Pienet

Pienet - Tammikuu 2013

14.01.2013


Gaspar: Know Yourself

Tummahkosti jyräävää rockia soittava Gaspar heilahtelee vielä hiukan neljän biisin Know Yourself-EP:llään - niin soiton kuin laulun saralla. Vauhdikkaasti paahtava avausraita Open Your Eyes kevenee akustisen Not Anymoren kohdalla kevyempään tunnelmointiin, josta ei silti puutu jyrää eikä mahtipontta. Laulaja-kitaristi Jussi Ulanen hoitaa laulupuolta kohtuullisen hyvin, mutta etenkin hiljaisemmalla puolella lievät kompastelut kuuluvat sitäkin selvemmin. Miehellä on touhuun kuitenkin hyvä ote ja jatkossa varmaan kantaa entistä vakaammin?

Onko biisikynässä tai ilmeessä sitten jotain niin omaperäistä että Gaspar kannattaa nostaa erityisesti esiin? Vielä tässä kohtaa vastaus on ei, mutta nelikko tarpoo kieltämättä ihan toimivalla kaavalla josta saattaa jatkossa irrota ihan mitä tahansa. Jo nyt perusasiat ovat mainittuja haparointeja lukuun ottamatta ihan kohtuullisesti ojennuksessa.

Ilkka Valpasvuo


Ground Frame: Worlds Ground Frame: Worlds

Ground Frame on niitä orkestereita joiden ytimekäs lokerointi on mahdotonta. Progehtavassa rockin, metallin ja popin sekoituksessa kun lähes kaikki tuntuu olevan mahdollista. Pääosin vauhti on huimaa ja biisien käännökset tuntuvat suorastaan lentävän silmille, mutta melodinen ja äänitason lattiaan tipauttava väliosa voi yllättää periaatteessa koska tahansa. Näin yhden hetken turpajuhla voi kääntyä bladerunnermaiseksi tunnelmoinniksi, tai herkäksi halailuksi, kunnes on taas aika heittää hillot seinään.

Tällainen vuoristoratarockmetallimikälie korostaa luonnollisesti jäsenten vähintäänkin riittäviksi osoittautuvia mittavia teknisiä taitoja sekä mielikuvituksen rajattomuutta, mikä voisi toisessa tilanteessa kääntyä ryhmää itseään vastaan. Onneksi Ground Frame osaa välttää oman navan liian tuijottamisen sekä peilikuviinsa rakastumisen ja kaikesta korkkiruuvimaisuudestaan huolimatta Worlds tuntuu rehdiltä ja suoralta teokselta. Tältä pohjalta ryhmälle onkin helppo povata menestystä, kunhan sinne poukkoilun sekaan saadaan luotua muutama simppelimpi ja tarttuvampi helmi, kuten 22 tai Your Call.

Mika Roth


Honey Hellraiser: Pick Your Poison (EP) Honey Hellraiser: Pick Your Poison (EP)

Honey Hellraiser jatkaa kakkos-EP:ll√§√§n Amerikan l√§nsirannikon 80-lukulaisen hard rockin ja my√∂h√§is-glamin viitoittamaa tiet√§. Samalla mukaan on tarttunut annos uuden aallon amerikkalaista punk-henke√§, sellaista Green Daylt√§ tuttua, v√§h√§n huolellisempaa ilmaisua. Vertailukohdallisissa p√§√§rooleissa keikkuvat silti edelleen Hanoi Rocks ja vaikkapa kaikkien t√∂rkyilij√∂iden karikatyyri M√∂tley Cr√ľe.

Vaikkei py√∂r√§√§ olla edelleenk√§√§n kiikutettu innovointikeskukseen, on kumppanuksilla kuitenkin sen verran tyylitajuinen ja kukkoileva tekemisen eetos, ett√§ suunpielet k√§√§ntyv√§t v√§kisinkin yl√∂sp√§in. Tunnetta ei v√§henn√§ se, ett√§ kavereilta l√∂ytyy my√∂s kelpom√§√§r√§ (itse)ironian ja teatraalisuuden tajua, vaikka varsinaista musiikkia taidetaan ihan tosissaan veivatakin. Riikinkukkoilevat, v√§h√§n h√∂lm√∂ilev√§t lyriikat ovat yhdistelm√§ nasevia koukkuja, foneettista metaforallista leikkimist√§ ja iskev√§√§ rytmiikkaa. Laulusta paistaa pieni tyylinmukaisen soundaamisen halu, mutta p√§√§osin sekin toimii varsin hyvin. My√∂s taustalaulupuolella erilaisia stemmoja ja arreja k√§ytet√§√§n n√§pp√§r√§sti ‚Äď paikoin jopa v√§h√§n yliampuen. Kun soittokin futaa ja riffeist√§ l√∂ytyy mukavasti tarttumapintaa, j√§√§ en√§√§ oikeastaan kaipailemaan saman intesiteetin komeita, siis sellaisia h√§rskisti jalka monitorilla vedettyj√§ kitarasooloja. Mit√§√§n j√§risytt√§vi√§ yll√§tyksi√§ Pick Your Poison ei tarjoa, eik√§ kai ole tarkoituskaan. Omassa genress√§√§n varsin onnistunut kiekko.

Rami Turtiainen


Lack Of Quest: Hunger Lack Of Quest: Hunger

Lack Of Quest on raikas tuulahdus sellaista popmusiikkia, joka toimii ainoastaan kappaleiden ehdoilla. Sitä ei olisi välttämättä uskonut The Strokesin debyyttiä muistuttavan kansikuvan perusteella. Yhtye ei ole silmille hyppäävän persoonallinen muttei myöskään väkinäisen trendikäs. Soundeilla ei tarvitse kikkailla sen kummemmin, sillä melodiset kappaleet ovat soljuvarytmisiä, koukukkaita ja värikkäitä ihan luonnostaan.

Queen Of The Flashes -avaus on viel√§ kelvollista tunnustelua, mutta seuraavat kolme kappaletta kertovat selke√§mmin, mist√§ on kyse. Suuretkin tunteet esitet√§√§n ilman ylim√§√§r√§ist√§ itkua, l√§hes aikuismaisesti analysoiden. Silti yhtye kykenee rentoudestaan huolimatta koskettamaan ‚Äď tulevaisuudessa todenn√§k√∂isesti viel√§ enemm√§nkin. Nelj√§n biisin EP:n perusteella Lack Of Questilla on kaikki edellytykset siihen, ett√§ tuulahduksesta tulisi pysyv√§mpi ilmi√∂.

Pietari Raekallio


MetalFear: From Cradle to Grave MetalFear: From Cradle to Grave

MetalFear tuli tutuksi reilu vuosi sitten, kun vuoden 2011 yläasteikäisten rockin SM-tittelin voittaneen ryhmän kolmas demo päätyi käsiini. Tuolloin nelimiehinen ryhmä soitti vielä puhdasveristä kasari-thrashia, mutta sittemmin ilmaisu on rikastunut ja tuore viiden biisin mittainen EP avaakin yhtyeelle uusia ovia.

Ytimenä toimii nyt melodinen ja raskas metalli, jossa kaikuu niin 80-luvun kuin uudenkin vuosituhannen vaikutteet. Biisit rakentuvat pitkälti tuhtien riffien ympärille, joita väritetään joillain melodioilla sekä puhtaalla laululla. Joissain kohdin voi kuulla yhä thrashin perinnön, toisaalla bändi lähenee puolestaan deathia, mutta tärkeintä tässä kaikessa on se, että nyt MetalFear kuulostaa itseltään. Vaikutteet on nyt sulautettu omaan soundiin ja From Cradle to Grave onkin tärkeä askel tiellä, joka voi johtaa tästä pisteestä oikeastaan mihin suuntaan tahansa. Pisteet myös vokalistille aiempaa sujuvammasta englannin ääntämyksestä, tästä on hyvä jatkaa.

Mika Roth


Nok Nok: Hotti nätti nuori äiti Nok Nok: Hotti nätti nuori äiti

Muutaman vuoden toiminut bändikollektiivi Nok Nok rakentuu Juise Hytösen biisien ympärille. Pohjimmiltaan musiikillisesti mennään pienesti heleän mutta särmikkään suomenkielisen poprockin ympärillä, jota väritetään milloin lattarimausteilla, milloin räpillä. Levyn avaava, yh-äitiä ylistävä nimibiisi Hotti nätti nuori äiti rakentuu Hytösen laulun ja Johanna Ruonalan räpin vuoropuhelulle. Pikkukylän paras rakastaja tuntuisi jatkavan samaa tarinaa hieman pidemmälle ehdittyään. Naislaulu-stemmat sopivat kyllä paremmin Hytösen toteavan laulun tueksi kuin mitä räppi edellisellä. Ja kiireettömyys ja ajattoman kuuloinen akustisuus pukevat hyvin biisejä. Tummasyisesti huohottava Pullo punkkuu ja nostalgia toimii vielä aiempia paremmin pelkistetyllä otteellaan. Samoin päätösraita Rakkauden lävistämä viehättää olennaiseen keskittymisellään ja näppäilyllään. Parhaimmillaan Nok Nok onnistuu tiivistämään biiseihinsä oivallisesti pakahtuneen tunteen. Itse nostaisinkin valokeilaan ennemmin juuri sitä pelkistyneempää puolta nimibiisin rennon jammailun sijaan.

Ilkka Valpasvuo


Shiraz Lane: Lights Out Shiraz Lane: Lights Out

Shiraz Lane vieraili Desibelin sivuilla ensimmäistä kertaa aika tasan tarkkaan vuosi sitten, kun pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan ryhmän ensimmäinen demo koukutti kollega Ekblomia. Shiraz Lanen ydin muodostuu edelleen hard rockin säkenöinnistä, jota maustetaan glam punkilla ja oikeaoppisilla pop-koukuilla.

Kiekon viisi siivua antavat värikkään ja monitahoisen kuvan yhtyeen repertuaarista. Talla osataan lyödä tarvittaessa lattiasta läpi, kuten jo avausraita Too Much osoittaa, mutta myös vivahteikkaampi möyrintä onnistuu mistä kakkosraita One For the Show on mainio esimerkki. Vaikka biisistä olisi voinut veistää minuutin pois, on perusidea edelleen toimiva. Eikä se tunnelmointikaan vierasta ole, kun From My Soul rakentaa syvistä tunnoista komeasti rokkaavan mahtislovarin säröä unohtamatta. Shiraz Lane toistaa 80-luvun oppeja tarkasti, itse asiassa jopa turhankin uskollisesti, joten pieni lisä persoonallisuudessa ei olisi pahasta.

Mika Roth


Star Insight: My Time Is Out Star Insight: My Time Is Out

Sinfonista metallia jo vuodesta 2005 takonut Star Insight on julkaissut aiemmin kolme pikkukiekkoa, mutta jostain syystä törmäsin bändiin vasta nyt. Debyyttipitkäsoittoaan valmistelevan ryhmän tuliannos on harmillisesti vain kahden raidan mittainen, mutta jo näissä tiiviisti pakatuissa minuuteissa olennainen välittyy.

Kaiken runkona on raskas melodinen metalli, jota s√§vytet√§√§n satunnaisilla koskettimilla. Etenkin j√§lkimm√§isell√§ raidalla kiipparit nousevat merkitt√§v√§mp√§√§n rooliin ja koskettimia olisi voinut korostaa jopa enemm√§n niiss√§ avainkohdissa. Siin√§ miss√§ synat silottavat kokonaisuutta on vokalisointi melkoista konsonanttikoskea. Laulajan m√∂re√§ tyyli korostaa b√§ndin ‚ÄĚBefore the Dawn meets Moonspell‚ÄĚ ‚Äďhenke√§ ja etenkin vokaalien saralla j√§in kaipaamaan monipuolisempaa ty√∂t√§. Toisen kitaristin sekaan heitt√§m√§t taustalaulutkin on haudattu liian syv√§lle √§√§nimaisemaan. Star Insightin k√§dest√§ l√∂ytyy jo monta mainiota korttia, joten j√§√§n mielenkiinnolla odottamaan kuinka esikoispitk√§soiton luonti onnistuu. T√§m√§n kahden siivun mittaisen n√§ytteen perusteella satsaisin viel√§ lis√§tunteja sovituksiin ja eri osasten paremman tasapainon l√∂yt√§miseen. Lupaavaa mutta viel√§ on matkaa edess√§.

Mika Roth


Syöjättäret: Sisältää kappaleita -EP Syöjättäret: Sisältää kappaleita -EP

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä yhden viisivuotiskauden kokeillut ja sittemmin parin näytteen verran palannut joensuulaisyhtye Syöjättäret; paketoi kuulijoille mukavannäköisesti punertavan viiden biisin EP:n. Kahden naisäänen laululle ja rapsakalle särörockille rakentava yhtye perustettiin jotenkin joensuulaisuuteen osuvasti kieromman rockin äärelle ja samaa vinoa pirua on mukana edelleen, vaikka ilme vaikkapa avausraita Kuolemankellolla on enemmän suoraviivaisen hevahtava. Piru istuu olalla enemmän kuiskailevassa väliosassa... Sovituksellisesti tai sävelkierron osalta en laskisi Syöjättärien vuoden 2013 soundia varsinaisesti mitenkään äkkivääräksi. Vinous tuntuu hiukan päälle liimatulta turhan monessa kohtaa, ikään kuin yhtye ei oikein keksisi mikä olisi sopivan tuore tapa värittää muuten aika suoraviivaisia riffilatujaan.

Siinä yhtyeellä ehkä pieni haaste onkin - miten luoda persoonallinen soundi ja samalla saada raskaampi ote soljumaan eikä töksähtelemään? Nyt kulmat auraavat hiukan kulmikkaasti, mikä aikaansaa demomaista pöhinää. Toki ymmärtäisin että sitä hiukan vinompaa otetta sillä töksäyttelyllä tavoitellaan mutta piru ei välity, koska lanauksen ja haasteellisuuden kohtaaminen jää kömpelöksi. Naislaulut kantavat sinänsä hyvin ja yhdistelmä on ihan mielenkiintoinen, mutta ihan sitä parasta yhtälöstä ei saada vielä irti.

Hevimpää puolta kuuntelematta rakennettu Ankronikka tarjoilee yhden vastauksen edelliseen, riisumalla raskaampia osasia edelleen turhan vakavanaamaisen veikeilyn tieltä. Rohkeammin vaan vielä vaihtoehtoisempia sovitusreittejä, to boldly go where no man has gone before! Riisutun puolen vastapainona biisin riehaantuva loppukiihdyttely toimii hyvin eikä edes keuli yli. Vastapainona suoraviivaisemmalta puolelta päätösraita Pikkusisko toimii hyvin. Vaikka siinäkin tavoitellaan erikoisuutta mm. hevimurinan ja YUP -avantgarde-väliosan keinoin, on biisissä itsessään ihan hyvä imu. Suomenkielisen rockin ja kahden naislaulajan vetämä yhtye onnistuu myös olemaan kuulostamatta juurikaan PMMP:ltä, mikä on oikein hyvä. Silti vielä hiukan lisää viilausta siihen miten hevirockkaahaus ja kierouden tavoittelu yhdistellään. Eikä väkisin tarvitse olla outo jos biisi muuten koukuttaa.

Ilkka Valpasvuo


Tarja Setälä Tarja Setälä

Tarja Setälän kolmen biisin demoläpyskä näytti aluksi hiukan liikaa jälleen yhdeltä iskelmätaivaan yrittäjältä. Onneksi sisältö liikkuu enemmän jazzahtavan kepeän (folk)poprockin parissa, taitavan yhtyeen heleän otteen huomassa. Koskettimissa ja haitarissa kolmibiisisellä vaikuttavan Lauri Pärssisen käsialaa olevat kappaleet sopivat mainiosti Setälän lähes leikittelevään lauluun - tai Setälän laulu sopii hyvin biisien kepeyteen, mitenpäin vain. Kauniin näppäillen maalaava ja teemaan sopivan seesteinen Yökahvilassa, hiukan reippaammin hölkkäävä Lennätän leijaa ja kesäpäivän terassijazziskelmäinen Enkeleitä onnistuvat kaikki pitämään kiinni rauhaisasta positiivisuudesta, johon Setälän laulun lämpö erinomaisesti sopii. Toki harmonian varaan rakennetaan jopa siinä määrin että musiikki ei juurikaan haasta tai tempaise. Silti, hyvällä tavalla ihan kiva.

Ilkka Valpasvuo


The Psycho Season: EP 2012 The Psycho Season: EP 2012

Raskaasti lanaavaa ja suu mutrussa irvistelevää synkkää rockia tempova oululainen The Psycho Season ei juuri keveisiin puoliin luota. Reilut pari vuotta toiminut viisikko paahtaa nelibiisisellään menemään talla pohjassa tasaisen isolla säröllä, joka ammentaa niin klassisen rockin, grungen kuin metallinkin maailmoista. Niin ja muistetaan myös stoner.

Lauri Peisterän soittoon sopivan psykedeelisen savuinen mutta ärhäkkä laulutapa värittää mukavasti yhtyeen tummasävyistä maisemaa, riffeissä on raskaudesta huolimatta mukavasti myös väriskaalan vaihtelua ja tinkimätön jyräävän otteen pyhittäminen on mukavan selkeä ja hallittu suunnanvalinta. Omassa sarjassaan yhtye hoitaa leiviskänsä vähintään kelvollisesti. Ei The Psycho Season silti vielä tällä lyhärillä esitä sellaisia persoonallisia koukkuja joilla nousta valopilkuksi taivaalle, silti perusasiat ovat hyvin pulkassa. Silloin kun jyrä ei tarkoita kaiken notkeuden menettämistä, silloin jotain on jo tehty hyvin.

Ilkka Valpasvuo


Unet: Askel Unet: Askel

Oululainen Unet jatkaa matkailuaan m√∂ykk√§musiikin parissa. Kolmebiisinen Askel on aika monipuolinen kattaus, jonka pohja on selv√§sti jossain hardcoren liepeill√§, mutta johon naitetaan jos mit√§kin rauhallisemmin etenev√§√§ ilmaisua. Mieleen nousi vahvasti Frivolvol ‚Äď osittain varmasti √§rtyis√§st√§ vokalisoinnista ‚Äď joka on √§itynyt maalaamaan my√∂s v√§h√§n laveammin, hitaammalla tempolla ja raskaammalla askeleella.

Parhaimmillaan Askel yhdistää hc:n ja post-jotakin-maalailun hyvät puolet: eritteet lentävät, rytmit paukkuvat, kitarat kirskuvat pahaenteisesti ja nurkasta käsin kokeillaan josko biisi kestäisi vielä yhden jutun. Kestäähän se kun kokeillaan. On tämä sitten viimeistä piirtoa myöten suunniteltu tai täysin spontaani luomus, on lopputulos luonteva, vaikkei aivan uniikki kuitenkaan. Unet kuitenkin erottuu monesta sillä, että se assosioituu selkeämmin punkin ja vaihtoehtorockin kuin metallin puolelle, vaikka sen anti raskas onkin. Ja juuri sieltä se kaivaa runsaasti sävyjä muuten kalskeaan, jopa kylmään ilmaisuunsa. Erittäin mainiota.

Jani Ekblom




Lukukertoja: 3238
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs