Pienet - Syyskuu 2013

Billy Gray & Auringonlaskun ratsastajat: Puumala

Vaikka kaksi vuosikymment� toimineen kotimaisen Billy Gray & Auringonlaskun Ratsastajat -yhtyeen nimi nostaa itselle vahvoja villin l�nnen kantri-mielikuvia, taitaa yhtyeen tematiikka olla oikeasti enemm�n irlantilainen. Toki juhlasinglen avausraita Balladi Saarasta ja Billyst� kertoo hilpe�n joskin traagisen kantri-henkisen folkballadin saluunoiden maailmasta banjoineen kaikkineen. Molemmat kappaleista ovat alun perin jo yhtyeen perustamisvuodelta 1993 ja ovat t�ll� sinkulla nimenomaan siksi ett� ovat ensimm�iset Jukka Hyt�sen ja Janne Martikaisen yhdess� luomat s�vellykset. Irkku-traditionaali Spancil Hilliin pohjaava Puumala on kappaleista se jylhempi ja vahvemmin nimenomaan Vihre�n saaren melankolian henkinen. Ihan kelpo kappaleita molemmat, mutta se viimeinen kipin� jolla ne nousisivat p��h�n py�rim��n uupuu. Vaikka sielukkuuttakin tavoitellaan etenkin j�lkimm�isess�, ei b�ndi p��se ihon alle. Iloinen kantriballadi taas on ehk� liiankin kiltti, vaikka tarina ei p��tyk��n onnellisesti. Sellaista vastakohtaisuutta ei synny hilipatihippailun ja tragedian v�lille, jolla biisi voisi koukuttaa.

Ilkka Valpasvuo

---

Corde Lisse: Berliinin tyt�r
�H Management/Corde Lisse

Vuodesta 2011 toiminut turkulainen kuusikko Corde Lisse aloitti n�ht�v�sti englannilla, mutta on t�ll� kahden biisin sinkurallaan sukeltanut selv��n suomeen. Tai selv��n ja selv��n - Jussi Sutisen sanoituksissa on tarinan ohella runollista otetta, niin kuin musiikilliseen kuvaan sopii. Yhtye yhdist�� akustisia instrumentteja kuten viulu, mandoliini ja banjo s�hk�isesti rokkaavampaan kitarafolkpoprockiin. S�vyist� l�ytyy niin kiltisti punkahtavaa rockinjuurta kuin folk-elementtej�. Saatteessa mainittu sirkus ei t�ll� pl�tyll� juurikaan nosta p��t��n. Biisikaksikosta vauhdikkaampi, kevyesti mollipoprockissa nostalgiassa tunnelmoiva nimibiisi Berliinin tyt�r saa per��ns� hele�sti n�pp�ilev�n haikean mies/nainen dueton Viimeinen trubaduuri, joka hiukan jollottelee paikallaan vaikka pelkist��kin kelvosti. Corde Lissell� alkaa olla palikoita kasassa, mutta linna ei viel� ole valmis.

Ilkka Valpasvuo

---

Crippler: Threshing Sledge

Pari vuotta sitten perustettu Crippler on julkaissut ensimm�isen demonsa ja uutta kiekkoa on tarkoitus saada ulos jo ensi kev��n�. Jos julkaisusuunnitelmat ovat vinhoja, sit� on my�s b�ndin luoma death metal. Esikuvat l�ytyv�t pitk�lt� jenkkil�st�, eik� Crippler l�hde turhia peittelem��n t�t�. Threshing Sledge onkin puhdasta ja elinvoimaista Florida-d��ttist�, aina tuhteja �rin�vokaaleja my�ten.

Cripplerin koko kolmikko vaikuttaa my�s Scent of Fleshin riveiss�, mik� osaltaan selitt�� ryhm�n vahvan soundin ja ammattimaisen otteen heti t�ll� ensimm�isell� julkaisulla. Kolme biisi� muodostavatkin rungon, jota olisi vallan mainiosti voinut kasvattaa mittavammaksi julkaisuksi, niin valmiista paketista t�ss� on jo kyse. Ryhm�n metalli on raskasta ja kovaa, mutta siin� on my�s riitt�v�sti rullaavuutta ja taipuisuutta, mik� korostuu etenkin venytyksiss� ja v�liosissa. Biisikolmikosta ei l�ydy heikointa lenkki�, mutta p��t�ksen� soiva Exiled From the Throne of Dominance on allekirjoittaneen mielest� se syvimm�lle porautuva metallinm�hk�le, jonka varaan uskaltaisin rakentaa tulevaisuudessa uskaliaampiakin vetoja.

Eritt�in positiivinen yll�tys siis kaikin puolin, t�ss� jo ihan toivoo ett� p��st�isiin nopeasti talveen ett� seuraava kev�t ja Crippler-kiekko voisivat saapua.

Mika Roth

---

Flush: Sentimental Show

Modernisti kimaltelevaa kitarapoprockia soittava oululainen Flush tarjoilee viiden kappaleen n�ytteen taidoistaan. Heti ensimm�isen� soivalla Fade Awayll� vakuuttaa yhtyeen mahtipontinen melodisuus, mutta melkoisen tuhnut soundit k��riv�t mattoa alta. Moderni ��nimaailma ja kimalle k�rsiv�t hiukan demomaisuudesta. Vallankin koskettimet ja ly�m�t j�tt�v�t toivomisen varaa. Mik� on harmi, sill� vaikkapa Free Fallilla yhtye onnistuu yhdist�m��n tarvittavan rentouden melodisiin koukkuihin. Jopa slovaripuolella on kelvollisesti otetta, vaikka Rain ei sin�ns� mit��n uutta esittelek��n ja sama tuhnuus h�iritsee, t�ss� kohtaa jopa laulussa asti. Feel The Fascinationin voimaiskut nostavat peukkua melodisen kaaren vahvistajina, Dare To Stayn n�pp�ilyn vastapainona solistin laulun (ehk� osittain tahallinenkin) vireen kanssa v�reily paljastuu entist� pahemmin. Tuota bassointa puolta kannattaa v�ltt��, jos ��ni ei kest�. Viel� pient� hakemista ja soundit kuntoon.

Ilkka Valpasvuo

---

Funk In Funk Stairs: The Whole Picture EP
Aito "Ayo" Deelio Productions

Saatteen mukaan Suomen kuumin, vaarallisin ja energisin rock-yhtye Funk In Funk Stairs julkaisi hein�kuussa nelibiisisen EP:n. Nimell��n ja nytkeell��n funkkiin viittaava nelikko on musisoinut jo kohta kymmenen vuotta, yhtyeen nime� kantanut debyyttialbumi n�ki valon viime vuonna. Rokkaavasta funkrockista autereisempaan psykedeliaan ylt�nyt nelikko oli albumillaan tasaisen vahva, sopivan n�lk�inen ja my�s hyv�ll� tavalla rujo. Ent� nyt?

Munakas, nytkiv� ja energinen funkkenrolli l�htee viem��n ainakin avausraitaa To Me. Niska l�htee liikkeelle, vaikka b�ndi ei viel� painakaan sata lasissa vaan vasta l�mmittelee shortsit jalassa. Jopa hevisti jykev�mpi ja huuruisesti leijaileva Old School ei massastaan huolimatta jyristele stoner-asfalttirekalla tai kaupunkimaasturilla vaan pikemminkin rantakirpulla jossa ei ole ohjaustehostinta - Funkstairsill� voisi halutessaan olla saumat kotimaan redhotchilipeppersiksi, jos pist�isiv�t punkimmin ja veijarimaisemmin psykedelian sijaan. Teardrop jatkaa yht� lailla jykev�sti kaasu l�hell� pohjaa letkeilyn sijaan, EP tuntuu kokonaisuudessaan hiukan jyr��v�mm�lt� kuin edellinen levytys. Nimibiisi l�htee sekin viipyilev�n aloituksensa j�lkeen aika murisevasti, vaikka sit� leppoisempaakin puolta l�ytyy. N�iden puolien v�lisest� tasapainosta kannattaisi pit�� kiinni, sill� se on yhtyeen soundissa nimenomaan vieh�tt�nyt. Pelkk� happoilu, venkoilu tai jyr� yksin��n ei toimi yht��n niin hyvin.

Ilkka Valpasvuo

---

Haistelijat / Tii Nakujalka: Matelijamaailman kilpakosijoita -split EP
Joteskii Groteskii / Arska Porista

Tii Nakujalka on tamperelainen kolmikko, josta on vaivihkaa t�m�n splitin ja aiemman Rukousnauha-kasettinsa ansiosta tullut uusia suosikkiyhtyeit�ni. Siihen ei periaatteessa ole vaadittu kummoisia: yhtye tekee omanlaistaan, melko monipuolista sekoitusta, jossa kuuluu kaikenlaista post-hardcoresta noiserockiin, hyvi� koukkuja ja tuhtia jumitusta ja v�lill� v�h�n laahaavaa jurnutustakin. Sekavaa rymistely� siis, eik� edes mitenk��n ennen kuulemattomalla reseptill�, mutta harvinaisen tehokkaasti ja selke�sti: Tii Nakujalka-biisiss� voi olla osia kuin tuhatjalkaisella kinttuja, mutta silti se rymistelee alusta loppuun.

K�sill� olevan splittiseiskan Tii Nakujalka-puoli ei kuitenkaan p��se vaikuttamaan p��nupin sis�lt��n aivan samanlaisella intensiteetill� kuin em. kasetti (joka on tehokkaista osista koostuvat h�vytt�m�n toimiva kokonaisuus), mutta se ei tarkoita ett� se olisi sit� heikompi. Viimeisess� ihmisess� on mieleenpainuva riffi, sis�lt� jossa tuntuu riitt�v�n ihmetelt�v�� kerrasta toiseen, ja fiilis ett� koko ajan tapahtuu jotain joka puolella, paikoin jopa kaoottisesti mutta silti hyvin sulavasti, jopa kevyesti. Loppukin yll�tt��, se tulee yks-kaks ja kaikki on ohi. Kun nostaa neulan takaisin alkuun, on kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Ikiliikkuja? K�y kai sekin, mainiota kuunneltavaa loppuel�m�ksi.

Toisella puolella, tai oikeastaan ensimm�isell� eli A-puolella, kuullaan kolme Haistelijat-biisi�. Tuttuhan t�m� on, aiemmilta julkaisuiltaan, ja suht samassa hengess� punkia edelleen veivataan. Nyt tosin pisti heti ensimm�iseksi korvaan, ett� jostain on imaistu mukaan (ehk� tervett�?) radiopuhelinmaisuutta lauluun, ja sit� my�ten 70-luvun Ratto -nimiseen aloitusbiisin on tullut my�s sellaista tutunoloista nykimist�; kitaralla maalataan kuvioita, mutta jotenkin se samalla svengaa. No, kakkosbiisi onkin sitten v�hemm�n sulava, jotenkin tahmea tai kankea, mik� kellekin parhaiten suussa maistuu. Arska, eli se viimeinen biisi, yll�tt�� tavallaan sekin, olemalla paikoin melkeinp� ihan rockia. Se ei ole ongelma, mutta puoliskon ilottomuus on v�h�n. Ei t�m� en�� tunnu yht� hauskalta ja j�nnitt�v�lt� kuin ne kaksi ensimm�ist� Haistelijat-seiskaa, mutta oliko kolmas k�teenvetokaan? En muista, ja vika saattaa olla minussakin. Tai siin�, ett� k��nt�puoli vie kaiken huomion. Joka tapauksessa, 70-luvun Ratto on kyll� hieno biisi.

Jani Ekblom

---

Hell� El�in: Esitt�ytyy

Kotimainen Hell� El�in pyrkii suoraviivaisuuteen ja vaaran tunteen luomiseen suomenkielisess� rockissaan. Jarkko Hautalan haave tehd� sellaista musaa joka saa jalan vakavassa mieless� vispaamaan l�ysi ��nens� Mikko M�ki-Ullakossa ja nyt yhtye esitt�ytyy nelj�n biisin maistiaisten verran. Yllet��nk� tavoitteisiin?

Niska kielt�m�tt� ny�kyttelee paikoin mukana, sen verran hyvin yhtye osaa melkoisen tutuista aineksista tiivist�� tummapintaisen s�r�rockinsa ytimeen. Jos nyt ei varsinaisia hittej� viel� vuolla taikka esitell� soundillisesti jotain erityist�, niin pohjaty� alkaa olla mukavan tasapainoisen kuuloinen. M�ki-Ullakon tulkinta sopii hyvin s�r�iseen maisemaan ja vaikka en min� t�t� nyt sin�ns� vaaralliseksi nimitt�isi niin sellainen tumma jylhyys ja emotionaalisen tummasilm�rockin kanssa syleily saavutetaan kyll� ihan mallikelpoisesti. Avausraita Raato tarjoilee koukukkaimman kokonaisuuden, Nukkumatin ja Toisen el�m�� -kappaleen sytk�rislovari-meininki on jo hiukan liikaa "N�in teen tummempaa s�r�ist� suomirockia" -k�sikirjasta eli hiukan sellaista yll�tyksellisyytt� kaipaisi. Vahva ok.

Ilkka Valpasvuo

---

Hydra: Lama King Kong

Kahdeksan vuotta sitten my�s desibeli.netin sivuille keikalta bongattu helsinkil�inen Hydra her�tti silloin Petri Salliselle mielikuvia mm. esiprogeyhtyeist� kuten Yardbirds, kotimaisista verrokeista viivaa vedettiin sanoituksista Kollaa kest��n suuntaan, soiton ja s�vellysten puolesta Se! -yhtyeeseen. Nyt yhtye tarjoilee kaksi kappaletta kepe�n mutta rikkaasti sovitetun popin maailmoista, jossa kaikaa niin kotimainen mollimelankolia kuin my�s positiivinen keveys. Solisti Susanne Pajulla on iso rooli tuoda hymy� soundiltaan paikoin jopa kohtalokkaaseen soittoon. Jotenkin l�hes J��hyv�iset aseille -henkisest� jylh�sti kantaaottavasta mollista yhtye taipuu hele�mp��n svengiin jo nimiraita Lama Ding Dongin kerrossa eik� jatkossa luovu my�sk��n helposta koukusta. Mik� on hyv� asia. Toinen s�vellys Porvoonkadun poika on l�ht�kohtaisesti valoisampi. Pajun laulussa on kiireett�myydess��n mukavasti sielua vaikka s�vellys itsess��n ei oikein p��se sielukkuuteen, ihon alle saatikka sellaiseen koukkuun jolla sen muistaisi viel� viikonkin kuluttua. Kivan kuuloista mutta hiukan liikaa perus. Nimiraidan kertos�keen svengi j�i eniten mieleen.

Ilkka Valpasvuo

---

Jolla: Virginie EP

Joensuulaisen Jollan omakustanne-EP:n avausraita Hulluja lintuja on hieno kappale. B�ndin unisesti n�pp�ilev� tumma hipsuttelu kohtaa hienosti Reetta Hammarbergin puolikuiskaavan laulun, tummuuden vastapainona kauniisti hymy�v� melodia viimeist��n nostaa peukun. Parivuotiaan taiderock-yhtyeen raskaampi biisi-ilme on puolestaan s�vykkyydest��n huolimatta haastavamman teht�v�n edess� napata kuulija mukaansa, vaikka heti Planeetta maan yhdistelm� funk-nytkett�, tummaa laulua, huohottavaa kertsi� ja psykedeliaa toimii v�hint��n kelvollisesti. Slovari tavoittaa silti momentin ja tunteen aivan eri tavalla.

Tummalla n�pp�ilyll� ja pitk�lti laulun varassa alkava nimibiisi kasvaa s�r�ll�, mutta malttaa odottaa aina kertos�keeseen ennen kuin l�htee r�imim��n kunnolla. Vastapaino n�iden v�lill� on toki yksi Jollan avaimia, mutta ihan sellaista kliimaksia aineksista ei viel� synny mihin mahdollisuudet olisi. Pid�n my�s s�r�ilyn pienest� vinosta "outouden" tavoittelusta, hardcoremaisesta vireen haastamisesta, jota l�ytyy Virginien ohella my�s my�s koleita elektromausteita hy�dynt�v�st� �inen valssi -kappaleesta. Ikuisuuden lapsia tiivist�� hyvin pahaenteisyyden ja seesteisemm�n haaveilun yhdistelm�st�. Jollalla on jo paljon lupaavia asioita purjeidensa alla.

Ilkka Valpasvuo

---

Puolan lakot: M�ntyharju - EP
Step Backward

Kotiseudulleen kunniaa EP:ll��n tekev� Puolan Lakot perustettiin alun perin jo vuonna 1980. Muutaman vuoden j�lkeen toiminta hiipui j�senten hajaantumisesta johtuen, mutta viime vuonna rivit koottiin. Yhden paluujulkaisun j�lkeen yhtye esittelee nyt kakkos-EP:ll��n m�ntyharjulaista rock-historiaa kuuden biisin verran. K�sittelyss� on M�ntyharjun 80-luvun taitteen punk-historiasta l�ytyvien kokoonpanojen k�denj�lke�, Hysteriasta Stalinin kautta TV3:een.

Hysterian Kaaoksen ��ni juoksee hikisesti ja riehakkaasti, kertos�ett� lukuun ottamatta Puolan Lakot on muokannut biisin sanoja. Samoin p�ivityst� on kokenut Stalin vuoden 1980 materiaalia oleva aina ajankohtainen nopea Mua vituttaa. Sen sijaan alkuper�isill� sanoilla luetaan l�pi hivenen hitaampi Hysterian Haluan olla perusj�tk�. K��nt�puolen ralleista TV3:n vuoteen 1978 juurensa ulottava Se on J�rvinen on j�lleen p�ivitetty sanojenkin osalta. Tarttuva talonmiesralli on levyn mieleen painuvin. Hysterian ja Stalinin kitaristin Ike Paakkarin usealla kokoonpanolla ja usealla nimell� soitettu soolobiisi Paska j�tk� vedet��n alkuper�isen psykedelian sijaan Puolan Lakkojen peruspunkilla, p��t�sraitana TV3-ralli Tee se nyt sykkii tummemmin uhkaavasti, uusilla sanoilla patinoituna. Historiakatsauksena ihan toimiva EP, vaikka juurikaan uutta innovatiivisuutta PL ei touhullaan biiseihin tuo.

Ilkka Valpasvuo

---

Tohtori Koira: Tohtori Koira 7"
R�k�levyt / Blast Of Silence

Tammelan punkit Tohtori Koira r�hisev�t maukkaan kuusibiisisen seiskan verran. P�ivi huutaa vitutustaan puoluepamppu ja sis�asiainministeri R�s�sen vihapuheille ja kristillis-freudilaisille lipsahduksille. Kiukkuinen Nauru jatkaa v�hint��n yht� kipakasti, mutta Tohtori Koira ei onneksi hukkaa biisevyytt��n vauhtiin tai tiukan asenteen vaatimuksiin vaan melodisuuttakin piisaa. Krapulaisempi, n�pp�ilen alkava mutta p��llek�yv�n vauhdikas Morkkis tilitt�� mukaansa tempaavasti. K��nt�puolella Koira sukeltaa suhteeseen niinkin meille arkiseen asiaan kuin veteen, pohtii lis�� vihapuhetta ja ��nt�� jopa hivenen hymyilev�mp�� virnett� n�kyviin nimibiisill��n. Oikein mukiinmenev� seiska!

Ilkka Valpasvuo