Pienet

Pienet II - Huhtikuu 2019

26.04.2019


Hirttämättömät: Elämä on blues Hirttämättömät: Elämä on blues

Hirttämättömät halusi omien sanojensa mukaan olla ’ihka oikea country-bändi’, mutta kun oma taitotaso ei saavuttanut haaveiden korkeuksia, päätyi yhtye tekemään juttunsa hieman eri tavoin. Ja ehkä moinen ratkaisu oli lopulta kaikkien eduksi, sillä soundi on ainakin persoonallinen.

Elämä on blues -EP ompi siis perinteisen countryn, rockabillyn ja nopeasti laukatun bluegrassin juhlaa, jolla kontakteja ei vältetä, eikä etiketin jokaisesta pikku piirusta lähdetä keräämään stressiä. Kaupunkiin intoutuu jopa jonkin sortin outlaw-country juhlintaan, soiton muistuttaessa enemmänkin punkkia kuin kantria. Pilvet taivaalta karkottaa myös standardeja vekkulisti kierrättävä Oma kupla, sekä jullikuorolla vahvistettu Naidaan murheet pois. Elämä on kieltämättä joskus enemmänkin sieltä syvästä päädystä ”ja yks saatanan blues”, mutta mustimpaankin murheen kurakkoon löytyy kyllä oma lääkkeensä.

Bändin lanseeraama törkykantriblues soi vailla sen kummempia murheen kahleita, vaikka sielussa onkin joskus blues. Ja hyvä niin, sillä tämäntyyppistä seikkailuhenkeä kaivataan aina enemmän.

Mika Roth


Kantamus: Raakaa lihaa EP Kantamus: Raakaa lihaa EP
Upper Class Twat Tapes

Raskaamman puoleista sludge-raastoa harrastava Kantamus astui hyvän askeleen eteenpäin vajaan kahden vuoden takaisella Tarinoita suosta -albumillaan. Aiemmin jo kelpo pikkujulkaisuja pyöräytellyt yhtye onnistui kasaamaan vahvan kokonaisuuden, jolla tyrkittiin ja nuijittiin monimuotoisesti.

Hardcoren, noiserockin, metallin, punkin ja stonerin toisiaan risteävillä poluilla jatkaa myös Raakaa lihaa EP. Seitsemän biisiä ja rahdun alle 23 minuuttia kulkee urillaan kuin makoisin painajainen, josta ei haluaisi millään herätä. Vokalisti-kitaristin käheän äreä laulu istuu maisemaan kuin siirtolohkare, joka uhmaa kaikkea ympärillään olevaa. Tasaisen vahvasta kappalekatraasta on vaikea nostaa yhtä toisten edelle, mutta YUP:n loistavasta Paratiisin sahakielet -klassikosta tehty versiointi lämmitti erityisesti sydäntä.

Liha on näillä raidoilla raakaa ja ehdotonta, mutta bändi ei tälläkään erää sorru yksipuiseen rymistelyyn. Etenkin EP:n jälkimmäisellä puoliskolla vauhti tasoittuu, sävyt syvenevät ja stonerin kiviset kukat puhkeavat yllättäviinkin kukkiin.

Mika Roth


Kepa Lehtinen: Helsinki in November Kepa Lehtinen: Helsinki in November
Helsingin ääniraita Oy

Theremin on jännä soitin ja sen suomista lukuisista mahdollisuuksista on viime vuosikymmenten aikana innoittunut yksi jos toinenkin taiteilija. Paremminkin elokuvasäveltäjänä tunnettu Kepa Lehtinen on päättänyt nojata uudella EP-levyllään rohkeasti thereminiin, uusklassisen musiikin muotojen taipuessa modernimpaan suuntaan.

EP:n viidestä raidasta vain yksi ylittää kolmen minuutin rajapyykin, numeroiden ollessa eräänlaisia hetkiä, tuokioita ja vahvasti elokuvamaisia äänimaisemia – kuinkas muutenkaan. Instrumentaaliraidoilla theremin asettuu kuin luonnostaan pianon rinnalle, toimien kertojan äänenä mielikuvitusta hivelevillä äänimatkoilla. Erikoiseksi meno äityy viimeisellä raidalla, kun 10 print ”Kontula” -raidalla thereminin rinnalla kuullaan Commodore 64-kotitietokonetta. Lopputulema onkin virkistävän erilaista, näennäisfuturistisen soundimaiseman muistuttaessa mm. ensimmäisen Tronin tietokoneensisäisistä maailmoista.

Syntetisoidut äänet ovat syntetisoituja ja omaan korvaani kappaleista viehättävin on siltikin Waltz for Theremin and Piano, jonka melankolisessa tunnelmoinnissa menneiden aikojen henki leijuu miltei satavuotiaan soittimen kautta ja yllä.

Mika Roth


Kivireki: Kaikki paitsi purjehdus on murhaa Kivireki: Kaikki paitsi purjehdus on murhaa
Komitea

Niin kansikuvalla kuin nimellään Lasse Mårtensonille terveisiä lähettävä Kivireki on näemmä löytänyt itsestään saaristolaisen selviytyjän – vai mistä tässä on oikein kyse? Sähköt soittimistaan suurimmaksi osaksi tiputtanut turkulaisorkesteri heittää purjeisiin kuuden biisin mittaisen EP-levyn, jolla horisontti tahtoo jatkuvasti kääntyä myrskyä lupailevaksi.

Kaikki paitsi purjehdus on murhaa on väkevä avausbiisi. Perinteisen bluegrassräminäbluesrockin koko kirjo kun pääsee oikeuksiinsa, psykedeelisen väliosan saatellessa herrain purren The Doorsin houreisiin erämaihin. Kieli poskessa rällää Mä lähden Tšadiin, mutta onnistuneemmin pollensa päällä laukkaa westerneistä innoittunut Se on Seppo. Avantouinti ja mystisen taustatarinan omaava henkilö toimivat ohjenuorina, kunnes villissä loppusoitossa Seppoa huudetaan shamanistisessa transsissa. Idän puolta pohtii puolestaan Kivettynyt Stahanov, tuo neuvostosankari jonka silmissä mennyt näyttäytyy parempana aikana.

Kivireki jalostuu ja kehittyy, kuten eläväisen bändin kuuluukin. EP avaa ryhmälle uusia ovia tuoreisiin suuntiin, eikä edes rajallinen soitin- ja ilmaisupaletti tuota ainakaan vielä minkäänlaisia ongelmia.

Mika Roth


Leo Luthando: Tiloihin Leo Luthando: Tiloihin
Rähinä Records

Vasta 17-vuotias räppärilupaus Leo Luthando murtautui ison yleisön tietoisuuteen tosi-TV kisan kautta. Nuoren miehen runsaan potentiaalin huomasivat kuitenkin oikeat henkilöt, ja näin esikois-EP on nyt ulkona.

Avausbiisi Tiloihin iskee selvimmin hittisuoneen, biisin jäädessä soimaan takaraivoon noin kerrasta. Taustalla vaikuttavan naislaulajan tuki tuo biisin avaruutta, eikä isosti tuotettu kipale jää ainakaan nurkkaan häpeilemään. Tiloihin on jopa niin valtava, että ilman Luthandon karismaattista ääntä se saattaisi jopa romahtaa oman massansa alle. Ensimmäinen täysosuma on kuitenkin maukas tosiasia.

02210 ylistää, dokumentoi ja ehkä hiukan kritisoikin tuon kyseisen postinumeroalueen menoa. Olet se mistä tulet, mutta samaan aikaan voit vain itse muuttaa sitä mistä tulet, miten ympäristöösi vaikutat ja mitä teet. Äidille on puolestaan hyytävä tilitys kaikesta siitä, mitä elämässä on ehtinyt tapahtua jo tähän mennessä. Ja kertojalla on tosiaan ikää vasta 17 vuotta.

Mika Roth


Nagasaki Grandslam: Nagasaki Grandslam EP Nagasaki Grandslam: Nagasaki Grandslam EP
Tuore Records

Viidakon vanhan sanonnan mukaan valkoinen mies ei osaa funkata, mutta moiset näkemysrajat taitavat kuulua vahvasti menneeseen. Nagasaki Grandslam perustettiin vuonna 2013 jossain Tampereen suunnilla, mutta aiemmista julkaisuista, tai oikeastaan muustakaan historiasta, ei ole sen kummempaa tietoa.

Itsensä mukaan nimetyllä EP-levyllä on viisi vetäisyä, joilla funkahtava soitto ja vokalistin nopsakka räppäys ovat ydintekijät. Tarinat tihkuvat hyvää fiilistä kun Siirappimies antaa makeudelle uudet vertailuarvot, historian rypistyneiltä sivuilta kaivetaan esiin Kekkonen ja Kulttuurikaupunki esittäytyy shaftmaisen soundtrackin näyttämönä. Nagasaki Grandslam ei ota itseään turhan vakavasti, mutta ei toisaalta sorru halpojen hörönaurujen automaatiksi.

EP rullaa laakereillaan eteenpäin, ja kun lähes kuusiminuuttinen Hyvä meno viimein nousee fillarin selästä, tekee mieli vain pyöräyttää kiekko uudelleen käyntiin. Edustetaan rauhaa niin kuin John Lennon, peace.

Mika Roth


Nothing But Sunshine: White Lies Nothing But Sunshine: White Lies

Helsinkiläis-torontolainen indierockbändi Nothing But Sunshine julkaisi ensisinkkunsa viime kesänä ja pienjulkaisut yhteen nitova albumikin luvataan vielä täksi vuodeksi. Tuoreella EP-levyllä kuullaan kolme raitaa, sekä yhden biisin puolta minuuttia lyhyempi radioversio.

Kitararockissa tarttuvuus, nopeus ja melodisuus ovat elinehtoja, etenkin kun kuljetaan angloamerikkalaisen perinnön jäljissä. Tuolta pohjalta kahdella eri versiolla kuultava Foxes ja EP:n avaava Honey ovat melko keskelle maalialuetta osuvia laukauksia. Foxesin kohdalla on myös nostettava hattua viimeisen päälle tuotetusta soundikakusta, joka samaan aikaan on selkeä, seesteinen ja silti riittävän täynnä toimintaa. Menosiivujen väliin pusertuva Favourite Friend on kuitenkin sisaruksiaan kiehtovampi numero, sillä tunnelmallisemman materiaalin saralla etenkin maustemaiset koskettimet/synat kääntyvät vahvasti bändin eduksi.

Yhtye lupaa syksyksi vielä lisää pienjulkaisuja, mutta jo tämän näytteen, sekä viime vuotisen Colour in a Nigthmare -sinkuran perusteella bändin tähtäin asettuu luonnostaan korkealle.

Mika Roth


Puk: Surusilmäinen Puk: Surusilmäinen
Wood Productions

Suomenkielisen indiepopin taivaanrantoja leveillä mutta kevyillä pensseleillä maalaileva Puk lupaili jo viime vuoden lopulla ilmestyneen Sudet EP-levynsä tiimoilta myös pitkäsoittoa tulevaksi. Alkuvuodesta julkaistu Varjokuva-sinkku pidensi musiikin varjoja ja sama suunta on vallalla tällä kahden biisin sinkulla.

Surusilmäinen tuo bändin soundiin mukaan nuoren Alphavillen soundin, lapsekkaan A-han tarttuvuuden ja SIGin kotimaisen kohtalokkuuden. Keitos on kieltämättä vaarallinen, mutta lopputulema on kaikessa naiivissa ehdottomuudessaan upea – ei sille mitään voi. Soundi on aiempaa koneistetumpi, mutta silti yhä Pukiksi tunnistettava.

Tulevan Romanssi-albumin sessioista ylijäänyt Sinä särjet sydämeni, tiedäthän onkin sitten jo ihan puhdasta The Cure -pastissia, vahvistettuna kotimaisella iskelmämelankolialla. Suolaa hierotaan siis haavoihin ja toisen kylmäsydämisyyden idioottimaisuutta jaksetaan vatvoa miellyttävän pisteen tuolle puolen. No, sinkun B-puoleksi tämä on ihan sopiva kuriositeetti.

Mika Roth


Sofia: Sofia EP Sofia: Sofia EP
Texicalli Records

Sofia on pohjustanut debyytti EP-levyään jo kahdella erinomaisella sinkulla. Viime vuoden lopulla ilmestynyt Domino ja maaliskuussa julkaisuvuoron saanut Heavy jättivät kumpainenkin lämpimät muistijäljet.

Sofia EP summaa yhteen artistin neljä sinkkubiisiä, eli mukaan on otettu myös alkujaan vuonna 2018 ilmestyneet Your Arms ja Underwater -raidat. Your Arms onkin kelpo avausnumero, jonka kevyesti triphopahtava melankolia pohjaa vahvaan melodiaan ja vokalisointiin. Samoilla vahvuuksillahan myös Domino ja Heavy liikkuivat, ainoastaan painopisteen siirtyessä edestakaisin orgaanisen ja elektronisen, sekä popahtavan ja mietiskelevämmän välillä. Raidoista ensinnä julkaistu, eli Underwater, on se pohtivin ja seesteisin. Tämäkin biisi rakentuu sielukkaan laulun ja vähäeleisten taustojen kontrastille, jossa äänillä jätetään huomattavat määrät tilaa.

Neljä eri kappaletta tarjoavat toisistaan eroavia kulmia ja kehityslinjoja, joita Sofia voi hyödyntää tulevaisuudessa. Omasta mielestäni Heavyn kaltainen rohkeampi irtiotto voisi olla kiehtovin tie, yhdistettynä Dominon moderniin henkeen ja otteeseen.

Mika Roth


Suntrace: Japan EP Suntrace: Japan EP
Fast Decade Records

Kotimainen skeittipunk voi paksusti, vaikka musiikki ei ole kuulunut valtavirtaan sitten 90-luvun kultaisten päivien. Vuonna 2017 debyytti-EP:nsä julkaissut Suntrace pistää lisää vauhtia rulliin uudella neljän biisin mittaisella EP:llään, joka runtataan reiluun yhteentoista minuuttiin.

Avausraita Japan viskoo välittömästi koukkua korvaan, nopean juoksuttelun edustaessa kesyttämätöntä skeittipunkin ilottelua. Rumpujen paukutus ja soundien muunkinlainen autotallimaisuus ottavat aikansa tottua, mutta tultaessa Nigths Alonen kohdille, on sopeutumisvaihe jo onnellisesti takana päin. Kakkosraita iskee silmään ska-vaihteen, jota sitten vuorotellaan woo-ooo mättöosilla, tunnustetaan että siirto on lievästi klishemäinen, mutta minkäs teet kun homma toimii kuten aurinko kesällä.

Kiekon kaksi muuta raitaa eivät yllä aivan avausparin tasolle, mutta huomattavasti enemmän tässä on hyvää kuin kehnoa, joten ei muuta kuin eteenpäin.

Mika Roth


Swan/Koistinen: Swan/Koistinen Swan/Koistinen: Swan/Koistinen
Soliti

Astrid Swan ja Stina Koistinen antoivat jo myrskyvaroituksen talven jälkipuoliskolla ilmestyneellä Diagnosis-sinkullaan. Swan/Koistinen -nimen alla ilmestynyt kappale enteili tätä EP-levyä, jolla duo jatkaa kokeellisen musiikin vapailla linjoilla.

Neljä raitaa heijastavat kukin tavallaan rikkoutunutta minää, arkea ja maailmaa, jossa elämän epävarmuus on varastanut tulevaisuuden pilvitarhat. Mm. Arcade Firen kanssa pitkään työskennelleen Owen Pallettin jousisovitukset saavat Symptomsin, kuten jo aiemmin kuullun Diagnosisin, ryömimään ihon alle, mutta todellinen yhteistyön riemuvoitto on mielestäni Hospital. Raastavaa kauneutta, huoneiden kulmiin saostuvaa pelkoa sekä suoranaista ahdistusta. Tuon kaiken alla virtaa mielestäni vielä jotain muutakin, jotain joka jättää kysymykset avoimiksi.

EP:n sulkeva Singing nostaa sentään hieman toiveikkuuden lippua salkoon, kummankin taiteilijan jatkaessa tahollaan taisteluaan elämästään.

Mika Roth


VIMMA: Studio Live EP VIMMA: Studio Live EP
Eclipse Music

On olemassa bändejä jotka jäävät jo ensi kosketuksesta pysyvästi mieleen. ”Rohkeasti kalevalaista taidepoppia” kansanmusiikkiin ja progehtavaan ilmaisuun sekoitteleva VIMMA kuuluu kiistatta tuohon joukkoon. Vimma-sinkullaan yhdeksänhenkinen orkesteri otti kipakasti kantaa kärsivän planeettamme puolesta, progehtavan biisin nykiessä vinhasti eri suuntiin.

Studiolivellä kuullaan myös kaksi muuta kappaletta, joista keskimmäiseksi sijoitettu Unelma on nimensä mukaisesti luokkaa keveämmissä pilvissä liikkuva numero. Keveys ei kuitenkaan tarkoita tässä yhteydessä mitäänsanomattomuutta, sillä tämäkin raita kertoo yhtyeestä paljon – ja hyvää. Viulut, saksofoni ja piano osaavat kyllä välittää olennaisen yhdessä muiden soitinten kanssa. Lähes yhdeksänminuuttinen Kuu vaeltaa puolestaan vapaamuotoisesti kuin hopeakiekko taivaalla, sävellyksen eri osien linkittyessä toisiinsa ideallisesti.

Yhtyeeltä ilmestyy kuuleman mukaan loppuvuodesta pitkäsoitto, jonka spektri tulee tähän mennessä kuullun perusteella olemaan melkoinen.

Mika Roth




Lukukertoja: 5017
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s