Pienet

Sinkut II - Maaliskuu 2019

15.03.2019


Blackbird Sons: Rock 'n' Roll Ain't Dead Blackbird Sons: Rock 'n' Roll Ain't Dead

Blackbird Sons uskoo rock’n’rollin kuolemattomaan voimaan, minkä voi myös helposti havaita ryhmän ensisinkulta, ellei satu olemaan umpikuuro. Rock elää, voi hyvin, ja käyttäytyy tämän ryhmän käsissä erittäin äänekkäästi. Myöhemmin on kuuleman mukaan luvassa vielä samanniminen EP-levy, mutta otetaan nyt sinkura ensinnä haltuun.

Kolmessa minuutissa ryhm√§ raastaa s√§rkymispisteen rajoilla √§rh√§kk√§√§ action-rockia, jossa kitara on kuningas ja valuroiskeinen riffi tippuu nuppiin kuin kymmenen kilon leka. Mukana on tietysti tyylik√§s ja sovitukseen (olosuhteet huomioon ottaen) n√§tisti kudottu kitarasoolo, mink√§ lis√§ksi kuusikieliset saavat v√§ritt√§√§ hieman sielt√§, t√§√§lt√§ ja tuolta. Teksti√§ ei paljoa l√∂ydy, mutta eiv√§tp√§ ne oppi-is√§t Peer G√ľnt, The Hives ja kumppanitkaan varsinaisesti mit√§√§n rockin Shakespeareja ole ainakaan t√§h√§n menness√§ olleet. Rock!

Mika Roth


Dekathlon: Two Worlds Dekathlon: Two Worlds
Ektro Records

Circlen suurpiiriin kuuluvat Jussi Lehtisalo ja Janne Peltomäki ovat tehneet Dekathlon-nimen alla tällä erää yhteistyötä Maria Stereon ja Anssi Kasitonnin kanssa. Kaksi maailmaa voivat olla vaikka toistensa peilikuvia, tai mitä vain metaforia, mutta lopputulos on mielestäni nyt huomattavasti ehyempi kuin taannoin julkaistulla The Thin Road / Blood Rise -seiskatuumaisella.

Synamusiikkia tämäkin yksilö on, mutta vaikka aiheen monitulkintaisuus saa aivot kipristelemään, on itse siivu mitä maukkain. Two Worlds kulkee matkansa kuin raiteilla, paksujen synamattojen aaltoillessa vokaalien alla. Kolmessa minuutissa mukavan retrohtavat synat eivät paljoa tee, mutta laulumelodia saavuttaa jotain ainutlaatuista, jota jopa Kasitonnin taustahuudot vain tukevat. Suora biisi ilman mitään sen kummempia väliosia tai muita harhautuksia, mutta tällä erää se riitti vallan mainiosti.

Mika Roth


Emilia Elelé: Lomalla taas Emilia Elelé: Lomalla taas
Luova Records

Lapsuuden lomareissut olivat haastavia. Sitä voi yrittää sumuttaa itseään ja kullata muistikuvia, mutta eihän se kimallepinnoite peitä karun kylmää tosiasiaa, että pökälettä tässä vain yritetään koristella. Tai näin ainakin on Emilia Elelén tapauksessa, kun koko perheen voimin matkataan asuntoautolla Kiirunaan. Lapsen kulmasta nähty matka kulminoituu nukkumisen monisyiseen vaikeuteen sekä maahan tippuneeseen jäätelöön, jonka tilalle ei uutta saa. Kyllähän sitä jo vähemmästäkin katkeraksi käy.

Kuten taannoisella Lama-ajan lapsi -sinkulla, äänessä ovat ainoastaan nainen ja akustinen kitara, tyylin sijoittuessa folkin pienimuotoisempaan päätyyn. Hiljaa käynnistyvä biisi kiihtyy ja voimistuu loppua kohden, Elelén hallitessa kullanarvoisen dynamiikan salat. Pieni ja puhutteleva tarina, joka lopussa kääntää vielä kaiken avoimeksi kysymykseksi. Sinkut ovat saatavilla myös kasettisinglenä, jota kelpaa kuunnella vaikka lomareissuilla automankasta.

Mika Roth


Eroma: Pois pois pois Eroma: Pois pois pois

Kuvitelkaa seuraava skenaario: Olet päätynyt mitä selvimmin vääriin juhliin, Sabrina laulaa sterkoista Boys, boys, boys ja itse haluat vain pois pois pois, koska et yksinkertaisesti kuulu ympäristöön. Jokainen meistä on varmasti ollut joskus tilanteessa, jossa tekisi mieli hypätä lähimmästä ikkunasta karkuun ja tuollaisesta hetkestä, sekä sen seurauksista, kertoo tämä Eroman tuore sinkku.

Pois pois pois -kappale on alussa puhtaammin perinteistä hidasta tanssipoppia, mutta väliosaan tultaessa tapahtuu räjähdys, valituksen muuttuessa elämän ylistykseksi. Taustalla äänistä kasataan suurempaa kuoroa, äänivalli on Euroviisu-kelpoinen ja seassa on sopiva annos ironiaa. Kliimaksin jälkeen kappale muuntautuu vielä kerran, nyt hitaasti pois haihtuvaksi tunnelmoinniksi. Laulumelodiansa koukkuun nojaava kolmeminuuttinen on vahvaa jatkoa menestystä niittäneelle debyyttisingelle, joten vuosi 2019 näyttää erittäin lupaavalta Eromalle.

Mika Roth


Lobster: Psycho Maniac Lobster: Psycho Maniac

Räyhäkkää ja menevää modernia rockia esittävä Lobster rutisti ja puristi viime vuoden lopulla ilmestyneellä Killing Silence -albumillaan. Nyt tuolta kiekolta on lohkaistu uusi sinkku, sodan raunioittamista sotilaista kertova Psycho Maniac. Kansikuva on viittaus Tonavaan ammutuista ihmisistä, sekä siitä kaikesta mielettömyydestä, joka tappaa ihmisiä sotien kautta, vaikka nämä saattaisivatkin olla yhä ulkoisesti hengissä. Sielu on kuollut ja kuori on tyhjyyttään kumiseva.

Tiiviiksi puristettu actionrock-rysäys käynnistyy puolen minuutin introilun perään, vokalisti/kitaristi Anan kiskoessa itsestään irti väkeviä tunteita. Vuoroin takova, vuoroin tilaa äänten väliin jättävä raita kiihtyy, kasvaa ja vimmaantuu, vain luovuttaakseen seuraavassa hetkessä ruorin valittaville äänille, kunnes lopussa hulluus kasvaa kaiuttimista ulos. Vaikea aihe, vahva esitys ja toimiva biisi, joka vakuuttaa paremmin sinkkuna kuin albumin osana.

Mika Roth


New Silver Girl: Love Is Like a Goldmine New Silver Girl: Love Is Like a Goldmine
Soliti

Viime vuoden puolella itsensä mukaan nimetyn esikoisalbuminsa julkaissut New Silver Girl, eli Olli Happonen, haki fiilistä kiekolleen Berliinin legendaariselta Hansa studiolta. Pitkäsoitto on sittemmin niittänyt kiitosta ja uusin sinkku tullee jatkamaan tätä ylistysten trendiä. Jo biisin nimi, Love Is Like a Goldmine, vinkkaa vahvasti 70-luvulle, eikä musiikkikaan varsinaisesti aivan tätä päivää ole.

Kitararockin perusteita kertaava ja sopivasti boogaava siivu keikkuu plus neljän minuutin mittansa kuin ei mitään, Happosen puoliarrogantin ilmaisun kuulostaessa hyvissä lääkkeissä olevalta Jaggerilta. Noin asennepuolella nyt ainakin. Happosen kunniaksi on kuitenkin todettava, että David Bowien tavoin hän saa tavallisenkin rockin kuulostamaan jotenkin luksukkaammalta ja hohdokkaammalta. Näin simppeli rakkaudenylistyskin kasvaa todelliseksi anthemiksi, aivan kuin huomaamatta. Pakan coolein veto.

Mika Roth


Pikku kukka: Hengityksesi rytmi Pikku kukka: Hengityksesi rytmi
Texicalli Records

Pikku kukka julkaisi vuosina 2007-2013 kolme studioalbumia, joista etenkin vuoden 2009 Pois ympäröivä maa on kasvanut kuluneina vuosina merkittäväksi palaksi monien musiikillista lähihistoriaa. Lotta Savolainen ja Emilia Norppa palaavat nyt uuden singlen voimin, joka enteilee syksyllä julkaistavaa EP-levyä.

Aikaa on kulunut, eikä Pikku kukkakaan ole enää sitä samaa äänekästä kitarapoppia, ainakaan tällä sinkulla. Hengityksesi rytmi -kappaleessa on läsnä suru ja menetyksen tuntu. Kertooko tämä läheisen poistumisesta, liian aikaisesta kuolemasta, väistämättömän eron ensikivuista? Tulkinnat ovat aina tulkintoja, mutta joka tapauksessa pianoon ja lauluun rakentuva kappale on kaunis sillä miltei satuttavalla tavalla, johon vain hiljaisimmat raidat pystyvät. Saksofonin hiipiessä pienten taustaäänien sekaan, tulee tarve halata kaikkia heitä joita rakastan. Upeaa ja hiljentävää.

Mika Roth


Samoaja: Svier Samoaja: Svier

Aiemmin jo pari EP:tä sekä yhden pitkäsoiton julkaissut Samoaja on jostain syystä päässyt livahtamaan aiemmin ohitseni. Niinpä Svier-sinkku sai toimia esittelijänä bändin alternativefolk-maailmaan, jossa avoimet äänimaisemat ja eteerisyys ovat keskeisissä avainasemissa.

Svier on periaatteessa sähköinen kitararock-raita, jonka kuulaus ja keveys saavat ajatukset helposti karkaamaan vallittelun parista. Ensimmäisen minuutin ajan miesvokalisti laulaa äärimmäisen säästeliäästi taustan soitinten soidessa vaimeina, paikoin miltei tukahdutettuina. Ja kun biisi saavuttaa äänekkäämmän vaiheensa, on äänekkyys vähintäänkin suhteellista. Ytimeltään Svier onkin vaimea ja pienimuotoinen kappale, jonka vaatimatonta sydäntä studiopaisuttelukaan ei pääse pilaamaan. Kaiutettua kitaraa kuullaan koko rahan edestä, mutta mielestäni kitarat voisivat joko astua vielä rohkeammin eteen, tai sitten lisätä taustasoittimina nuottejaan, koska nyt biisi tipahtaa hieman kahden maailmaan väliin.

Mika Roth


SundaySong: Firechild SundaySong: Firechild
Inverse Records

Kotkalainen tunnelmointiryhmä SundaySong on valmistautumassa toisen albuminsa julkaisuun. Viime vuoden loppupuolella ilmestynyt Daughters of the Moon -sinkku tunnelmoi siinä määrin, että vertailut folkrockin merkittäviin olivat jo paikallaan. Firechild ei juuri polkaise lisäkierroksia koneeseen, mutta jonnekin shoegazen ja kevyen indie/post-rockin yläpilviin kohoava kappale on kuin pikarillisen rauhoittavia nauttinut Trailer Trash Tracys.

Eteerisyys on dream popin johdannaisissa aina eduksi, mutta samaan aikaan kuulijaa pit√§isi pysty√§ jotenkin koukuttamaan. Firechild onnistuu t√§ss√§ suurimmaksi osaksi moitteetta. Alun kasvattelu johtaa raskaamman osuuden kautta ensimm√§iseen s√§keist√∂√∂n, jossa vokalisti pit√§√§ v√§h√§eleisesti langat k√§siss√§√§n. Maalaileva kitara tihkuu kaihoa, raskaammat iskut rytmitt√§v√§t menoa ja kaikki on mallillaan ‚Äď paitsi, ett√§ yli viisiminuuttinen raita tahtoo uuvahtaa viimeisell√§ minuutillaan, kun sit√§ kaiken sitovaa solmukohtaa ei sitten l√∂ydyk√§√§n.

Mika Roth


Taskumatti & Subsense: Mir Taskumatti & Subsense: Mir
Tuore Records

Kieli kehittyy ja muuntuu jatkuvasti, sanojen saadessa uusia merkityksi√§ ja menneisyyden lipuessa v√§√§j√§√§m√§tt√∂m√§sti unhon usviin. Taskumatti & Subsense julistaa olevansa ‚ÄĚylh√§√§ll√§ kuin Mir‚ÄĚ, eli tuo vanha neuvostoliittolainen kovia kokenut avaruusasema, joka edelsi ISS:n siistimmiss√§ olosuhteissa tehtyj√§ saavutuksia. Taskumatti kertoo my√∂s ‚ÄĚpuhuvansa teknoo‚ÄĚ, joka siis viittaa elektroniseen puhemusiikkiin ‚Äď luonnollisesti.

Sanat olkoot mitä ovat, Mir on kaunis, lähestulkoon runollinen kappale, jossa metaforat syntyvät tunnistamattomista lentävistä esineistä, avaruudesta ja kaikesta siitä, mitä mahtuu korkeimpien vuorten ja taivaan väliin. Onko kertoja syrjäytynyt, eksynyt, valaistunut? Tulkinta riippuu tulkitsijasta, mutta moisia pohtiessa kelpaa nauttia Subsensen luomista elektronisista äänitasangoista, joissa rauha ja seesteisyys pitävät kruununsa. Kumarruksen ansaitsee myös naislaulaja, jonka kanssa Taskumatti löytää vaivatta yhteisen sävelen.

Mika Roth


Terrific Verdict: Big C Terrific Verdict: Big C
Inverse Records

Helsinkiläinen thrash metal pumppu Terrific Verdict eli ensi kerran metallisella 80-luvulla muutaman vuoden ajan, kunnes päätti lyödä hanskat naulaan 90-luvun alussa. Kolmen alkuperäisjäsenen voimin vuonna 2017 uudelleenkasautunut ryhmä pyrkii nyt julkaisemaan ensimmäisen albuminsa, jota tämä ensisinkku ennakoi sangen terhakkaasti.

Tarina ei kerro kuinka pitkät juuret kipaleella on, mutta Big C kuulostaa kieltämättä äärimmäisen autenttiselta kasari-thrashin unohdetulta ja uudelleen löydetyltä palaselta, puhuttuine väliosineen kaikkineen. Jopa hieman kankeahkosti taittuva englanti toimii trion eduksi, kulmikas ilmaisu kun nostaa mieleen etenkin kotimaiset ja saksalaiset thrash-pioneerit. Pinnat on pakko antaa myös vokalistivieras Jari Hurskaisen mukanaolosta, sekä Mikko Siltasen ilkeästä kitarasoundista ja äärimmilleen tiivistetystä soolosta. Tulevaa Wheel of Fortune pitkäsoittoa odotellessa.

Mika Roth


Trio Anuri: Mullan alle Trio Anuri: Mullan alle
Komitea

Trio Anuri julistautuu uuden sinkkunsa saatesanoissa katusoittokantriyhtyeeksi, joka on päättänyt tulkita vapaamuotoisesti Leon Paynen tekemisiä. Eikä siinä mitään, onhan Lost Highway hieno kappale ja ansaitsee tulla versioiduksi. Trio Anuri ei tällä erää äidy rähjäämään, vaan soittaa kipaleen hitaasti, keveillä käsillä ja ilmiselvällä rakkaudella aihettaan kohtaan. Jopa puolivälissä kuultava kitarasoolo pysyy aisoissa, ryhmän romuluisen soundin kuulostaessa folkimmalta kuin kenties koskaan aiemmin.

Teksti on tietysti kyllästetty suomalaisella melankolialla ja fatalismilla, joissa baaritiskit ja tutkimattomat tiet vilkkuvat. Tämä kohtalon edessä alistuminen istuu paynettyneen Trio Anurin pirtaan mallikkaasti, täydentäen version pistesaldoa. Lopussa kuultavat taustan puhe/huuto -pätkät eivät istu ongelmitta kuvaan, mutta muuta valittamista en tästä sitten keksinytkään. Ei siis muuta kuin stetsoni päähän ja saluunaan.

Mika Roth


Wagtails: Song in the Wind Wagtails: Song in the Wind

Vuonna 2015 perustettu Wagtails on kahden viime vuoden aikana julkaissut EP-levyn ja sinkun, jotka saavat nyt jatkoa uudesta sinkusta. Neljässä vuodessa yhtyeen soundi on kehittynyt persoonalliseen muotoonsa, jossa eri genreviittojen pystyttely on sanalla sanoen haastavaa.

Vajaan minuutin mittainen kosketinvetoinen alkuosuus johdattaa ajatukset aluksi 70-luvun utuisiin kevytprogerock-pilviin, mutta sähkökitaran ja rytmiryhmän rykäistessä koneensa käyntiin päivittyvät maisemat vinhasti 80-luvulle. Menevää hard rockia hieman Rainbow’n ja varhaisen Michael Schenker Groupin hengessä, mutta seassa on myös kotimaista uutta aaltoa ja Jefferson Airplanen jylhää mahtavuutta. Toisin sanoen kasassa on persoonallinen sekoitus, joka osaa yllättää halki viisiminuuttisen kestonsa, kiitos rohkean sovituksen ja vahvan uskon omaan asiaan. Hieman raakilemaista mutta ehdottoman lupaavaa.

Mika Roth


Waste of Space Orchestra: Wake Up the Possessor Waste of Space Orchestra: Wake Up the Possessor
Svart Records

Tämänkertaisen sinkkukoosteen ajallisesti mittavin kappale on Waste of Space Orchestran eeppiseksikin luonnehdittava Wake Up the Possessor. Eikä bändikään ole sieltä pienimmästä päästä, sillä kymmenhenkinen yhteenliittymä on sama asia kuin Oranssi Pazuzu ja Dark Buddha Rising. Projektin alla yhdistyneet yhtyeet ovat tahoillaan uraauurtavia, ja ennen huhtikuista Syntheosis -albumin julkaisua kuulijat pääsevät nyt livahtamaan hetkeksi suurryhmän universumiin.

Kappaleella kuullaan kolmea vokalistia. Vesa Ajomo on shamaanin ääni, Marko Neuman toimii riivaajan äänenä ja Juho Vanhasen kautta ääneen pääsee etsijä. Jossain post-post metal -pilvien tuolla puolen tapahtuva black metal räjähdys on samaan aikaan progressiivinen, ja kai tässä yhteydessä sopii käyttää myös avantgarde-termiä, sen verran syvissä avaruuksissa WoSO näet luovii. Massiivista, eeppistä, vaarallista, tuhoisaa, vavahduttavaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 514
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs