Pienet

Sinkut - Helmikuu 2019

09.02.2019


Atomic Annie: Insane Atomic Annie: Insane
V.R. Label Finland

Lisää fuzzia rokkiin, sanoo Atomic Annie ja turkulaiset kiskovatkin seiskarijytäänsä kerrassaan komeasti. Aiemmin ymmärtääkseni vain yhden sinkun julkaissut yhtye on saanut taakseen myös Turku Rock Academyn, joten tässähän saattaa olla aineksia suurempiinkin julkaisuihin.

Insane pyörii teemansa ympärillä, kuvaillen rock’n’roll elämää pienellä ironialla ja mustalla huumorilla maustettuna. Kommunikointi on haastavaa, eikä kukaan oikein tunnu ymmärtävän sanojasi, joten järkihän siinä tahtoo jo vaihtaa postinumeroa. Fuzz-kitara ja mehukkaasti soitetut kiipparit saavat seurakseen jopa huuliharppusoolon, kun Atomic Annie pistää tuulemaan. Biisin väkevä kulku käykin päälle kuin ylilyöty lääkeannos, ja kipaletta rytmittämään olisi mielestäni kaivattu selvempää väliosaa, tai jonkinlaista yllättävää askelta ulos omasta boksista. Pinnat muhkeista soundeista ja kirkkaasta äänimaisemasta.

Mika Roth


AvAciA: Ilman varjoa AvAciA: Ilman varjoa
V.R. Label Finland

Ehkä tarpeettomankin kimurantin kirjoitusasun nimelleen valinnut AvAciA on metallia rock-asenteella soittava trio, jonka historia ei ole kovinkaan mittava. Turkulaisen nuoren ryhmän asenne vaikuttaa kuitenkin olevan kohdillaan ja kunnianhimon puutteestakaan asiat eivät ainakaan jää kiinni, kun pyritään suomenkielisen modernin rockmetallin mestaruussarjaan.

Hyvän ja pahan ikuisen taistelun eri kulmia pohtiva biisi on monitulkintainen tekstinsä puolesta, mutta kehotus ajatella itse ja tehdä omat päätökset omin aivoin sopii kaikkina aikoina jokaiselle. Miltei neliminuuttinen raita kehittyy ja muuntuu jatkuvasti, tuhdin riffijyräyksen ja melodisuuden käydessä omanlaistaan piiritanssia. Soittopuolella kitaran valta-asema on kiistaton, mutta rytmiryhmä antaa kyllä oman lisänsä lisukkeilla. Monipuolinen vokalisointi on myös ehdoton vahvuus, etenkin kertosäkeen napsahtaessa jo kohdilleen, joten lupaavalle näyttää.

Mika Roth


Cityman 900: Modern Reneissance Man Cityman 900: Modern Reneissance Man

Vaporwave on jäänyt Suomessa, ja oikeastaan kaikkialla muuallakin, melko pieneksi genreksi. Kuluvan vuosikymmenen alussa syntynyt genre rakentuu usein 80- ja 90-lukujen nostalgisoinnista, elektronisen musiikin soundien ollessa toisten mielestä upean minimalistisia, ja toisten näkemysten mukaan vain halpoja ja kökköisiä.

Genren hengessä sopivasti nimetty Cityman 900 saa digisinkullaan neljä minuuttia vierähtämään kuin tyhjää vain. Instrumentaalikappale plinkuttaa soundeillaan menemään kuin ensimmäinen Tron, peruskoukun osoittautuessa yllättävänkin toimivaksi. Kappale nousee ja laskee kuin kiireetön vuoksi, luoden juuri riittävästi vaihtuvuutta, kunnes viimeisen reilun minuutin aikana Modern Reneissance Man lähtee rohkeammin astelemaan robottijaloillaan kohti pikselistä auringonlaskua. Kaunis pieni helmi osoittaa, että vaporwave, muzak ja mallsoft taittuvat kyllä suomalaiselta citymieheltä ongelmitta. Klik-klik.

Mika Roth


De Lirium`s Order: Orion¬īs Cry De Lirium`s Order: Orion¬īs Cry
Inverse Records

De Lirium`s Order on pitänyt matalaa profiilia sitten vuoden 2012 Veniversum-pitkäsoiton. Nyt teknistä ja hieman progehtavaakin death metalia takova ryhmä palaa takaisin sinkun voimin, neljännen albumin ilmestyessä myöhemmin keväällä.

Orion¬īs Cry on kurvikas ja yll√§tyksellinen sukellus p√§ivitetyn death metalin maailmaan. Yhtye on aina henkil√∂itynyt vahvasti kitaristi Juha Kupiaiseen, mutta miehen ymp√§rill√§ h√§√§rii nyt asiansa osaava ja tiukasti soittava b√§ndi. Propsit ansaitsee my√∂s vokalisti Kari Olli, jonka m√∂re√§ √§√§ni istuu t√§llaiseen sci-fim√§iseenkin tarinaan ongelmitta. Soundi on raskas mutta ilmava, koukeroisen biisin muuntuessa hetkitt√§in eteeriseksi tunnelmoinniksi vain rys√§ht√§√§kseen seuraavassa mutkassa viilt√§v√§ksi metallipy√∂rteeksi. Poukkoiluun kest√§√§ aikansa tottua, mutta monimutkaisuus ei kaadu tarpeettomaksi kikkailuksi. Erinomainen sinkkuvalinta, joka saa odottamaan pitk√§soittoa.

Mika Roth


Emilia Elelé: Lama-ajan lapsi Emilia Elelé: Lama-ajan lapsi
Luova Records

Ei ollut lama-aikana helppoa, ei. Noita 90-luvun alun kurjia vaiheita muistelee nyt Emilia Elelé, pelkän akustisen kitaran ja laulun voimalla. Onko tämä nyt protestilaulua? Ei ymmärtääkseni, sillä asioiden tola vain todetaan, eikä Helsingin herrojen suuntaan viskota katukiviä. Kutsukaamme musiikkia siis pienen ihmisen folkiksi, jossa sysimusta huumori ja ironia väläyttelevät hetkittäin hymyjään.

Rullaavan reippaasti kulkeva kappale on kahden ja puolen minuutin mittainen, varhaista Bob Dylania ja Paul Simonia lähentelevä veto. Kertosäkeessä Emilian omat stemmalaulut tuovat harmonioita mukaan, vokaalien pistäessä juuri sopivasti pikkutikareillaan. Rahaa ei ollut, mutta olisiko asiat kovinkaan eritavoin menneet, jos mammonaa olisi löytynyt? Tuskin, sitä paitsi hernerokka ja näkkileipä ovat edelleen ihan hyvää muonaa, jota useampikin pula-ajan lapsenlapsi oppi arvostamaan.

Mika Roth


Franzenin pysäkki: Mennään eteenpäin Franzenin pysäkki: Mennään eteenpäin

Aiemmin ymmärtääkseni vain yhden EP-levyn julkaissut Franzenin pysäkki on pyöräyttänyt kasaan vajaa neliminuuttisen kitararock-raidan. Saatekirjeessä yhtye nostaa esiin grungen vaikutusta alkuhistoriassaan, mutta itse en kyllä pysty havaitsemaan Seattlen-soundin jälkiä ainakaan tästä biisistä.

Kuka suosittelisi läheiselleen, tai edes itselleen, eutanasiaa ja/tai lobotomiaa? Mennään eteenpäin -kappale kertoo parisuhdeongelmista, jotka ovat nakertaneet uskoa yhteiseen tulevaan, ja saavat pohtimaan moisia. Kahden kitaran ja koskettimien kutoma verkko ympäröi Matti Parkkosen vähäeleistä laulua, joka yltyy hetkellisesti kovemmaksi vain siinä pakollisessa myllytyskohdassa. Ensimmäisen kahden ja puolen minuutin hiljaisempi rakentelu saa arvoisensa kruunu, kun viimeinen minuutti lähennellään Maj Karman rujompaa soundia. Onneksi etäisyys niin satakuntalaisiin pysyy sentään riittävänä. Kelpo kappale, mutta bändi tuntuu vielä hiukan arastelevan niin runttaamista kuin riittävää rauhoittumistakin. Jäin kaipaamaan selvempiä kontrasteja.

Mika Roth


Jankan Eläinpuisto: Puistossa Jankan Eläinpuisto: Puistossa
Tuore Records

Jankan Eläinpuisto on toisen sinkkunsa julkaissut yhtye, jonka alla genrerajat ryskyvät iloisesti säpäleiksi. Yhtye lähtee rohkeasti itseironian ja satiirin poluille, oman elon tarjotessa parhaimmat naurut, mutta kuka lopulta viimeksi nauraa? Ja eniten?

Puistossa funkkaa, rokkaa, pomppii ja paukkuu kuin nuoruutensa ei-niin-nirso Red Hot Chili Peppers, joka olisi päättänyt tehdä tulevaisuuden suomirokkia ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Lähtökohdat tarjoavat siis karmeiden vaarojen lisäksi loputtomasti mahdollisuuksia, eikä ryhmä losauta itseään jalkaan, vaikka tekeekin työnsä vahvassa etunojassa. Biisin koukkuvalikoima sisältää kuplivan rytmlinjaston tuottaman jytkeen, kertosäkeen räpätystä ja kitaran runttaaman melodian lisäksi mm. puheosuuden ja tajunnanvirralta maistuvaa sanaristitulta. Kolme ja puoli minuuttia nousujohteista vääntöä, joka ei jätä ketään taatusti kylmäksi. Kyllähän tätä lisääkin kuulisi, kiitos.

Mika Roth


Maustetytöt: Tein kai lottorivini väärin Maustetytöt: Tein kai lottorivini väärin
Is This Art!

Maustetytöt on käsittääkseni kaksi kolmasosaa Kaneli-yhtyeestä, mutta tällä erää sisarukset ovat jättäneet punkit ja garaget sikseen. Sähköt on sen sijaan kytketty syntetisaattoreihin, sekä maltilla soitettuun kitaraan. Pientä pöhinää jo musiikkipiireissä aikaansaanut duo on tähän mennessä heittänyt vain keikkoja, mutta nyt loppu-universumikin pääsee osalliseksi tyttöjen mausteisesta popista.

Tein kai lottorivini v√§√§rin -sinkku on saatteen mukaan diskomusiikkia yksin√§isiin illanviettoihin. Tarkennuksina mainittakoon syna-vaiheensa nuori ja naiivi Leevi and the Leavings, sek√§ camp-arvoilla lastattu Giorgio Moroder, jota kuunnellaan halpahallin ‚Äôlaatukaiuttimista‚Äô. Matalateknisyys ja pintapuolinen k√∂mpelyys taitavat tosin olla vain osa hyv√§ll√§ maulla luotua pakkausta, sill√§ laulu soi hienosti ja biisi j√§√§ noin kerrasta soimaan p√§√§h√§n ‚Äď pysyv√§sti. Ei siis muuta kuin lis√§√§ mausteita purkkiin, kiitos.

Mika Roth


Mustan Kuun Lapset: Kohti valoa Mustan Kuun Lapset: Kohti valoa
Inverse Records

Hankalasti rajattavan ja määriteltävän dark metalin parissa jo 90-luvun alusta saakka toiminut Mustan Kuun Lapset on niitä bändejä, joita aika ei tunnu koskevan. Otettuaan muutaman vuoden happea ryhmä palasi takaisin kuolleista, ja kahden vuoden takainen paluulevy Saatto oli vahva, vaikkakin hieman tarpeettoman varman päälle pelattu kokonaisuus.

Seitsemän minuutin mittainen Kohti valoa -sinkku enteilee kuudetta studioalbumia, jonka nimi on tietysti Valo. MKL on aina osannut työstää melodista, melankolista ja tarttuvaa metallia, mutta enpä muista ryhmän aiemmin luoneen mitään näin upeaa. Kohti valoa musertaa surumielisellä melodiallaan, pohjoisen syvän ahdistuksen pusertuessa nuottien välistä lumiseen maahan. Pete Lehtinen ja Ville Pelkonen hoitavat pääosin raa’at vokaalit moitteetta ja koskettimiakin on lisätty keitoksen vain tarvittava määrä. Josko Valo olisi viimein se levy, jolla bändi räjäyttää potin? Toivotaan niin.

Mika Roth


Nununu: Tahra Nununu: Tahra

Nununu on tehnyt jo jonkin aikaa musiikkia ja esittänyt sitä yleisöille, mutta itse en syystä tai toisesta ollut aiemmin törmännyt artistin tekemisiin. Onneksi törmäsin nyt, sillä Tahrahan on mitä viehättävin ja sopivasti rajoja reunoiltaan pois pyyhkivä pop-kappale, jossa arjen pienet palaset kolisevat kulmistaan toisiinsa.

Tahra on eteerinen, elektroninen ja keskivaiheillaan vahvasti rytmiinsä nojaava kappale, jota vokaalit johtavat alusta loppuun saakka. Hiljaisuus ja vaimeus kestävät jopa v-sanan käytön, koska vähäeleisen kappaleen virtaus on poikkeuksellisen syvä. Periaatteessa biisin ainesosat ovat yksinkertaiset, eikä sovitus juuri lähde rakentelemaan mitään sen ihmeellisempää, mutta soundien puolella tapahtuukin sitten enemmän. Tahran kehyksiä koristavat pienet partikkelit ja lisukkeet, jotka yhdessä monisyisen laulun/lausunnan kera saavat summan nousemaan huomattavasti osasiaan suuremmaksi.

Mika Roth


Pekka Käppi & K:H:H:L: Väärä laulu Pekko Käppi & K:H:H:L: Väärä laulu
Svart Records

Joskus musiikkia tulee kenties kutsuttua turhankin heppoisesti ‚Äôpersoonalliseksi‚Äô, mutta Pekko K√§ppi & K:H:H:L tekee totta tosiaan omanlaistaan musiikkia. V√§√§r√§ laulu on jonkin sortin psykedeelist√§ folkrokkia, jossa Kuusumun Profeetta -henkinen julistus ja Einst√ľrzende Neubautenin kiivas ahdistus nousevat urbaaneista helveteist√§√§n ja p√§√§tyv√§t jonnekin pohjoisten korpimaiden taa.

Nelihenkinen orkesteri puskee biisi√§√§n maaliin rytmin ehdoin, mutta jouhikko vetelee edelleen nuottejaan julkeana paistattelijana. Onko taustalla jopa hitunen konevoimaa? Niin tai n√§in, lopputulos on timanttinen ja loitsumaisen laulun rivit saavat kuvavirran vilkkumaan silmiss√§. Mit√§ on kuolema, mit√§ on jumaluus ‚Äď mik√§ on kaiken tarkoitus? Ei mit√§√§n simppeli√§ setti√§ tosiaan, mutta jokainen saa l√∂yt√§√§ oman vastauksensa, on se sitten luku 42., sheikkim√§inen katras lapsia, tai vaikka luostariin sulkeutuminen. Oikea laulu myrskyvaroituksen antamiseen.

Mika Roth


Puk: Varjokuva Puk: Varjokuva
Wood Productions

Jo silkka lupaus mahdollisesta tulevasta albumista kirkasti sateisen päiväni. Puk räjäytti potin reilun kahden vuoden takaisella Murhalaulut-albumillaan. Toki syksyinen Sudet-sinkku jo vihjaili seuraajan saapumisesta, mutta nythän tässä pitää alkaa ihan jo oikeasti uskoa tulevaan Romanssiin.

Indiepopin tummissa tapeteissa viihtyvä yhtye on siirtynyt pysyvästi yön puolelle, sinne missä toista manataan hautaan ja rakkauden kentillä kärsitty tappio tunnustetaan. Vai onko se toinen edes totta, eikä kenties vain silkka varjokuva? Näitä pohditaan, kun rosoisesti soitettu viulu koristaa kohtalokkaita kitaranvingutuksia, maalailevia synia sekä tuskaista laulua. Loppuaan kohden kiihtyvä kappale saavuttaa kliimaksissaan lauantaiyön epätoivon, kun kaikki maailmassa on mustaa ja olet ainoa yksinäinen olento kirotussa kaupungissasi. Eli tämähän on täydellistä ravinnetta suomalaiseen melankoliahimoon.

Mika Roth


Radio Supernova: Kyyti Radio Supernova: Kyyti
Soit Se Silti

Tamperelainen Radio Supernova on kastettu jylhällä nimellä, mutta niin ovat jylhiä myös ryhmän luomat kitaravallit. Vuonna 2017 perustettu yhtye on kolmannella sinkullaan napakassa iskussa, ja esikoisalbumikin on kuuleman mukaan ilmestymässä kevään korvalla maaliskuussa.

Kitaraa ja kaikua, niit√§ t√§lt√§ biisilt√§ l√∂ytyy riitt√§miin. En aiemmin tiennyt mit√§ ‚Äômansegaze‚Äô varsinaisesti ottaen on, mutta n√§in manseismin syvimpiin salaisuuksiin vihkiytym√§tt√∂m√§n korvaan Kyyti kuulostaa kovasti 90-luvun √§√§nekk√§√§lt√§ kitararockilta. Uskaltaisinko sanoa jopa Manchester ‚Äď no, nyt se tuli jo lipsautettua. Naisvokalistin laulu melkein hukkuu kaiken r√§min√§n ja kaiun alle, mutta onneksi vain melkein. S√§keist√∂iss√§ soundikakku saa hetkitt√§in haukattua happea, jolloin vy√∂rytyskohtien paahto ei paista biisi√§ puhki. Melodiaan olisi voitu kyll√§ luottaa enemm√§nkin, mutta mallikkaasti t√§m√§ kulkee jo n√§inkin.

Mika Roth


Salaliitto: Outoja valoja Salaliitto: Outoja valoja
Soit Se Silti

Salaliitto valmistautuu kolmannen albuminsa julkaisuun, tummasävyisen Outoja valoja -sinkun edustaessa pitkäsoiton varjoisampia kulmia. Ilmavaa indierokkia soittava nelikko saa kuuleman mukaan jo muutaman vuoden käsissä pyörineen kappaleen leijumaan ja liitämään koko viiden ja puolen minuutin ajan.

Kun ihmisiä on leikattu pois valokuvista, on jotain hyvin ikävää ja surullista tapahtunut. Ihmisten leikatessa itsensä irti menneestä, entisestä rakkaasta ja taaksejääneestä elämästä, voi tehdä mieli jopa katsella taivaalle UFOjen toivossa. Outoja valoja kulkee sujuvasti väliosaansa saakka, jolloin biisi yllättää beatlesmaisella sivuloikallaan, joka vaikuttaa kahden eri kappaleen mitä onnistuneimmalta yhteentörmäykseltä. Edes paikoin kummallinen teksti ei pistä korvaan, biisin virran viedessä mennessään. Hieman kummallinen sinkkuvalinta, mutta syvällinen ja kauniskin kappale, kunhan sille antaa vain riittävästi aikaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 722
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs