Lapko: The Arms

Jukeboss

Lapkon keikoilla ja viel� Special K.O. -eepeen aikana trion soundi oli raskasta, synkk�� ja kiihke� altsu-rockia. Vertauksia on heitetty etenkin laulaja-kitaristi Maljan ��nenk�yt�st� niin Placeboon kuin Tooliin. Kovasti odotetulla pitk�soitollaan Harjavalta-l�ht�inen yhtye on kasvanut omann�k�iseens� asuun ja jos yhtyeelle on jonkinlainen lottovoitto sattunut on sellainen levyn tuottajana toimineen Sami Jormanaisen k�denj�lki. Raskaan ja synk�n rokittelun oheen on saatu keve�mp�� tummasyist� kontrastia ja jopa eritt�in positiivista leikittelevyytt�. Voikin sanoa, ett� my�s levysoitossa Lapkolla alkaa olla hyvin tunnistettava soundi. Toki kyseess� on edelleen raskasriffinen rujo s�r�paahto, mutta tarpeellista monipuolisuutta l�ytyy jo kiitett�viss� m��rin.

Levy pit�� sis�ll��n K.O. �eepeen kappaleet Hall Of Fame ja Mary The Queer sek� tietenkin my�s sinkkujulkaisu Stacyn. K��nt�puolen Fascinating Fatekin on mukana, joten levy kokoaa toimivasti Lapkon alku-uran parhaat palat. Avausraita Get In Time py�rittelee tuttua Lapko-kaavaa: Maljan suoraviivainen, v�risev� laulu ja huutomerkkej� k�ytt�v�t riffit, Nordbergin raskaasti junnaava basso sek� Heikkosen purskahtelevan kiihke�t ly�m�t. Viel� pikajunana sy�ksyv�ll� Teacher Painill� soitto ei yll�tyksi� tarjoa, vaikkakin kokonaisuus kulkee entist� sulavammin. Mutta jo kolmosraita Kill, Fuck, Die tuo kuvioon uusia s�ikeit�. Levyn ennaltakuulemattomista biiseist� selkeiden huippuhetkien joukkoon lukeutuva slovari maalailee uneliaasta jylh��n vaihtelevaa kuunmaisemaa kauniin pieniotteisella siveltimell�. Kevytt�, mutta samaan aikaan niin mustasyist�. The Armsin kymmenen kappaleen joukossa sinkkubiisi Stacy ei meik�l�isell� nouse selke�sti muiden yl�puolelle, vaikka tuoreutta ja tarttuvuutta ei ole kadonnut mihink��n puolessa vuodessa. Kertonee vain biisien korkeasta tasosta...

Future Planes rauhoittelee alussa vaanivasti, nostaen kerrossa melodioita jylhyyden tasoille. Viel� edellist� tiukemmin korvaan j�� kuulas I Have A Name, jossa raivokkaan riffijuoksutuksen ja unelmoivan v�litunnelmoinnin keskin�inen kontrasti kasvaa valtaviin mittasuhteisiin. Kun Hall Of Fame on typistetty tiukkaan vajaaseen kolmeen minuuttiin, on Mary The Queeria venytetty (ehk� liikaakin?) miltei kahdeksaan minuuttiin. Paljon uutta on siis my�s tutuissa kappaleissa. Yll�tt�vin raita levyll� on kuitenkin miltei leikittelev� Red Song, jossa Lapko esittelee toimivasti sen ilkikurisen puolensa. Silti kyseess� ei todellakaan ole mik��n huumori-ylily�nti, kappale on v�hint��n yht� tumma ja �iso� kuin kiihke�t rytmijuna-serkkunsakin. Kun viel� Fascinating Faten ja Maryn versioinnit huolehtivat onnistuneesti korkean tason s�ilymisest�, ei The Armsilta juuri motkotettavaa l�yd�. Uusi keksint�h�n t�llainen isosti soiva s�r�riffi-junnailu �kaava ei ole, mutta hyvin Lapko valitsemansa tien hallitsee. Kun viel� saataisiin jotenkin purkkiin se keikkojen raivo, monipuolisuus ja ulottuvuus siell� jo on...