Pienet

Sinkut - Maaliskuu 2021

04.03.2021


Ella Lymi: Mua sattuu Ella Lymi: Mua sattuu
Kaiku Records

Näyttelijänopintoihinsa viime vuodet keskittynyt Ella Lymi julkaisi vuonna 2016 kaksi sinkkua, joista Poikii on päätyi poikimaan enemmänkin menestystä striimilistoilla. Viisi vuotta myöhemmin sinkut saavat viimein jatkoa, kun Lymi antaa äärimmilleen karsitun popballadinsa avata rikkoutunutta ja haavoitettua sydäntä. Tarina ei kerro mahdollisesta jatkosta julkaisurintamalla, mutta kaikki tarvittava tuntuisi olevan kasassa, joten ehkä olisi taas aika antaa musiikille enemmän tilaa.

Mua sattuu on balladi, hiljainen tilitys surusta, jonka entinen rakas aiheuttaa vähintäänkin puolitahallisesti uuden rakkaansa kanssa. Lymi laulaa vähäeleisesti, syntetisaattoritaustat ovat brutaalin karsitut, kaikki on niin pinnassa, lähellä ja sähköistynyttä, että ilman hiljaisen rätinän voi tuntea ihollaan. Kappale käynnistyy ja päättyy hiljaisuuden rajoille, eikä vajaassa kolmessa minuutissa ole ainuttakaan turhaa sekuntia. Kipu säteilee säröisissä soundeissa, efektoiduissa äänissä ja jokaisessa tavussa, eikä biisiä voi mielestäni kuunnella vaikuttumatta ainakin jollain tasolla tunteen palosta. Sanotaan että rakkaus ja rakastuminen ovat sangen yksinkertaisia asioita, mutta kuinka monimutkaisia vyyhtejä ne aiheuttavatkaan meille toisinaan.

Mika Roth


Fireproven: The Maze Fireproven: The Maze

Fireproven on progehtavaa, melodista ja kulmikasta metallia luova kotimainen orkesteri, jolta löytyy diskografiaa jo kymmenen vuoden ajalta. Pienjulkaisujen lisäksi joukosta löytyy ainakin yksi albumi, joten kokemusta ryhmälle on ehtinyt kertyä yllin kyllin. Syystä tai toisesta kaikki aikaisemmat julkaisut ovat kuitenkin sujahtaneet Desibeli.netin tutkaruutujen ohitse, mutta onneksi The Maze -sinkku löysi viimein maalinsa.

Ensinnä huomio kiinnittyy eittämättä näppärään kosketinkoukkuun, joka on biisin tarttumapintojen keskuksessa. Lisäpisteitä ropisee rouheasta laulutyöstä, jota tarjotaan lähinnä puhtaiden naisvokaalien ja enemmän konsonantteja suosivan miesmurinan muodossa. Menevä sävellys voisi toisenlaisella sovituksella tuottaa vaikka powermetal-ässän, mutta deathin suunnille kallellaan oleva toteutus ja lievästi metalcorelta maistuvat palaset tuovat kipaleen tälle vuosituhannelle ja tähän päivään. Kasassa onkin toimiva sekoitus raskasta mätkettä, laadukkaita vokaaleja sekä kirkkaita soundeja, jotka kaikki puhaltavat samaan hiileen.

Mika Roth


Hedonihil: Shattered Mindscapes Hedonihil: Shattered Mindscapes

Hedonihil on Juuso Raatikaisen (Swallow the Sun, Endless Forms Most Gruesome) johtama kuolometalliprojekti, jonka esikoisalbumi I ilmestyi vuonna 2019. Seuraava pitkäsoitto, loogisesti nimetty II - Symptomatic, on luvattu tulevalle keväälle. Ensimmäiseksi maistiaiseksi kiekolta on lohkaistu sinkkuraita Shattered Mindscapes, joka esittelee samalla bändin uuden vokalistin, Decayn.

Paljon on siis peliss√§, eik√§ Shattered Mindscapes j√§t√§ taatuksi ket√§√§n kylm√§ksi. B√§ndin death-m√§tt√∂ tekee edelleen kunniaa genren mahtaville, eik√§ Morbid Angelia mainita saatesanoissa turhaan. Luita rusentava m√§iske rakentuukin aivan helvetiselle rytmiryhm√§n ty√∂lle, jonka p√§√§lle silputaan ja raastetaan ainakin riitt√§v√§sti kitaroita. √Ą√§nimaisema ei kuitenkaan tukahdu edes siin√§ vaiheessa, kun vokalistin huuto, murina ja r√§√§ynt√§ sijoittuu kaiken ylle. Soundi on kielt√§m√§tt√§ massiivinen, mutta hallittava, eiv√§tk√§ tekij√§t ole p√§√§st√§neet sovituksessakaan itse√§√§n helpolla, sill√§ sinne t√§nne on sijoitettu mukavia pikku palasia. N√§in ehdoton ja jyrkk√§ rytyytys saa sisuskalut muljahtelemaan mukavasti ‚Äď jos l√§√§kkeist√§ sattuu tykk√§√§m√§√§n.

Mika Roth


Hela: Majakka Hela: Majakka
Musakonttori

Tummanpuhuvaa rockmetallia soittava Hela on yhden miehen bändi, joka sai alkunsa joskus vuoden 2015 tienoilla. Tarina ei kerro kuinka paljon materiaalia on ennen tätä julkaistu, eikä verkon syövereistäkään löytynyt juuri vastauksia, mutta saatekirjeen mukaan kasassa olisi jo mahdollisesti täysipitkän verran materiaalia.

Sinkuksi valikoitu Majakka herättää auttamattomasti mielleyhtymiä vanhemman Viikatteen suuntaan, vaikka kaihoisan iskelmän kanssa tässä hillitymmin pelataankin. Jokin lyriikoiden lohduttomuudessa on vain niin suomalaisugrilaista, vaikka toivon pieni valo tuikkiikin kaukaisesta majakasta kieltämättä kirkkaana. Pohjissa raskas rockmetalli junttaa raudoitetulla saappaalla, mutta kitaroissa on sen verran kepeää helinää paalutuksen päällä, että biisi samaan aikaan nostaa ja painaa. Soolon kohdille olisi voinut kehitellä kunnon väliosan, sillä nyt koko neljä minuuttia jolkotetaan samoilla urilla, mikä ei välttämättä ole biisin eduksi.

Mika Roth


Henna Uoti: Heräsin henkiin Henna Uoti: Heräsin henkiin

Kuinka usein unohdammekaan meitä kaikkia ympäröivän maailman mahtavuuden, monimuotoisuuden ja suoranaisen kauneuden. Toki maailmassa on paljon surua, murhetta ja hyvinkin hirveitä asioita, mutta se on vain kolikon toinen puoli. Henna Uoti kohtasi koronan, ja rajun sairaalareissun jälkeen hän tavallaan heräsi henkiin.

Muodoksi sinkulle on valikoitunut erittäin tanssittava suomenkielinen pop, jota on helppo kutsua myös moderniksi. Taustan tanssilattialle tähdätyt rytmit äityvät hetkittäin melkoisiksi, mutta Uotin laulu on jätetty viisaasti kaiken eteen ja yläpuolelle, koska sanoistahan tässä kaikessa on perimmiltään kyse. Hetken huumasta, jolloin ymmärtää elävänsä eikä ainoastaan olevansa olemassa. Sekunnista, jossa koko maailma avautuu kaikkine mahdollisuuksineen jälleen silmien edessä. Kertosäkeen massiivisuus saattaa aiheuttaa joillekin nikottelua, mutta ehkäpä biisin piti syntyä vain ja ainoastaan tässä muodossa. Uskotaan hetken magiikkaan ja kuunnellaan omaa(kin) sydäntä.

Mika Roth


Ipaneman Skebat: Rokkipelle Ipaneman Skebat: Rokkipelle

Kuinka yhdistää 80-luvun suomalainen, ja samalla hiukan kimalteleva poprock, kepeä kitararock ja räp-musiikin tekstipuoli? On aika kääntyä Ipaneman Skebat -yhtyeen puoleen, joka on tehnyt tempun jo useampaan kertaan. Uusimman sinkun nimi saattaa olla yhtä iskevä kuin koko bändinkin otsikko, mutta jokin tässä paperilla järjettömältä vaikuttavassa kaavassa kuitenkin toimii.

Biisin ydin on kitarapoprockin pehmoista tahnaa, jossa kitara soi vain pienellä rosolla ja bassolinja suorastaan lipoo pohkeita, pakottaen jalat tanssahtelemaan. Naisvokalistin pehmyt ja suloinen tapa laulaa korostaa ironisia (?) lyriikoita, joissa Rokkipelle luulee omistavansa koko kadun, vaikka varaa ei ole edes kulmasnagarin terassin muovituoliin. Kertosäkeessä taustan haa-haa-haa laulut ottivat aluksi pannuun, mutta siihen olikin jemmattu ovela koukku, koska jo parin kierroksen jälkeen huomasin itsekin haa-haa-haanittelevani. Räp jää tällä erää lähes näkymättömiin, mutta funkkaava pohja nostaa mojo-pisteet vähintäänkin tarvittavalle tasolle. On ne Ipaneman Skebat vaan melkoisia rokkipellepelottomia.

Mika Roth


Kopo Loco: Osa mua Kopo Loco: Osa mua
Heimo Records

Kopo Loco on Oulun stadilainen sanataitelija, jonka tyyli ja soundi huokuvat trapin ja drillin tuimaa voimaa. Siinä missä eräskin herra lauloi aikoinaan olevansa englantilaismies New Yorkissa, on Kopo Loco myös huomannut olevansa muukalainen vieraalla maalla. Osa mua -biisi tutkii persoonallisuuden ja minuuden rakennetta ja sitä, kuinka muutokset vaikuttavat pään sisäiseen avaruuteen, ehkä lisätenkin sitä tavallaan.

Kappale julkaistiin päivälleen vuosi sen jälkeen, kun Brooklynin drill-prinssi Pop Smoke kuoli ammuskelun seurauksena. Luodit eivät sentään lennä näiden rivien välissä, mutta edesmennyttä mestaria muistetaan. Kopo Loco jyrää kylmillä soundeilla, hyytävillä efekteillä ja tietysti nopealla sanavirralla, mutta soundikakkua ei kasvateta yli äyräidensä. Ennemminkin tilanne on päinvastainen: biisin sisäiset tilat ovat avarat, ja juuri se tuo lopulta Kopo Locolle täyden potin. Melkoinen debyyttisinkku, joten tästä voisi käynnistyä drillin voittokulku jäisten rantojen maisemissa.

Mika Roth


Kotiinpalaajat: Pimeys pelkää meitä Kotiinpalaajat: Pimeys pelkää meitä
Puisto Records

Uuden levy-yhtiön synty on aina iloinen tapahtuma, koska samalla aukenee lukematon määrä uusia mahdollisuuksia. Keikkamyynnistä ja managementista levy-yhtiöksi laajentunut talo avaa julkaisuhistoriansa Kotiinpalaajat-ryhmän sinkulla. Saatesanoissa korostetaan sitä, kuinka firma haluaa julkaista lohdullista, toiveikasta ja elämänmyönteistä musiikkia, mikä on näinä vaikeina aikoina suorastaan jalo tavoite.

Kotiinpalaajat ruksaa kaikki em. boksit ja jo mukavanpituisen uran luonut kitararock-yhtye tuntuu l√∂yt√§neen entist√§kin kohottavamman vaihteen. Pimeys pelk√§√§ meit√§ -biisin melodiassa on kielt√§m√§tt√§ jotain kovin tutun tuntuista, mutta kohti auringonlaskua ‚Äď tai oikeammin auringonnousua ‚Äď rallaava siivu ei k√§rsi liev√§st√§ geneerisyydest√§. T√§rkein kun l√∂ytyy sanoista ja siit√§ oivalluksesta, kuinka pime√§ss√§ ei ole oikeastaan mit√§√§n pel√§tt√§v√§√§, paitsi itse pelko. Hieno rock-biisi, jota on helppo laulaa mukana vaikka autossa, lenkill√§ tai suihkussa, kun ei ole moksiskaan siit√§ mit√§ muut miettiv√§t lahjoistasi.

Mika Roth


Lovegod: Jump! Lovegod: Jump!
Helsinkirecords

Nyt on taas nimeämispolitiikka osunut kohdilleen, vai mitä mieltä olette Lovegod -otsikosta? Kovasti rockilta kuulostavaa space poppia luova yhtye ei häpeile luoda äärimmäisen tarttuvia, melodisia ja kimaltavia biisejä. Tietysti monet ovat valmiita tuomitsemaan näin makealta soundaavan synapoprockin, mutta mitä paljastuu kaiken kimalteen ja hypen alta?

Sanon sen suoraan: Jump! on j√§rjett√∂m√§n tarttuva hitinpoikanen, josta moni katurokkari olisi valmis antamaan ylim√§√§r√§isen raajan. On biisin √ľbertarttuvasta synapoprock-muodosta sitten mit√§ tahansa mielt√§, niin itse s√§vellyksen, sovituksen ja tuotannon ansioita kenenk√§√§n on turha kiist√§√§. Tietysti ainekset on k√§ytetty lukemattomia kertoja Bonnie Tylerin, Bon Jovin ja kumppaneiden toimesta, mutta nuohan konkarit eiv√§t olekaan mit√§√§n B-ryhm√§√§. Korniuspisteet kolisevat kattoon lyriikoissakin, kun rakkauden voimaa ylistet√§√§n klisheit√§ s√§√§stelem√§tt√§. Ei ole v√§li√§ hypp√§√§tk√∂ Lovegodin kyytiin tai loikkaatko ensimm√§isell√§ mahdollisella asemalla pois kyydist√§, j√§ljet t√§m√§ biisi j√§tt√§√§ joka tapauksessa. Huh-huh!

Mika Roth


Moria: Jumaluudesta Moria: Jumaluudesta

Suomalais-fidzil√§inen laulaja-lauluntekij√§ Moria on valinnut itselleen mielenkiintoisen artistinimen, sill√§ useimmille Moria merkitsee tiukkaa paikkaa er√§√§ss√§ fantasiaeepoksessa. Toukokuussa debyyttialbuminsa julkaiseva Moria ei kuitenkaan ole mik√§√§n trubaduuri, vaan luo urbaania ja samaan aikaan ajatonta, elektronisesti s√§vytetty√§ poppia. Kolme vuotta sitten ilmestynyt esikois-EP on valmistellut artistia tulevaan, mik√§ kuuluu my√∂s tarkkaan hiotuissa √§√§nimaisemissa ‚Äď kokonaiskuva onkin jo selv√§sti hallussa.

Entä mitä tuo kuva kertoo? Saatesanoissa mainitaan innoittajana englantilainen muusikko/tuottaja Jon Hopkins, joka on tehnyt yhteistyötä monien musiikin raskassarjalaisten kanssa. Kieltämättä raukeasti soljuvissa ja ainakin suurimmalta osin synteettisissä taustoissa on brianenomaisten sfäärien hakua, mutta jokin Jumaluudesta -kappaleessa aiheuttaa myös miellyttävää hankausta. Vokaalien kauneus ja sanojen pieni piikikkyys sotivat keskenään, samoin kuin eläviltä ja hiukan eksoottisiltakin kuulostavat perkussiot, jotka kasvavat elektronisissa varjoissa. Seesteisen pinnan alla on kontrasteja, mistä lyriikatkin kertovat, joten sinkkua voi pitää sangen onnistuneena numerona.

Mika Roth


Nummelan Levy ja Musiikki: Tuuleen karannut höyhen Nummelan Levy ja Musiikki: Tuuleen karannut höyhen

Nummelan Levy ja Musiikki tekee onnistuneesti ns. hassisenkoneet, eli nappaa itselleen otsakkeen pienen firman nimestä. Nummelasta nousee taatusti lähes kaikille mieleen musiikkiliikkeen sijasta Anssi Kela, sekä herran suht kuuluisa albumi. Nummelan kohdin on Turun motarilla tehty myös parannustöitä, ja on siinä jonkinlainen soraharjukin. Tai sellaisesta ainakin Kela aikoinaan lauloi.

Nyt ei kuitenkaan kuulla suomipoppia, suomirockia tai edes puhtoista suomi-iskelmärockia, sillä Nummelan Levy ja Musiikki esittää americanaa ja sydänmaitten vaimean kaihoisaa rockia selvillä country -mausteilla. Pedal steel saa soida, eikä vokaaleja huudeta, vaan ne saatetaan maailmaan rakastavasti. Pohtivan ja melankolisen biisin ytimessä on myös kelpo määrä Mark Knopfleria, etenkin maalailevissa kitarapaloissa, jotka osaavat kaivella loputtomalta vaikuttavasta kaihoarsenaalista aina vain tarttuvampia koukkuja esiin. Hiljalleen käynnistyvä ja verkalleen kiihtyvä slovari saavuttaa lakipisteen kitarasoolossa, kaikkien kehityslinjojen viimein täyttyessä. Kaunista ja liikuttavaa.

Mika Roth


RASI: Ujopoika RASI: Ujopoika
Music Production Alliance

Turkulainen RASI julistaa olevansa impressionistinen hipster hop -artisti, ja herran debyyttisinkku on kieltämättä persoonallinen sekoitus eri asioita. Genresarjatulessa mainitaan rap, pop ja EDM, jotka kaikki kiistatta kuuluvat läpi vajaan kolmen minuutin mittaan asettuvassa poppailussa. Artistinimen takaa löytyy Eemeli Rasi, joka esikoissinkun perusteella on tiukan pinnan alla syvästi tunteva, ujo ja herkkä sielu.

Ujopoika on siis debyytti ja saatesanoissa puhutaan jo tulevista englanninkielisistä kipaleista, joten Ujopoika saattaa olla hyvinkin harvinainen veto. Ensimmäisellä kotimaisella omien tuntojen ruotiminen on aina hatun noston arvoinen asia, etenkin kun vokaalit on sijoitettu niin eteen kuin mahdollista. Syna/EDM -rakentelut saavatkin lähinnä kehystää ja korostaa laulumelodiaa, joiden vastapainona kertosäkeet kääntävät virran hetkeksi melodisen popin puolelle. Oikeastaan synamaalailu viistää jo läheltä chillwaven ja vaporwaven tienoita, joten rertopisteet ovat kohdillaan. Eipä vaikuta RASI enää turhan ujolta esiintyjältä, joten kenties musiikki on lääkinnyt jälleen yhden vaivan.

Mika Roth


Roku Rousu & The I.O.N.S.: City Jesus Roku Rousu & The I.O.N.S.: City Jesus
Kynsinauhat

‚ÄĚOn vanha jengi koossa taas‚ÄĚ. Roku Rousu & The I.O.N.S. on uusi b√§ndi, jonka ensimm√§inen sinkku on komeasti nimetty City Jesus. Ryhm√§ on kuitenkin tuttujen herrojen muodostama, joten ehk√§p√§ sellaiset nimet kuin Moses Hazy, Fernet Underground ja The Blood Sausage Boys antavat jo jotain osviittaa musiikista. Ja jos nimet eiv√§t her√§t√§ muistikuvia, niin tarkennetaan.

Amerikan rokkia on tuotu 60- ja 70-lukujen hämäristä nykypäivään, kantrin laitaa unohtamatta ja westernissä säästelemättä. Soundi jyrisee analogisesti, vaan ei kaikkia kuurouttavasti, sillä rakkaalle kaupungille pienellä ironian (?) piikillä sävelletty kipale on vähintään sydämensä toisessa kammiossa hiukan pop. Roku Rousu, Joo Karjalainen ja Mikko Siven ovatkin saaneet soittoonsa mukavasti hiukan kaikkea, joten lopputuleman rehevä sielukkuus ei ollut ainakaan allekirjoittaneelle varsinaisesti yllätys. Pinnat himaan vielä huuliharpusta ja rouheasta kitarasoundista, jota kiipparit täydentävät. Kyllä tätä isommissakin annoksissa kuuntelisi vallan mieluusti.

Mika Roth


Sonic Rites: The One Sonic Rites: The One

Tampereen suunnilta räsähtää taas, kun pohjoismaisen rockin uuden aallon harjalle tähtäävä Sonic Rites antaa oman ykkösensä puhua. The One on kieltämättä kovassa seurassa otsikkonsa puolesta, jos pohditaan rockin historiaa. Rouheaa kitararockia takovan yhtyeen vyöltä löytyy kuitenkin jo debyyttialbumi, joten hartiat ovat levenemään päin.

Enkä suinkaan vieroksu The Onen stadionkelpoista myllytystä, jossa korkealta ja komeasti vetävä vokalisti kisaa kitaroiden kanssa. Saatesanojen eteerisyyttä en löytänyt, mutta onhan isosti soivan biisin tunnelma kieltämättä nostattava. Tärkeämpää tässä on mielestäni kuitenkin kitaroiden kutoma äänimassa, joka on samaan aikaan lähestulkoon täynnä, mutta vaikuttaa silti ilmavalta, eloisalta ja innoittavalta. Itse sävellys ja esitys eivät juuri persoonallisuuspisteillä mässäile, mutta silkalla puurtamisella bändi kampeaa tästä itselleen puolittaisen voiton.

Mika Roth


Stoned Statues: Demento Stoned Statues: Demento

Loppuvuodesta 2019 alkunsa saanut Stoned Statues on voimatrio, jonka musiikissa metalli, rock, proge ja pop n√§yttelev√§t avainosia ‚Äď viel√§p√§ mainitussa j√§rjestyksess√§. Demento on kolmikon debyyttisingle ja ty√∂n alla on jo esikoisalbumikin, jonka pit√§isi ilmesty√§ my√∂hemmin t√§n√§ vuonna.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy vokalisti/basisti Jenna Kosusen ja kitaristi/taustavokalisti Markus Hakalan soitannolliseen yhteistyöhön. Kielisoittimet kutovatkin kasaan melkoisen kudoksen, jota rumpali Allu Tanskanen vahvistaa panoksellaan. Väliosassa päästään hetkeksi 70-lukulaisen jytän ja heavyrockin alkulähteille, josta päädytään melkoiseen mättövaiheeseen. Laulu saatetaan maailmaan pääosin puhtaana, mitä nyt Hakala intoutuu hetkellisesti rosoisempaan ilmaisuun em. kliimaksivaiheessa. Eiväthän käytössä olevat palikat mitään uutukaisia ole, mutta niistä on saatu kasattua yllättävänkin freesiltä vaikuttava pino. Kertosäkeen vahvaa melodiaa olisi voinut tuoda rohkeammin esiin ja soitto kaipaisi ehkä enemmän vivahteita, koska kontrasteista pystyisi uuttamaan enemmänkin tehoja. Pienistä puutteista huolimatta kelpo avaus.

Mika Roth


Tuhka: Tuonelan koira Tuhka: Tuonelan koira

Vuonna 2019 perustettu Tuhka on edennyt kolmannen sinkkunsa kohdalle. Musiikillisesti kyseessä on todella mielenkiintoinen ilmiö, sillä trio päivittää omien sanojensa mukaan vanhaa kansanlyriikkaa elektroniseksi musiikiksi. Eikä elektroniikka ole suinkaan aina voitolla tässä kaavassa, jossa Annaleena Haapasalon väkevä laulu ja Aimo Laitamon rosoisesti soittama sähkökitara antavat Lauri Pulakan syntetisaattorirakenteille sielukasta täytettä.

Tuonelan koira -teksti l√∂ytyi kirjaston hyllyll√§ p√∂lyttyneest√§ kansanlyriikkakokoelmasta, jonka Haapasalo l√∂ysi. Tuonelan koira vahtii manalan porttia, eli sen ohitse on p√§√§st√§v√§, mik√§li mielii seuraavaan maailmaan. Kuolemaa raskaampaa aihetta saa etsi√§, joten itse biisikin k√§√§ntyi ‚Äôs√§r√∂kitarateknoksi‚Äô. Rytmi kirjaimellisesti hakkaa, kitara raastaa ja repii, vokaalit uhkuvat kadotettujen sielujen tuskaa ‚Äď eli melkoiset tuonelanreivit on saatu kasaan. Yli viiden ja puolen minuutin mitta saattaa muodostua haastavaksi mitaksi, etenkin kun ensimm√§iset reilu pari minuuttia kiihdytet√§√§n suhteellisen rauhallisesti, mutta ehk√§p√§ manalan porteille kuuluukin kulkea kaarevia reittej√§ pitkin.

Mika Roth


Täplä: Beverly Hills Täplä: Beverly Hills

Pist√§v√§sti nimetty T√§pl√§ on vuonna 2020 debytoinut tamperelainen yhtye, joka soittaa suomenkielist√§ poprockia pehmein ottein ja puhuttelevin lyriikoin. Beverly Hills -kappaleella ryhm√§ pelaa ehk√§ vaaralliseksikin osoittautuvaa peli√§, sill√§ ironinen teksti vinoilee ainakin toisella suupielell√§ some-riippuvaisille ja tosi-TV:st√§ paratiisinsa l√∂yt√§neille sieluparoille. Haastavassa maailmantilanteessa yhtye on ehtinyt jopa heitt√§√§ muutaman keikan, eli yhteensoittoa on ehditty hiomaan muuallakin kuin studiossa ‚Äď mik√§ my√∂s kuuluu.

Ironia, sarkasmi, klisheiden vaarallisilla tulitikuilla leikkiminen, pitäisikö nyt olla varuillaan? Täplä ei varsinaisesti auraa neitseellistä maaperää, mutta sen verran suvereenisti ryhmä on ottanut Coldplayn haltuun, että pehmoisen kipaleen iskuvoima toimii. Vokaalit on jätetty ehkä rahdun taakse, mutta kokonaisuus toimii kyllä. Etenkin kertosäkeen hunajaiset soundit ja hiukan rockimpi laita muodostavat yhdessä myös elintärkeän jännitteen, joka kantaa Beverly Hills kukkuloiden ylitse aina maaliin saakka.

Mika Roth
Veeruska: Tuhmeliini Veeruska: Tuhmeliini

Veeruska on Turussa vuonna 2019 perustettu yhtye, joka on Mummin Kullat -yhtyeestä tutun laulaja/lauluntekijä Veeran uusi projekti. Kasaan on saatu jo albumillinen materiaalia, jolle kaivataan nyt julkaisevaa tahoa. Saatesanoja mukaillakseni Veeruskan musiikki on hirtehistä punkfolkia, millä voidaan ainakin perustella ronskit lyriikat, sekä säröiset soundit.

Punkkia on monenlaista, samoin folkin aitoissa on laajalti tilaa erilaiselle musiikille, mutta mielestäni tämä on lähempänä perinteistä suomirockia. Soundeissa ja tyylissä kuuluvat noitalinnahuraat ja kumppanit, fokuksen kohdistuessa lyriikoihin. Mistä Tuhmeliini sitten varsinaisesti ottaen kertoo? Tukasta revitään ja kämppäkin on aika sotkuinen, joten parisuhde kaipaisi ainakin jonkinlaista siistimistä, ehkä jopa pientä pintaremonttia. Vai haluaako kertoja, että häneen suututaan, kuten tuhmeliinille kuuluukin? Tiedä häntä, mutta älyttömän tarttuvan melodiakulun Veeruska on onnistunut luomaan sanoja rypistellessään.

Mika Roth


Viti: Söin jo Viti: Söin jo
Soundhill Music

Usein todetaan, kuinka tieto on voimaa. Jos tilanne on t√§m√§, niin onko tiedon v√§hyys sitten voimattomuutta ‚Äď tai kenties viel√§ suurempi ja ihmeellisempi voimavara? Tuota huomasin pohtivani, kun yritin penkoa jotain tietoa Viti-nimisest√§ artistista. Kyseess√§ on n√§ht√§v√§sti t√§m√§n urbaanin coolia ja virtaviivaista elektronista poppia luovan artistin nelj√§s sinkku, jonka kaikki edelt√§v√§t sisarukset julkaistiin viime vuonna.

S√∂in jo -sinkku kertoo lapasesta karanneesta painonhallinnasta, jossa kertoja on r√§√§k√§nnyt itsens√§ miltei hiljaisuuden rajoille saakka. Ei ole en√§√§ muuta sanottavaa kuin, ett√§ ‚ÄĚs√∂in jo‚ÄĚ, eik√§ grammoja ja senttej√§ nipist√§v√§ projekti ole koskaan valmis. Kertoja tiet√§√§ sen ja tiedostaa ongelmansa, mutta mit√§ tehd√§ kun mit√§√§n muuta ei ole en√§√§ j√§ljell√§. J√§√§kaapissa palaa pelkk√§ valo ja eteeriset taustat kuulostavat v√§hint√§√§n yht√§ ohuilta, mik√§ tietysti saa t√§m√§n v√§h√§eleisen biisin kuulostamaan entist√§kin viilt√§v√§mm√§lle.

Mika Roth




Lukukertoja: 704
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs