Pienet

Pienet - Syyskuu 2012

26.09.2012


'Better Better Not Born: Downfall
Filthy Rat

On t√§m√§ Better Not Bornin seiskatuumainen Downfall sitten enempi hardcorea tai crustia, on nostettava hattua sille, kuinka hyvin nelikko rockaa. Nelj√§n biisin levy tarjoaa hakkaavaa punkia pienell√§ metallisella vivahteella ja eritt√§in toimivalla poljennolla ‚Äď vauhdista riippumatta. Perinnetietoista, joo, mutta silti mielenkiintoiseen suuntaan taittuvaa.

Helsinkiläisyhtye on aiemmin tehnyt yhden demon, ja nyt näytille saatettu nelikko on sykettä nostava, melodiantynkää ja asennetta maittavasti anniskeleva nippu. Itse asiassa seiska on kokonaisuutena parempi kuin sen osat, mikä saattaa johtua siitä ettei miksauspöydässä tai muussa viimeistelyssä ole aivan saatu irti sitä, mitä biiseillä itsessään on ollut tarjottavana. Joka tapauksessa, meno paranee tasaisesti loppua kohden. Tyrants on vielä vähän epäsuhtainen vaikkakin hyvin raskas, mutta Birth, Work, Death jo hyvässä tikissä vaikka lähellä melkoista koheltamista. Kääntöpuolen No-One ja varsinkin Freefall kuulostavat (hyvällä tavalla) maansa myyneiden viimeisiltä tirauksilta, jäntevän jämpteiltä kuvauksilta lopusta. Eipä tässä tarvitse itseään päähän takoa.

Jani Ekblom


Candeny Candeny: Kick Me / Colder

Mänttä-Vilppula-Turku akselilta tuleva Candeny on omien sanojensa mukaan valmis jo julkaisemaan pitkäsoiton, joten tämä ensimmäinen pikkukiekko on paljon vartijana. Ikävä kyllä sinkulta löytyy vain kaksi biisiä, mutta tälläkin näytöllä hommat tuntuvat olevan jo Candenylla hallussa.

Ensimmäisenä kuultava Kick Me on reipas alkupotku ja ärhäkästi etenevä biisi on juuri sellaista rokkaavan metallin vuoristorataa, jonka kyydissä viihtyisi pitempäänkin. Soittimet erottuvat hyvin kirkkaassa äänimaisemassa, basso möyrii muhevasti, kitarat raastavat kuten pitää ja vokalisti Mionan ulosannissa on voimaa sekä luonnetta. Mikä parasta: biisi tarttuu nopeasti ja kestää voimasoittoa, joten sävellyskynät ovat olleet terässä. Toisena soiva Colder on puolestaan rauhaisampi ja viileämpi vetäisy jääden väkisinkin avauksen varjoon. Kaunis ja tunnelmallinen biisi joka esittelee tyystin toisen puolen ryhmästä. Mikäli loppulevy on luotu yhtä laadukkaasta materiaalista on Candeny enemmän kuin valmis astumaan parrasvaloihin.

Mika Roth


Cellar Inc. Cellar Inc.: Nightmare Shift

Wanhaan kunnon thrash metalliiin uskova Cellar Inc. nappasi itselleen viime vuonna voiton Savon Nuoret Virtuoosit ‚Äďkisan b√§ndisarjassa ja t√§m√§ kahden raidan levy esittelee ryhm√§n nyt muullekin maa(ilma)lle. Vuonna 2008 perustettu b√§ndi hypp√§√§ aikakoneeseen ja pys√§ytt√§√§ matkan vasta jossain 80-luvun puoliv√§liss√§‚Ķ

Esikuvilleen uskollinen paketti on kahden raidan ja vajaan seitsemän ja puolen minuutin pituinen kiertoajelu Bay Arean muistoissa. Kitaristikaksikko puskee soittimistaan tuhteja riffiseiniä ja rytmiryhmä pitää moottorin kierrokset kohdillaan, vokaaleista vastaavat kitaristit päästävät englanninkieliset lyriikat ilmoille karhealla mutta toimivalla tyylillä. Genrelapusta tuleekin ruksattua miltei jokainen kohta, mutta se mitä voisi olla huomattavasti enemmän on se kovasti kaivattu persoonallisuus. Toki esikuvilta voi ja saakin ottaa jotain, mutta sen pitäisi olla alkupiste, ei koko toiminnan tarkoitus. Jälkimmäisenä kuultava nimibiisi antaakin jo pientä lupausta tulevasta, nyt vain rohkeammin ulos boksista tai ainakin seinät pitäisi saada kauemmas.

Mika Roth


Desert Lord Desert Lord: Salvation

Helsingin hiekkamyrskyjen (?) seasta esiin asteleva Desert Lord on julkaissut ensimmäisen seiskatuumaisensa, joka on kahden auringon paahteessa pariloidun stoner-siivun mittainen taidonnäyte. Nelihenkisen ryhmän stoner on hampaissa narisevan kuivaa, diskanttien ollessa pinnassa, minkä johdosta etenkin rummut paukkuvat hiukan turhankin pinkeästi. Kummassakin biisissä on mukana myös selkeää doomin henkeä, tosin raskaimmat synkistelyt jäävät puuttumaan ja bändi on ensisijaisesti stoner-ryhmä, jonka soitosta voi vain löytää joitain doom- ja sludge-vivahteita. Ensimmäisenä kuultava nimibiisi rokkaa suorastaan eloisasti, mutta kiekon vaatimattomat soundit varastavat touhusta ne parhaat tehot. Raskaampi ja tuhdimpi Celestial Devolution puskee eteenpäin rahdun voimakkaammin kuin sisarensa ja etenkin puolivälissä moottori hakkaa jo kaikilla sylintereillä. Aavikon herrat ansaitsevat esikoisellaan jo stetsonin noston, joten jos ryhmä esiintyy lähi-saluunassa kannattaa stoneria janoavien saapua paikalle.

Mika Roth


Halo Halo: Päästä irti / Täydellistä

Halo viivähti Desibelin sivuilla viimeksi reilu puolitoista vuotta, kun ryhmän ensimmäinen demo sai kollega Ekblomin mainitsemaan Stratovariuksen nimen. Yhtye jatkaa edelleen hard rockin ja hevin saralla, ja vaikka laulukieli on suomi, niin kyllähän tästä strato ja takavuosien Kingdom Come soivat nätisti läpi.

Mikä erottaa Halon monista muista pikku mokomista ja staminoista on kuitenkin vokalistin tyyli laulaa. Herra kun osaa vetää osuutensa erittäin popmaisella otteella, vaikka takana ukot sahaavat kliimaksikohdissa kitaroitaan kuin juudas papissa konsanaan. Laulumelodiat ovatkin Halon paketissa paljon vartijoina, samoin kuin taustoja tapetoivat kiipparit, sillä nämä kaksi lenkkiä tekevät ryhmän vauhdikkaasta heavy rock’n’rollista tarttuvaa ja suorastaan radiokelpoista. Enkä totea tätä mitenkään halveksuvasti, sillä tarttuvan musiikin teko on aina vaikeaa ja etenkin Päästä irti ei päästä enää parin soittokerran jälkeen irti niin millään. Halo osaa asiansa, mutta juuri tällä hetkellä se sijoittuu ikävään välivyöhykkeeseen. Hevareille tämä lienee liian pliisua ja suuremmille massoille touhussa taitaa olla taas hiukan liikaa säröä, vaikka biiseissä muhiikin selkeää hittipotentiaalia.

Mika Roth


HC Hänninen HC Hänninen: Demo 2012

Kyllähän sitä death/thrashia voi vääntää suomeksikin, mistä pieksämäkeläinen HC Hänninen on mainio esimerkki. Yhtye nimeää vaikuttimikseen melkoisen läjän metalliorkkia (sekä Jari Litmasen), mutta omaan korvaan herrain rytyytys kuulostaa kovasti 90-luvun ruotsalaisesta deathista vaikutteita ottaneelta. Taaempana on myös selkeitä alku-thrash vivahteita, mutta enemmän tämä kyllä dööttistä on.

Musiikillisesti HC H√§nninen suksii pitkin perinteisi√§ latuja ja kiivastempoiset biisit hakataan maisemaan parhaimmillaan alle kolmessa minuutissa. Keskimm√§isen√§ kuultava Level 6 rikkoo ainoana nelj√§n minuutin haamurajan ja t√§ss√§ hetkitt√§in hiukan hitaammassa junttauksessa onkin jotain koukukasta. My√∂s pallotaituri Litmasesta kertova Saksari lanaa oikein komeasti alusta loppuun ja tiimilaulun sek√§ lyriikoiden luoma loppusilaus on ‚Äď no, ainakin jotain erilaista. Huumorin tuominen mukaan √§√§rimetalliin on vaarallista puuhaa, mutta ainakin nyt ryhm√§ selviytyi haasteesta.

Mika Roth


Killjoy Corporation Killjoy Corporation: Horsefly

Killjoy Corporation hämmästytti ja ilahdutti alkuvuodesta, kun tamperelaisten ensimmäinen demo esitteli ryhmän näkemyksen metallin syvimmästä olemuksesta. Toisella kierroksella annoskoko on kasvanut viiden biisin mittaiseksi ja ärhäkkä, mutta melodinen metalli tarjotaan erittäin eläväisenä.

Saatteessaan poikkeuksellisen hauskoja rupatteleva Killjoy Corporation ei ole turhia lähtenyt hinkkaamaan tuotostaan, joten viisi raitaa kuullaan hyvin rosoisina versioina. Tempo on kiivas ja metallin asenteellisuus yhdistää jenkkilän suuret möykkäorkat ja länsinaapurimme death-suuruudet omanlaisekseen paukutukseksi. Vaikka soundit ovat mitä ovat, kulkee bändin yhteensoitto mukavasti groovaten, joten säällisemmässä paketissa tämä saattaisi iskeä monta astetta kovemmin. Hommat hallitaan, biisejä osataan rustatata ja soittotaitoakin on riittämiin, mutta materiaalin lievä persoonattomuus on yhä selvä ongelma.

Mika Roth


Nashorn Nashorn: Maggots to Devour the World

Nashorn pisti liittoutuneiden panssareita päreiksi toisessa maailmansodassa ja tuosta ärhäkästä saksalaisesta tuholaisesta lienee nimensä napannut tämä loimaalainen death-doom yhtye. Raskasta on siis metallin murskaus ja kolmen kappaleen mittainen demo esittelee hyvin bändin kaksi eri puolta.

Avauksena kuultava I Give Your Death on annoksen kuoloisin puristus. Nipun nopein biisi innostuu jopa vauhtiosuuksissa kaahaamaan ja pääriffi tarttuu kuin purkka tukkaan, joten moista kuulisi mieluusti lisääkin. Kiekon kaksi muuta kappaletta lähtevät kuitenkin kartoittamana deathin ja doomin rajapintoja huomattavasti kunnianhimoisemmin ja tämä kaksilukuinen matka kestää lopulta yli viisitoista minuuttia. Pieni tiivistäminen tekisi paikoin terää, mutta esimerkiksi Ghoulsin seesteinen loppuosa luo kyllä mielenkiintoista kontrastia ja Maggots to Devour the World pitää sisällään muutaman suorastaan loistavan idean.

Loimaan Nashorn ei toisella kierroksella r√§j√§yt√§ viel√§ aivan jokaista vastaantulevaa estett√§ tielt√§√§n, mutta b√§ndin tulevaisuus n√§ytt√§√§ kirkkaalta ‚Äď tai siis juuri sopivan t√§ydellisen synk√§lt√§. Ryhm√§ ymm√§rt√§√§ vastavoimien ja tasapainon p√§√§lle ja vaikka treeniksell√§ ikuistetut soundit j√§tt√§v√§t toivomisen varaa, eiv√§t nek√§√§n pysty peitt√§m√§√§n yhtyeen potentiaalia.

Mika Roth


Sara Laurikainen Sara Laurikainen: Burn the Roads / Home

Savon Nuoret Virtuoosit ‚Äďkisan solistisarjan voittanut Sara Laurikainen on vasta kuusitoistavuotias nuori neito, mutta t√§ll√§ kahden biisin mittaisella promolla kaikki tuntuu olevan jo mallillaan. Ensimm√§isen√§ kuultava Burn the Roads on menev√§√§ ja tarttuvaa poprockia, jossa on mukana pient√§ punkrockinkin vivahdetta. Etenkin kertos√§keess√§ palaset loksahtelevat kohdalleen ja Sara osoittaa olevansa my√∂s tekstitt√§j√§n√§ ty√∂ns√§ tasalla. Napakka biisi on t√§ysin radiosoittokelpoista materiaalia ja mik√§ t√§rkeint√§, Saran √§√§ness√§ on selke√§sti havaittavaa voimaa ja karismaa. J√§lkimm√§isen√§ soiva Home on monta astetta rauhallisempi tunnelmapala jossa uidaan syvemmiss√§ vesiss√§, mutta t√§st√§kin koitoksesta Sara selvi√§√§ puhtain paperein. Englanninkielik√§√§n ei tuota ongelmia, sill√§ Sara on aiemmin asunut kymmenen vuotta Lontoossa, joten esikoispromon perusteella neidolle ei ole vaikea ennustaa valoisaa tulevaisuutta.

Mika Roth


Slavetrade: Join the Revolution

Vuonna 2011 perustettu rovaniemeläinen Slavetrade ei piilottele viehtymystään vanhan koulukunnan heavy rockin suuntaan. Kokonaista seitsemän rallia sisältävä Join the Revolution voisikin olla suoraan kolmen vuosikymmenen takaa, sen verran autenttisesta jyrästä nyt on kyse.

Slavetrade uskoo perinteiseen muotoon, jossa b√§ndiss√§ on kitaristi, basisti, rumpali ja laulaja, yhdell√§ kitaralla kun saadaan tehty√§ kaikki tarvittava riffittely ja kiipparia t√§ss√§ m√§iskeess√§ ei todellakaan kaivata. Biisien keskimitta painuu hiukan kolmen ja puolen minuutin p√§√§lle, joten mit√§√§n tolkuttomia koukeroita kiekolta on turha etsi√§. L√§hinn√§ riffeihin pohjaavat biisit puskevat eteenp√§in kuin levoton lauma pikajunia ja laulumelodiat polveilevat samoilla reiteill√§ kitaran kanssa, tosin biiseiss√§ on my√∂s pari suvantokohtaa, joten tallaa ei pidet√§ aivan jatkuvasti lattiassa. Rytmiryhm√§n ty√∂ on niin ik√§√§n l√§hinn√§ suoraviivaista etenemist√§, mutta t√§ll√§kin osastolla muistetaan v√§ritt√§√§ soittoa pienill√§ jipoilla ja yksityiskohdilla, jotka pitk√§ss√§ juoksussa on se kokonaisuuden todellinen suola. Slavetrade ei ole keksinyt py√∂r√§√§ uudelleen, mutta laakerit ovat sen verran hyv√§ss√§ kunnossa, ett√§ kyll√§h√§n t√§m√§ py√∂rii eteenp√§in ‚Äď ja mallikkaasti.

Mika Roth


Sorkka Sorkka: Viimeinen jae

Sorkka sai alkunsa Tampereella vuonna 2010 ja kaksi ensimmäistä demoa syntyivätkin nopeassa tahdissa. Näistä kiekoista jälkimmäinen sai kollega Leskiseltä jonkin verran kiitosta ja nyt, vain puoli vuotta myöhemmin, on kolmannen ja viimeisen jakeen aika.

Kokoonpanoaan juuri muokanneen yhtyeen katse on jo tiukasti tulevassa, joten Viimeinen jae on jo tavallaan historiaa. Kolmen biisin ja yhdentoista minuutin mittainen metallikeskitys on suhteellisen perinteistä räyhää. Esityskielenä toimii ei-niin-yleinen suomi ja sanat karjutaan/möristään death-tyyliin niin raakoina kuin mahdollista. Vokalisti saa kuitenkin käristyä siten, että sanoista saa ihan oikeasti tolkkua, mistä pinnat miehelle. Soitossa puolestaan death ja thrash sekoittuvat jopa hc-metallista tuttuun aggressioon ja ryhmän yhteispelissä on myös sitä kovasti mainostettua groovea, joka saa isommatkin metallinmöhkäleet taipumaan bändin tahdon mukaan. Tarina ei kerro mihin suuntaan Sorkka tarkalleen aikoo suunnata, mutta toivottavasti yhtye irtautuisi hiukan näistä kaikkein ilmeisimmistä death/thrash numeroista.

Mika Roth




Lukukertoja: 3634
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs