Pienet

Pienet II - Joulukuu 2011

21.12.2011


Hourglass Between The Skylines: Life In an Hourglass

Helsinkiläinen Between The Skylines uskoo vaonaksti metalcoren ja modernin, sekä vähän progehtavan deathin voimaan. Bändin kolmen kipaleen mittainen minikiekko onkin mielenkiintoinen sekoitus ärhäkämmän metallin makuja. Ikää orkesterilla on vasta reilu puolitoista vuotta, mutta esikoiskiekolla suurin osa asioista tuntuu olevan jo kohdillaan.

Vokalisti ja äänitukea tarjoava kitaristi suoriutuvat raskaasta urakastaan puhtain paperein, eikä biiseistä löydy tekniseltä puolelta juuri huomautettavaa. Viittaukset amerikkalaisiin esikuviin ovat tosin turhan pinnassa, eikä bändin oma soundi ole vielä kovinkaan kehittynyt. Kolme biisiä ladataan maisemaan alle kahdeksassa ja puolessa minuutissa, joten pienelle varioimisellekin olisi tilausta, sillä nyt ideat ajetaan liian nopeasti loppuun. Pieniä moitteita siis tulee, mutta tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa eteenpäin.

Mika Roth


Birdy Birdy: Birdy

Viisijäseninen Birdy lataa tiskiin viisi energistä melodisen rockin saralla liikkuvaa kipaletta. Ryhmän vaikutteet löytyvät selvästi Pohjois-Amerikan suunnilta ja vokalisti Tintin vahvassa äänessä on lisäksi jotain kaukaisista folk-ajoista muistuttavaa, vaikka bändin soitto on ankkuroitu lujasti tähän päivään.

Kappaleissa ei lähdetä kauas modernin rockin piiristä, eikä biisinipusta löydy ainuttakaan todellista kultahippua, mutta viiden kappaleen kokonaisuus on toisaalta tasaisen vahva. Bändin soundi on jäänyt studiossa hiukan ohuehkoksi, mutta kun biisimateriaalista löytyy Fools Songin kaltaisia pikkuhelmiä, ei potentiaali jää huomaamatta. Nyt vain rohkeammin niitä omia rajoja ja soundia etsimään, jotta kaikki hyvä voitaisiin myös joskus hyödyntää vielä paremmin.

Mika Roth


James and Laura Grandhearts: James & Laura
Ilmiö-tuotanto

Tamperelainen Grandhearts luottaa americanan makuiseen voimapoppiin ja ajattomaan kantrifolk-melodisuuteen. Heti avausraita Marialla heleästi ulvova kitara vaihtuu sulavasti kiireettömiin koskettimiin ja Jukka Tallgrenin persoonallisen haikean laulun melodisuuteen. Reipas powerpop-tahdinpito kohtaa menneiden vuosikymmenien amerikkalaiseen kantriamericanafolkperimään nojaavan soundillisen patinan. Paralyzed jatkaa samassa heleässä mollissa hiukan tummemmalla rock-otteella mutta yhtä lailla kepeästi keinuttaen. Promises vaihtaa raukeampaan pohdiskeluun, josta nousee kosketinrikkaalla kerrollaan hyvään liitoon. Päätösraita Summertime keventää ilmettä teemaan sopivan aurinkoisella kepeydellä, jonka kuorruttaa hienosti Suomen Springsteenin Saku Virtasen vieraileva huuliharppu. Myös laulustemmojen käytöstä pitää antaa kiitosta - kappaleen uneliaan reipas hyväntuulisuus on kaikin puolin hyvää vastapainoa muuten aika tummasyiselle haikeudelle. Vanhakantaisen ajaton mutta melodisesti biisevä EP toimii.

Ilkka Valpasvuo


Hahmo: Tukka lähtee/Juoskoot noi pienemmät

Sävellys Kivi, sanoitus Paperi ja miksaus ja masterointi Sakset - mutta kuka voittaa? Suomenkielistä, aiemmin tulokulmaltaan viistoksi määriteltyä rockia soittava Hahmo lähestyy kuulijoita kahden biisin sinkuralla, johon olisi saanut itse piirtää kannet. Passaan ja keskityn musiikkiin. Näillä kahdella sävellyksellä mysteerinen Hahmo keskittyy näppäilevään suomenkieliseen poppiin. Askellus on Tukka lähtee -raidalla laiskanraukeaa tangoa ja instrumentaatiota leimaa kiireetön ilmavuus vaikka siellä on sähköä ja isoja kaariakin mukana. Tarinasta ei kauhean helposti saa kiinni eikä kappale oikein nouse uneliaasta, joskin mukavan leppoisasta tunnelmastaan oikein minkäänlaiseen kliimaksiin. Tunnelman puolesta hieno suunnanvalinta, mutta hiukan paikalleen jumahtava kappale.

Toinen a-raita Juoskoot noi pienemmät ottaa vieläkin heleämmän mollinäppäilyn käyttöön, jossa otteenvaihdotkin kuuluvat. Biisi lähtee kuitenkin heti laulussaan ja myöhemmin myös sovituksillaan jylhistelemään vastapainona. Juhlallinen ote toisaalta sopii kokonaisilmeeseen, kunhan asioita ei tehdä liikaa sen ehdoilla. Tämänkin kappaleen kohdalla jää kaipaamaan jotain minne se lopulta johtaa. Puolitoista minuuttia toista pidempänä biisi ehtii riisutun välisoiton jälkeen kasvaa lähes stadionmittoihin, mikä onnistuu omalla tavallaan luomaan jonkinlaista rypistystä. Jotain koukullista erityisyyttä tästäkin silti vielä puuttuu...

Ilkka Valpasvuo


Ilme Kalle Kaasinen: Ilme

Aiemmin tänä vuonna Kalle Kaasinen huomasi bändinsä hajonneen altaan, joten oli aika tehdä jotain muuta ja aivan uudella tavalla. Tuore neljän raidan kiekko onkin saatteen mukaan lähinnä uuden suunnan tunnustelua.

Kaasisen edessä avautuvia teitä on näemmä yllättävän paljon, sillä jokainen kiekon kappale liikkuu eri suunnilla. Avauksena kuultava In Full Swing on puhdasverinen 90-lukulainen jenkkialtsurockralli ja nipun selvästi tarttuvin siivu. Dour on puolestaan päiväpoutainen brittipoppis, jonka muhevassa bassolinjassa ja kirjailevassa kitarassa piilee ikuisen kesän lämpö. Säröisä kitarasiivu The Rivals vaikuttaa puolittaiselta hudilta, sillä ainoastaan osa raakilemaisesta kappaleesta toimii kunnolla. Päätöksenä kuultava Sauma soundaa puolestaan 80-luvun Kauko Röyhkältä, joka on ottanut akustisen kitaran käteensä aamuyöllä, hetki sen hiljaisen Bossanovan jälkeen.

Ilme on suuntaansa etsivän artistin välityö, joka enteilee suurta muutosta. Minkä näistä teistä Kaasinen sitten valitseekaan, on hänellä ainakin mielenkiintoinen taival edessään.

Mika Roth


RRER Malvo : Romurautaesirippu

Jo aiemmin pariin otteeseen Desibelin sivuilla vieraillut Malvo palaa takaisin kahden ja puolen vuoden jälkeen, tosin nyt vain kahden biisin voimin. Mitään dramaattista yhtyeen tyylille ei ole tällä välin tapahtunut, sillä thrash/hc-punk määrittelee yhä bändin sielunmaiseman, eikä esiintymiskieltäkään ole vaihdettu ensimmäisestä kotimaisesta.

Kahteen biisiin uhrataan aikaa kuusi ja puoli minuuttia, tallan pysyessä jatkuvasti laudassa. Vauhti toimiikin yhtyeen eduksi tiettyyn pisteeseen saakka, mutta etenkin Kaaoksen suurmestari olisi kaivannut vielä jotain muuta runkonsa peitoksi. Kummassakin biisissä on ainesta, mutta viimeistelyn puute ja yksipuiset soundit jättävät toivomisen varaa. Vokalistin puhdas laulu toimii hienosti ja sitä kannattaisi vastaisuudessa käyttää enemmänkin vastavoimana.

Mika Roth


Marja Taipale: Seinen sillat / Olet valonain

Täytyy tunnustaa että kotimainen iskelmämusiikki ei ole sitä vahvinta alaani, mutta otin rohkeasti käsiini Marja Taipaleen ensimmäisen levyn, sillä onhan oma isänikin vaikuttanut vuosikymmeniä tuolla samalla saralla.

Kappaleista ensimmäisenä kuultava Seinen sillat on perinteinen mennyttä rakkautta kaipaileva tarina, jonka kaareileva melodia ja 70-luvun lämpöä huokuva äänimaisema toimivat. Väliosassa kudotaan hetken ajan omia pikkukuvioita, kunnes on aika sulkea kappale. Taipaleen lämmin ääni pääsee hieman paremmin oikeuksiinsa, kun vuoroon tulee perinteinen foxtrot Olet valonain, jonka svengissä on jotain äärimmäisen lämmintä. Ei tämä ihan meikäläisen kuppi teetä ole, mutta Taipale hallitsee selvästi asiansa enkä näe mitään syytä, miksei sinkun perään voisi tehdä kokonaista albumia.

Mika Roth


Sober Sounds Mimica: Sober Sounds (EP)

Halvan, eli huonon hevilevyn kääreeltä näyttävä Sober Soundsin kansi ei tee Vammala-Turku-akselilla operoivalle Mimicalle oikeutta. Punkkia jälki-hardcore-painotuksin veivaava viisikko kun tuntuu mukavan omintakeiselta yhtyeeltä. Lähinnä siksi, että aika monesta suunnasta vaikutteita napanneena Mimica tekee sinne tänne sinkoilusta yhdenmukaista.

Mimica on vähän adhd, mutta ei ähkyyn asti. Moniosaiset kappaleet kellottavat 2-3 minuutin pituuksia, mutta kuten klassisessakin punkrockissa biiseissä on koukku, joka kantaa. Ajoin sukulaisuus tiettyihin Fullsteam-artisteihin käy mielessä, mutta kyllä Mimica (nimestään huolimatta) on enempi aikuiseen makuun. Kotimaan hengenheimolaiset löytyvätkin Combatilta: Endstand, Lighthouse Project, Deathbed jne.

Sober Soundsille, Mimican esikoistuotokselle, ei ole eksynyt yhtään heikkoa kappaletta. Viisi biisiä vakuuttavat sisällöllisesti ja muodollisesti. Jopa suoraviivaisesta kiihkotahkoamisesta keskitempoiseen kilkutteluun tai metalliseen lirkutteluun, tunnekylläiseen tulkintaan ja melodiseen rakenteluun on aina lyhyin matka. Klap-klap-klap, tyylilajista ja osasta toiseen. Moninaisuudestaan huolimatta tarjolla on yhtenäisiä kokonaisuuksia, groovea rocksoittoa, voimaa.

Jani Ekblom


Project Shiver: Demo 2011

Samassa koosteessa soolona demoilevan Ville Skönin (koskettimet) yhdessä kitaristi Janne Pennasen kanssa perustama ja solisti Jouko Siekkisen täydentämä Project Shiver liikkuu demollaan kolmen biisin verran polveilevan melodisen metallin parissa. Yhtyettä pyritään pitämään niin sanotusti stressivapaana, joka kanavoituu siihen että lopputulos ei ole puolivillaista tai väkisin väännettyä, vaan kaikessa rauhassa rakennetun ja ideamyllyn ehdoilla toimivan kolmen biisin taso on heti vähintään kelvollinen. Monisyisyydestään johtuen genre saattaa lipsahtaa paikoin jopa progemetallin puolelle, mutta kipakka tahdinpito ja ytimekkyys pelastavat kolmikon turhalta haahuilulta. Siekkisen äreä toteavuus sopii hyvin tiluttelevaan maalaukseen ja tykittelevä rumpalointi pitää hyvän liikkeen yllä. Koska lajityyppi ei oikein kuulu omaan mukavuuskenttään, en osaa varmasti sanoa kuinka vahvoilla osakkeilla yhtye melodisen metallin karsinoissa liikkuu, mutta musiikin tasapainon, koukkujen ja demosarjalaisuuden puolesta mennään vahvasti plussan puolelle. Eli mielikuvituksekasta, iskevää ja loppuun asti mietittyä. Jopa epämetallisti nostaa peukun ylöspäin.

Ilkka Valpasvuo


Huomenna hän tulee Riutta: Huomenna hän tulee / Kuvasta kadonnut

Useamman lyhytjulkaisun kanssa desibeli.nettiä aiemminkin lähestynyt oululainen progeyhtye Riutta tarjoilee kahden biisin singlen. Suomenkielinen, vakavailmeisesti pyörteilevä ja tumman jylhä askellus on edelleen hiukan jäykkä, vaikka sulavuudesssa ja taipuisuudessa mennäänkin koko ajan eteenpäin. Siinä missä soiton melankolisessa polveilussa on mukavasti ilmaa ja väreilevää tunnetta, on laulun hiukan monotoninen toteavuus turhan yksi-ilmeistä ja sillä tavalla jähmeää ettei se tahdo koskettaa. Toisaalta taas "töksäyttely" on tavallaan myös ihan toimiva persoonallinen piirre Riutan paketissa. Parasta osaamista on silti kuulaan näppäilyn yhdistäminen kasvatuksiin ja maalailuihin. Kun yhtye keväällä 2012 alkaa valmistella debyyttiään, toivoisi että yhtye saisi ilmaistua enemmän tunneskaalaa myös laulussa. Samoin soiton puolesta ääripäitä voisi viedä ehkä näitäkin kauemmas toisistaan ja revitellä tätäkin raivokkaammin. Se toki saattaa paikoin tuhota yhtyeen taitavan intensiteetin, mutta saattaisi samalla tuoda pakettiin enemmän ennalta-arvaamattomuutta.

Ilkka Valpasvuo


Pulse Of The Earth Velvetcut: Pulse Of The Earth
Velvetcut/Secret Entertainment

Kolmatta albumiaan helmikuuksi lupaileva Velvetcut jatkaa tummasävyisen rockin parissa, palaten samalla alkupisteeseensä. Laulaja-kitaristi Tomin sooloprojektina alkaneen yhtyeen tuleva albumi Electric Tree on nimittäin miehen soololevy. Siinä missä yhtye on kulkenut popmetallimausteiden kautta 70-lukuiseen, jopa progemausteita ja voimapoppia syleilevään rock-ilmaisuun, ollaan nyt lähempänä industrial-maailman tummaa sykettä ja samalla jylhää stadionrockin isoa kaarta. Nine Inch Nails, Muse, Radiohead ja Sara mainitaan saatteessakin ja samat nimet kieltämättä välkkyvät myös omien silmien edessä. Kolmen biisin näytteestä nimibiisin tumma muovinen pulssi kohtaa osuvasti jykevän kitarasärön ja öiset kaaret. Radiohead nostaa päätään eniten Heroic Symphonyn viipyilevästi kaartavasta laulusta, Climbing Up The Electric Tree taas pyörteilee vahviten synkissä tunnelmissa melodisuuden kustannuksella. Mielenkiintoinen albumi on luvassa.

Ilkka Valpasvuo


Ville Skön: Fragmented Demo 2011

Samassa koosteessa edukseen esiintyv√§n Project Shiverin toinen perustajaj√§sen ja kosketinsoittaja Ville Sk√∂n toimi aiemmin nimell√§ Autumn¬īs Grief, mutta kuluvasta vuodesta l√§htien mies on luonut sinfonisia elokuvamaalauksiaan ihan omalla nimell√§√§n. Jylh√§ ja korkealle kaartavan kolea sinfonisuus kohtaa Sk√∂nill√§ kohtuullisen hyvin hiljaa lipuvat aallonpohjat. Eli nyanssintaju on kohdallaan. Vaikka herran elokuvallisuus liikkuu vahvasti fantasian ja sinfonisen isojen tunteiden parissa, ei mies n√§ill√§ kolmella n√§ytteell√§√§n sorru turhaan jylhistelykolkkouteen vaan tunnekaava pit√§√§ sis√§ll√§√§n sen tarpeellisen herkkyyden ja jopa heleyden, jonka t√§llainen haastavahko maalailu vaatii avautuakseen. Vaikka soolon s√§vyist√§ jotenkin kuulee ett√§ mies tosiaan soittaa my√∂s melodista metallia, on kappaleissa kalvavan kylmyyden ohella my√∂s kiitett√§v√§sti kauneutta, joskin kuolevaa sellaista. Eiv√§t ne isot Hollywood-tunnarit sen kummempia ole - mik√§ on Sk√∂nille samalla melkoinen plussa ett√§ hiukan my√∂s miinus. Olisi nimitt√§in mukavaa ett√§ mies onnistuisi my√∂s erottautumaan tuosta sinfonisesta s√§velt√§j√§-joukosta jollain omintakeisella piirteell√§√§n. Voi olla aika paljon vaadittu. Joka tapauksessa, sarjassaan tyylipuhdasta ja vertailukelpoista j√§lke√§.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 2778
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs