Pienet - Kes�kuu 2013

Better Not Born / Cause A Riot: Split (7'')
Filthy Rat

Raskaasti jatkuu metallista crustia soittavan Better Not Bornin tarina. Helsinkil�isten tuoreella splitill� toteutuu se, mik� edellisell� seiskalla j�i vajaaksi, eli nyt on biisien lis�ksi my�s soundeissa sellaista potkua, jota t�ll�inen suht suoraviivainen, anteeksi pyytelem�t�n ja hurjaksikin �ityv� mustanpuhuva punkkailu kaipaa.

Kaksi uutta biisi� n�ytt�v�t yhtyeest� kaksi puolta: Horde of Sheep heitt�� melko metallisesti lanaavan alun j�lkeen kolmannen vaihteen silm��n ja takoo viestins� kuulijaan pariinkin otteeseen. Inner Void taas k��nt�� asetelman ymp�ri ja asettaa hitaammat p�tk�ns� kiivailun keskelle. Eteenp�in on menty, koska biiseiss� on entist� enemm�n ideaa, syvyytt� ja selkeytt�, vaikka pohjimmiltaan splitill� kuullaan aivan samaa Better Not Bornia kuin Downfallillakin.

Seiskan k��nt�puolelta l�ytyy kertaluokkaa rauhallisempi yhtye J�rvenp��n suunnalta. Muutaman pienjulkaisun tehnyt Cause A Riot tarjoaa kahdella biisill��n suht melodista, mukavasti esiin nousevan basson ja rytmikk��n laulamisen ansiosta (tai takia) pumppaavaa, koukuilla varustettua punkia. Sek� nopea Disheartened ett� v�h�n hitaampi Swan Song ovat rosoisia, mutta tyylikk�it� biisej�, joista mieleen j�� ennen kaikkea voima, v�kevyys. Eroavista tyyleist��n huolimatta splittikumppanuksissa on samanhenkist� tummaa syvyytt�.

Jani Ekblom

---

Frans H�yer: Kuuhun ja takaisin
Kompakti kasetti

Frans H�yerin ensikasetilla ei ole tarttumapintaa juuri ollenkaan. Parhaiten mieleen kiinnittyy julkaisun aloittava mainio Hengellisi� lauluja, jolla kolmikko Maria Sotikov, Ari Suomalainen ja Jussi Reittu v��nt�v�t varmaankin jonkin vanhan �lpp�rin gospelia siihen malliin, ett� kyseess� voisi olla jokin Paavoharjun tempaus. Aivan samaan korkeuteen tai s�vykkyyteen Frans H�yer ei kuitenkaan yll�, vaikka aivan yl�avaruudessa kera satelliittiien taidetaan viipottaakin.

Enimm�kseen Kuuhun ja takaisin koostuu analogisilla syntikoilla sek� erin�isill� muilla laitteilla tuotetuista ��nist�, joita on kasattu yhteen milloin kokonaisuuksiksi, milloin annettu liikkua melko vapaasti muista v�litt�m�tt�. Nimibiisill� on ehk� selkeint� yrityst� asemoitua leikkis��n, mutta v��ristyneeseen syntikkahippaan hieman varhaisen Aavikon tapaan, mutta hallitsevampaa kasetilla on tiettyj� kuvioita toistavat ja toisintavat kokeellisemmat tai avantgardistisemmin toteutetut ��nikollaasit. Ne j��v�t harmillisen usein hahmotelmien asemaan; sinne t�nne liikkuvat erikoiset ��net kiehtovat aikansa, mutta kuuntelukertojen lis��ntyess� kaipaa jonkinlaista kokoavaa n�kemyst�.

Samalla on tiedostettava, ettei kotikuuntelu ja nauhoitetun materiaalin muuttumattomuus varmastikaan ole paras l�ht�kohta Frans H�yerin n�kemysten nauttimiselle. Joka tapauksessa, mm. Haamuaika, J�nnitt�v� seikkailu ja mainitut muut kappaleet todistavat, ett� v�hist� aineksista muodostettu ��nimaailma voi olla pelottavankin tehokas. Vasta tammikuussa perustetulta yhtyeelt� voi siis odottaa jatkossa lis��kin tajuntaa kutkuttavaa materiaalia, vaikka livetilanne lienee paras paikka nauttia t�st� annista.

Jani Ekblom

---

Horros: Iron Birds
Face Your Gods / K-Tuotanto

H�meenlinnalainen Horros p��stelee toisella seiskallaan kohtuullisen vaihtelevasti tummasyist� ja alavireisesti junnaavaa hardcoren, doomin, crustin ja metallin maailmoista ammentavaa paahtoaan. Vaikka b�ndin nimi viittaisi uneliaampaankin suuntaan, ei unihiekat juuri silmiss� py�ri vauhdikkaalla nimiraidalla. Kipakka ja p��llek�yv� meuhka on enemm�n homman nimi. Fallen Cities on hiukan enemm�n viipyilev�� ja vaanivaa, mutta yht� lailla melskaavaa. Jylh�n vauhdikas metallinen kaari meinaa pudottaa kyydist��n, mutta onnistuu lopulta pit�m��n turvavy�t kiinni. B-puolen Silence ei ole mitenk��n hiljainen mutta hy�dynt�� eniten sit� mainostettua doomin laahaavuutta ja synkk�� uhkaavuutta. Kyll�h�n se tuttu meuhka-kaahaus-vaihdekin sitten irtoaa, mutta sellaista kunnon vastakkainasettelua n�iden puolien v�lille Horros ei t�ll� seiskalla synnyt�. Meuhkan puolelle j��d��n hiukan liikaa, vaikka viipyilyjarru toimiikin. Tutkielma metelin eri puolista on viel� hiukan pintapuolinen.

Ilkka Valpasvuo

---

Inka: Sanat/Piilo

Satakuntalainen Inka ei viel� valloittanut maailmaa, mutta on nyt l�henem�ss� kakkoslevy��n. Siit� maistiaisena tarjoiltavat kaksi n�ytekappaletta kertovat ett� isot kaaret, seesteisyys ja tummasta kuulaudesta huolimatta aika positiivinen indiepoprock ovat edelleen yhtyeen kaavan ytimess�. Isompi ja iskev�mpi kappale on tummasti kimalteleva mutta melko leppoisa Sanat, josta l�ytyy stadionkokoista riffi� mutta my�s sit� inkamaista viipyily�. Hiukan kylm�n oloinen ja toteava laulu sopii hyvin pakettiin, kun kitara kuitenkin kimaltelee ja kappale malttaa hengitt��. Akustisempi ja haaveellisempi Piilo l�mmitt�� enemm�n, rauhan tunne onnistutaan ikuistamaan hienosti. Silti Inka onnistuu pit�m��n kiinni "leveist�" sovituksistaan ja nostoistaan. Ihan yht� lailla kiinnostava paketti kuin seitsem�n vuotta takaperin b�ndin aloitellessa.

Ilkka Valpasvuo

---

Nicolas Kivilinna & Nahkasikarit: Soitetaan mit� vaan

Suomalais-kanadalaisen musiikintekij�n Nicolas Kivilinnan 70-lukuisen suomirockin pastissia kutova yhtye Nicolas Kivilinna & Nahkasikarit tarjoilee viiden biisin n�ytteen osaamisestaan, joka pit�� samalla sis�ll��n ensimm�iset Kivilinnan omat suomenkieliset kappaleet. Badding, Juice ja Kaseva ovat luontevat verrokit. T�h�n menness� Kivilinnalta on kuultu englanninkielist� folkia sek� suomenkielisi� Beatles -vetoja, t�n� kes�n� on viel� tulossa Eino Leinon teksteihin perustuvia s�vellyksi�. Mutta ent�s n�m� omat biisit ja sanat?

Nahkasikareilla on hyv� boogie p��ll�, yhtye onnistuu kuulostamaan samaan aikaan sek� uskolliselta juurilleen ett� tuomaan niihin hyv�� biisillist� imua. Siell� t��ll� svengaa autereisesti ja harmittomasti, Kukka h�lkk�� reippaammin mutta yht� lailla iloisella letkeydell�. Jykev�mpi ja massiivisemmin s�r�inen Maailmaa se kaatuu osaa tuoda isoutensa vastapainoksi mukavan pienen askeleen. Haikealla stemma-kaarella helliv� Pulu Pehkonen vakuuttaa torvineen, Paavi k�vi Kentuckyss� kumartaa Juicen Napoleonin mopon suuntaan Paavin rock n� roll -askeltavilla seikkailuillaan. Hyv�.

Ilkka Valpasvuo

---

Radical Ninja: Enter The Ninja

Tamperelainen Radical Ninja on mennyt rokkikohkauksessaan mukavasti monta isoa askelta eteenp�in. Vaikka soitto tai sovitukset ei miss��n nimess� ole edelleenk��n sielt� hiotuimmasta p��st�, niin Enter The Ninjalla nelikolla alkaa olla jo hyv� tasapaino rouheuden luoman v�litt�myyden ja biisikyn�n imun ja sit� luovan melodiavaateen v�lill�. Jo Jesperill� on mukavasti kertos�ekoukkua eik� kipakka draivi kaada touhun punaista lankaa, mutta etenkin munakkaan rouhea roadtrip Toijalan j�lkeen tapahtuu ja aurinkoisemmin svengaava Tullintori State Of Mind pit�v�t sis�ll��n kunnon kipin��. Solisti Jonne Renvallillin rokkikukkous on mukavan el�v�ist� mutta palvelee entist�kin paremmin soiton tarpeita. Nuoruuden into ei ole kadonnut mihink��n, mutta sit� on jalostettu paremmin melodisten koukkujen tarpeisiin. The Hivesin munakkuutta muistuttava Rax Rax Rax to The Max ahtaa vatsansa t�yteen pizzaa hiukan yksitoikkoisesti mutta nostaa v�hint��n littipeukun jykevyydell��n. Eip� sit� vatsa t�ynn� jaksa kovin keve�sti askeltakaan. Jopa Metallica -laina biisin lopussa toimii kelvollisesti.

Ilkka Valpasvuo

---

Weepikes: We Are Weepikes

Viime vuonna paluulyh�rin julkaissut Weepikes on itselleni ennest��n tuntematon, mutta ilmeisestikin yhtye ker�si 90-luvulla toimiessaan kulttimaineen omap�isen surinarockin parissa. Kollega Ekblom oli jo paluusta haltioissaan, eik� b�ndin ote tunnu seuranneellakaan EP:ll� herpaantuneen. Tilanne levyn suhteen on kuitenkin v�h�n eri, kun nimek�s altsuh��r�ilij� Kramer ei ole t�ll� kertaa mukana. Kokonaisuudessa onkin vahva kotikutoisuuden tuntu, mutta jotenkin v��ntyneell� ja vieraantuneella tavalla � levy on kuin k�velisit tuttuun talon, jonka per�kammarista kuuluu omituisesti puoleensavet�v�� tuntematonta melua. Sit� on vain pakko menn� seuraamaan ja h�mm�stelem��n l�hemp��, vaikka ei ole ihan varma miksi se tuntuu hyv�lt� idealta.

Soundimaailman, tiukan ilmeett�m�n laulun, ja orastavan melodisesti t�yteen m�lyyn k��ntyilevien sointukulkujen puolesta tunnelma on kuin ys�rill�. Jostain syyst� p��ss� kummittelee versio Dinosaur Jr.:sta, jossa Jay Mascista on kielletty soittamasta yht�k��n kitarasooloa, ja vaadittu v�lttelem��n kertos�keit�. �kkiselt��n Weepikes kun tuntuu melko helposti omaksuttavalta, mutta b�ndi ik��nkuin lipe�� tahallaan sormista aina sill� hetkell�, kun jonkin suuren ilmestyksen pit�isi tapahtua.

En monenkaan kuuntelun j�lkeen ole ihan varma, mit� Weepikesista pit�isi ajatella. Alkuun istahtelen mukavasti, mutta Nothing but a Soar kuitenkin j�tt�� olon hieman ep�mukavaksi. Parhaalta biisilt� tuntuvan Bad Valentinen ep�mukavuus taas onkin mukavaa, ja levyn loppupuolisko vie menness��n h�mment�viin suuntiin, kunnes p��t�ksen� toimiva K-X-P -vetoinen remix Falling off the Carpetista j�tt�� ajatukset lojumaan ymp�riins�. H�mmennyksest� huolimatta persoonallinen, levoton ja kimurantti ovat termej�, mit� liitt�� t�n� p�iv�n� musiikin yhteyteen mielell��n.

Aleksi Leskinen