Pienet

Sinkut - Marraskuu 2023

08.11.2023

Beyond The Hate: The Lighthouse

Beyond The Hate on helsinkiläinen melodista death metallia soittava, jonka alkusanat lausuttiin joskus vuosien 2016–2017 tienoilla, hieman tulkinnan mukaan. Kesästä 2019 alkuvuoteen 2020 bändi pisti pihalle nipun kappaleita, mutta sittenpä maailma pysähtyi ja oli aika odottaa tulevaa. Liekö syynä synkistyneet ajat vai mikä, mutta tässä välissä syntyneestä uudesta materiaalista on muodostunut tummempaa, tunnelmallisempaa ja pohtivampaa.

Maaliskuuksi luvataan debyyttialbumia nimeltään Darkest Times ja sen ensimmäinen sinkkulohkaisu on todellinen ohjelmanjulistaja The Lighthouse. Kitaroiden armoton jyräys lähtee heti startista liikkeelle ja idea onkin käyttää suvantokohdissa isompaa ja hitaampaa doom-lekaa, jonka jälkeen koittaa taas tremolo-sahauksen aika, joka tulee yhdistettyä usein deathiakin tummempiin metallin lajeihin. Majakka voi johtaa mereltä suojaan ja turvaan, mutta jotenkin tuntuu, että tämä majakka lepää hyisemmissä vesissä ja palvelee kalmaisempia tarkoitusperiä. Niin tai näin, Beyond The Hate on palannut voimalla.

Mika Roth

Fear Of Domination: Gods & Machines
Ranka Kustannus

Fear Of Domination on tehnyt pitkän päivätyön kotimaisen industrial metalin saralla. Kuusi pitkäsoittoa ja ties kuinka monta pienjulkaisua ovat kasvattaneet bändille kunnioitettavan kokoiset hartiat. Näyttävyyteen panostava bändi on jälleen kerran luonut nahkaansa, kun alkuvuodesta 2023 virallisen jäsenen statuksen saanut vokalisti Jessica Salmi pääsee ensi kertaa todistamaan kykynsä studion puolella. Tarina ei kerro, josko sinkku enteilee albumia, mutta edellisestä pitkäsoitosta on kulunut pian kaksi vuotta, mistä voi tehdä omia johtopäätöksiään.

Niin tai näin, biisi lähtee telineistä kunnon pamauksella. Gods & Machines on massiivinen kuin nimensä, se siirtyy möyhennysvaiheeseen välittömästi, mutta osaa tietysti soutaa ja huovata tarpeen mukaan. Hyvin jenkkityyppinen soundi rakentuukin kerros kerrokselta, eikä monia muita kotimaisia alan yrittäjiä vaivaava soundipöhö ole päässyt turvottamaan rakenteita. Kitara on rapeana päällä, rytmiryhmä iskee terävästi ja vokalistit täydentävät toisiaan sanalla sanoen ihanteellisella vuorovedolla. Kun kaiken kukkuraksi riffi toimii ja melodia tarttuu, niin täältä nousee ainakin kaksi peukkua niin korkealle kuin mahdollista.

Mika Roth

Helena Routa: Visionääri
Bämä Label

Mitä tehdä, kun iso levy-yhtiö on rautakangen taipuisa? Perustetaan tietysti oma lafka ja tehdään asiat itse. Näin toimi Helena Routa ja uuden alun ensimmäinen sinkku on sopivasti nimeltään Visionääri. Roudalle moderni pop on avoin ja mahdollisuuksia täynnä oleva universumi, jota tulee tutkia, hyödyntää ja luotailla kaikin mahdollisin keinoin. Apuna niin biisissä kuin levy-yhtiössäkin on toinen Bämä-ryhmästä tuttu tekijä, eli räppäri Tiia Karoliina.

Visionääri soundaa öiselle ja tummien soundien kyljessä kuullaan samalla ohjelmajulistus. On aika uskoa itseensä, on aika kulkea sinne minne pään sisäiset äänet kuisivat, on aika olla oma itsensä. Visionääri soi vahvana ja luottavaisena, mutta tarpeettoman brassailuun Routa ei sorru – hänen ei tarvitse. Biisi tarttuu kuin terva ja kestää makunsa puolesta kuin pastilli. Alle kudottu melodia, napakat räpit ja rytmikuviot yhdessä muodostavat suorastaan hypnoottisen kehän, josta ei halua poistua. Toimii monella tasolla ja tavalla.

Mika Roth

HXA: Evil Eyes
Humu Records

HXA, eli Heikki Meriranta, yhdistelee musiikissaan harmonisesti orgaanisia ja elektronisia genrejä kuten EDM, folk, indie pop, rock, kantri ja blues. Tai noin ainakin tulevan albumin ensimmäisen sinkun saatteessa lupaillaan, eikä tuo ole silkkaa myyntipuhetta. Mm. Slideshakerin biisinikkarina uraa tehnyt HXA osaa kiistatta sotkea perinteisen genreruudukon viivastot herkullisen riemukkaasti ainakin tuoreella sinkulla. Mitä silmät siis näkevätkään?

Lokakuun alussa HXA julkaisi itse asiassa jo yhden sinkun, peräti 35 sekunnin mittaisen Intron, joka on nimensä veroinen numero. Evil Eyes viihdyttää sentään soundiviidakossa seikkailijoita hieman pidempään, melko tarkkaan kolmen minuutin verran ja vajaaseen 180 sekuntiin mahtuu kerroksia ja tasoja. Vokaalit, akustinen kitara, tuhti mutta ilmava rytmipuoli ja hiukan koskettimiakin. Kaikki pyörii perusrakenteen ympärillä, alusta soiva kuvio hiipii hiljalleen ihon alle, tunnelmallisten nousujen ja laskujen toimiessa. Tavaraa on huimat määrät, mutta HXA saa kuin saakin pidettyä eri suuntiin vetävät voimat palveluksessaan.

Mika Roth

Junavaunuhäiriköt: Ilmapallo

Junavaunuhäiriköt ei kalastele nimellään ainakaan liikoja sympatiapisteitä, voin todeta näin itsekin junahäiriköiden törttöilystä joskus kärsineenä. Jyväskyläläinen suomenkielistä kitarapoprockia soittava yhtye soundaa kuitenkin erittäin symppikselle tapaukselle, joten ei anneta otsikon hämätä liikoja. Ilmapallo on ryhmän debyyttisinkku ja alku ei jää ainakaan melankoliasta vajaaksi, soundimaiseman suosiessa retrompaa puolta poprockista.

Ilmapallo on ilon ja viattomuuden symboli, mutta kovin helposti taivaalle karkaavana asiana se on nähtävissä myös rajana, pisteenä, jo alusta saakka loppunsa lähellä pitävänä haaveena. Tekstissä ihmiselämän koko kirjo käydään läpi alle viidessä minuutissa, kun eri sukupolvien edustajat näkevät asiat tavoillaan. Viehättävä kosketinmelodia saa ansaitsemansa kehykset, biisin hitaasti kiihdyttäessä ja kaarrellessa herkästi teemansa ympärillä. Kahden minuutin jälkeen rock tulee kuvaan mukaan, herkkyyden silti eläessä vahvana loppuun asti. Hiukan pidätelty ilmaisu ja varoen vedetyt vokaalit täydentävät tekstiä, jossa on onneksi valonsäteitäkin.

Mika Roth

Jyri Antero: Menetyksen pelko on rakkauden hinta

Jyri Antero on julkaissut ensimmäisen soolosinkkunsa, mutta artistinimen takaa löytyvä Tommi Björk on saatetta lainaillakseni ”taiteen sekatyöntekijä”. Eikä uusi projekti hyydy suinkaan yhteen sinkkuun, sillä Jyri Antero on julkaisemassa kokonaista pitkäsoittoa alkuvuodesta. Debyyttisinkulla Anteron takana kuullaan Jyri Antero & Kadonneet kuvat -yhtyettä, josta löytyy taitoa sekä kokemusta. Rytmiryhmä, sello ja akustinen kitara vievät pitkälle.

Esikoissinkun rauhallinen muoto antaa Anteron vokaaleille ja Mirkku Mattisen sellolle runsaasti tilaa, mikä on ollut oikea valinta. Menetyksen pelko on rakkauden hinta - otsikko kertoo jo oleellisen, Anteron halutessa rohkaista jokaista tiellä kohti rakkautta. Toki lemmen karuselli voi viskata sinut kivuliaasti kyydistään, vaan onnettomampaa on jäädä täysin paitsi tunteista suurimmasta. Näin luettuna nämä ovat lähinnä kliseisiä heittoja, mutta Anteron ja basisti Jari Latomaan tuottama kappale osaa olla kaunis.

Mika Roth

Kätfish: Bonnie & Clyde (feat. Arttu Lindeman)
Helsinki Records

Tuhdissa nosteessa oleva Kätfish on ehtinyt jo osoittaa korkean laatunsa kotimaisen poppunkin markkinoilla. Loppuvuodesta 2019 ilmestynyt Liian kauan liian kivaa ilmestyi harmillisesti juuri ennen pandemiaa, mutta kaikki tuo tapahtui noin kahdeksan sinkkua sitten. Eli kasassa alkaa olla albumillisen verran materiaalia, eikä putki ole katkeamassa. Tällä erää oman pitkäsoiton juuri pihalle saanut Arttu Lindeman tuo lisää raskaita alkuaineita mukaan soosireseptiin.

Bonnie & Clyde elivät räväkästi ja kokivat näyttävän lopun, kun yli sata luotia teki pankkiroistokaksikosta selvää. Kätfishin biisissä ei rötöstellä, mutta asenne ”me vastaan muu maailma” istuu retkueen rullaukseen kuin paukku rautaan. Kertosäkeen superkoukkuiseen rytinään päästään jo hyvissä ajoin, säkeistöjen nostaessa hetkellisesti jalkaa kaasulta – mutta vain hetkellisesti. Alle kolmeen minuuttiin saadaan ahdettua melkoinen määrä vasenta, oikeaa ja kunnon koukkua, eikä pieni suvantokaan ole päätynyt väärään paikkaan. Ihan mallikasta menoa, vaan olisiko loppuun pitänyt saada vielä yksi yllätyskäänne lisää?

Mika Roth

Kissa Jumala: Kalastuslupa

Kuinka tylsää olisi elämä maailmassa, myös musiikkimaailmassa, ilman rakasta Turkua? Kissa Jumala on oletettavasti entisen pääkaupunkimme suunnalta kotoisin ja/tai lähtöisin oleva yhtye, jonka musiikki on rapin roisketta minimalistisin soundein. Taustoiksi ja syiksi tarjotaan heinäkuun helteitä, kotikissaa ja näin kolme rock-maailmassa kaupallisesti epäonnistunutta entistä kulttuurituottajaopiskelijaa ja sampleri tekivät taikojaan.

Tarina kuulostaa aika uskomattomalle, mutta entä mistä biisi kertoo, mistä se tulee, mihin se menee ja mitä tässä oikein kalastellaan? Rap(kin) on rajaton riemu ja Kissa Jumala pitää ainakin biittinsä kireinä ja soundinsa taloudellisesti nipussa. Sisäavaruutta on karsitun muodon ansiosta runsain mitoin, kun rytmi on tylyn niukka ja kaikua ei emmitä tarvittaessa käyttää. Retroa ysäriä, täysin puun takaa tulevaa taklausta ja oikeasti ihan hauskoja sanavääntelyitä. Kissa Jumala ei turhia selittele asioitaan, mutta lasken itseni onnekkaaksi törmättyäni biisiin. Toivottavasti tällä kisumirrillä elämiä on täydet yhdeksän kappaletta.

Mika Roth

Lahjattomat: Kaksi kulkijaa

Lahjattomat on otsikkona aika armoton, mutta ironialla on toisaalta pitkät perinteet tässä maassa. Suomenkielistä ja asianmukaisen kaihoisaa poprockia soittava orkesteri hieroo kylkiään myös iskelmärockin sivuja vasten, eikä jälki ole lainkaan hullumpaa. Kuuleman mukaan alkujaan jo vuosina 1989–1993 toiminnassa ollut bändi aloitti toisen elämänsä vuonna 2018, minkä jälkeen on julkaistu iso pino sinkkuja sekä yksi EP.

Kaksi kulkijaa on kuluvan vuoden toinen sinkku ja biisihän rullaa laakereillaan kerrassaan mallikkaasti. Vokaalien rinnalla helkkyvä kitara osaa poimia kaihoisia nuotteja, mitä kosketinpuolelta vielä vahvistetaan ja korostetaan. Rytmiryhmä pitää puolestaan kappaleen kallistuneena aavistuksenomaisesti eteenpäin, minkä ansiosta reilut kolme minuuttia kuluvat kuin itsestään. Näppärä väliosa, rakkauden kuolemattomia mahdollisuuksia heijastelevat lyriikat ja loppukiri, eikä tästä osaisi enää mitään paremmaksi toivoa. Kaikkea muuta kuin lahjatonta menoa, joten olisiko aika jo hiljalleen sopiva myös isommalle julkaisulle?

Mika Roth

MirkaKaarina: Isä Aurinko
Marsu Records

Laulaja/lauluntekijä MirkaKaarina iskee uusimmalla sinkullaan keskelle ajankohtaista aihetta, joka on myös samaan aikaan halki ajan ihmiskuntaa harmillisesti yhdistänyt ilmiö. Isä Aurinko on näet oodi despooteille, sekä kaikille muillekin omasta erinomaisuudestaan itsevaltiaaksi hurahtaneille megalomaanikoille. Samalla kuullaan yksi viidesosa tulevasta Astangakaskelotti-EP:stä, joka esittelee aiempaa rokimman MirkaKaarinan uudet vaatteet.

Soundi onkin muuttunut tuhdimmaksi bändin soittaessa rullaten, mutta miostään raskaasta rypistelystä on edelleen turha puhua – tai moista ei tarvitse pelätä. MirkaKaarina osaa yhdistää ilmavan keveät vokaalit, heleän poprock-soundin ja tumman tekstin toisiinsa. En vakuuttunut aluksi taustan sanattomista ja korkeista vokaalikuvioista, jotka kaartelevat sinne ja tänne, kunnes oivalsin niiden olevan olennainen osa tätä sinkkua, tätä tarinaa. Angloamerikkalainen poprock ja suomipoprock istuvat kerrassaan sävyisästi yhdessä, joten sinkkuketjun päässä siintävää EP:tä odotellaan jo innolla.

Mika Roth

Monumentti: Tunnussana

Monumentti kertoo debyyttisinkkunsa saatteessa olevansa rock-yhtye, joka tekee musiikkia intohimolla ja asenteella. Mistään sen kummemmista genreistä tai aikakausista ei puhuta, mutta jäljet johtavat ainakin tämän biisin osalta selvästi 70-luvun menevään ja raskaampaan rokkiin. Soundeissa on rouhetta ja munaa, mutta samalla rehevästi soivissa kurveissa on pientä progen kukkaa. Eikä tässä nysvätä hiljaisten nuottien kanssa ja halailla haikeus silmissä puita, vaan ennemminkin loikitaan niiden lomassa iloisesti hiprakassa ja mennään kahva edellä mutkaan.

Tunnussana livahtaa karvan alle kolmeen minuuttiin, kaiken oleellisen mahtuessa ongelmitta pakettiin. On villisti alla ja taustalla vaeltelevaa bassoa, melodisesta muodosta villiksi huudoksi äityvää vokalisointia ja suoraan leffasta napattu kitarasoolo kaikkine herkkuineen sekä koukeroineen. Sovituksen villiä puolilattaria ujutetaan sekaan (Yhdysvaltain) länsirannikkomaisen viban voimalla ja haastavaa tästä on olla pitämättä. Erittäin onnistunut avaus siis, joten jäädään odottamaan tulevia erilaisia biisejä innolla.

Mika Roth

Notio: Solipsism

Ja lisää hyviä uutisia. Notio on ensi vuoden puolella julkaisemassa toista pitkäsoittoaan nimeltä Worldview ja nyt olisi kuultavissa ensimmäinen sinkkulohkaisu. Kuten ennenkin metalli on melodista ja energistä, progressiivisten elementtien puskiessa pintaan. Aiemmin Notio on jo osoittautunut etenkin kovaksi sinkkubändiksi, eikä Solipsism petä odotuksia.

Mittaa biisille siunaantuu vain hitusen päälle kaksi ja puoli minuuttia, mutta kun aiheeseen tartutaan heti ja empimättä, niin mitään oleellista ei jää kesken. Pääkuviot ja avainpalat ehditään esitellä jo minuutissa, vauhtisokeuden jo miltei iskiessä päälle. Terhakasti sätkivä ja potkiva Solipsism oli kuuleman mukaan ensimmäinen albumille kirjoitettu biisi, ja siinä on kiistatta pienoisuniversumiksi puristettuna jo kaikki oleellinen kasassa. Melodia tarttuu, rytmipuolen kieputus on komeaa karkaamatta kuitenkaan lapasesta ja tekstin puolella riittää painavaa sanottavaa. Peukkua ylös ja malttamattomana odottamaan maaliskuuta.

Mika Roth

Piehingin PRKL: Halinalle

Piehingin PRKL on aiemmin hyvinkin erilaisissa bändeissä vaikuttanut artisti, joka on tämän nimen alla tehnyt asioita vuodesta 2020 lähtien. Piehingin PRKL tekee omillaan jotain, joka on tummaa, uhkaavaa, vaarallista ja vetoavaa. Hip hop, trap, dark rock, elektro ja new wave ovat listana vasta alkua jollekin huomattavasti noita rikkaammalle. Pari EP:tä ja nippu sinkkuja ovat tuoneet tekijän pisteeseen, jossa mikä tahansa on mahdollista.

Halinalle on todellinen Frankensteinin soundihirviö, jonka eri osaset vaikuttavat olevan ensin täysin yhteensopimattomia – noin suunnittelupaperilla nyt ainakin. Pohjalla jytisee kasarinen synasoundi, jossa futurismi on retroista hurinaa. Päälle läsähtävät rapit ovat east coastin tummempaa paahtoa, rockin ja popin uuden aallon loiskiessa samoille rantakiville. Suomenkieliset sanat vuotavat rakkauden myrkyttämää verta, jossa kaikki kaunis, pinkki ja ruusuinen on vääntynyt joksikin pelottavaksi, luonteensa täysin murtaneeksi. Outoa ja samaan aikaan oudon kiehtovaa, joten annetaan nallelle kunnon hali seurauksista välittämättä.

Mika Roth

Reino Nordin: Sydämet palamaan
PME Records

Menevää suomenkielistä poprockia esittävä Reino Nordin ei ole jäänyt lepäämään laakereille, vaikka Kääntöpuolii-albumi ilmestyi vasta toukokuussa. Uutta musiikkia pistetään ulos jo nyt ja saatesanojen perusteella menojalkaa kutitteleva Sydämet palamaan -sinkku ei jää suinkaan ainoaksi uudeksi biisiksi lähiaikoina. Tuottaja JS16, eli Jaakko Salovaara, on avaamassa uutta lukua Nordinin kanssa ja nyt pistetään tanssaten.

Tanssia on monenlaista, mutta vaikka tanssilattioille vilkuillaankin rohkeasti, niin modernin soundipakin alla sykkii yhä perinteinen poprock-muoto. Uudistuminen ja muutos ovat kuitenkin kantavia teemoja ja samassa hengessä sinkun filosofiaksi tarjotaan ”tanssi sun murheet pois”. Rakkauden sekoittamat paritanssijat ovat valmiit sytyttämään sydämensä tuleen, mutta nämä liekit eivät ole vahingollisia – ehkä vain hivenen vaarallisia. Vaan vaarahan on olennainen osa rakkauden ikiaikaisessa leikissä. Vahva uusi alku, jälleen.

Mika Roth

Scure & Hyvät Tyypit: Tuhat lauluu
3rd Rail Music

Yhteistyössä on voimaa. Scure & Hyvät Tyypit ovat pistämässä ulos kokonaista pitkäsoittoa ja tässä on nyt ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevista riemuista. Popahtavampaa materiaalia edustava Tuhat lauluu on Veikko Salmen säveltämä ja Scuren sanoittama siivu, jolla kirjaimellisesti kaivetaan esiin paremmat puolet kahdesta eri maailmasta. Eikä (negatiivisesta) kitkasta ole tietoakaan.

Tekstissä kertoja näkee menneen rakkautensa, johon ei ole paluuta ja josta ei kaiketi koskaan tule pääsemään täysin ylitsekään. Kertosäkeen suolaisen kaunis melodia on kirjaimellisesti hunajaa ja sitruunaa siinä yhdessä ja samassa kupissa, josta neste virtaa vielä auttamatta yli laitojen. Melankolia syvenee Scuren sanailemissa säkeistöissä, joissa paljon jää sanomatta ja silti koko tarinan voi jo nähdä mielessään. Surun kauneus se upeinta on, kuten kaikki sydämensä siivet polttaneet tietävät hyvin.

Mika Roth

Tams: Dream Come True (feat. Iita)

No nyt Tams sitten iski kimallehakkunsa kunnon melodiakultasuoneen. Melankolisen synapopin taitavaksi havaittu mestari on saanut uusimman sinkkunsa vahvistukseksi Luukas Ojan Iitan ja englanninkielisestä otsikostaan huolimatta Dream Come True on suurimmaksi osaksi suomenkielinen melosynamelankoliapoppis. Eräs työpisteeni ohi kulkenut heitti puolitosissaan, että ”mitä makkarikamaa sä nyt luukutat”. Totuus ei ole niinkään toisenlainen.

Ensimmäistä kertaa Tamsin raidalla kuullaan toista muusikkoa ja yhdessä Iitan kanssa vedetyt vokaalit kartoittavat hienosti kivun ja rakkauden käpertyneitä reunoja. Mikä on kivun lähde, mistä se johtuu, mitä se kokijalleen tekee? Tulkintoja saa jokainen esittää, mutta tosiasia on lähes viisiminuuttisen kappaleen vahva tarttuvuus ja kyky jäädä kaikumaan mieleen. Iita ja Tams laulavat hellästi, suorastaan rakastaen, vaikka teema on kaikessa tylyydessään kipu. Tuotannon samettisia soundeja on työstetty suurella rakkaudella, eivätkä edes supertutut askelmerkit pyyhi pois biisin loistavuutta. Tämä duo on todella Dream Come True.

Mika Roth

Teri Mantere: Be With You (feat. Tanja Torvikoski)
Music Box Helsinki

Suomalais-australialainen laulaja/lauluntekijä Teri Mantere on ollut viime aikoina töissä muilla musiikin tekijöillä, mutta aikaa on riittänyt myös oman materiaalin työstöön. Folkahtava ja singersongwritermainen helmi Be With You onkin jo kolmas sinkku kuluvan vuoden aikana, joten vuoden 2020 Everything Needs to Breathe -debyyttisoolopitkäsoitto saattaa hyvinkin saada jossain vaiheessa jatkoa. Sinkun myötä moista suorastaan toivookin tapahtuvaksi.

Be With You on tunnelmaltaan alleviivaavan rauhallinen numero, jossa tartutaan kahden ihmisen väliseen siteeseen ja rakennetaan siitä kokonainen maailma. Kaikki mitä kertojakaksikko haluaisi olisi vain olla yhdessä, mutta jo toteamuksen muoto kertoo tämän olevan vasta tavoitteen. Kappaleen popahtavan rennossa soundissa on unssi viehättävän hipihtävääkin sivutuulta, akustisen kitaran ja taustan jousien soutaessa virtaa maltillisin vedoin. Mantereen rinnalla Tanja Torvikoski tekee myös hiljaisen kaunista työtä, sanojen saadessa voimaa vähäeleisestä ilmaisusta. Näin löydetään kaihosta kauneutta ja hetkestä voimaa.

Mika Roth

The Beatles: Now And Then
Calderstone Productions

Tämänkertaisessa sinkkukoosteessa on 21 kappaletta, koska The Beatles julkaisi uuden sinkun. Omassa maailmassani kyse on megatapauksesta, sillä jos joutuisin vastaamaan klassiseen kysymykseen, että fab four vai rollarit, niin suosisin Liverpoolin poikia aina. Tarina kappaleen takana on myös poikkeuksellisen herkullinen, sillä biisi oli jo lähellä julkaisua 90-luvulla, mutta jäi tuolloin hyllylle George Harrisonin toiveesta. Vuosikymmeniä myöhemmin demosta pystyttiin erottamaan Lennonin laulu, jonka kylkeen saatiin myös jo edesmenneen Harrisonin kitaraosuuksia.

Näin Now And Then on kaikkien neljän jäsenen yhteisesitys ja itse kappalehan on kaunis rakkausballadi, jossa Lennon tapojensa mukaisesti viljelee eri mahdollisuuksia pallottelevaa ajattelua. Melankolisuus ei tukahduta kuitenkaan viehättävää melodiaa ja biisi rullaa kuten The Beatlesin viimeisien levyjen paremmat slovarit konsanaan. Soundissa on ripaus psykedeliaa, mutta ajatonta sellaista ja tähän muotovalioon onkin hyvä päättää maailman suurimman bändin tarina. Kiitos siis vielä kerran, John, Paul, George ja Ringo, olitte suurimpia niin silloin kuin myös nyt.

Mika Roth

Unleashed313: Phonk My House

Unleashed313 nimen takaa paljastuu kotimainen artisti/tuottaja, joka tekee normaalisti toisenlaista materiaalia toisille nimille. Sivuprojektissa kädet ovat kuitenkin vapaat ja rock- sekä elektronisesta musiikista napsitaan osasia, joita saatesanoissa tituleerataan phonk-musiikiksi. Kyseisen genren perinteisimmät rajat jäävät sivummas, koska tuimasta kansikuvasta huolimatta biisiä on vaikea kutsua mitenkään synkäksi ja/tai vääristyneeksi. Phonk ja tässä tapauksessa phonk house lienee kunkin korvassa hitusen erilaista, mutta ei anneta moisen rajoittaa kokemusta.

Soundien puolesta ilmassa on kiistatta pientä horror-elementtiä, mutta sellaisena matalauhkaisempana Halloween-bile muotona. Kertosäkeen naislaulu ja sooloilemaankin intoutuvat kiipparit pitävät ilmapiirin avoimena ja rytmipuolella rummut ja basso eivät puske kaiuttimista pahveja pihalle. Kyllä tämän tahtiin silti tanssi voi – ja saa oikein mieluusti, koska biisin peruskuviot ovat tarttumapinnoiltaan asianmukaisen hanakasti kiinni jääviä. House toimii ja phonkin läsnäolo muuntaa pirtelön kiistatta maistuvammaksi.

Mika Roth

VARIS: Huuto

VARIS on ainakin toistaiseksi yhden miehen yhtye, joka julkaisee loppuvuodesta peräti kolme sinkkua. Projektin takaa löytyy monessa mukana ollut Mika Varis, joka tekee nyt rehtiä, isosti soivaa ja suomenkielistä kitarapoprockia. Sinkuista toinenkin on jo ehtinyt ilmestyä, mutta ohitin Ei taivu oksat enää -kappaleen keskittyäkseni debyyttisinkkuun. Onhan ensimmäinen aina ensimmäinen ja siten täysin ainutlaatuinen.

Huuto kajahtaa maisemaan rokimmin ja kitara rouhii suorastaan musemaisesti taustalla. Rytmipuoli suosii myös massiivisuutta, vaikka kappaleen tunnelma onnistutaan silti pitämään avarana. On kliseistä todeta debyyttisinkusta, että nyt soundaa stadionrockille, mutta minkäs teet: biisi on kuin luotu valtaisien ihmismassojen villitsemiseen. Säkeistöistä kuljetaan kertosäkeisiin kaiken kukkuraksi vielä suhteellisen yllättäviä polkuja, on harmoniaa, väliosaa, soundien kanssa kikkailua, eikä touhu siltikään hajoa osiinsa. Kaikki tukee kaikkea ja Huuto todellakin kuuluu kauas. Pinnat sydämen tuskaa hienosti purkavasta tekstistä.

Mika Roth

Voikukat: Markat tiukassa
Alakulttuuritalo

Grungestikin kukkiva Voikukat on uusi rock-yhtye, mutta harmistuin hivenen kuin sain kuulla, että se on perustettu The Black Ducks of Despairin raunioille. Hitto, pitikö senkin bändin nyt mennä hajoamaan kesken kaiken. Tamperelainen trio muodostuu laulaja/kitaristi Ville-Heikki Raatikaisesta, sekä jo Sister Flosta tutusta rytmiryhmästä Mikko Salonen (basso) ja Antti Kaistinen (rummut). Voikukat rehottavat tällä erää suomeksi ja amerikkalaisen kosketuksen lisäksi soundista voi haistella myös brittipopin ysärikukkia.

Markat tiukassa on tietysti nimelläänkin historiaan viittaava numero, joka runttaa vähärahaisuutta kiroavan tarinansa alle neljään minuuttiin. Kaikki oleellinen esitellään jo ensimmäisen minuutin, ja oikeastaan jo 30 sekunnin aikana, mutta nätisti kasvava siivu pitää melodiaansa tukeutuen pintansa. Tekstin puolella inflaation ja vastoinkäymisten koettelemaa kansaa ymmärretään, eikä horisontissa siintävä ’uusi upea onnenmaa’ vaikuta lainkaan niin varmalta sijoitukselta. Vähäeleinen soolo ja multainen soundi lasketaan plussiksi.

Mika Roth

Lukukertoja: 1244