Pienet

Sinkut II - Toukokuu 2019

14.05.2019


Arpia: Valehtele mut onnelliseksi Arpia: Valehtele mut onnelliseksi
Record Union

Silloin tällöin on mukava yllättyä oikein kunnolla. Pitkän uran suomalaisen rockin parissa tehnyt Arpia on vuosien saatossa kasvanut luotettavaksi ja itsensä kuuloiseksi yhtyeeksi. Ryhmä palasi tavallaan takaisin juurilleen reilun vuoden takaisella Hyvä tästä tulee EP-levyllään, kun vetävä ja positiivinen poprock sai taas kukkia vapaammin.

Valehtele mut onnelliseksi -kappaleen tunnistaa melko nopeasti tekij√∂idens√§ lapseksi, mutta silti jokin kaavassa on muuttunut entist√§kin toimivammaksi. Piileskeleek√∂ tuo mystinen X-tekij√§ kenties rapsakasti etenev√§ss√§ rytmiss√§, kuulaissa kitaroissa, pintaan miksatussa laulusoundissa ‚Äď vai kaikissa n√§iss√§? Pieni kiipparikuvio leijuu taustalla ja kirkas √§√§nipaletti huokuu auringonvaloa. Kenties vaikutus onkin viel√§ useampien palasten luomaa. J√§lleen kerran tarinan aiheena on parisuhde, kaappien kolistessa luurangoista, mutta n√§ist√§kin asioista l√∂ydet√§√§n se positiivinen kulma.

Mika Roth


Atlases: Neophyte Atlases: Neophyte
Rain Without End Records

Porilainen Atlases on takonut modernia ja rupista post-metaliaan jo parin EP-levyn verran, mutta toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla on luvassa ihan albumillinen uutta runttua. Tulevaa pitkäsoittoa pohjustetaan Neophyte-sinkulla, jolla bändi möyrii lähes viiden ja puolen minuutin verran post-metal myllyssä.

Ryhmän soitto potkaisee heti ensikosketuksella tanakasti munuaisiin. Vokalisti Jamppa Lamminpää mörisee voimalla matalalta, osoittautuen melkoiseksi ässäksi ryhmän mustanpuhuvassa hihassa. Ilahduttavaa on myös huomata, että helvetilisen vallittelun lomassa muistetaan vetää happea väljemmissä vesissä, jolloin paahtokohtien voimallisuus vain entisestään korostuu. Seassa on myös ripaus puhdasta laulua ja koskettimia, jotka ainakin Neophyten tapauksessa toimivat vakaasti bändin eduksi. Atlases ei nappaa täysiä pinnoja persoonallisuuskisassa, mutta on tämä kyllä mahdottoman väkevää mätkettä esikoisalbumin materiaaliksi. Iso peukku ja antennit kohti tulevaa pitkäsoittoa.

Mika Roth


Boreal Nuance: Slack Water Boreal Nuance: Slack Water

Vuonna 2017 perustettu Boreal Nuance liikkuu toisella sinkullaan syvissä vesissä. Jyväskyläläinen yhtye on uuttanut virtaansa paljon aineksia pohjoisamerikkalaisesta raskaasta rockista sekä grungesta, mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että biisin pitäisi kulkea vain varjoissa ja vauhditta.

Slack Water tarjoaakin melkoisen yllätyksen jo ensimmäisen minuuttinsa lopulla, kun melankolinen kitarajyrnytys vaihtuu reippaampaan osuuteen. Taustalle tuupataan jopa kiippareilla (?) buustattua rytmittelyä, josta tulee ennemminkin mieleen Franz Ferdinand kuin Alice in Chains. Tällä vuorottelulla biisistä kasvaa hieman jakomielitautisen tuntuinen outolintu, mutta eivätkös kaikki parhaimmat meistä ole hieman liikaa siunattuja? Tämänkertaisen sinkkunipun kummallisimpia ja kiehtovampia numeroita, joista on vieläkin vaikea muodostaa lopullista mielipidettä. Eli toisin sanoen: ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus.

Mika Roth


Chronoform: Conquer Chronoform: Conquer

Chronoform hieroi muistettavasti rystystä leukaperiin, kun bändin Veil-sinkku tömähteli alkuvuodesta kammioni seinistä edestakaisin. Nyt on taas uusi tuliannos ihmeteltävänä, eivätkä herrat ole ainakaan pehmentäneet otteitaan. Toki alussa kuullaan 15 sekunnin mittainen kosketinintro, mutta tuon jälkeen paukutus onkin sitten armotonta.

Ensi kerroilla pauke maistuu herkulliselta, eri nopeuksien ja sävyjen sekoittuessa toisiinsa. Conquer-sinkku painuu kuitenkin lopulta jo niin syvään päätyyn, että kaikki tämä suunnaton voima kääntyy jo hetkittäin ryhmää itseään vastaan. Näin käy etenkin toiston kautta ja siksi, koska kontrastin puuttuessa raivoisa ilmaisu on lopulta vain yhtä raivoa vailla kohdentavia polttopisteitä. Osana suurempaa kokonaisuutta biisi saattaa kyllä hyvinkin palvella tarkoitustaan, mutta sinkuksi valinta on hieman outo.

Mika Roth


Colorblue: No More Peace Colorblue: No More Peace
Nowhere Boy

’Rakkaus on taistelukenttä’ sanaili joku muinoin, mutta helsinkiläinen Colorblue vie tuon kiistanalaisen ajatuksen vielä huomattavasti pidemmälle. No More Peace -kappale kun kertoo siitä oivalluksesta, että tässähän on itse asiassa synnytty tuhoamaan kaikkea kaunista ja arvokasta. Julistus on kieltämättä melko mahtipontinen, mutta niin on toisaalta myös itse sävellys sekä erityisesti sovitus.

Colorblue on toki jo aiemminkin ymmärtänyt isosti soivan popin, AOR:n ja melankoliarockin päälle, mutta tällä erää orkestraatiosovitus karkaa jousineen kaikkineen megalomaanisen eeppisyyden loisteliaalle puolelle. Biisin sisin on puhdasta poppia, jota ryyditetään elektronisella kuorrutuksella, mutta varsinaisen koukun muodostaa kertosäkeen rock-nostatus. Pistetään tuohon päälle vielä jo muutenkin työnsä kiitettävästi hoitavan vokalistin loppukorotukset, niin johan on 007-kelpoinen jättibiisi kasassa.

Mika Roth


Ilja Teppo: Laulu äidille Ilja Teppo: Laulu äidille
Fun Pandemia / Supersounds Music Oy

Laulaja-lauluntekijä ja folkpoppari Ilja Teppo rakastaa mitä mittavimmin omaa äitiään ja kertoo sen myös tavoin, jotka eivät jätä mitään arvailujen varaan. Jaakko Tepon poika on jo aiemmin kunnostautunut musiikin saralla erilaisten bändien kera, mutta syksyllä nuorempi Teppo julkaisee viimein soolodebyyttialbuminsa. Alkujaan tämä sinkku piti pistää pihalle vasta syksymmällä, mutta tokihan Laulu äidille sopii huomattavasti paremmin näin äitienpäivän tienoille.

Itse kappale on kerrassaan kaunis, Tepon laulun ja akustisen kitaran asettuessa vähäeleisen äänimaisemoinnin etualalle. Kuinka suuri ja voittamaton, sekä kaiken rikkoutuneen korjaava oma äiti onkaan, ja kuinka laittaa kaikki tuo pariin lauseeseen? En lähtökohtaisesti rakasta viuluilla ryyditettyjä slovareita, mutta tässä sanoituksessa Teppo kiistatta saavuttaa jotain meistä jokaisesta. Sillä onhan jokaisella äiti, eikä pyyteettömän rakkauden ihmettä voi koskaan kylliksi korostaa.

Mika Roth


Jontte Valosaari: Yksin, mutten yksinäinen Jontte Valosaari: Yksin, mutten yksinäinen
Playground Music Finland

Jontte Valosaari on viime aikoina pyörinyt julkisuuden valokeiloissa useammastakin syystä, mutta miehen musiikillinen ura on ollut viisi vuotta enemmän ja vähemmän jäissä. Nyt kuitenkin taas tapahtuu ja Yksin, mutten yksinäinen -sinkku on vahvasti omaelämäkerrallinen tilitys eronneen miehen fiiliksistä ja moninaisista sisäisistä myrskyistä.

Vanhoilla tutuilla urilla, eli modernin popin ja r‚Äôn‚Äôb:n tiet√§mill√§, liikkuva s√§vellys pelaa vahvasti akustisen kitaran soundin varaanb, sek√§ elektronisen rakenteen ymp√§rill√§ liukkaasti kiemurtelevaan melodiakulkuun. Biisin tuottaja Kalle ‚ÄĚKashwell‚ÄĚ M√§kipelto on tehnyt kielt√§m√§tt√§ upeaa j√§lke√§, kuten Emma-ehdokkaan kuuluukin, mutta isot k√§√§reet eiv√§t peit√§ jalometallisen ytimen puhdasta laadukkuutta. Ensimm√§inen laukaus osuu siis lupaavan l√§helle maalitaulun keskustaa, joten kuuden vuoden mittainen odotus on n√§ill√§ n√§kymin johtamassa isoon pottiin.

Mika Roth


Lord EST: Kaverin √Ąiti Lord EST: Kaverin √Ąiti
Kaiku Entertainment

√Ąitienp√§iv√§n√§ muisteltiin luonnollisesti monia √§itej√§, mutta Lord EST ottaa rohkean askeleen uuteen suuntaan. Kaverin √Ąiti on niin kuuma pakkaus, ett√§ kumpikin sana on pit√§nyt kirjoittaa ihan isoilla kirjaimilla, eik√§ lyriikoissa heitell√§ turhia huntuja villisti leimuavien n√§kymien eteen.

Parhaan kaverin √§iti on siis muuttamassa kertojan luokse, eik√§ lemmen otteluista ole pulaa. Lord EST pikkutuhmailee, mutta pit√§√§ silti hyv√§n maun rajat tiukasti n√§kyviss√§ ‚Äď v√§hint√§√§nkin toisessa silm√§kulmassaan. Rytmimusiikkiartistimme puuhaa j√§lleen itselleen tuttujen Karibian dance- ja reggae-soundien parissa, mutta biisiss√§ on my√∂s positiivista suomi-iskelm√§n kaikua ja kes√§ist√§ hohkaa. Torvet t√∂r√§htelev√§t taustalla, s√§keist√∂iss√§ tapaillaan Jamaika-aksenttia ja kiipparit seilaavat takalinjoilla mit√§ pilvett√∂mimm√§n taivaan alla, eli t√§ss√§h√§n on aineksia pieneksi kes√§hitiksi. Allekirjoittaneen mielest√§ nyt ainakin.

Mika Roth


Maija Kaunismaa: Happiness I Gave Away Maija Kaunismaa: Happiness I Gave Away

Sanotaan että alkuperäinen on aina alkuperäinen, mutta Happiness I Gave Away -kappaleen tapauksessa en edes oivaltanut ensi alkuun kyseessä olevan lainabiisin. Maija Kaunismaa versioi näet Reino Helismaan alkuperäissanoitusta Onni jonka annoin pois, jonka Mikko Ijäs on kääntänyt englanniksi.

Eivätkä yllätykset pääty tähän, sillä perinteiseltä rakkausballadilta kuulostava kappale on kannanotto kärsivän planeettamme puolesta. Hyvä ajatus on saanut Kaunismaan sävellyskynän liitämään ilahduttavan nostattavasti, eikä hieman 80-luvun Euroviisuista muistutteleva mahtiballadi ole lainkaan hullumpi. Hieman kankea englanninkielen lausuntakin kuulostaa positiivisella tavalla retroiselta, eivätkä afrikkalaisia viboja välittävät perkussiot ainakaan heikennä lopputulosta. Eiköhän rakasteta kaikki tätä palloamme ja muisteta pitää siitä parempaa huolta.

Mika Roth


Mansku 33: Ohuet seinät Mansku 33: Ohuet seinät

Onko hyvä kuulla ihan kaikki se, mitä naapurissa aina milloinkin puuhaillaan? Mansku 33 on kimppakämpästä muodostunut yhtye, joten ehkä heppoinen rakennusjälki voi toisinaan osoittautua siunaukseksikin. Helsinkiläisen trion jäsenet löysivät toisensa siis sattuman kautta ja ainakin tämän debyyttisinkun perusteella kimppakämppää kannattaa pitää pystyssä myös tulevaisuudessa.

Ohuet sein√§t -kappaleen soundia on vaikea kuvata tarkasti. Pohja on groovaavassa popissa, elokuvamaiset ja viipyilev√§t soundit ovat hiukan triphopahtavia ja jazzahtavia, joilla mm. David Bowie leikitteli mm. raskaasti aliarvostelulla ‚ÄôHours‚Ķ‚Äô-albumillaan. Biisi hiipii y√∂n puolelle, tarinan eri linjat sekoittuvat toisiinsa ja onnellisuuden silkki sotkeentuu melankolian raskaaseen sarkaan ‚Äď mutta vain hetkitt√§in. Kolmikon ‚ÄĚkerrostalopsykofilosofia‚ÄĚ vinkkaa silm√§√§ Suomi-hiphopille ja amerikkalaiselle l√§hi√∂rytmeilylle, mutta on silti samaan aikaan aivan oma juttunsa. Lis√§√§, kiitos.

Mika Roth


Mikko Ilmari: Atlantti Mikko Ilmari: Atlantti

Mikko Ilmari soittaa folkahtavaa poppia, jossa äänille on järjestetty mittavat tilat soida. Aiemmin Mikko Lankinen -nimellä soolomateriaalia julkaissut artisti on lisäksi vaikuttanut myös eri yhtyeissä, joissa musiikki on ollut toisinaan rankempaakin. Mennyt oin kuitenkin mennyttä ja folkahtava sekä elokuvamaisen laaja pop on nyt miehen ominta alaa.

Atlantti-sinkullakin on toki aistittavissa painoa ja voimaa, mutta keskukseksi nousevat vokaalit, joiden rinnalla kuullaan kitaraa ja rytmisoittimia, sekä tietysti kosketinsoitin/kone tapetteja. Teksti kertoo ymmärtääkseni jäähtyneistä tunteista, jotka kuitenkin kestävät ja ulottuvat tarvittaessa jopa valtameren ylitse, sillä jotain ainutlaatuista on kuitenkin jäänyt eloon. Hitaasti käynnistyvä ja verkalleen voimaa keräävä kappale nousee hitaasti kiihdyttäen siivilleen, minkä jälkeen siivet eivät enää osu kertaakaan aaltoihin.

Mika Roth


Puk: Kunnes tuuli käy yllemme Puk: Kunnes tuuli käy yllemme
Wood Productions

Puk jatkaa vahvojen pienjulkaisujensa ketjua uudella sinkulla, joka on viimeisin lisä ryhmän seikkailuihin indiepopin kultaisilla niityillä. Siinä missä viimekuinen sinkku seikkaili kansainvälisissä kasarimaisemissa syntetisaattoreiden ja eteeristen kitaramaalausten thecuremaisissa sfääreissä on viimeisen näyte ennen Romanssi-albumia mitä suomalaisin numero.

Kunnes tuuli käy yllemme -kappale on luonnollisesti tarina rakkauden voimista, sekä niistä vastuksista jotka tuon oikukkaan onnen takia on kärsittävä. Sävellys on pitkä, kohtalokas ja dramaattinen, mutta samaan aikaan parempaa huomista lupaava, vikkelillä varpailla etenevä ja viiltävän tarkkoja visioita välittävä. Yhtye kutsuu tätä melankolian viehättävillä liekeillä viimeisteltyä lauluaan erääksi parhaimmistaan, enkä lähde juuri väittämään vastaan. Etenkin jälkimmäisellä puoliskolla Puk saavuttaa suorastaan diaryofdreamsmaisia sfäärejä.

Mika Roth


Sunset Ride: LOVERBOY Sunset Ride: LOVERBOY
Cityman Productions

Okei, nyt pelataan klisheiden voimalla ja kovaa. Turkulainen Sunset Ride chillailee mallsoftin digipalmujen varjossa ja vaporwaven elektronisten kasari- ja ysärituulien turkoosinvärisillä unelmarannoilla. LOVERBOY syöttää automaattiin nipun kolikoita ja lähtee kruisailemaan armaansa kera, kuten kansikuva pikselisesti jo kertookin.

Instrumentaalikappale pohjautuu pitkälti yhteen melodiaan, jonka ympärille on rakennettu pala palalta tarinaa rikastava, syventävä ja ehkä hiukan mutkistavakin äänimaailma. Kesällä kokonaista pitkäsoittoa lupaileva Sunset Ride pitää biitit kurissa ja kierrokset alhaalla, mikä palveleekin biisin tarkoitusta, sillä tämäntyyppisten mielikuvien maalailuun eivät sovi supersankarielokuvien trailereita muistuttava leikkely vaan suurempien linjojen ja kaarien suosiminen. Näin upeaa äänimaisemointia voisikin mieluusti kuunnella vaikka kohti sitä pastellisävyistä auringonlaskua ajellessa, tai ainakin moisesta unelmoidessa.

Mika Roth


Tarja: Dead Promises Tarja: Dead Promises
Edel

Kuudennen sooloalbuminsa elokuun lopulla julkaiseva Tarja on hieman yllättäenkin pistänyt taas rahdun raskaampaa metallia purkkiin. Dead Promises -sinkku onkin rankinta Tarja Turusta hyvään aikaan, eikä tulevalta In the Raw -pitkäsoitolta tule kuuleman mukaan puuttumaan rosoa.

Koska Tarjan materiaalia tullaan kaiketi aina vertaamaan neidon Nightwish-aikoihin lienee osuvaa hakea myös tähän tilanteeseen sopivaa vertailukohtaa noista vuosista. Säröinen kitara, eeppiset taustat ja suuri äänikatedraali nostavat melko nopeasti mieleen Oceanbornin ajat, jos tuore biisi kuulostaakin samalla vahvasti 10-luvun lopulta. Maneerit ovat kuitenkin tutut ja itse kipale on melkoisesti velkaa yhteen jos toiseenkin suuntaan. Mutta, ja tämä on iso mutta, biisi kuitenkin tarttuu ja sisältää riittävästi omaa perimää, jotta puheet pastissista voidaan unohtaa.

Mika Roth


Taru Still: Todellisuus Taru Still: Todellisuus

Helsinkiläinen Taru Still on omien sanojensa mukaan tehnyt aktiivisesti musiikkia vuodesta 2017 saakka, ja Todellisuus-sinkku on toinen virallinen julkaisu. Nainen & kitara -keikkoja tekevä Still kutsuu musiikkiaan indiepopiksi kansanmusiikkivivahteella, mikä onkin sangen osuva kuvaus.

Todellisuus l√§htee liikkeelle veike√§sti keinuen, akustisen kitaran ja vokaalien liu‚Äôuttaessa jalkojaan kuin huomaamatta. Minuutin j√§lkeen muutokset viev√§t biisi√§ nopeasti kohti √§√§nek√§st√§ kertos√§ett√§, tosin ‚Äô√§√§nekkyys‚Äô on t√§ss√§ yhteydess√§ kovin suhteellista. Isompi √§√§nimassa antaa tarvittavan vauhdin, mutta Stillin vahva laulu ei hautaudu onneksi soitinten peittoon, vaan on se kappaletta luotsaava johtot√§hti. Itse tarina vangitsee lyhyen tuokion, jossa jokainen mahdollinen tulevaisuuden v√§yl√§ on hetken aikaa avoinna ‚Äď mutta sulkeeko todellisuus kaikki ovet? Kas siin√§p√§ vasta kysymys.

Mika Roth


Tatu Kaihua & The Violent Mood Swings: Lemmenlotto Tatu Kaihua & The Violent Mood Swings: Lemmenlotto

Onko lemmenlotto, tai edes lemmen vertaaminen loton kaltaiseen onnenpeliin mitenkään asiallista? Tai asiatonta? Tatu Kaihua & The Violent Mood Swings on joensuulainen rock-yhtye, jonka jäsenistöllä on kokemusta jo aiemmista, osin menestyneistäkin orkestereista. Toisella sinkullaan nuori ryhmä haikailee Tatu etunenässä menestystä rakkauden kentillä, muotojen myötäillessä asianmukaisesti klassisia kaavoja.

On vaikea sanoa kuinka tosissaan biisi on tehty, mutta ainahan sitä on tilaa kaukoröyhkämäiselle nokkeluudelle tekstissä ja agentsmaisen pyöreälle soundimaailmalle. 60-luvun jukeboksi-iskelmät on tutkittu tarkoin, pehmeyden ja miellyttävyyden asettuessa diabetes-rajoille, mutta ainakin tällä erää uhkapeli kannattaa. Eihän tämä nyt mikään seitsemän oikein ole, mutta ehkäpä sellainen viisi ja vara, tai Eurojackpotin muhkeampi lohdutusvoitto. Luistavaa, makeaa ja silti vielä kaiken kukkuraksi rock.

Mika Roth


The Empire Strikes: The End The Empire Strikes: The End

Helsinkiläinen action-rock orkesteri The Empire Strikes esittelee tällä kierroksella syksyllä julkaistavan Charm-albuminsa avausraidan. Siinä missä talven pakkasten paukkeeseen tärähtänyt Blinded by the Light -sinkku kaahasi raskaalla lastilla ja painavalla kaasujalalla kohti action-rockin auringonlaskua Jerry Lee Lewis oikealla olkapäällään, on The End jotain hieman muuta.

Bensankatkuista paahto on kiistatta nytkin, mutta rouhean kitararockin p√§√§lle on ladottu yll√§tt√§en tuumakaupalla James Bond -orkestraatiota. Onko se sitten niin paha asia, ett√§ samassa biisiss√§ on AC/DC:in junttariffittely√§ ja eeppisten agenttitrailereiden meininki√§? Niin, on ja ei ‚Äď kaiketi. Kyll√§h√§n b√§ndi pit√§√§ purtensa kurssissa rockin saralla, mutta kun mittaa siivulla on alle kolme minuuttia, niin ison orkesterin loppurymistelyss√§ yll√§tt√§√§ jo √§hky. Onneksi viimeiset sekunnit laukataan taas rokkib√§ndin kyydiss√§.

Mika Roth


V-Osasto: Kellokosken prinsessa V-Osasto: Kellokosken prinsessa

Rosoista mutta melodista punkrokkia veivaava V-Osasto ei ole julkaissut pitkäsoittoa viiteen vuoteen, mutta nyt olisi tarjolla uutta sinkuraa. Tarina ei kerro, josko Kellokosken prinsessa -biisi jopa edeltäisi jotain suurempaakin, mutta nautitaan siitä mitä saadaan.

Eli perusasioiden √§√§rell√§ t√§ss√§ liikutaan t√§ll√§kin er√§√§, kun vuodesta 2008 toiminnassa ollut orkesteri kertoo eri tavoin j√§rkkyneist√§ mielist√§. Kellokoskihan on psykiatrinen sairaala, jonka k√§yt√§vill√§ on taatusti kuultu mit√§ ihmeellisempi√§ tarinoita ja visioita. V-Osasto ei kuitenkaan l√§hde rypem√§√§n kurjuudessa ja shokeilla, vaan reippaasti etenev√§ kipale toteaa maailman ehk√§ kaipaavankin Kellokosken prinsessaa ‚Äď ja sanojen tulkinta j√§tet√§√§n kuulijalle itselleen. Melodia on A-luokkaa, eik√§ kipaletta ehdit√§ ajamaan loppuun reilun kahden ja puolen minuutin aikana. Toimii siis, ja enemm√§nkin kyll√§ kelpaisi, kiitos.

Mika Roth




Lukukertoja: 431
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs