen biisin sinkulla, joka antaa aika lailla uudenlaisen kuvan yhtyeen vahvuuksista. Verrattuna parin vuoden takaiseen
Metaschmorfosis -EP:hen tuore
materiaali edustaa selv�sti uutta aikaa. Kuusikoksi kasvanut ryhm� l�imii maisemaan edelleen s��nt�vapaata ja progressiivisen aggressiivista metallia, mutta nyt koukeroihin on tullut uudenlaista ilkeytt� ja s�rm��, eik� kimuranttius ole mitenk��n itsetarkoituksellista. Avausraita
Upside Clown sekoittaa ainekset onnistuneimmin, kun raskaan paahdon keskelle livautetaan varoittamatta elektro-henkinen ja seesteinen v�liosa. Ankkuriraita
Mr. Cancer nostaa my�s vinon irveen naamalle, vaikka biisi ei aivan t�ysin potentiaaliaan t�yt�k��n.
Mika Roth
Lukukertoja: 6599
