Pienet

Pienet - Helmikuu 2020

20.02.2020


Devillac: Mountains as Crowns Devillac: Mountains as Crowns

Turkulainen stoner rock -ryhmä Devillac viettää 20-vuotista taivaltaan uuden EP:n voimin. Paljon ei ole muuttunut siitä, kun yhtye oli ensi kertaa Desibeli.netin sivulla vuonna 2002 Jyrockin liveraportissa. Toki bändiltä on ilmestynyt sittemmin kolme pitkäsoittoakin, joista Three Hours to Coma arvioitiin Desibeli.netissä myös aikoinaan.

Historiaa siis löytyy kiitettävästi, mutta Devillac ei ole sen kummemmin päivittänyt kaavojaan vuosien saatossa. 20-luku käynnistyykin savuisen stonerin kuivalla pörinällä, jonka ylle vokalistin laulu nousee kuin kaukainen aurinko jossain pilviverhon takana. Lyriikoista on vaikea ottaa selvää ja soundipajalla kikkaillaan etenkin diskanttipuolella toistuvasti, mutta kaikki pysyy siitä huolimatta osapuilleen kasassa, noin stoner-mittapuulla ainakin. Bone Miner Spine Twiner nostaa jalkaa hieman kaasulta, mutkaisuuden ja kurvikkuuden pysyessä silti vakiona ja Honey-Uncle on kiistatta stoner-helmi vaikka millä vaa’alla punnittuna. Kyllä tällä moottorilla vielä toisetkin kaksi vuosikymmentä taittuu, joten ei muuta kuin lisää kiviä rekeen ja kiekkoja maailmalle.

Mika Roth


Far Arden: Coming Back Home Far Arden: Coming Back Home
Musakonttori

Oululainen Far Arden on seikkaillut kunnioitettavan pitkän matkan progerockin saralla, käynnistyihän bändin taival jo vuonna 1987. Tuore sinkku on käsittääkseni ensimmäinen julkaisu sitten vuoden 2012 Songs of Intuition -pitkäsoiton, mutta mihinpä kelpo musiikki ajan myötä vesittyisi.

Tarina ei kerro enteilevätkö uudet biisit mahdollista seuraavaa albumia, mutta ainakin ryhmän progenmakuinen rock rullaa vaivattoman tuntuisesti halki maisemien. Coming Back Home -kappale herättele jopa country-assosiaatioita laveilla soundeillaan ja auringonpaisteisella kertosäkeellään. Eivätkä yllätykset rajoitu suinkaan avaukseen, sillä Rose for Every Year hivuttaa itsensä lattaritanssilattian rauhalliseen keinuntaan, torvien törähdellessä taustalla. Ovatko oululaiset löytäneet itsestään proge-Mariachit, ja jos ovat, niin mihin tämä vielä johtaa?

Tuore sinkku antaakin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta niitä pohtiessa voi kruisailla halki preerioiden ja poiketa vaikka tien varrelle osuvaan haciendaan nauttimaan tulisista musiikkitapaksista.

Mika Roth


Folkjykä Folkjykä: Folkjykä

Akustinen kitara voi olla rajoittava tekij√§, mutta moiseen ei usko yhden miehen musiikki-ihme Folkjyk√§. Vuonna 2017 alkujaan terapiaprojektina syntynyt folkkone on yhden miehen akustinen varaventtiili, jossa kaiken voi tehd√§ itse ja musiikissa ei ole rajoja. Niinp√§ kitara saa tarvittaessa kaverikseen c√ľmb√ľsin, balalaikan, mandoliinin ja vaikka kynttil√§njalan, jos moinen on tarpeen.

Debyyttijulkaisun kolme kappaletta esitet√§√§n suomenkielell√§ ja niiss√§ moderni runous kukoistaa bluesin, folkin ja americanan rinnalla, sekoitussuhteiden vaihdellessa raidoittain. Vapaus on iskulauseenkaltainen avaus, jonka kulussa kuullaan jopa jotain r√§piksi laskettavaa. Kuu-Ukko sytytt√§√§ nuotion ja istahtaa sen √§√§reen tunnelmoimaan, kun taas Laituri johtaa kuulijan keskelle usvaista ja √∂ist√§ maisemaa. Ollaanko t√§ss√§ nyt Kansasissa vai kes√§m√∂kin rannassa jossain J√§rvi-Suomessa ‚Äď ja onko sill√§ ensinn√§k√§√§n mit√§√§n v√§li√§?

Folkjykän esikois-EP on mieltä kutkuttava kolmen raidan triptyykki, joka saa pohtimaan musiikin loputonta kykyä muuttua ja muuntua aina kulloisenkin ajan, tilanteen ja tunnelman mukaisesti. Toisin sanoen Folkjykä on jonkin suuren jäljillä.

Mika Roth


He Nousivat Kellareista: Liekkimeri EP He Nousivat Kellareista: Liekkimeri EP

He Nousivat Kellareista on vuonna 2015 perustettu, turkulainen suomenkielistä modernia rockmetallia esittävä orkesteri. Ensimmäinen EP-levy ilmestyi vuonna 2017 ja tuore tuliannos on kahden biisin mittainen.

Reilussa kahdeksassa minuutissa ehdit√§√§n kuitenkin k√§yd√§ l√§pi melkoinen spektri tuntoja ja tunnelmia, ja etenkin avauskappale Liekkimeri tarjoaa monoa takalistoon. Vaikutteita on saatu mm. Stam1nan suunnalta, mit√§ ei l√§hdet√§ sen kummemmin kiist√§m√§√§n, mutta onneksi HNK seisoo vahvasti omilla jaloillaan. √Ąrh√§k√§n startin kainalossa kuullaan rauhallisempi Valonkantaja, johon kulman l√∂yt√§minen onkin sitten jo haastavampaa. Biisi on melkein balladi, mutta √§√§nek√§s ja r√§hisev√§ sellainen, lyriikoiden sukeltaessa todella syviin vesiin.

He Nousivat Kellareista on luonut itselleen soundin ja tyylin, joiden eri laitoihin julkaistut kappaleet sijoittuvat. Kumpikin tie on lupaava, joten j√§√§ n√§ht√§v√§ksi mille laidalle ryhm√§ sijoittuu ‚Äď itse suosisin Liekkimeren syv√§llisit√§ r√§yh√§√§, jossa melodiat ovat tukevammassa roolissa.

Mika Roth


Intiö Sound: Valosaastesade Intiö Sound: Valosaastesade

Intiö Sound on oululainen yhden miehen elektronista musiikkia luova ambient/downtempo/lofi -projekti, jonka vajaa vuosi sitten ilmestynyt Junat-sinkku jyskytti chillaillen ja mobymaisesti omissa kerroksissaan.

Uusi EP on viiden raidan mittainen, eik√§ sill√§ kuulla em. Junat-raitaa, mutta tunnelmat ja √§√§niuniversumit ovat kuitenkin mit√§ selvimmin sukua toisilleen. N√§ill√§ toisinaan hieman luonnosmaisillakin √§√§nisommitelmilla koskettimet ja rytmi vastaavat suurimmasta osasta vaihtelua, mutta √§√§nimassoja rikastetaan my√∂s muin tavoin ‚Äď ohimenev√§sti jopa laululla, etenkin kun Valosaastesade sulkee t√§m√§n reilusti yli 20-minuuttisen EP:n matkan. Maisemat ja Harmooni jopa kolistelevat rumpujaan ryhti√§ antaen, kun taas Chandler nojaa helkkyv√§mp√§√§n ja py√∂re√§ll√§ tavalla pehme√§mp√§√§n soundistoon.

Intiö Sound pelaa pienillä paloilla ja ohikiitävillä hetkillä, joita venytetään, muokataan ja kasvatetaan, kunnes kasassa on eteerisyydellään ja ainutkertaisuudellaan lumoavia numeroita. Intiö Sound on siirtymässä kevään myötä keikkalavoille, mikä tulee taatusti heijastumaan soundien kehitykseen rikastavalla tavalla.

Mika Roth


Melanchoholics Melanchoholics: Melanchoholics EP

Melanchoholics on alkuvuodesta 2019 perustettu helsinkiläinen yhtye, eli ikää on mittarissa osapuilleen vuoden verran. Tuossa ajassa ryhmä on oppinut soittamaan rosoista kitararockia amerikkalaisilla askelmerkeillä jo sangen terhakkaalla otteella, neljän biisin EP:n ollessa ryhmän esikoisjulkaisun.

Ytimekk√§iss√§ saatesanoissa mainitaan eri vaikutteita, joista esiin kannattaa nostaa etenkin Dinosaur Jr. ja olen kovasti kummissani mik√§li Fugazi on helsinkil√§isille tyystin tuntematon suuruus. Rosoinen, rupinen ja joissain mutkissa rahdun grungemainenkin kitarasoundi on kiistatta Melanchoholicsin valtteja ‚Äď ainakin t√§ll√§ liven√§ √§√§nitetyll√§ EP:ll√§. Trion taustalaulut ja rytmipuoli j√§√§v√§tkin tarpeettomasti varjoon, mutta kyll√§ se olennainen silti v√§littyy.

Suicidal Dreamer (Harakiri Sofa) lähtee harhailemaan kohti Neil Youngin saluunaa ja tuolla saralla triolla riittääkin vielä taatusti tutkittavaa sekä tutustuttavaa. Mielenkiintoinen siirto on myös ankkuriraidaksi sijoitettu Ride With You, sillä EP:n pisimmällä raidalla karvan verran punkimpi ote synnyttää raikkaankuuloisia paloja, vaikka koko biisin vertaa ideat eivät vielä kannakaan. Lupaavaa.

Mika Roth


Neiti Olga: Kaukaa / Minä aina Neiti Olga: Kaukaa / Minä aina
Luova Records

Studiossa kolmihenkisen√§ h√§√§rinyt Neiti Olga on valmistautumassa hiljakseen debyyttialbuminsa julkaisuun, sek√§ materiaalin esitt√§miseen estradeilla seitsenhenkisen kokoonpanon voimin. Popin ja rockin perinteisten rajojen tuolla puolen operoiva yhtye kuulostaa j√§lleen sijoittamattomalta, kiintopisteett√∂m√§lt√§ ja √§√§nivalliensa sekaan katoavalta, mutta silti se punainen lanka pysyy k√§siss√§ ‚Äď toisella raidalla nyt ainakin.

Kuuteen minuuttiin saakka yltävä Kaukaa on sanalla sanoen kaunis raita, jonka kaihoisassa kitarassa ja murtuneissa tunnelmissa Neiti Olga silittää pohjoista mielenmaisemaa myötäkarvaan. Sähkökitara ja laulu sulautuvat miltei toisiinsa, biisin hypnoottisen rytmin ja liikkeen lohduttaessa kuulijaa. Minä, aina on sekin jännä numero, jos sattuu pitämään takaperin kulkemisesta ja nurinkurisista asioista, eli luokkaa ’ihan kiva’, ei sen kummempaa.

Neiti Olgan esikoislevy tulee olemaan näillä näytöillä melkoinen tapaus, joten huhtikuuta odotellessa voi vaikka tutustua syvemmin jo näihin ilmestyneisiin kappaleisiin, joista etenkin viimevuotinen Elonmerkkejä on laskettavissa avainteokseksi.

Mika Roth


Rise of Insanity: Dark Figure Rise of Insanity: Dark Figure

Mit√§ on aito ‚ÄĚpikkukyl√§n poikain metallimusiikki‚ÄĚ? T√§h√§n vastaa J√§ms√§st√§ kotoisin oleva Rise of Insanity viiden biisin mittaisella EP-levyll√§√§n. Ryhm√§ kasaantui vasta reilu vuosi sitten, joten kiirett√§ on pit√§nyt, mutta kun toimintaa leimaa tietty ilomielisyys ei se raskainkaan rytyytys paina naamaa nurmikkoon. Ik√§v√§sti nyt ainakaan.

Metallin merkittävin juonne tässä sopassa on kiistatta death, josta jokainen EP:n raita mielestäni tavalla tai toisella kumpuaa. Tosin jämsäläisessä näkemyksessä perinteiseen dööttikseen voidaan nuijia vaikka thrashin, progen ja eeppisemmän murinan palasia, eikä lopputulos sittenkään vaikuta muotopuolelta. Kenties haastavin kuunneltava on ankkuriraidaksi sijoitettu My Longing, jonka mahtipontisessa viikinkikuorossa taitaa olla kyllä vähintäänkin kieli poskessa.

Metalli on tuhtia ja raskasta, mutta elon iloisempiakaan puolia ei silti hylätä täysin ruumispinojen alle. Ja hyvä niin, sillä jos/kun tasapaino löytyy, voi hulluuden nousukin kihahtaa terävämmin nuppiin.

Mika Roth


Sami Heikkilä: Kaunein muisto Sami Heikkilä: Kaunein muisto
Luova Records

Toiset artistit haluavat korostaa paikkaa johon he ovat saapuneet, toiset nostavat vastaavasti esiin historiansa ja juurensa. Parhaimmin folk-artistiksi profiloituva laulaja-lauluntekijä Sami Heikkilä on mitä selvimmin ylpeä kuusamolaisista juuristaan, vaikka Kaunein muisto EP-levyn kappaleet voivat toisaalta istua mihin tahansa ympäristöön.

Näissä neljässä numerossa pohditaan ihmisyyden perusasioita, elämän ja kuoleman arkisia mysteereitä, jotka yhdistävät ja ovat askarruttaneet ihmistä aina aikojen alusta. Kaunein muisto -kappaleessa akustinen kitara ja laulu kutovat upealla tavalla hiljaisen folk-kappaleen, tämähän on kuin Leonard Cohenia parhaimmillaan. Päätösraita Eiväthän kukat tuo mukaan kuvaan särähtelevän sähkökitaran, jonka vingahdukset ja valitukset ovat puhdasta Dead Mania, laulun tehdessä tavallaan kunniaa Dave Lindholmille.

Kauniita ja toisinaan kauneudellaan viiltäviäkin raitoja, joiden ääressä kannattaa hiljentyä ja kuunnella elon virtaa.

Mika Roth


Siru: Habit Siru: Habit

Aiemmin suomenkielellä menestynyt Siru vaihtoi joku vuosi sitten esiintymiskielen englanniksi, ja samalla myös neidon pop modernisoitui ja muuntui elektronisemmaksi. Vajaa vuosi sitten ilmestynyt Habit-sinkku saa kunnian avata uuden EP:n ja samalla ’orgaaninen skandipop’ pääsee kunnolla esittäytymään.

Avaus on itseasiassa niin vahva, että aivan vastaavaa numeroa ei lopuista neljästä raidasta löydy. Toki niin ikään sinkkuna julkaistu Hold Up on edelleen vahva kappale, mutta Habitin läpitunkeva voima jää siltä puuttumaan. Aivan uuteen suuntaan avautuva I Want You yllättää bändimäisellä soundillaan, jossa sähkökitara asettuu laulun pääasialliseksi tukijaksi ja rakenne on muutenkin perinteisempi. EP:n jokerikortti saattaa kuitenkin olla Unsteady, joka nimestään huolimatta on mitä vakain voimabiisi, joka tuntuu vain kasvavan kuuntelukertojen karttuessa.

Habit EP on siitä kutkuttava kokonaisuus, että sen jälkeen Siru voi valita oikeastaan minkä tahansa suunnan. Rockimpi puoli toimii, samoin elektronisempi tanssilattian suunta, eikä levyn sulkeva I’m Not Leaving You ole lainkaan hullumpi pianoballadi.

Mika Roth


The Sorjoset: Jytää ja jyrinää The Sorjoset: Jytää ja jyrinää
Tepa’s Tapas and Records

Joskus sit√§ tulee miettineeksi, ett√§ miss√§ kulkee huumorin ja musiikin rajat ‚Äď vai onko mit√§√§n selkeit√§ rajoja ensinn√§k√§√§n olemassa? The Sorjoset on voimaduo, jossa Darwin the G-man soittaa rokkikitaraa ja Tepa the WonderWoman paukuttaa peruskomppi edell√§ rumpuja. Ei hifistely√§ eik√§ kikkailua, vaan suoraa jyt√§√§ ja jyrin√§√§.

Jytää ja jyrinää on The Sorjoset -duon debyyttisingle, jolla rock soi raakana ja suorana. Laulua, kitaraa, rummupaukutusta ja pedaalista loihdittu bassonkaltainen, eikä sitten muuta tarvitakaan. Paitsi tietysti ne kappaleet, joista ensinnä kuultava Jytää ja jyrinää iskee munuaisiin kuin nyrkkeilijän treenattu vasen koukku. Bang, bang! Toisena kuultava The Sorjoset ei alkukantaisesta voimastaan huolimatta yllä samaan ekstaattiseen hurmioon, mutta täytyyhän jokaisella rock’n’roll duolla olla oma tunnusbiisinsä.

Kaksi raitaa, alle neljä ja puoli minuuttia, ja lopussa on hymy huulilla - hyvällä tavalla. Rock ei koskaan kuole!

Mika Roth


VANAI: VANAI EP VANAI: VANAI EP

Vuonna 2012 perustettu VANAI toimi aiemmin Rivefell-nimellä ja tuon otsakkeen alla ryhmä julkaisi albuminkin muutama vuosi sitten. Nyt kieli on vaihtunut englannista suomeksi ja tyylillisesti edelleen metallia soittava orkesteri sijoittuu jonnekin melodisen progen, tumman rockin ja suomalaisugrilaisen kohtalokkuuden usvaiseen välimaastoon.

Käytössä oleva väripaletti saattaa siis aluksi vaikuttaa tummalta, mutta bändin itsensä mukaan nimetty EP osoittaa viidellä raidallaan, että tässä ollaan siirrytty reilusti rockin ja metallin totuttujen rajojen tuolle puolen, missä yhdistelmät ja rakennelmat ovat vapaita ns. säännöistä.

Punaisen piirto soi samaan aikaan kovaa ja kauniisti, laulumelodian ja poukkoilevien kitaroiden kiihdyttäessä biisiä loppua kohden. Vuolen kullat kuun taikoo bändin soittoon jopa folkahtavaa metsäisyyttä, tarinan tunkeutuessa haaveiden ja unten lumotuille maille. Hieman hämmentävällä tavalla mielenkiintoinen on myös avaukseksi sijoitettu Armada, jonka moniääniset vokaalit ja progehtava rakenne haastavat kuulijansa rakentavalla tavalla. Tälle pohjalle on hyvä rakentaa uutta ja uljaampaa valtakuntaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1400
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs