Pienet

Pienet - Lokakuu 2020

07.10.2020


Jo Below: By the Rules Jo Below: By the Rules
Inverse Records

Vajaa kaksi vuotta sitten Jo Below teki ensiesiintymisensä Desibeli.netin sivuilla, kun tuolloin vielä selvemmin southern rockin puolella myllertänyt yhtye paukutti Pleasure-sinkkunsa maisemaan. Debyytillään ryhmä haeskeli yhä ominta tyyliään ja biisin löpö ei riittänyt aivan maaliin saakka, vaikka kertosäe sulaa kultaa jo olikin. Nyt kasassa on kokonainen EP, jolle myös em. sinkku on mahdutettu mukaan.

Jo Below onkin mitä selvimmin saanut strategiansa ja suunnitelmansa kuosiin, mistä EP:n puolivälissä raikuva All That Is on mielestäni selvin osoitus. Jouhevasti rouhii myös avaukseksi sijoitettu Russian Roulette, jolla kuullaan yllättäen kiippareita melko merkittävässäkin roolissa. Rohkea veto, joskaan ei mitään venäläistä rulettia kuitenkaan. Muutoksen tuulet ovat kaikin tavoin bändille myötäiset, sillä parilla raidalla kuultava hieman tarttuvampi, kevyempi ja isommin soiva soundi ei ainakaan heikennä mahdollisuuksia isommille breikeille.

Tolppia kolisuttelevat jo muutkin siivut siihen tahtiin, että bändin ’moderni klassinen rock’ saanee ansaitsemaansa huomiota ja tilaa.

Mika Roth


Juhani Karastin Sähköpaimen: Kaikki tapahtuu uudelleen Juhani Karastin Sähköpaimen: Kaikki tapahtuu uudelleen

Vajaa kaksi vuotta sitten pähkin Juhani Karastin Sähköpaimen -yhtyeen mainion Täällä haisee kuolema EP-levyn äärellä, että mistä bändin musiikissa oli oikeastaan perimmiltään kyse. Samat sanat voi todeta myös uudesta EP-levystä, jonka viisi raitaa ja vajaa 25 minuuttia pitävät sisällään enemmän sävyjä kuin mitä jotkut yhtyeet ehtivät kartoittaa koko uransa aikana.

Mystisyys verhoaa myös uutta EP-levyä, jonka pahvisessa saatelapussa oli infoa saman verran kuin liikennemerkin lisäkyltissä noin keskimäärin. Rock lienee silti se ilmeisin ydin, jonka ympärille toisistaan eroavat raidat kietoutuvat. Jos soi avarana singer-songwriter numerona, jossa amerikkalainen laajakangassoundi ja minimalistinen todellisuus löytävät toisensa. Ikkunattoman talon luona on suomirockimpi vetäisy ja kiivaasti tempova siivu onkin täydellinen kiekon avaaja. Todellinen testi on kuitenkin päälle yhdeksänminuuttinen mammutti Minä synnyin eilen, jonka taiderockissa Juhani Karastin Sähköpaimen johtaa jännitteitä verkkaisemmin.

Kiehtovaa äänitaidetta ilman liiallista taiteellisuuden painolastia. Ehkäpä tämä on helpoimmin aina yhtä joustavan suomirock-termin alle niputettavaa, mutta kuvaus ei tee kunniaa itse tuotokselle. Taas raavitaan päätä.

Mika Roth


Katujen äänet: Tornio / Tornion tytöt Katujen äänet: Tornio / Tornion tytöt
Pop Antik Kustannus

10-vuotisjuhliaan viettävä Katujen äänet taustoitti uuden sinkkunsa syntyhistoriikkia taannoin Desibeli.netin haastattelussa. Bändin kotitienoilta voi olla pitkä matka Tornioon saakka, mutta saman meren äärellä tässä silti ollaan.

Suomirockin, garagen, uuden aallon ja punkrockin riste√§m√§alueilla viihtyv√§ orkesteri on ikuistanut sinkulleen kaksi melko erilaista raitaa, joita yhdist√§√§ kuitenkin muukin kuin tuo pohjoinen kaupunki. P√§√§lle nelj√§n minuutin ylt√§v√§ Tornio p√§√§tyy feidattuun kitarasooloon, joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, kuten eppujen lastenlapsille sopiikin. Eik√§ t√§st√§ nyt niin pitk√§ matka ole edes The Smithsin pid√§kkeiseen ahdistukseen, johon on kuitenkin l√∂ydetty persoonallinen kulma. Tornion tyt√∂t pist√§√§ puolestaan Blondiet kiertoon ja rakentaa hattarataivaansa kosketinkoukkuihin, kaikuun ja katu-uskottavan kolkkoon tyyliin. Kimalletta ja garagea, rosoa ja silottelua ‚Äď kaikkia sopivissa suhteissa.

10-vuotta on näinä päivinä pitkä aika bändille kuin bändille, mutta kuullun perusteella ryhmä voisi porskuttaa toisenkin moisen vaivatta. Tornion takaa löytyy kyllä lisää tilaa.

Mika Roth


Kivettyneet Elävät Kuolleet: Kaikki palaa kun vaan tulta löytyy Kivettyneet Elävät Kuolleet: Kaikki palaa kun vaan tulta löytyy
Bivouac Records

Kivettyneet Elävät Kuolleet, josta käytetään tätä nykyä myös napakkaa lyhennettä K.E.K., oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla yli kuusi vuotta sitten. Laavunpolttajan käsikirja, Laavunpolttopunkkia, vol 2 oli kieltämättä pysäyttävä pläjäys hc-punkin tuolta puolen, eikä se ole menettänyt rahtuakaan tehojaan.

Tuoreemman kiekon kaikki kaksitoista kappaletta saadaan survottua alle vartin mittaan, eik√§ seassa ole kuin yksi puolentoista minuutin raja-aidan ylitt√§v√§ s√§vellysteos. Nopeaa, nopeampaa, vaan syttyyk√∂ tuli en√§√§ t√§llaisessa sahauksessa? Kyll√§, v√§itt√§isin ett√§ ainakin savua on jo paikat t√§ynn√§, kun iskulausemaiset lyriikat huudetaan maisemaan √ľberjyrk√§ll√§ asenteella.

Kusta ja vihaa napsahtaa mallikkaasti tantereeseen ja toinen melodiallaan rapsakasti surffaava veto on Laulu eläville, tosin melodisuus on tietysti tässä yhteydessä vähintäänkin suhteellinen käsite. Nostetaan nyt esiin vielä se levyn ’progehtavin’ kiskaisu, eli minuutin ja 37 sekuntia kestävä Me kärtzätään tää boltsi, joka lyö oman aikansa rumpua luonnon puolesta. Ruma sana sanotaan nytkin niin kuin se on, mutta ehkä sille on perusteita normaalia enemmän - kaikki palaa kun vaan tulta löytyy.

Mika Roth


Kulhon Kundit: Kapina / Tuhannen ilmeen mies Kulhon Kundit: Kapina / Tuhannen ilmeen mies
Kulhon Musiikki

Kulhon Kundit esitellään suomirockia soittava yhtyeenä, tosin termin ympärillä on lainausmerkit, eli rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja. Helsinki-Joensuu-akselilta kotoisin oleva nelikko on kuitenkin rock, vähintäänkin asenteensa puolesta.

Sinkun A-puoleksi nostettu Kapina kyseleekin juuri sen kapinallisen asenteen perään, jos nyt nenän lyöminen lattiaan jätetäänkin toisille. Kuulija voi aistia sinänsä mukavasti rullaavan rokkisiivun lyriikoista ironian ja sarkasminkin sävyjä, tai sitten ei, jokainen löytää mitä haluaa löytää. Missä on se rokki ja rolli? Takataskussa, rotsissa vai Matti Nykäsen vanhoissa hyppyhaalareissa?

B-puoli Tuhannen ilmeen mies onkin sitten toisenlainen olento. Soundillisesti veto on pehmeämpi, bluesimpi ja pohtivampi, kun räyhempi rokkailu on vaihtunut jiikarjalointiin ja eputteluun. Eikä siinä mitään, sillä kertosäkeen pehmeiksi pyöristetyissä mutkissa on ainakin kontrastia lyriikoihin. Kertoja tuntuu taas jääneen sisempien kehien ulkopuolelle, eikä mikään ole niin pahaa kuin se, mitä toiset mahtavat miettiä juuri sinusta. Suomalaista, niin mahdottoman suomalaista, että ihan rinnasta pistää. Eli toimii kuten pitääkin, veikkaisin.

Mika Roth


Ortju: Suhteellista EP Ortju: Suhteellista EP

Kaikki on suhteellista, sanotaan, mutta väistetäänkö moisella toteamuksella vain kivuliaita totuuksia? Kahdesti aiemmin viimeisen vuoden aikana Desibeli.netin sivuilla esillä ollut Ortju on sinkuillaan pohtinut parisuhteen karikoita, sekä lopun jälkeisiä tuntoja. Niin Ihoni alla kuin Rakkaustasapaino pelasivat ohueksi hiotun mutta samaan aikaan rosoisen popin ja runouden väliin jäävillä merkeillä. Nyt sinkkuja on koottu yhteen ja ne sidotaan toisiinsa siten, että kokonaisuus on viiden raidan ja vajaan 17 minuutin mittainen EP.

Em. kappaleiden lisäksi EP:ltä löytyvät vuoden 2019 sinkut Pohjamutaa ja Lumen peitossa. Näistä ensinnä mainittu yllättää lopun jamesbondmaisilla orkestraatioillaan, mikä toimii kelpo vastavoimana lyriikoiden lohduttomuudelle. Lumen peitossa on puolestaan kaunis ja kohottava ankkuriraita, jossa rakkauden mahdollisuus kiiltää edes hetken, jos nyt oikea aika ja paikka jäävätkin vielä odotuttamaan itseään. EP:n keskiöksi sijoitettu Abstraktiin ylistää myös rakkauden mahdollisuuksia, jopa siinä arjen jatkuvassa myllytyksessä, jossa tärkeimmät asiat tahtovat toistuvasti unohtua.

Ortju on huolissaan ja pohtii usein rakkauden varjopuolia, mutta kaikkihan on suhteellista, kuten jo alussa todettiin.

Mika Roth


Perjantai: Pato / Yöstä yöhön Perjantai: Pato / Yöstä yöhön

Oulun suunnilta kotoisin oleva Perjantai antoi reilu vuosi sitten sydämensä roihuta, eikä tuon mainion sinkun jälkeen ole kuultukaan sitten mitään. Paitsi nyt kun kahden biisin tuplasinkku pistää jälleen melodisen kitararockin murikat kopsahtelemaan ja rapsahtelemaan vinhasti alamäkeen.

Ns. ykk√∂sbiisi Pato l√§htee liikkeelle jylhemmin, mutta alun √§√§nivallitus ei onneksi johda mink√§√§nlaiseen romahdukseen. Raskaamman ja rosoisemman vaiheen osista nousee itse asiassa mieleen itsens√§ Neil Young, mik√§ on aina positiivinen asia rockin saralla. Y√∂st√§ y√∂h√∂n on puolestaan veike√§n vaivattomasti sukkuloiva pop-helmi, jossa vokaalit asettuvat kitaroiden kera etulinjaan. S√§keist√∂st√§ kertos√§keeseen siirryt√§√§n kuin huomaamatta ja taustalaulutkin lipsahtavat tarpeettoman taakse ‚Äď hyv√§√§ Dire Straitsia v√§liosassa.

Kumpikaan biisi ei osu aivan täydellisesti naulan kantaan, mutta olisi typerää väittää, etteikö tässä olisi runsaasti hyvää ja kehitettävää. Toivottavasti tulevaisuudessa bändi pystyy työstämään enemmän materiaalia, ehkä jopa ihan EP:n tai pikku albumin verran?

Mika Roth


Raaka Hanu: Seikkailu Raaka Hanu: Seikkailu

Oululainen Raaka Hanu pistää arvioijan/kuulijan tiukkaan pinteeseen. Näin kolkkoa punkkia kun voisi periaatteessa syyttää härskistä matalateknisyydestä ja rupistakin rupisimmista soundeista, mutta voiko punk toisaalta edes olla liian rupista?

Diskantti siis p√§risee, kitarat on ‚ÄĚmiksattu‚ÄĚ aivan pintaan ja lyyriset kielikuvat eiv√§t l√§hde sen kummemmin syleilem√§√§n kauneuden nymfej√§. Nelj√§ biisi√§, hiukan p√§√§lle 10 minuuttia ja muutama sointu ‚Äď kyll√§h√§n n√§ill√§ p√§rj√§√§ jo pitk√§lle. Tekis mieli joskus onnistua kaipaa edes yht√§ onnistumista ja Runopoikakaan ei nauti mist√§√§n suuremmasta sukseesta. Urbaani ahdistus on niskassa ja syrj√§ytyminen julman helppoa kun J√§in koko kes√§ksi sis√§lle. Ent√§ sitten kun laukataan Baariin? Eih√§n sek√§√§n mit√§√§n lopulta ratkaise, koska samoja probleemia vai ty√∂nnet√§√§n kauemmas.

Toisin sanoen Raaka Hanu piirtää suomalaisen miehen henkisen kivun maisemaa, johon tällainen kolho soundikin kai sitten sopii. Ei mikään ainutlaatuinen kokemus suomirokahtavan punkin saralla, mutta kun kaksi EP-levyä on saatu ulos kuukaudessa, niin kannattaa jo ihan senkin takia jatkaa luotailua.

Mika Roth


Ratapihan Vastarinta: 3 Ratapihan Vastarinta: 3
Grey Beton Records

Ratapihan Vastarinta on kuuleman mukaan Uptown Electronicsin ja Julius Keisarin yhteentörmäyksen tulos. UE:han osaa yhdistää rockin, popin, dubin ja vaikka minkä tuosta vaan toisiinsa, kun taas Julius tuo sekoitukseen mukaan räpin, hip hopin ja toisenlaisen asenteen. Lopputulos? Jotain erilaista, sen voin ainakin luvata.

Uusi yhtye esittäytyi heinäkuussa julkaistulla (Tää on mun) Rudeboytown -debyyttisinkullaan ja nyt on kierrossa jo kolmas sinkura, eli etenemisnopeus on reippaanpuoleista. Tällä erää kappaleesta tarjotaan kaksi näkemystä: funkilla pohjavirralla vahvistettu groovailu ja Ratatata Dubstep Remix, jossa on tosin melko niukasti dusteppiä, mutta kampeamisvoima vain kasvaa entisestään. Remix ylittää neljän minuutin rajan, kun taas ’orkkis’ näkemys jää hieman alle.

Jonnekin reggaen, räpin, popin ja hip hopin Bermudan kolmioon seilaava numero on kiistatta runsaalla mojolla varustettu, mutta suunta ei katoa vaikka oudolle tuoksuvat pilvet nousevatkin taivaalle. Periaatteessa palikat ovat miljoonasta muusta yhteydestä tuttuja, mutta kaava toimii etenkin tällä kolmannella kierroksella. Annan ääneni remiksille.

Mika Roth


Runneltu: Rumentaja Runneltu: Rumentaja EP

Joutsalainen hc-metallipartio Runneltu julkaisi uusimman EP-levynsä jo alkuvuodesta, mutta näin koronan myllätessä ei askelmerkkejä lasketa niin tarkkaan. Asiat muuttuvat myös bändin leirissä, sillä EP jäi vokalisti Santun viimeiseksi Runneltu-julkaisuksi. Kuuleman mukaan korvaava heppu on jo löytynyt, joten EP ei jääne kuitenkaan yhtyeen viimeiseksi.

Kuusi raitaa paalutetaan suomen kielellä mustaan maahan, eikä Pohjamutaa penkoessa aika käy ainakaan tylsäksi, vaikka kyseinen raita kestääkin miltei viisi minuuttia. Selvimmät grindin piikit ovat vuosien saatossa hieman asettuneet, mutta vastavuoroisesti Runneltu vuosimallia 2020 kuulostaa enemmän itseltään kuin koskaan aiemmin. Seinäkiisto svengaa ja rullaa kulmikkaalla tyylillään, kuorohuutojen antaessa potkuun vielä viiden prosentin lisävoiman ja Joutsa Hardcore City lyö hc:n, ysärialternativen ja ties minkä groovemetallin samaan sammioon.

Edellisen kokoonpanon joutsenlaulu toimii jokaisella tasolla ja ovia availlaan sen verran uusiin suuntiin, että tästä kelpaa jatkaa eteenpäin kohti uusia runtelumaisemia.

Mika Roth


Sadistic Drive: Anthropophagy Sadistic Drive: Anthropophagy
Headsplit Records

Tämänkertaisen pienkoosteen mittavampia viipaleita on Sadistic Driven kymmenen raidan ja noin 28 minuutin mittainen metallikeskitys. Tarkentavia genreviittoja ovat death, hardcore ja old school, mistä ’värikäs’ kansikuvakin jo tietysti antaa viiden, kolmen ja yhden pisteen vihjeensä. Neurosyphilitic Lunacy sahaa deathin ydinluuhun herkullisesti, rumpujen paukkeen ollessa ainakin alkukantaista ja matalateknistä. Tyylipisteitä ei syydetä myöskään Disease-Ridden Pervertin (uskomattomia muuten nämä biisien nimet) alun kuolinkohtauksesta tai sinänsä rempsakkaasti rullaavasta soitosta. Toisille tämä on karkkia korville, toiset ottaisivat puolestaan mieluummin lihakirveestä otsalohkoon, eli taas ollaan jonkin oleellisen lähteillä.

Anthropophagy saa nostatettua joitain ihokarvoja, mutta itse jäin kaipaamaan selkeää valintaa: mennäänkö tässä nyt syvemmälle punkahtavaan rätkeeseen, vai pitäisikö muinaisia deathin suuria kumartaa syvempään? Mielestäni Sadistic Drive heiluu nyt siinä puolivälissä, eikä kunnon osumaa saada kumpaankaan reppuun. Enemmän, kovemmin ja lisää kieroutta lyönteihin, niin kyllä se siitä.

Mika Roth


This Empty Flow: Useless And Empty Songs This Empty Flow: Useless And Empty Songs
Plastic Passion

Ajan sanotaan olevan suhteellista, joten alkujaan jo vuonna 2000 julkaistu This Empty Flow -yhtyeen minilevy istuu mainiosti mukaan tähän koosteeseen. Synkkää poppia luoneen turkulaisen yhtyeen kiekko ilmestyi aikoinaan neljä vuotta klassikko Magenta Skycoden jälkeen, mutta nyt siitä on saatu vasta vinyylipainos.

Miksi t√§llainen uudelleenjulkaisu sitten on niin t√§rke√§? No, ensinn√§kin b√§ndin s√§velt√§j√§nikkari Jori Sj√∂roos tuli sittemmin keikuttaneeksi useampaakin venett√§ ja toisekseen, Useless And Empty Songs on mit√§ hienoin pikkukiekko. N√§iss√§ biiseiss√§ ‚Äď ja etenkin sovituksissa ‚Äď kaikuu 90-luvun lopun trip hopit ja 70-luvun progej√§tit, mutta silti lopputulos kuulostaa enemm√§n The Curelta kuin Pink Floydilta tai Massive Attackilta. This Empty Flow pystyy taikomaan pienist√§ paloista ja hitaasti ohikiit√§vist√§ hetkist√§ biisej√§, joiden totaalisen arvon ymm√§rt√§√§ vasta muutaman soittokerran j√§lkeen. Ehk√§p√§ sen takia b√§ndi ei saanut aikoinaan ansaitsemaansa huomiota ja glooriaa.

Satunnainen kuulija pistetään välittömästi testiin, kun päälle 9-minuuttinen Useless lipuu hitaasti halki synkkien pop-taivaiden, mutta kulta on aina kultaa. Uskomatonta kuinka ajattomia soundeja ryhmä on onnistunut luomaan 20 vuotta sitten. Kolkkouden ylärimaa hipoo myös B-puolen avaava Everything/Nothing, josta voi löytää Wayne Husseyn sormenjälkiä. Upeaa, kerrassaan pakahduttavan upeaa synkkää poppia syksyisiin fiiliksiin.

Mika Roth




Lukukertoja: 689
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs